Vuonna 1984 silloisessa DDR:ssä ilmestyi mainio teos, jossa esiteltiin aakkosjärjestyksessä 50 Neuvostoliiton tärkeintä nykysäveltäjää Amirowista Zinadzeen (Fünfzig sowjetische Komponisten der Gegenwart). Mukana on nimiä arkkikonservatiivi Hrennikovista modernimpaa tyyliä edustaviin Schnittkeen ja Shtshedriniin. Yllättäen neljäsosa kaikista kirjaan otetuista säveltäjistä näyttää olevan baltteja. Suomessakin on jo kauan tunnettu ainakin virolaiset Veljo Tormis ja Eino Tamberg. Arvo Pärts, joukosta kansainvälisesti tunnetuin, ei ole päässyt mukaan koska hän loikkasi länteen 1980.
Saksalaisilla toimittajilla on ehkä ollut huono omatunto venäläisten heikosta edustuksesta, sillä esipuheessa todetaan, että Neuvostoliiton säveltäjäliiton laatima lista olisi varmaankin näyttänyt toisenlaiselta. Toimittajat korostavat, että valinnassa on otettu huomioon myös kansalliset erityispiirteet, teosten saatavuus sekä niiden kiinnostavuus oman, siis saksalaisen yleisön kannalta.
Oli melkoinen saavutus nuorelta Imants Kalniņšilta päästä mukaan teokseen. Kirjan valokuvagalleriassakin hän erottuu selvästi joukosta. Suurin osa säveltäjistä on lähettänyt arvokkaan 1950-luvun henkisen studiokuvan, jossa voisi olla vaikka joku vähemmän tunnettu politbyron jäsen. Parrakas ja kiharatukkainen Kalniņš tuo pikemminkin mieleen Frank Zappan. Tässä vaiheessa hän olikin jo tunnettu vuonna 1972 valmistuneesta ”rock-sinfoniastaan”, joka oli julkaistu levylläkin sen jälkeen kun säveltäjä oli sensuurin vaatimuksesta poistanut teoksen lopusta amerikkalaisen Kelly Cherryn tekstin.
Imants Kalniņšilla (s.1941) on perusteellinen klassinen koulutus: pianotunteja yksitoistavuotiaasta asti, diplomi Riian konservatorion säveltäjälinjalta 1964 ja ensimmäinen sinfonia samana vuonna. Kalniņšin ensimmäinen levytetty teos oli lokakuun vallankumouksen 50-vuotisjuhlia varten sävelletty Lokakuu-oratorio (Oktobra oratorija). Sen venäjänkieliset tekstit olivat vallankumousajan runoilijoilta, lopussa epilogina Jevgeni Jevtushenkon ”Kaksi rakastettua”.
Lokakuu-oratoriota ei ole julkaistu uudelleen, eikä sitä ilmeisesti voi tällä hetkellä kuunnella verkkopalveluista. Levy ei kuitenkaan ole mikään harvinaisuus, sen voi ostaa kympillä verkkokaupasta. Oma kappaleeni on näköjään poistettu liettualaisen Anykščiain kaupunginkirjaston kokoelmista. Vinyyli näyttää lähes soittamattomalta, mutta teos on kyllä kuuntelemisen arvoinen. Pidän varsinkin lyyrisestä loppujaksosta, joka tuo selvästi esiin Kalniņšin melodiset lahjat.
Saksalaisen toimittajan haastattelussa hän korostikin melodian merkitystä. Musiikin ydin ei ole soinnissa vaan intonaatiossa. ”Meidän on työskenneltävä eläville ihmisille eikä jälkimaailmalle. Säveltäjälle on kaikkein tärkeintä, miten hänen yleisönsä reagoi. Elävien ihmisten palveleminen vaatii taiteilijalta myös opettajana toimimista (…) Rock-musiikissa on kansanomaisia elementtejä, joita ei enää löydy vakavasta musiikista. Nämä ainesosat ovat erittäin suosittuja ja elävät edelleen. Niitä täytyisi hyödyntää enemmän…”
Kalniņš on myöhemmin kertonut, että hän sävelsi neljännen ”rock-sinfoniansa”, kun viranomaiset olivat lopettaneet hänen rock-bändinsä (tästä myöhemmin lisää). ”Opettajani Arvo Pärt neuvoi minua säveltämään hulluinta mitä mieleeni tulee, ja sen teinkin”, hän muisteli. Teoksessa rock-musiikin hypnoottinen rytmi on siirretty sinfoniaorkesterille. Teoksesta löytyy YouTubessa useita tulkintoja, sekä ensimmäinen lyhennetty versio että myöhempiä kokonaisesityksiä. Teoksen minimalistinen tyyli tuo paikoitellen amerikkalaisen John Adamsin teokset, mutta Adamsin tuotanto on syntynyt myöhemmin. Tämä YouTubesta löytyvä neljännen sinfonian esitys on Pariisista vuodelta 2015.
Vuosina 1964 – 1980 Kalniņšilla syntyi mittava sävellystuotanto. Viiden sinfonian ohella hän kirjoitti näyttämö- ja elokuvamusiikkia, laulusarjoja ja rock-oopperan ”Ei, jūs tur” (1971, Onko siellä ketään?). Äänilevylle asti pääsi kuitenkin vain pari teosta, ennen kaikkea Andrejs Upītsin satavuotisjuhlien kunniaksi sävelletty oratorio Rīta cēliens (Aamunkoitto, 1977). Upīts oli Neuvosto-Latviassa juhlittu työläiskirjailija, joka ei ole enää mahtunut vapaan Latvian kulttuurin kaanonin kärkeen. YouTubesta kahtena eri tulkintana (alkuperäinen ja uudempi) löytyvä teos on kuitenkin tutustumien arvoinen. Se todistaa jälleen, miten Kalnins kulki kohti lauletun melodian vallitsevaa asemaa. Kannattaa aloittaa kuuntelu juhlallisesta finaalista.
”Aamunkoiton” piti olla kunnianosoitus kirjailija Andrejs Upītsille, mutta alkuperäisen neuvostoaikaisen levyn kannessa on vain säveltäjä Kalniņš. Takaa loistava aamunkoiton valo tekee hänestä aivan lempeän Vapahtajan näköisen. Säveltäjän seuraavaa, kuudetta sinfoniaa saatiinkin sitten odottaa vuoteen 2001. Kalniņšista oli kasvamassa rock-muusikko ja poliittinen julistaja.
