Latvian laulavat perheet

Yksi Latvian televisiovuoden suurista tapahtumista on ohjelmasarja Laulavat perheet. Sarja on jatkunut jo toistakymmenen vuotta. Joka vuosi kymmenet musikaaliset perheet Balvista, Talsista, Ludzasta ja muualta Latviassa hiovat taitojaan ja osallistuvat ensin karsintakilpailuihin. Parhaiten onnistuneet pääsevät kansalliseen finaaliin, jossa on kunniavieraana Raimonds Pauls tai joku muu latvialaisen populaarimusiikin suuri nimi. Kilpailuohjelmisto kostuu pääasiassa iskelmäklassikoista, mutta myös kansanlauluilla ja isänmaallisilla lauluilla on ohjelmistossa oma sijansa. Hakusanalla Dziedošās ģimenes löytyy YouTubesta satoja näytteitä kilpailuohjelmistosta kymmenen vuoden ajalta.

Latvian laulavat perheet muistuttaa etäisesti Suomessakin televisiossa aikanaan suosittua Tenavatähdet –ohjelmaa, koska mukaan pääsevät myös perheen pienimmät taiteilijat. Latviassa mukana on kuitenkin kaiken ikäisiä perheenjäseniä. Suomesta tämä laulavien perheiden traditio näyttää kadonneen, vaikka sillä oli aikanaan tärkeä sija musiikin historiassa. Wolfgang Amadeus Mozart aloitti uransa tenavatähtenä kierrellen esiintymässä isänsä kanssa, ja Alppimaista löytyy vieläkin suosittuja jodlaavia perheyhtyeitä. Myös amerikkalaisessa country-musiikissa perheyhtyeillä on ollut suuri merkitys, muistetaan vaikkapa kuuluisa Carter Family.

Mutta palataan Latviaan, jossa perheyhtyeet elävät ja voivat hyvin. Otetaan aluksi tyypillinen esimerkki, Zakalninsin perhe Lielvārdesta. He voittivat kilpailun vuonna 2010. Päätähtenä on noin nelivuotias pikkusisko, mutta myös mummi, vaari ja isot siskot (tai olisivatko tytöt serkkuja tai tätejä?) kuuluvat tiimiin. Tuomaristossa vilahtaa säveltäjä Martins Brauns.

 

Zakalninsin perheen kilpailuohjelmistona oli tunnettuja latvialaisia kansanlauluja, mutta yleensä Laulavien perheiden musiikki on huomattavasti pop-henkisempää. Yksi latvialaisen rock-musiikin suurista klassikoista on Imants Kalninsin Dzeguzes balss (Käen ääni), jonka Menuets-yhtye levytti ensi kerran 1970-luvulla. Kappale elää edelleen. Sen esittää seuraavassa Dimantsin perhe Baldonesta.

Otetaan vielä varmemmaksi vakuudeksi toinen tulkinta samasta kappaleesta, tällä kertaa esittäjänä on Laicansin perhe Balvista. Tämä 7000 asukkaan pikkukaupunki on kaukana Riiasta, Latvian koilliskulmassa lähellä Venäjän rajaa, mutta kyllä sielläkin osataan…

 

On mielenkiintoista todeta, että myös 1980-luvun kansallisen herätyksen laulut elävät yhä vahvasti laulukilpailussa. Taisniba (Totuus) osallistui vuonna 1989 Mikrofons-laulukilpailuun, esittäjänä silloin Zodiaks-yhtye. Vaikka elettiin vielä neuvostoaikaa, radio ja televisio olivat jo kansanrintaman käsissä. Laulun sanoma oli ”Totuus, tule vihdoinkin ulos metallisesta arkusta”. Bruversin perhe Marupesta esitti sen vuoden 2010 kilpailussa. Alussa laulajat on kääritty mustiin kaapuihin ja sidottu köysin, mutta lopussa valkoinen vapaus pääsee esiin. Tulkintaa voisi ehkä pitää hieman yliampuvana, mutta ainakin se on vilpitön.

Toki monet ovat käyttäneet kilpailua myös ponnahduslautana ammattilaisuralle. Toki monet ovat käyttäneet kilpailua myös ponnahduslautana ammattilaisuralle. Yksi tällaisista on riikalainen Riču ģimene, joka ponnahti kuuluisuuteen romanihenkisellä ohjelmistollaan neljännellä Laulavat perheet -kierroksella.  Yhtye esiintyy myös nimellä Richi Brothers. Veljesten ohjelmisto on muita kilpailijoita kansainvälisempää, he laulavat myös englanniksi, espanjaksi ja venäjäksi. Oma suosikkini on I can’t take my eyes off you, jonka he esittivät neljännessätoista Dziedošās ģimenes –konsertissa. Saksofonia soittavat tytöt taitavat tosin olla vierailijoita.

Laulavat perheet –kilpailu huipentuu aina kaikkien perheiden yhteisesitykseen. Vuonna 2010 päätösnumerona oli Zigmars Liepinsin klassikko Vel ir laiks, jonka kertosäe ”Latvija, Latvija, Latvija” lämmitti varmasti kaikkien katsojien sydämet. Ja se pukuloisto, se vetää vertoja vaikka meidän itsenäisyyspäivän juhlillemme….

 

 

Maailman paras tyttöbändi?

Tyttöbändeillä on ollut merkittävä sija rockin historiassa. Niiden ensimmäinen loistokausi oli jo 1960-luvulla, ja 1990-luvulla ne nousivat uuteen kukoistukseen Spice Girlsin mukana. Suomessa idea ei jostakin syystä ole oikein ottanut tulta, ellei sitten lasketa mukaan Metro-tyttöjä, mutta Latvian popmusiikin historiasta löytyy ainakin yksi legendaarinen tyttöbändi, lyhytikäiseksi jäänyt Dāmu pops. Sen muodostivat Ieva Akuratere, Olga Rajecka, Maija Lūsēna ja Edīte Baušķeniece, jotka olivat jo saavuttaneet mainetta maan tunnetuimpien rock-yhtyeiden solisteina.

Ieva Akuratere kertoo muistelmissaan, että idea yhtyeen perustamiseen tuli amerikkalais-latvialaiselta basistilta Gatis Gaujnieksilta, joka halusi löytää vuoden 1990 Mikrofons-laulukilpailua varten sopivan esittäjän kappalelleen ”Varbūt rīt” (Ehkä huomenna). Laulu ei noussut ihan ykkössijalle, mutta päätöskonsertista tehty taltiointi on yksi kaikkien aikojen riemukkaimpia rock-esityksiä. (Vaikka kappale ei innostaisikaan, malttakaa katsoa puoleen väliin, jolloin lavalle saapuu uusia, tuoreita voimia, ilmeisesti esiintyjien pikkusiskot !)

Tällainen yhtye olisi voinut päästä vaikka kuinka pitkälle. Vuosi 1990 oli kuitenkin Baltiassa erittäin vaikea sekä taloudellisesti että poliittisesti. Kukaan ei päässyt vuolemaan rock-musiikilla kultaa. Kaikilla neljällä solistilla onkin ollut ennen ja jälkeen omat, ansiokkaat uransa. Esimerkiksi Olga Rajecka on tullut tunnetuksi säveltäjä Imants Kalninsin suosikkiesiintyjänä, joka on ollut mukana monissa säveltäjän projekteissa. Kuvassa (yllä) yhtye on vuoden 2000 revival-kokoonpanossa.

Dāmu pops on kuitenkin jäänyt elämään latvialaisessa popmusiikissa. Yhtye on muutaman kerran kokoontunut konserteissa muistelemaan vanhoja hittejään, ja selaamalla YouTubea huomaa nopeasti, että monenlaisia juhlia varten on koottu varta vasten paikallisia Dāmu pops –covereita. Kiinnostavin näistä on huumoriyhtye Latgales dāmu pops, jonka ura taitaa olla jo pitempi kuin esikuvansa. Taustatietoja yhtyeestä en ole löytänyt, mutta ainakin nimen perusteella heidän olettaisi olevan kotoisin itäisimmästä Latviasta, Latgalesta.

Latgales dāmu pops koostuu kolmesta reippaasta naisesta, jotka eivät epäröi tehdä pilaa edes omasta ulkomuodostaan. YouTubesta löytyy aikamoinen määrä heidän videoitaan, hauskin näistä on ehkä Skaistuma etalons (Kauneuden mittapuu), joka tapahtuu pienen marketin vaatekaupassa jossakin Latgalessa.

Kun rock oli vielä nuori Latviassakin

 

Elettiin vuotta 1969, ja Neuvostoliitossakin moni nuori oli kiinnostunut uudesta beat-musiikista. Arvovaltainen Muzikalnaja zizn-lehti oli jopa julkaissut myönteisen arvion Beatlesien tuotannosta, vaikka enimmäkseen länsimainen rock olikin neuvostolehdistössä vain pilakuvien kohteena.

Yksi Beatles-faneista oli Liepajan teatterissa työskennellyt nuori säveltäjä Imants Kalniņš. Yhdessä saman mielisten muusikoiden kanssa hän perusti yhtyeen nimeltä 2xBBM. Yhtye esitti Beatles-ohjelmistoa ja Kalninsin omia sävellyksiä. Vuonna 1970 2xBBM oli mukana Ogren legendaarisilla festivaaleilla, joista tuli yksi balttilaisen rockin ensimmäisistä katsauksista. Festivaaleilla tapahtui kuitenkin levottomuuksia, jotka saivat viranomaiset puuttumaan asiaan. Suojasää oli muutenkin päättynyt, ja yhtye lakkautettiin ”taloudellisten epäselvyyksin vuoksi”. Festivaaleilta on säilynyt joukko mielenkiintoisia nauhoituksia, muun muassa seuraava, jossa 2xBBM tulkitsee Lennonin ja McCartneyn tutun kappaleen When I’m sixty-four. Näin puoli vuosisataa jälkeenpäin esitys voi tuntua liikuttavalta, mutta ei sitä lainkaan tarvitse hävetä samanaikaisten suomalaisten rocklevytysten rinnalla.

]

Neuvostoliitossa ei ollut samanlaista kuilua ”kevyen” ja ”vakavan” musiikin välillä kuin Suomessa ennen. Jopa säveltäjäliiton elinikäinen puheenjohtaja, kolminkertainen Stalinin palkinnon saaja Tihon Hrennikov sävelsi oopperoiden ja konserttojen lomassa ihan mukiinmeneviä iskelmiä. Moskovan valot on levytetty suomeksikin. Rock-musiikki oli kuitenkin eri juttu: se oli ideologisesti vaarallista, eivätkä rock-bändit tyytyneet esittämään vain virallisesti hyväksyttyä ohjelmistoa. 1970-luku oli balttilaisen rockin sankariaikaa, bändejä perustetiin ja kiellettiin. Harri Rinteen mainio kirja ”Laulava vallankumous” kertoo virolaisten muusikoiden kokemuksia tältä ajalta, samanlaista oli Latviassakin.

Bändin lopettamiseen suivaantuneena Kalniņš sävelsi nyt neljännen sinfoniansa, joka tuli tunnetuksi ”rock-sinfonian” nimellä. Samaan aikaan kuitenkin aloitti yhteistyön uuden bändin kanssa. Menuets-yhtyeestä tuli 1970-luvulla Kalniņšin laulutuotannon tärkein tulkitsija, ja vuonna 1979 yhtye levytti kokonaisen albumin Kalniņšin lauluja, Dzeguzes balss (Käen ääni). Sitä voisi luonnehtia lähinnä nimellä ”taide-rock”. YouTubesta löytyy useita näytteitä levyltä. (Vikipedijan mukaan Menuets olisi esiintynyt Suomessakin. Mahtaako kellään olla tästä mitään tietoa?)

Vuonna 1980 Kalniņš osallistui ensimmäistä kertaa Latvian radion ja television Mikrofons-laulukilpailuun, jota olivat siihen saakka hallinneet Raimonds Paulsin laulut. Dziesma, ar ko tu sācies (Laulu, mistä olet saanut alkusi) saavutti Menuetsin tulkitsemana kilpailussa toisen sijan. Pian lähetyksen jälkeen television johto sai kuitenkin Latvian kommunistipuolueen keskuskomitealta vihaisen kirjeen, jossa moitittiin sävellyksen pääsyä mukaan kilpailuun. Siinähän lietsottiin selvästi protestimielialaa:

Pasmejies, ja tu gribi,
Paraudi ja tev vajag,
Tikai pavisam klusu,
Tikai pa visam klusu –
Tu jau zini, kas būs,
Ja tu kliegsi!

Naura jos haluat, itke jos haluat…
mutta tosi hiljaisesti, vain hiljaisesti.
Sinä tiedät mitä tapahtuu jos huudat!

Kirjeen takia laulu ei ilmestynyt neuvostoaikana ainkaan levyllä, vaikka muuten oli tapana, että Mikrofons-kilpailun kymmenen parasta laulua julkaistiin tuoreeltaan kokoomalevyllä. YouTubesta löytyy kuitenkin kilpailusta tehty nauhoitus, johon liittyy sisäpiirin vitsi: kuvituksena on Mikrofons 1980-levyn kansi. Tällä levyllä laulun olisi pitänyt olla mukana, mutta ei se ole.

http://www.youtube.com/watch?v=wbTFriXVJTQ

]

Vuonna 1985 Kalnins perusti oman yhtyeen, jonka nimeksi tuli Turaidas Roze. Turaidan ruusun esikuvana oli vuonna 1620 surmansa saanut legendaarinen Maija-neito, jonka kohtaloa Adalbert Cammerer käsitteli 1800-luvulla romanttisessa runoelmassaan Die Jungfrau von Treiden. Yhtyeestä ja varsinkin laulusolisti Olga Rajeckasta tuli nyt Kalninsin laulujen tulkitsija, ja vuosina 1986 – 88 se ylsi kärkisijoille Mikrofons-kilpailussa nousematta kuitenkaan ykköseksi. Laulut olivat Svētku diena, Mežā ja Vējš un liepa– kaikki tulevia klassikoita.

 

http://www.youtube.com/watch?v=LvAG5QDEIvA

]

 

Vuonna 1989 Baltian laulava vallankumous oli jo pitkällä, ja se näkyi laulukilpailussakin. Kalnins osallistui tällä kertaa kilpailuun kansanrintaman (Tautas frontas)  tunnussävelellä. Se oli todella kaukana tavanomaisesta iskelmämusiikista. Vuoden 1989 historialliseen Mikrofons-kilpailuun on syytä palata myöhemmin, todettakoon nyt vain, että tällä kertaa voitto kuitenkin meni Kalniņšin perheeseen. Voittajasävelmä oli Perkons-yhtyeen filosofinen Mēs pārtiekam viens no otra (Me tarvitsemme toisiamme), jonka oli sanoittanut Imansin veli Viktors (nimimerkki Viks).

Latvian vapautumisen jälkeen Imants Kalniņš omistautui lähes päätoimisesti politiikalle mm kansanedustajana. Hän jatkoi kuitenkin myös musiikin tekemistä, josta olivat näkyvänä osoituksena hänen vuosittain järjestämänsä musiikkijuhlat, Imantdienas. YouTubessa on paljon upeita äänityksiä näiltä juhlilta, oma suosikkini on Cesisin linnan puistossa vuonna 2011 nauhoitettu Pūt vējiņi!, tulkkina Turaidas roze. Kalniņš itse vilahtaa taustalla kosketinsoitinten äärellä.

]

 

Imants Kalniņš , toisinajatteleva sinfonikko

Vuonna 1984 silloisessa DDR:ssä ilmestyi mainio teos, jossa esiteltiin aakkosjärjestyksessä 50 Neuvostoliiton tärkeintä nykysäveltäjää Amirowista Zinadzeen (Fünfzig sowjetische Komponisten der Gegenwart). Mukana on nimiä arkkikonservatiivi Hrennikovista modernimpaa tyyliä edustaviin Schnittkeen ja Shtshedriniin.  Yllättäen neljäsosa kaikista kirjaan otetuista säveltäjistä näyttää olevan baltteja. Suomessakin on jo kauan tunnettu ainakin virolaiset Veljo Tormis ja Eino Tamberg. Arvo Pärts, joukosta kansainvälisesti tunnetuin, ei ole päässyt mukaan koska hän loikkasi länteen 1980.

Saksalaisilla toimittajilla on ehkä ollut huono omatunto venäläisten heikosta edustuksesta, sillä esipuheessa todetaan, että Neuvostoliiton säveltäjäliiton laatima lista olisi varmaankin näyttänyt toisenlaiselta. Toimittajat korostavat, että valinnassa on otettu huomioon myös kansalliset erityispiirteet, teosten saatavuus sekä niiden kiinnostavuus oman, siis saksalaisen yleisön kannalta.

Oli melkoinen saavutus nuorelta Imants Kalniņšilta päästä mukaan teokseen. Kirjan valokuvagalleriassakin hän erottuu selvästi joukosta. Suurin osa säveltäjistä on lähettänyt arvokkaan 1950-luvun henkisen studiokuvan, jossa voisi olla vaikka joku vähemmän tunnettu politbyron jäsen.  Parrakas ja kiharatukkainen Kalniņš tuo pikemminkin mieleen Frank Zappan. Tässä vaiheessa hän olikin jo tunnettu vuonna 1972 valmistuneesta ”rock-sinfoniastaan”, joka oli julkaistu levylläkin sen jälkeen kun säveltäjä oli sensuurin vaatimuksesta poistanut teoksen lopusta amerikkalaisen Kelly Cherryn tekstin.

Imants Kalniņšilla (s.1941) on perusteellinen klassinen koulutus: pianotunteja yksitoistavuotiaasta asti, diplomi Riian konservatorion säveltäjälinjalta 1964 ja ensimmäinen sinfonia samana vuonna. Kalniņšin ensimmäinen levytetty teos oli lokakuun vallankumouksen 50-vuotisjuhlia varten sävelletty Lokakuu-oratorio (Oktobra oratorija). Sen venäjänkieliset tekstit olivat vallankumousajan runoilijoilta, lopussa epilogina Jevgeni Jevtushenkon ”Kaksi rakastettua”.

Lokakuu-oratoriota ei ole julkaistu uudelleen, eikä sitä ilmeisesti voi tällä hetkellä kuunnella verkkopalveluista. Levy ei kuitenkaan ole mikään harvinaisuus, sen voi ostaa kympillä verkkokaupasta. Oma kappaleeni on näköjään poistettu liettualaisen Anykščiain kaupunginkirjaston kokoelmista. Vinyyli näyttää lähes soittamattomalta, mutta teos on kyllä kuuntelemisen arvoinen. Pidän varsinkin lyyrisestä loppujaksosta, joka tuo selvästi esiin Kalniņšin melodiset lahjat.

Saksalaisen toimittajan haastattelussa hän korostikin melodian merkitystä. Musiikin ydin ei ole soinnissa vaan intonaatiossa. ”Meidän on työskenneltävä eläville ihmisille eikä jälkimaailmalle. Säveltäjälle on kaikkein tärkeintä, miten hänen yleisönsä reagoi. Elävien ihmisten palveleminen vaatii taiteilijalta myös opettajana toimimista (…) Rock-musiikissa on kansanomaisia elementtejä, joita ei enää löydy vakavasta musiikista. Nämä ainesosat ovat erittäin suosittuja ja elävät edelleen. Niitä täytyisi hyödyntää enemmän…”

Kalniņš on myöhemmin kertonut, että hän sävelsi neljännen ”rock-sinfoniansa”, kun viranomaiset olivat lopettaneet hänen rock-bändinsä (tästä myöhemmin lisää). ”Opettajani Arvo Pärt neuvoi minua säveltämään hulluinta mitä mieleeni tulee, ja sen teinkin”, hän muisteli. Teoksessa rock-musiikin hypnoottinen rytmi on siirretty sinfoniaorkesterille. Teoksesta löytyy YouTubessa useita tulkintoja, sekä ensimmäinen lyhennetty versio että myöhempiä kokonaisesityksiä. Teoksen minimalistinen tyyli tuo paikoitellen amerikkalaisen John Adamsin teokset, mutta Adamsin tuotanto on syntynyt myöhemmin. Tämä YouTubesta löytyvä neljännen sinfonian esitys on Pariisista vuodelta 2015.

 

 

Vuosina 1964 – 1980 Kalniņšilla syntyi mittava sävellystuotanto. Viiden sinfonian ohella hän kirjoitti näyttämö- ja elokuvamusiikkia, laulusarjoja ja rock-oopperan ”Ei, jūs tur” (1971, Onko siellä ketään?). Äänilevylle asti pääsi kuitenkin vain pari teosta, ennen kaikkea Andrejs Upītsin satavuotisjuhlien kunniaksi sävelletty oratorio Rīta cēliens (Aamunkoitto, 1977). Upīts oli Neuvosto-Latviassa juhlittu työläiskirjailija, joka ei ole enää mahtunut vapaan Latvian kulttuurin kaanonin kärkeen. YouTubesta kahtena eri tulkintana (alkuperäinen ja uudempi) löytyvä teos on kuitenkin tutustumien arvoinen. Se todistaa jälleen, miten Kalnins kulki kohti lauletun melodian vallitsevaa asemaa. Kannattaa aloittaa kuuntelu juhlallisesta finaalista.

 

”Aamunkoiton” piti olla kunnianosoitus kirjailija Andrejs Upītsille, mutta alkuperäisen neuvostoaikaisen levyn kannessa on vain säveltäjä Kalniņš. Takaa loistava aamunkoiton valo tekee hänestä aivan lempeän Vapahtajan näköisen. Säveltäjän seuraavaa, kuudetta sinfoniaa saatiinkin sitten odottaa vuoteen 2001. Kalniņšista oli kasvamassa rock-muusikko ja poliittinen julistaja.

Imants Kalniņšin maailma

Imants Kalniņš (s. 1941) on saanut peräti kahteen kertaan nimensä Latvian kulttuuriministeriön julkaisemaan ”kulttuurin kaanoniin”, latvialaisten kansallisaarteiden luetteloon. Kalniņšin neljäs sinfonia (1973), joka tunnetaan myös rock-sinfonian tai vapaus-sinfonian nimellä, on yksi harvoista kansainvälisesti tunnetuista klassisista latvialaisista sävellyksistä. Hän sävelsi myös musiikin aikanaan kiellettyyn elokuvaan Elpojiet dzili (Hengittäkää syvään, 1967), joka lasketaan Latvian elokuvataiteen merkkiteoksiin.

Kalniņš valmistui Riian konservatoriosta 1964 ja ehti jo samana vuonna säveltää ensimmäisen sinfoniansa. Seuraavien vuosien aikana hän sävelsi viisi sinfoniaa, oopperan, laulusarjoja ja näyttämö- ja elokuvamusiikkia. Vuonna 1977 hän sai valtionpalkinnon. Samaan aikaan hän toimi monissa rock-yhtyessä ja kirjoitti lauluja, joista on tullut oman alansa klassikoita. Latvian itsenäistymisen jälkeen hän toimi aktiivisesti politiikassa ja vaikutti kaksi kautta parlamentissa Isänmaan ja vapauden puolesta –ryhmän edustajana.

Kalniņš on siis ollut monessa mukana. Kuunneltuani läpi suuren osan hänen tuotantoaan luulen kuitenkin, että hän on pohjimmiltaan romantikko. Kun kuuntelee Liepajan teatterissa, Kalniņšin entisessä työpaikassa vuonna 2011 järjestettyä konserttia, voi vakuuttua, että hänestä olisi tullut myös loistava musikaalisäveltäjä. Upeaan kukkamekkoon pukeutunut laulajatar on Olga Rajecka, Kalniņšin laulujen luotettu tulkitsija vuosien takaa.

Kun puhutaan Kalniņšin roolista latvialaisessa musiikissa, esiin nousee väistämättä vertailu toiseen ”kanonisoituun” säveltäjään Raimonds Paulsiin. Molemmilla on selvästi tunnistettavissa oleva tyyli, molemmat ovat säveltäneet lukuisia (ainakin Latviassa) klassikoiksi nousseita lauluja mutta paljon muutakin. Molemmat ovat saman musiikkikorkeakoulun kasvatteja, ja molemmilla on ollut myös merkittävä ura politiikassa.

Erojakin löytyy. Kun Pauls on selvästi swing-sukupolven miehiä, niin kuin Suomessa esimerkiksi Toivo Kärki ja Erik Lindström, niin Kalniņš kuuluu rockin ja modernismin aikakauteen. Jos vertailukohtia etsii, voisi sanoa että hän on Latvian Otto Donner. Siinä missä Pauls on ollut valtavirran miehiä, Kalniņš on ikuinen vastarannan kiiski ja oman tiensä kulkija, joka oli neuvostoaikana hankauksissa viranomaisten kanssa. Nykyisinkin hän näyttää ärsyttävän monia latvialaisia mielipiteillään – viimeksi puolustamalla islamia.

Kalniņšin tuotanto on niin laaja ja monipuolinen, että ajattelin käsitellä sitä tarkemmin seuraavissa blogeissani – sinfonioita, rockia ja elokuvamusiikkia erikseen. Tässä kuitenkin yksi näyte. Jos joku ei vielä usko väitettä Kalniņšista suurena romantikkona, otetaan yksi hänen tunnetuimmista lauluistaan, Viņi dejoja vienu vasaru (He tanssivat yhden kesän) elokuvasta Elpojiet dzili . YouTubesta löytyvä näyte on tallennettu Riian kaupungin 810-vuotisjuhlista. Solisteina ovat Rēzija Kalniņa, Kalniņšin tytär kolmannesta avioliitosta ja Marts Kristiāns Kalniņš, poika neljännestä avioliitosta.

Viņi dejoja vienu vasaru on muistutus siitä, että Kalniņš on aina luottanut hyvien runoilijoiden teksteihin. He tanssivat yhden kesän on Maris Caklaisin runo päättyneestä rakkaudesta:

Viņi dejoja vienu vasaru
Un pēc tam, pēc tam, pēc tam…
Tagad katrs savam liktenim
Prasa, kam tad bij’ jābūt pēc tam

He tanssivat yhden kesän
ja sen jälkeen, jälkeen, jälkeen
nyt kaikki kysyvät heidän kohtalostaan
kuinka sitten kävi…

Kaikki päättyy tietysti huonosti, koittaa aika kun ei enää tanssita. Enää ei tiedä, katsoivatko he puiden latvoihin vai taivaisiin. Lopulta vain linnut kysyvät, moittivat ja vaativat vastausta, miksi näin kävi … Alkutekstissä ymmärtääkseni hyypät (ķīvītes) kiljuvat, mutta suomeksi riittäisi ehkä kuikkien huuto?

Tā mēs katrs pa vienai vasarai
Un vēl tagad tās ķīvītes kliedz
Kliedz kā jautājums, pārmetums, prasījums

 

(Otsikkokuvassa kansanedustaja Kalnins virallisessa valokuvassa – Wikipedia)