Vizma Belsevica (1931 – 2005) oli yksi Latvian merkittävimpiä runoilijoita. Suomeksi häneltä ei tietääkseni ole käännetty mitään, mutta useimmat hänen runokokoelmansa on julkaistu ruotsiksi, samoin kuin kolmiosainen omaelämänkerrallinen romaanisarja Bille. Belsevican arvostusta kuvastaa se, että hänen kerrotaan olleen ehdokkaana myös Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajaksi.
Latviassa oli neuvostoaikana yleistä, että parhaat runoilijat kirjoittivat myös iskelmätekstejä. Vizma Belsevica voitti jopa kaksi kertaa radion laulukilpailun lauluillaan Es aiziet nevaru (1978) ja Kamola tineja (1979). Molemmat sävelsi Raimonds Pauls. Edellisen kappaleen lauloi kilpailussa Mirdza Zivere, jälkimmäisen Imants Skrastins. Varsinkin Kamola tineja on heti ensi kuulemalta mieleen painuva sävelmä, josta Raimonds Pauls teki ehkä hieman liiankin tunteellisen – voisi kuvitella, että hänellä oli mielessään Udo Jürgensin euroviisuvoitaja Merci Cherie vuodelta 1966. Kamola tineja on kuitenkin monin verroin laadukkaampi teksti. En edes yritä tulkinta tätä tekstiä, jossa vierivä lankakerä symboloi ohi virtaavaa aikaa.
https://www.youtube.com/watch?v=gfIaih2NYrg
Vizma Belsevica oli vaatimattomissa oloissa kasvanut työläistyttö, joka osoittautui lahjakkaaksi kirjoittajaksi. Neuvosto-Latviassa hän oli siis esikuvallinen taiteilija, ja hänet lähetettiin opiskelemaan Moskovan kuuluisaan Gorki-instituuttiin. Hänen opiskelutovereitaan instituutissa olivat mm Andrej Voznesensky ja Bella Ahmadulina.
Vuonna 1969, kun Neuvostoliiton ”suojasää” oli jo päättymässä, ilmestyi hänen neljäs runokokoelmansa ”Gadu gredzeni” (Vuosirenkaita). Se vedettiin kuitenkin myynnistä heti ilmestymispäivänä, ja runoilijalle määrättiin kiitokseksi neljän vuoden julkaisukielto. Syynä oli kirjaan sisältyvä runo ”Reunamerkintöjä Henricus Letticuksen Liivinmaan kronikkaan”. Siinä oli rinnakkain 1200-luvulla ilmestynyt kronikka Latvian ensimmäisestä valloituksesta, ja sen rinnalla runoilijan tulkinta siitä, mitä kirjoittaja oli hänen mukaansa todella ajatellut latvialasten kohtalosta. Vaikka runo näennäisesti käsitteli 1200-lukua, oli helppoa ajatella sen sopivan myös neuvostoaikaan (käännöksen pohjana on Juris Kronbergsin ruotsinnos):
Un raudi! Asaras par dzelzi kļūs,
Kad pienāks laiks. Un piemeklēts tiks ļaunums
No dzelžu lietus.
(Itke! Kun aika tulee, kyyneleet muuttuvat raudaksi, ja pahuuden ylle sataa rautainen sade.)
Vizma Belsevican ”Vuosirenkaat” pääsivät uudelleen julkisuuteen vasta perestroikan aikana. Vuonna 1988 rock-yhtye Sipoli esitti Liepajan musiikkijuhlilla laulusarjan, joka perustui Liivinmaan kronikkaan. Sarjan viimeinen laulu Kliedz mana tauta (Huuda, kansani) osallistui samana vuonna myös Latvian radion laulukilpailuun. Hieno laulu ei kuitenkaan noussut kärkisijoille, tällä kertaa kilpailussa oli mukana monta muutakin kantaa ottavaa laulua. Sipolin esitys löytyy kuitenkin YouTubesta.
https://www.youtube.com/watch?v=66IKNvoOb8M
Vizma Belsevican poika Klavs Elsbergs (1959 – 1987) oli myös yksi Latvian tunnetuimmista moderneista runoilijoista. Elsbergs oli aktiivisesti mukana 1980-luvun reformiliikkeessä, ja monet pitivät hänen kuolemaansa 5. huhtikuuta 1987 poliittisena murhana. Hän putosi, tai hänet pudotettiin, Jurmalassa alas kirjailijatalon ikkunasta.
Myös Elsbergin runoja on sävelletty paljon. Lyhyet ja näennäisen yksinkertaiset runot toimivat hyvin myös musiikkina. Yksi tunnetuimmista on Neatvadisimies, jonka Perkons-yhtye esitti vuonna 1987 Latvian radion laulukilpailussa. Juris Kulakovskin säveltämästä laulusta löytyy YouTubesta useita tulkintoja, oma suosikkini on Ieva Akurateren esitys Perkons-yhtyeen 25-vuotisjuhlakonsertista. Laulun nimen voisi ehkä suomentaa ”älkäämme sanoko hyvästi”. Runoilija valittaa, että hänen kohtalonsa on kuin kyynelet hämähäkin verkossa…
https://www.youtube.com/watch?v=Fw-7NU13ZWU
(Vizma Belsevican kuva: Vikipedija)
