Maailmankuulu Latvija-kuoro konsertoi Helsingissä 16.10. klo 17.30 Temppeliaukion kirkossa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy!
Valtiollinen akateeminen Latvija-kuoro on latvialaisen kulttuurin upeimpia majakoita, jonka musiikin säteet ulottuvat Latvian satavuotisjuhlavuonna Euroopan, Pohjois-Amerikan ja Aasian konserttitaloihin asti.
Latvija on tunnetuimpia eurooppalaisia kuoroja, jonka monisävyistä, mahtavaa ja silti lämmintä ja kirkasta virettä pidetään maailmalla ihmeenä.
Eilisen (1.10.2017) päivän uutislähetykset olivat täynnä Katalonian kansanäänestystä ja Barcelonan mellakoita. Uutisten lomassa kuului pari tahtia melodiaa, joka sai minut höristämään korviani. Pienen tutkimustyön jälkeen selvisi, että kyseessä oli Katalonian itsenäisyysliikkeen tunnuslaulu ”Ara és l’hora” (Nyt on se hetki)
Mutta mistä muualta tämä laulu on tuttu? Kyseessähän on Rainisin kuuluisa runo ”Saule, perkons, Daugava”, josta tuli yksi 1980-luvun lopun kansallisen herätyksen tunnuksista Latviassa: aurinko on Latvian äiti, ukkonen isä, yhdessä ne vartioivat Daugavan porttia. Muukalaiset veivät portin avaimen, mutta ukkonen ajoi heidät pois. Pn helppo kuvitella, millaisella tunteella tätä Martins Braunsin säveltämää laulua laulettiin vuonna 1989.
Mitenkähän tämä laulu on lentänyt Riiasta Barcelonaan? En ole huomannut, että se olisi tunnettu missään muualla maailmassa, mutta ainakin Latvian televisio näyttää huomanneen tämän yhteyden. Yllättäviä ovat laulujen tiet.
Latvialainen äänitaiteilija Gundega Graudiņa työskentelee syyskuun ajan taiteilijaresidenssissä Fiskarsissa. Siellä hän kerää monenlaista kuulemaansa: niin työpajoista kuuluvia työn ääniä, ihmisten puhetta sekä asumisen ja liikkumisen ääniä. Kuukauden lopuksi Rozentāls-seuran jäsenretkeläiset pääsevät osallistumaan Fiskarsissa kerätystä materiaalista syntyvän ääniteoksen kantaesitykseen. Tule mukaan tutustumaan latvialaiseen äänitaiteeseen, Rozentāls-seuran residenssiohjelmaan ja tietysti upeaan Fiskarsiin!
Lue myös haastattelu Gundega Graudiņan urasta äänitaiteilijana ja Fiskarsin suunnitelmista
Retkipäivä on la 30.9..Lähtö Helsingistä tapahtuu klo 10 ja palaamme noin klo 19.
Jäsenretki maksaa 45 e. Myös uudet jäsenet ovat tervetulleita mukaan!
Hinta sisältää bussikuljetuksen Helsingistä Fiskarsiin ja takaisin, maukkaan pöytiintarjoillun lounaan ravintola Fiskars Wärdshusissa (sis. pääruoka, jälkiruoka, kahvi/tee). Retkeläisille jää myös vapaata aikaa ennen konserttia. Fiskarsin monipuolisiin mahdollisuuksiin voi tutustua täällä.
Ilmoittautuminen 22. 9. mennessä jenni@rozentals-seura.fi. Kerrothan ilmoittautuessasi, mikäli sinulla on erikoisruokavalio!
Rozentals-seura sai syyskuun 2017 residenssijaksolle Fiskarsin AIR:n monenkirjavan nipun hakemuksia erilaisilta taiteilijoilta. Vaikka valintaraati valitteli, että hyvin erilaisten taiteilijoiden ja heidän projektiensa vertaaminen keskenään on lähes mahdotonta, valinta onnistui kuitenkin. Residenssiin valittiin klassinen kitaristi, luutisti ja säveltäjä, taiteen maisteri Gundega Graudiņa. Hänen hakemuksessa ja työsuunnitelmassa juryä viehätti taiteellinen idean lisäksi sen konkreettisuus ja toteutettavuus.
Kuukauden mittaisen Fiskarsin residenssijakson Gundega käyttää työskentelyyn Sound Species Path -ääniteoksen parissa, jossa hän hyödyntää paikallisten käsityöläisen työpajoista syntyviä ääni, ihmisten keskusteluista sekä asumisen ja liikkumisen synnyttämiä ääni. Teoksessa kuuluu mahdollisesti myös kitara, luuttu ja kantele. Kerätyistä äänistä hän säveltää teoksen, jonka hän esittää residenssijakson lopuksi.
Gundegan ansioluettelossa on merkintöjä monesta opinahjosta Euroopasta ja monenlaisia sävellysprojekteja, konsertteja ja sooloesiintymisiä. Mistä hän on tähän pisteeseen tullut ja miten? Päätin kaivaa Skypestä Gundegan tunnuksen ja kysellä tarkemmin. Mutta ensiksi täytyy tietenkin onnitella valinnasta.
”Kiitos! Odotan todella innolla, että pääsen Fiskarsiin”, hän vastaa. Hän puhuu Skypeen Limbažista vanhempiensa luota, jossa hän lomailee. Omaa osoitetta hänellä ei Latviassa ole, eikä ole ollut aikoihin, sillä päivittäinen opetustyö Brysselissä vie hänet pian takaisin Belgiaan.
Työskentelyrauhan lisäksi Fiskarsissa Gundegaa kiinnostaa vanha teollisuusympäristö, joka on käynyt läpi muodonmuutoksen käsityöläis- ja taiteilijayhteisöksi. Suome hän on nähnyt jo aikaisemmin. Gundega on ollut residenssijaksoilla Vaasan seudulla viitisen vuotta sitten. Hän on myös kiertänyt minikiertueella Suomessa ja soittanut keikan nykyisen Raaseporin alueella sijaitsevassa Billnäsissä, kun vanha ruukkimiljöö oli vielä Faces-etnofestivaalin tapahtuma-alueena, yhdessä latvialaislaulajien Dita Lāce, Iluta Lāce ja Dana Indānen kanssa. Minikiertue Suomessa tehtiin Marta-naisjärjestölle levytetyn Words of power -hyväntekeväisyyslevyn julkaisun jälkeen. Levyn koostuu latvialaista kansansävelmistä, joiden sovitukset ovat Gundegan käsialaa, ja hän itse soittaa levyllä klassista kitaraa. Kolme kappaletta kyseiseltä levyltä on kuunneltavissa Souncloudista, josta löytyy myös Martan lahjoituslinkki.
Vuonna 1988 syntynyt Gundega vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Limbažissa. ”Limbaži on pieni kaupunki, joka teininä tuntui joskus liian pieneltä”, hän sanoo. Pienen kaupungin koosta huolimatta kaupungissa riitti kulttuuriaktiviteettejä. Gundegan vanhemmat eivät olleet muusikoita, mutta he kuuntelivat paljon musiikkia ja ottivat Gundegankin mukaan klassisen musiikin konsertteihin. Innostus musiikkia kohtaan tarttui. Gundega muistaa yhden erityisen hetken lapsuudesta, jolloin hän ymmärsi olevansa kiinnostunut musiikista.
”Kerran kokeilin serkkujeni luona pianoa. Pidin ajatuksesta, kuinka se synnyttää ääniä”. Havainnon jälkeen, kun Gundega oli 6-vuotias, hän pääsi musiikkikouluun soittamaan pianoa. Vaikka joskus lapsista soittotunnit saattavat tuntua väkinäisiltä, vanhempien ei tarvinnut koskaan pakottaa Gundegaa soittamaan pianoa. Tilanne vaikuttaa olleen päinvastainen,
” Kun Limbažissa alkoi klassisen musiikin kitaran kurssit lapsuudessa, halusin mennä myös sinne”. Klassinen kitara tuli pianon soiton oheen 11-vuotiaana. Kitaran soiton opettaja oli monipuolinen kitaristi, joka soitti myös sähkökitaraa ja opetuksessa oli avoin tunnelma kokeiluille, Gundega sanoo, ja muistaa edelleenkin kiitellä, kuinka inspiroivia opettajia Limbažin musiikkikoulussa oli. Myös menestyminen soittokilpailuissa kannusti Gundegaa eteenpäin.
Lukiossa Gundega kirjoitti musiikkiopintojen lisäksi kirjallisuuslehteen. Lukiossa painotettiin matematiikkaa ja ohjelmointia, mutta määrätietoinen Gundega pysyi vahvasti visiossaan työstä musiikin parissa. ”Tullakseen hyväksi missä tahansa, täytyy keskittyä siihen ja tehdä työtä tavoitteiden eteen”, hän muistuttaa. Usein teini-iässä klassisen kitaran tai pianonsoittoa uhkaa myös muut vaarat, koska moni haksahtaa kapinapäissään soittamaan jotain populaarimpaa tai alkaa unelmoida rock-tähteydestä. Kuinka vältit hevin, punkin ja grungen vaikutukset nuoruudessasi?
Gundega naurahtaa hölmölle kysymykselleni ja vastaa: ”Saatoin kyllä kokeilla hieman soittaa jotain Nirvanan biisejä, mutta olin kuitenkin tosi innostunut klassisesta kitarasta”.
Limbažista olisi ollut helppo suunnata alle sadan kilometrin päässä sijaitsevaan Riian taideakatemiaan, mutta musiikkipedagogiaan keskittyvät opinnot eivät esiintyväksi taiteilijaksi halunnutta nuorta muusikkoa innostanut. Riiassa musiikin esittämiseen ja oman esiintymisen kehittämiseen liittyviä vierailuluentoja oli vain kerran kuukaudessa eikä se Gundegalle riittänyt. Vilnan musiikki- ja teatteriakatemiasta löytyi kiinnostava esiintymiseen suuntaava klassisen kitaran opintolinja, joten Gundega muutti Liettuaan. Opinnot etenivät hyvin ja opetus oli Gundegan mukaan inspiroivaa. Opiskelu ulkomailla, vaikkakin ihan lähiseuduilla, asettaa kuitenkin kielellisiä haasteita.
“Kun menin liettuaan, en osannut kieltä, ja alku oli vaikeaa. Aluksi puhuin englantia, mutta tuntui hölmöltä puhua englantia naapurimaassa. Sitten päätin sanoa kaikille kollegoille ja opettajille, että puhun vain liettuaa ja pakotin itseni puhumaan liettuaa”
Kahden opiskeluvuoden jälkeen Gundegalle avautui mahdollisuus Erasmus-opiskelijavaihtoon. “Minulla on ollut pitkään unelma osata espanjaa. Minulla tuli viimeinkin mahdollisuus myös siihen.”
Espanjasta löytyy muitakin hyviä syitä klassiselle kitaristille, sillä kitara on syntynyt Iberian niemimaalla, ja monien kielten sana kitaraa tarkoittava on peräisin espanjan kielestä. Gundega tarttui mahdollisuuteen ja tie vei Vigoon Espanjaan. Vigossa opiskellessaan Gundegaa opetti Margarita Esparcasta. Jälleen kerran yksi kannustava ja opiskelijaa innostava opettaja. Esparca on kansainvälisesti tunnettu klassisen kitaran taituri, jota esimerkiksi Helsingin Sanomien kriitikko Veijo Murtomäki ylistää muusikkona, joka ”ei vain soita vaikeita kappaleita moitteettomasti, vaan sykkii musiikkia ja on löytänyt soittimen sielun jäännöksettömästi”.
”Opetustapa on vähän erilainen, mutta kitaran soittaminen on kansainvälistä ja samanlaista olinpa Baltiassa tai Espanjassa. Soittajan oma persoonallisuus on tärkeämpää kuin kansallisuudet”, kuvailee Gundega, kun pyydän häntä analysoimaan jotain kansallisia erityispiirteitä kitaran soittamisesta ja sen opettamisesta.
Maisteriopintoihin Gundega suuntasi Kuninkaaalliseen konservatorioon Brysseliin. Samaan opinahjoon lähti myös liettualainen klassinen kitaristi Ieva Baltmiskyte, jonka kanssa he muodostivat vuonna 2012 Ambra duon. Duo on keikkaillut pääasiassa Belgiassa. Klassisen kitaran opintojen lisäksi Gundega aloitti luutun soiton ja perehtyi äänen synteesiin.
Brysselin kokeellisen musiikin kenttä on hyvin elävä. Aktiivinen toiminta levittää innoitusta ympärilleen ja vaikutteet tarttuivat myös maisteriopintoja tekevään Gundegaan. Hän laajensi ilmaisuaan klassisesta musiikista vapaan ja kokeellisen äänitaiteen puolelle. Mikä sai akateemisen, klassiseen musiikkiin keskittyneen muusikon kiinnostumaan akustis-elektronisesta musiikista, vapaista äänistä ja ääniteoksista?
« Löysin akusmaattisen musiikin ensimmäisen kerran, kun menin konserttiin, jossa ei ollut soittajia, vain kaiuttimia eri tasoilla ja eri puolella yleisöä. Kaikki se estetiikka oli minulle uutta ja kiinnostuin siitä todella paljon. Ajattelin ensin, että miksi ihmeessä en ole kuullut tällaisesta aiemmin. Se on oli voimakas kokemus, sanoo Gundega.
Brysselissä Gundega kiinnostui myös vapaasta improvisaatiosta ja konkreettisesta musiikista (ranskaksi musique concrète), jota voidaan pitää soittimilla soitetun abstrakti musiikin vastakohtana. Abstraktissa musiikissa teos sävelletään ensin ja soitetaan vasta sitten, ja konkreettinen musiikki sävelletään äänien keräystyön jälkeen. Ääniä saatetaan myös muokata nopeuttamalla, hidastamalla, soittamalla takaperin tai muilla digitaalisen syntetisoinnin keinoilla.
Konkreettiseksi musiikiksi voisi luokitella esimerkiksi kappaleen Voyages Contigus, jonka Gundega on julkaissut Innerscape-albumilla. Se on efektoituja junan ääniä, kuulutuksia, kuiskauksia, hälyä, ihmisten ääniä yhdistelevä teos ja kolmeminuuttinen tutkimusmatka italialaiseen ääniympäristöstä.
Klassisessa musiikissa on totuttu soittamaan nuoteista ja monille niistä irtoaminen ja improvisaatio voi olla vaikeaa. Kuinka vaikeaa improvisaatio on ollut?
« On vapauttaavaa olla soittamatta nuoteista, mutta …, sanoo Gundega ja pitää miettimistauon. Mutta on niissä paljon samanlaistakin. Nuotit on aseteltu valmiiksi, mutta vielä siihen jää lukuisia muuttujia, joihin soittaja voi vaikuttaa. Mutta vapaassa improvisaatiossa parametrien määrä on luonnollisestikin aivan eri tasolla »
Akusmaattisen musiikin löytäminen sai Gundegan miettimään laajemmin mahdollisuuksia käyttää ääntä sävellyksissään ja etsimään uusia äänimailmoja myös kitarasta ja luutusta totuttua soittotapaa muuntelemalla. Tästä syntyi tuorein kokoonpano nimeltä Modelute. Duossa soittaa myös belgialainen äänitaiteilija Björn Jauss. Modelutessa yhdistyvät keskiaikainen kielisoitin ja nykyaikainen digitaalinen äänenkäsittely, jonka avulla akustisen äänilähteen ääniaaltoja muunnellaan. Modelute soitti ensimmäisen keikan keväällä 2017 Brusselissä kokeelliseen musiikiin keskittyvillä Modular-festivaaleilla.
« Teimme kaiken alusta lähtien yhdessä Björnin kanssa. Se on vaatinut paljon improvisointia yhdessä ja sitten löytyneiden ideoiden kanssa jatkotyöskentelyä. Meillä on kappaleissa sovittu rakenne, mutta ne sisältävät myös vapaan improvisaation osia. Lopulta niitä täytyy kokeilla konserteissa, että näkee toimivatko ne. »
Useista erilaisista projekteistaa klassista kitaramusiikkia soittava AmbraDuo on edelleen pääasiallinen projekti ja pääinstrumenttinä säilyy edelleen klassinen kitara. Gundega on soittanut orkestereissa ja solistina monenlaisia konsertteja erilaisilla instrumenteilla useassa Euroopan maassa. Mikä konserteista on jäänyt erityisesti mieleen?
« En pysty sanomaan yhtään sellaista. Olen tehnyt niin monenlaisia juttuja. Jokainen keikka on aina kiinnostavampi kuin edellinen. »
Onko kiinnostavin keikka siis vasta tulossa?
« Joo, se on juuri se, joka tulee olemaan Fiskarsissa! sanoo Gundega Graudiņa ja nauraa.
______________
______________
Rozentals-seuran tukemalla residenssijaksolla ovat aikaisemmin olleet vuonna 2015 kuvataiteilija Eva Vēvere ja vuonna 2016 korusuunnittelija Rasma Pušpure.
TEKSTI: Tero H. Savolainen
Kuvat: Gundegan arkistosta
Muutama viikko sitten käteeni sattui riikalaisessa divarissa pieni neuvostoaikainen levy, jossa virolainen kultakurkku Jaak Joala tulkitsee Raimonds Paulsin lauluja. Pauls ja Joala olivat pitkäaikaisia työtovereita. Paulsin elämänkerrassa on jopa pieni episodi, jossa kerrotaan miten maestro halusi puhelimessa neuvotella laulajan kanssa uudesta levyprojektista. ”Tulen sinne heti”, vastasi Joala, ja kolmen tunnin kuluttua hän olikin Riiassa. Sen aikaisilla maanteillä ajo Tallinnasta Riikaan ei ollut ihan helppo, mutta virolaiset muusikkotuttavat ovat kertoneet, että Joalalla oli hänen ihailijoihinsa kuuluneen KGB-kenraalin myöntämä ajokortti, jonka haltija sai vaikka ajaa parin liikennepoliisin päälle pelkäämättä seuraamuksia. Taruako vai totta, en tiedä…
Joalan ja Paulsin yhteisiä levyjä on paljon, enimmäkseen romanttisia lauluja kuten tältä kokoelmalta löytyvä ”Rakkauden siluetti” (Силуэт Любви), jonka voi kuunnella YouTubesta.
Tällä kertaa huomioni kiintyi kuitenkin laulujen sanoittajaan. Kuka onkaan levyn kannessa mainittu kolmas nimi Anatoli Kovalev? Ei mikään ihan tavallinen iskelmänikkari. Paulsin elämänkerrasta käy ilmi, että myös Kovalev kuului hänen ystäväpiiriinsä. Vuonna 1981, kun tämä levy tehtiin, Kovalev oli tunnettu runoilija ja diplomaatti. Perestroikan aikana hän kuului Gorbatsovin lähipiiriin ja nousi Neuvostoliiton varaulkoministeriksi.
Kovalevin nimi esiintyy monien ulkomaisten diplomaattien muistelmissa, mutta erityisesti muistetaan hänen roolinsa Molotov-Ribbentrop –sopimuksen julkistamisessa. Kuten tämän blogin lukijat varmaankin muistavat, Neuvostoliiton ja Saksan ulkoministerit tekivät vuonna 1939 etupiirijaosta salaisen sopimuksen, jossa Baltian maat liitettiin Neuvostoliittoon. Sopimuksen turvin Neuvostoliitto pakotti Baltian maat ensin luovuttamaan neuvostoarmeijalle tukikohtia ja sitten vuonna 1940 liittymään ”vapaaehtoisesti” Neuvostoliittoon.
Toisen maailmansodan jälkeen sopimus löytyi Saksan arkistoista ja julkaistiin, mutta Neuvostoliitto kiisti päättäväisesti sopimuksen olemassaolon ja piti sitä väärennöksenä. Gorbatsovin muistelmista käy ilmi, että sopimus kuului Katynin teloituksia koskevien papereiden ohella niihin huippusalaisiin asiakirjoihin, joihin vain pääsihteerillä oli pääsy. Asiakirjojen julkaiseminen vei moraalisen pohjan Baltian liittämiseltä Neuvostoliittoon. Loppu onkin historiaa.
En suinkaan väitä, että tämä pieni levy olisi pannut alulle laulavan vallankumouksen. Mutta voidaan kai ajatella, että latvialaisen säveltäjän, virolaisen laulajan ja venäläisen ministerin suhteella oli oma vaikutuksensa tapahtumien kulkuun?
Internetin aikakone siirtää meidät vuoden 1988 lopulle Riikaan. Konserttisalissa on käynnissä radiokuuntelijoiden valitseman vuoden parhaan latvialaisen laulun palkitseminen. Lavalla on neljä muodikkaasti pukeutunutta nuorta miestä, yhtye nimeltä Remix, ja pian mikrofonin ääreen kiiruhtaa yhtyeen solisti, kiharatukkainen Igo. Musiikki on reipasta europoppia, mieleen tulee ruotsalaisen Europe-yhtyeen parin vuoden takainen hitti Final countdown. Laulun sanat pakottavat kuitenkin yleisön kuuntelemaan tarkemmin:
Klusē akmens lūpas
Kas pārvērtis mūs?
Asinis dzīslās atmiņas plūst
Kāds reiz pārtrauks klusēt
Suomeksi suunnilleen
Kiviset huulet vaikenevat
Mikä teki meistä tällaisia?
Verisuonissamme muistot virtaavat
Jonakin päivänä joku katkaisee hiljaisuuden
Kun päästään kertosäkeeseen, laulun sanomasta ei enää ole mitään epäselvyyttä:
Dzīvību, dzīvību Tēvzemei
Nelūdzam – pieprasām
Elämä isänmaalle! Emme pyydä, me vaadimme
Viimeisessä säkeistössä vaaditaan ja suoraan ”brīvību Tēvzemei”, vapautta isänmaalle.
http://www.youtube.com/watch?v=XqjOEFLGqfA
]
Vuonna 1985 alkanut perestroika oli jo jatkunut muutamia vuosia. Moskovassa käytiin kovaa kamppailua Gorbatshovia tukevien uudistusmielisten sekä vanhoillisten välillä. Keskustelevision uudet kriittiset ohjelmat herättivät valtavaa mielenkiintoa yleisössä. Keväällä 1988 Gorbatshov erotti Baltian vanhoilliset puoluejohtajat ja nimitti tilalle uudet – Latvian johtoon nousi Anatolijs Gorbunovs. Latviassa alkoi ”atmoda”, kansallisen herätyksen kausi. Kansanrintaman, Latvijas tautas fronten perustava kokous oli pidetty lokakuussa 1988.
Vuoden 1988 voittajasävel ”Pie laika” kuvastaa hyvin atmodan tunnelmia. Laulun nimeä ei ole helppo kääntää, se voisi olla vaikka ”Aika vaatii” tai ”On jo aika”. Vaikka ajat olivatkin muuttuneet, oltiin sentään Neuvostoliitossa, ja vaati melkoista rohkeutta vaatia vapautta isänmaalle. Tv-katkelman loppupuolella kamera viipyy hetken yleisön joukossa, ja voi huomata, etteivät kaikki suinkaan taputa – osa yleisöstä vaikuttaa on hyvin vakavana, epäilevänä. Pari vuotta aikaisemmin sensuuri olisi poistanut tällaisen laulun heti ohjelmasta.
Vuoden 1988 laulukilpailu, ”Mikrofona aptauja”, muodostui muutenkin atmodan lähtölaukaukseksi televisiossa. Toiseksi äänestyksessä nousi Ieva Akurātere, joka oli tullut tunnetuksi Pērkons-yhtyeen solistina. Hänen kappaleensa oli Eduard Veidenbaumsin runo 1800-luvun ensimmäisen kansallisen herätyksen ajalta. Reiz Zaļoja Jaunība kuvaa, miten vihreässä nuoruudessa veri oli kuumaa ja kaikki kaunista. Ieva laulaa tunnelmallisesti kuin latvialainen Joan Baez.
http://www.youtube.com/watch?v=oYRU2mU6jlE
Ievan toinen kilpailukappale ei noussut kolmen suosituimman joukkoon, vaikka se oli aiheeltaan huomattavasti poliittisempi kuin Reiz Zaļoja Jaunība. ”Vihreä laulu”, Zaļā Dziesma on hätähuuto luonnon turmeltumista vastaan (yksi atmodan suurista teemoista). Laulun lopussa luvataan sytyttää merkkituli jokaiselle kalliolle. Joku lavan takaa ojentaa Ieva Akurāterelle vihreän lipun, joka mittasuhteitaan tuo mieleen Latvian vanhan (ja nykyisen) lipun, jonka käyttäminen ei neuvostoaikana ollut sallittua. Kun tv-ohjaaja vielä asettaa solistin taakse valonheittimen, mieleen nousee etsimättä Delacroixin kuuluisa maalaus ”Vapaus johtaa kansaa” Ranskan vallankumouksen ajoilta.
http://www.youtube.com/watch?v=ncbpfaiWDjI
]
Kun Mikrofons-kilpailun voittajasävelmät kohta tuoreeltaan julkaistiin levyllä Neuvostoliiton valtiollisen Melodija-yhtiön toimesta, levyn takakannen tekstin kirjoitti Kansanrintaman uusi pääsihteeri Danis Ivāns. Atmoda oli alkanut, ajat muuttuneet.
(Musiikkinäytteet YouTubesta. Jos linkit eivät toimi, voi hakea lauluja uudelleen nimen mukaan. Käännösavusta suuret kiitokset Janis Kirpitisille)
Vuonna 1986 Latvian radion laulukilpailussa alkoivat puhaltaa uudet tuulet. Ensimmäistä kertaa kilpailussa oli iskelmälaulajien lisäksi mukana oikeita rock-yhtyeitä, ja lauluissa otettiin kantaa asioihin uudella tavalla. Yleisöäänestyksen voittajaksi nousi tällä kertaa yhtye nimeltä Līvi, ja voittaneessa laulussa Dzimtā valodā julistettiin äidinkielen kunniaa:
Dzimtā valodā ir māte, māte
Dzimtā valodā viss vēl saldāks
Dzimtā valodā pasmejies pie sevis pats
Äidinkielellä äiti on äiti
Äidinkielellä kaikki on makeampaa
Äidinkielellä voi nauraa itselleen
Televisiossa lähetetyssä juhlakonsertissa yhtyeen jäsenet olivat joutuneet riisumaan vakituiset esiintymisasunsa ja pukeutumaan ”siististi” kunnon ravintolaorkesterin tavoin, mutta laulun voima ei siitä vähene.
http://www.youtube.com/watch?v=PPXH2QLG38c
Kun laulua Dzimtā valodā kuuntelee tarkemmin, huomaa ettei siinä ylistetä mitään tiettyä äidinkieltä. Sensuurille voitiin selittää, että itse asiassa alkuperäisen tekstin oli kirjoittanut moldovalainen Gregore Vieru (latviankielinen käännös Imants Ziedonis). Latvian kommunistisen puolueen johtoa laulu ei ollenkaan miellyttänyt. Kielikysymys oli Latviassa polttava asia. Latvia oli periaatteessa tasavallan toinen virallinen mieli, mutta syntyperäiset latvialaiset olivat saaneet kokea miten virasto toisensa jälkeen vaihtoi venäjän asiointikielekseen ja yliopistoissa ylemmät opinnäytteet oli kirjoitettava venäjäksi. Television katsojille ei varmaankaan ollut epäselvää, mistä kielestä tässä laulettiin.
Vielä pari vuotta aikaisemmin tällainen laulu ei olisi koskaan päässyt televisioon. Vuonna 1985 Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeriksi oli kuitenkin noussut Mihail Gorbatshov. Perestroika oli alkanut, ja sen myötä tiedotusvälineet saivat uutta vapautta. Televisiossa pyöri lauantai-iltaisin ohjelma nimeltä Varavīksne (Sateenkaari). Siinä esitettiin ulkomaisia musiikkivideoita ja itse tuotettuja latvialaisia musavideoita. Latvian televisiolla ei ollut suoria yhteyksiä ulkomaille, mutta ohjelman tuottajat ovat myöhemmin kertoneet, että ulkomaiset musiikkivideot olivat usein peräisin Suomen televisiosta. Viron TV:n toimittajat olivat nauhoittaneet niitä Tallinnassa omiin tarpeisiinsa ja toimittivat kopiot edelleen kollegoille Riikaan. Tekijänoikeuksista ei silloin oltu niin tarkkoja.
Nyt myös Līvin tapaisilla rock-yhtyeillä oli tie auki televisioon. Dzimtā valodāsta tehtiin musavideo, joka ei enää jätä mitään epäilystä siitä, kenen äidinkielestä on kyse – taustalla on perinteinen latvialainen maalaistalo. Kesti kuitenkin vielä pari vuotta, ennen kuin ”laulava vallankumous” lähti todella liikkeelle.
]
Syksyllä 1981 Latvian kodeissa höristeltiin korvia. Radion laulukilpailussa soi Uldis Stabulnieksin romanttinen balladi Tik un ta (Kuitenkin). Siinä ylistettiin kotimaan kauneutta. ”Syksy, tule värittämään Latvia, mutta älä tule liian nopeasti, sillä minulle Latvia on aina kaunein, kuitenkin!”
Man viņa ir visskaistākā
Tik un tā
Laulu miellytti monia kuuntelijoita, ja radioon alkoi tulla säkkikaupalla kirjeitä, joissa vuoden parhaaksi lauluksi oli valittu Tik un ta.
Korvat kuumottivat myös Latvian kommunistisen puolueen keskuskomiteassa. Lauluhan oli aivan liian kansallismielinen. Miten se oli päässyt radioon? Miksi siinä ei ylistetty Neuvostoliiton kauneutta, tai ainakin Neuvosto-Latvian? Tällainen laulu ei sopinut ykköseksi!
Silminnäkijät ovat kertoneet, että sinä vuonna radiotalossa hävitettiin säkkikaupalla laulukilpailun äänestyslappuja. Väitteitä tukee ainakin se tosiseikka, että sinä vuonna kilpailuun tuli julkaistujen tietojen mukaan vain noin 20000 ääntä. Sekä edellisenä että seuraavana vuonna annettujen äänien kokonaismäärä oli yli 50000. Laulua ei kuitenkaan sensuroitu kokonaan. Se jäi virallisesti toiselle sijalle mutta oli mukana kilpailun parhaista lauluista kootulla LP-levyllä. Uldis Stabulnieksin hieno tulkinta pääsi myös televisiossa esitettyyn juhlakonserttiin, ja tänä päivänä sen voi helposti katsoa YouTubesta.
]
Uldis Stabulnieks kuoli vuonna 2012. Tik un ta on nykyisin Latviassa rakastettu klassikko, mutta koskaan ei voi tyydyttää kaikkia. Laulun sanoittaja Māra Zālīte kertoi äskettäin haastattelussa, että kun laulua sitten esitettiin Kanadassa ulkolatvialaisille, sitä pidettiin aivan liian kommunistisena. Tällaisia lauluja ei meidän aikanamme laulettu vanhassa maassa!
Surkuhupaista asiassa on, että kieron pelin tuloksena vuoden parhaaksi lauluksi Latviassa nousi Raimonds Paulsin ja Leons Briedisin Davaja Marina. Suomalaiset tuntevat sen nimellä Miljoona ruusua, ja siitä tuli maailman suosituin latvialaista alkuperää oleva laulu. En tiedä iloittiinko keskuskomiteassa tästäkään voitosta. Laulun sanoittaja Leons Briedis oli vuonna 1970 saanut potkut Riian yliopistosta neuvostovastaisen toiminnan vuoksi. Potkuihin liittyi porttikielto kaikkiin Neuvostoliiton yliopistoihin, mutta neuvokas Briedis hakeutui Moldovan, Kishinevin yliopistoon. Sinne asti tieto kiellosta ei ollut kulkeutunut. Briedis kouluttautui romaanisten kielten kääntäjäksi, ja hänestä tuli myöhemmin Latviassa suosittu runoilija ja laulujen sanoittaja. Oma suosikkini Briedisin tuotannosta on lastenkirja Baltais sunītis, tarina pienestä valkeasta koirasta jolla ei ollut nimeä. Kaikesta huolimatta koira on kuitenkin iloisen näköinen.
Maa kantaa juuriasi -konserttiohjelma on syntynyt sinnikkään työn tuloksena. Vuoden 2017 tuulissa, tuiskuissa ja kevätauringon paisteessa Ziemeļmeita-kuoro ja vastikään perustettu Rozentals-seuran Aurora-kansantanssiryhmä ovat miltei kaksinkertaistaneet harjoittelukertojen määrän läpäistäkseen Latvian satavuotisjuhlien Laulu- ja tanssijuhlat. Yhteiskonsertissamme esitämme ylpeänä kuulijoille, katsojille sekä itsellemme, mitä olemme saavuttaneet. Juuremme vahvistukoon!
Kuoro Ziemeļmeita, johtaja Ilmārs Millers, Karol Kisiel
Rozentals-seuran latvialainen kansantanssiryhmä Aurora, johtaja Aiga Turuka
Liput 10 euroa
Konsertin jälkeen toimii kahvila
Lisätietoa:
http://www.ziemelmeita.fi/
Koncertprogramma ”Tavas saknes tavā zemē” radusies neatlaidīga darba rezultātā. 2017.gada puteņos, atkušņos un pirmajos pavasara saules staros koris Ziemeļmeita un pagājušo ruden Helsinkos Rozentāla biedrības paspārnē dzimusī latviešu tautas deju kopa Aurora teju dubultojuši ierasto mēģinājumu skaitu, lai veiksmīgi startētu Latvijas simtgades Dziesmu un deju svētku skatēs. Ar gandarījumu kopkoncertā dāvājam paveikto mūsu klausītājiem, skatītājiem un paši sev. Stiprinām un spēcinām saknes.
Koris Ziemeļmeita, diriģenti Ilmārs Millers, Karol Kisiel
Rozentāla biedrības latviešu tautas deju kopa Aurora, vadītāja Aiga Turuka
Biļetes: 10 eiro
Pēc koncerta darbosies kafejnīca
Papildus informācija:
http://www.ziemelmeita.fi/
The concert My Roots Grow Deeper is a result of the hard work. The choir Ziemelmeita and the newly established Rozentals Society’s folk dance group Aurora have almost doubled their rehearsals at the time of blizzard, thaw and the first spring sunlight, to get ready for the contests for the participation in the Nationwide Latvian Song and Dance Festival organized as a tribute to Latvia on its 100th anniversary. We are proud and happy to present the results of our work to our audiences and also to ourselves. Let us grow our roots deeper and stronger!
The choir Ziemeļmeita, conductor Ilmārs Millers, Karol Kisiel
Rozentals Society’s Latvian folk dance group Aurora, leader Aiga Turuka
Tickets: 10 Eur
The cafe will be open after the concert
Additional information:
http://www.ziemelmeita.fi/
Elettiin vuotta 1969, ja Neuvostoliitossakin moni nuori oli kiinnostunut uudesta beat-musiikista. Arvovaltainen Muzikalnaja zizn-lehti oli jopa julkaissut myönteisen arvion Beatlesien tuotannosta, vaikka enimmäkseen länsimainen rock olikin neuvostolehdistössä vain pilakuvien kohteena.
Yksi Beatles-faneista oli Liepajan teatterissa työskennellyt nuori säveltäjä Imants Kalniņš. Yhdessä saman mielisten muusikoiden kanssa hän perusti yhtyeen nimeltä 2xBBM. Yhtye esitti Beatles-ohjelmistoa ja Kalninsin omia sävellyksiä. Vuonna 1970 2xBBM oli mukana Ogren legendaarisilla festivaaleilla, joista tuli yksi balttilaisen rockin ensimmäisistä katsauksista. Festivaaleilla tapahtui kuitenkin levottomuuksia, jotka saivat viranomaiset puuttumaan asiaan. Suojasää oli muutenkin päättynyt, ja yhtye lakkautettiin ”taloudellisten epäselvyyksin vuoksi”. Festivaaleilta on säilynyt joukko mielenkiintoisia nauhoituksia, muun muassa seuraava, jossa 2xBBM tulkitsee Lennonin ja McCartneyn tutun kappaleen When I’m sixty-four. Näin puoli vuosisataa jälkeenpäin esitys voi tuntua liikuttavalta, mutta ei sitä lainkaan tarvitse hävetä samanaikaisten suomalaisten rocklevytysten rinnalla.
]
Neuvostoliitossa ei ollut samanlaista kuilua ”kevyen” ja ”vakavan” musiikin välillä kuin Suomessa ennen. Jopa säveltäjäliiton elinikäinen puheenjohtaja, kolminkertainen Stalinin palkinnon saaja Tihon Hrennikov sävelsi oopperoiden ja konserttojen lomassa ihan mukiinmeneviä iskelmiä. Moskovan valot on levytetty suomeksikin. Rock-musiikki oli kuitenkin eri juttu: se oli ideologisesti vaarallista, eivätkä rock-bändit tyytyneet esittämään vain virallisesti hyväksyttyä ohjelmistoa. 1970-luku oli balttilaisen rockin sankariaikaa, bändejä perustetiin ja kiellettiin. Harri Rinteen mainio kirja ”Laulava vallankumous” kertoo virolaisten muusikoiden kokemuksia tältä ajalta, samanlaista oli Latviassakin.
Bändin lopettamiseen suivaantuneena Kalniņš sävelsi nyt neljännen sinfoniansa, joka tuli tunnetuksi ”rock-sinfonian” nimellä. Samaan aikaan kuitenkin aloitti yhteistyön uuden bändin kanssa. Menuets-yhtyeestä tuli 1970-luvulla Kalniņšin laulutuotannon tärkein tulkitsija, ja vuonna 1979 yhtye levytti kokonaisen albumin Kalniņšin lauluja, Dzeguzes balss (Käen ääni). Sitä voisi luonnehtia lähinnä nimellä ”taide-rock”. YouTubesta löytyy useita näytteitä levyltä. (Vikipedijan mukaan Menuets olisi esiintynyt Suomessakin. Mahtaako kellään olla tästä mitään tietoa?)
Vuonna 1980 Kalniņš osallistui ensimmäistä kertaa Latvian radion ja television Mikrofons-laulukilpailuun, jota olivat siihen saakka hallinneet Raimonds Paulsin laulut. Dziesma, ar ko tu sācies (Laulu, mistä olet saanut alkusi) saavutti Menuetsin tulkitsemana kilpailussa toisen sijan. Pian lähetyksen jälkeen television johto sai kuitenkin Latvian kommunistipuolueen keskuskomitealta vihaisen kirjeen, jossa moitittiin sävellyksen pääsyä mukaan kilpailuun. Siinähän lietsottiin selvästi protestimielialaa:
Pasmejies, ja tu gribi,
Paraudi ja tev vajag,
Tikai pavisam klusu,
Tikai pa visam klusu –
Tu jau zini, kas būs,
Ja tu kliegsi!
Naura jos haluat, itke jos haluat…
mutta tosi hiljaisesti, vain hiljaisesti.
Sinä tiedät mitä tapahtuu jos huudat!
Kirjeen takia laulu ei ilmestynyt neuvostoaikana ainkaan levyllä, vaikka muuten oli tapana, että Mikrofons-kilpailun kymmenen parasta laulua julkaistiin tuoreeltaan kokoomalevyllä. YouTubesta löytyy kuitenkin kilpailusta tehty nauhoitus, johon liittyy sisäpiirin vitsi: kuvituksena on Mikrofons 1980-levyn kansi. Tällä levyllä laulun olisi pitänyt olla mukana, mutta ei se ole.
http://www.youtube.com/watch?v=wbTFriXVJTQ
]
Vuonna 1985 Kalnins perusti oman yhtyeen, jonka nimeksi tuli Turaidas Roze. Turaidan ruusun esikuvana oli vuonna 1620 surmansa saanut legendaarinen Maija-neito, jonka kohtaloa Adalbert Cammerer käsitteli 1800-luvulla romanttisessa runoelmassaan Die Jungfrau von Treiden. Yhtyeestä ja varsinkin laulusolisti Olga Rajeckasta tuli nyt Kalninsin laulujen tulkitsija, ja vuosina 1986 – 88 se ylsi kärkisijoille Mikrofons-kilpailussa nousematta kuitenkaan ykköseksi. Laulut olivat Svētku diena, Mežā ja Vējš un liepa– kaikki tulevia klassikoita.
http://www.youtube.com/watch?v=LvAG5QDEIvA
]
Vuonna 1989 Baltian laulava vallankumous oli jo pitkällä, ja se näkyi laulukilpailussakin. Kalnins osallistui tällä kertaa kilpailuun kansanrintaman (Tautas frontas) tunnussävelellä. Se oli todella kaukana tavanomaisesta iskelmämusiikista. Vuoden 1989 historialliseen Mikrofons-kilpailuun on syytä palata myöhemmin, todettakoon nyt vain, että tällä kertaa voitto kuitenkin meni Kalniņšin perheeseen. Voittajasävelmä oli Perkons-yhtyeen filosofinen Mēs pārtiekam viens no otra (Me tarvitsemme toisiamme), jonka oli sanoittanut Imansin veli Viktors (nimimerkki Viks).
Latvian vapautumisen jälkeen Imants Kalniņš omistautui lähes päätoimisesti politiikalle mm kansanedustajana. Hän jatkoi kuitenkin myös musiikin tekemistä, josta olivat näkyvänä osoituksena hänen vuosittain järjestämänsä musiikkijuhlat, Imantdienas. YouTubessa on paljon upeita äänityksiä näiltä juhlilta, oma suosikkini on Cesisin linnan puistossa vuonna 2011 nauhoitettu Pūt vējiņi!, tulkkina Turaidas roze. Kalniņš itse vilahtaa taustalla kosketinsoitinten äärellä.
]
