Maailmankuulu Latvija-kuoro konsertoi Helsingissä 16.10. klo 17.30 Temppeliaukion kirkossa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy!
Valtiollinen akateeminen Latvija-kuoro on latvialaisen kulttuurin upeimpia majakoita, jonka musiikin säteet ulottuvat Latvian satavuotisjuhlavuonna Euroopan, Pohjois-Amerikan ja Aasian konserttitaloihin asti.
Latvija on tunnetuimpia eurooppalaisia kuoroja, jonka monisävyistä, mahtavaa ja silti lämmintä ja kirkasta virettä pidetään maailmalla ihmeenä.
Latvian suuri kirjailija Rainis (Jānis Pliekšāns, 1865-1929) eli kansansa myrskyistä historiaa, kävi läpi karkotuksen ja maanpaon ja nousi itsenäisessä Latviassa mm. eduskuntaan, opetusministerin asemaan, teatterin johtoon. Hänen erittäin laajassa kirjallisessa tuotannossaan, jossa runous ja draama ovat yhtä vahvasti edustettuina, näytelmällä Joosef ja hänen veljensä on erikoisasema, koska se on hänen kansainvälisesti tunnetuin kirjallinen saavutuksensa. Se perustuu yleismaailmallisesti tunnettuun ja suosittuun raamatulliseen aiheeseen, johon on liitetty sekä kristillistä että muinaisegyptiläistä ylösnousemisuskoa.
Rainis aloitti aiheen käsittelyn jo vuonna 1906, eli heti päädyttyään maanpakoon Sveitsiin. Hän työsti tekstiä usean vuoden ajan. Mikään hänen tuotannossaan ei ole vaatinut hänen sanojensa mukaan niin paljon energiaa, aikaa ja pohdintaa. Prosessi heijasti tekijänsä henkilökohtaisia ristiriitaisia tuntoja, sankari ei tyydy rauhallisesti korkeimman tahtoon, vaan horjuu koston ja anteeksiannon välillä, eikä lopultakaan noudata raamatullista käsikirjoitusta. Vaikka näytelmä oli valmiina jo vuonna 1914, sen viimeistely vei vielä joitakin vuosia, joten valmistumisvuodeksi merkitään 1919. Seuraavana vuonna 1920 hän palasi itsenäiseen Latviaan juhlittuna sankarina ja näkijänä. Näytelmää esitettiin Riiassa Kansallisteatterissa jatkuvasti, vuoteen 1929 mennessä jo sata kertaa. Vierailevat arvohenkilöt vietiin itsestäänselvästi katsomaan ”Joosefia”, niin myös Suomen eduskunnan valtuuskunta, joka vieraili Riiassa lokakuussa 1921.
Runomittaisen näytelmän kääntäminen vieraille kielille alkoi myös heti. Rainiksen vaimo, itsekin runoilija ja näytelmäkirjailijana jopa kuuluisampi Aspazija käänsi sen saksaksi. Joseph und seine Brüder ilmestyi jo vuonna 1921 riikalaiselta kustantajalta, joka ryhtyi määrätietoisesti levittämään sitä Saksaan, Englantiin ja muiden maiden lähetystöihin, myös vastaperustettuun Latvian lähetystöön Suomessa.
Toukokuun 6. päivänä 1924 hän kirjoitti: ”Joosefin käännös englanniksi valmis. Muita: saksa, venäjä, tulossa englanti, suomi, liettua, viro”. Myöhemmin Rainis mainitsi jo seitsemännen käännöksen, nimittäin tshekinkielisen. 25.1.1925 hän kirjasi: ”Joosef käännetään italiaksi ja ruotsiksi”. Samana keväänä, 24.5.1925 hän totesi: ”Ruotsinkielinen käännös on valmis”. Myöhemmin käännöksiä ilmestyi muillakin kielillä ja näytelmää myös esitettiin ulkomailla. Luonnollisesti kotimaassa näytelmä oli suosittu, ja erityisesti 1980-luvulla Daile-teatterin esitykset olivat ”mega-tapahtumia”, joihin jonotettiin lippuja. Rainiksen mainitsemasta ruotsinkielisestä käännöksestä ei ole tietoja, mutta 2000-luvulla ruotsalainen Orion-teatteri esitti viimein Juris Kronbergsin ruotsintamana näytelmän Josef och hans bröder.
Merkillistä kyllä, näytelmän suomennoksesta, puhumattakaan sen esityksestä, ei 2000-luvun Suomessa ollut kuullut kukaan Latvian kulttuurin tuntija., eikä Suomen varsin kattavissa teatterihistorioissa ja arvostelukokoelmissa ole mitään mainintaa sellaisesta, ei myöskään maamme ruotsinkielisissä arkistoissa. Näytelmän nimeä hakiessa saa säännöllisesti eteensä Thomas Mannin samannimisen neliosaisen romaanin. Latvialaisissa kirjallisuudenhistorioissa suomennos kyllä mainitaan ja viitataan Rainiksen päiväkirjamerkintään.
Vuonna 2015 Latviassa vietettiin Rainiksen ja hänen vaimonsa Aspazijan juhlavuotta, ja sen merkeissä asiasta oli otettava juurta jaksain selvää. Teatterimuseon virkailija Pälvi Laine löysikin arkistomapin, jossa oli Josef ja hänen veljensä, 5-näytöksinen näytelmä, kirjoittanut J. Rainis, suomentanut Jussi Snellman. ‒ Rainis vaihteli kirjailijanimeään, joksi lopulta jäi pelkkä Rainis. ‒Käännös oli kirjoitettu lyijykynällä monin korjauksin useaan vihkoon. Asiassa oli päästy niin pitkälle, että mapissa oli lisäksi siististi kirjoitetut roolivihot. Aineisto oli päätynyt museoon nähtävästi Suomen Kansallisteatterista, jossa Jussi Snellman toimi eläkeikäänsä saakka näyttelijänä. Hän käänsi myös lyriikkaa ja myöhemmin teosofista kirjallisuutta. Paremmin hän on ehkä tunnettu ohjaajana ja varhaisten suomalaisten elokuvien komeana ensirakastajana.
Oli siis aiheellista jatkaa jäljitystä Kansallisteatterin puolelta. Katriina Pyrrö luki ystävällisesti läpi Kansallisteatterin johtokunnan pöytäkirjat 1920-luvun alkupuolelta ja löysikin maininnat sekä kääntämisestä että esityksen kohtalosta. Kansallisteatterin pöytäkirjassa 20.11.1922 pykälässä 13 todettiin, että ”herra Jussi Snellman oli suomentanut runomittaisen latvialaisen Jooseppi ja hänen veljensä kappaleen, josta hänelle päätettiin suorittaa suomennospalkkiota 2500 markkaa”. Seuraavana vuonna pöytäkirjan 11.5.1923 pykälässä 16 todetaan: ”Johtaja teki selvää kappaleista, joita hän yhdessä dramaturgien kanssa oli suunnitellut ensi näytäntökautta varten [luettelo näytelmistä]. Joosef ja hänen veljensä jätetään, kunnes teatterissa on enemmän herroja”. Teatteria johti Eino Kalima, jonka muistelmissa asiasta ei kuitenkaan mainita mitään. Ja näin näytelmä hautautui. ”Herroja” ilmeisesti puuttui jatkuvasti, eikä ihme, sillä Joosefin lisäksi rooleihin tarvitaan yksitoista veljeä, isä, appi, kaksi poikaa, Egyptin hovin ylimyksiä, sotilaita, vartijoita, kansaa ym.
Ei käy ilmi, kuka oli Snellmanille tehtävän antanut. Rainis mainitsi päiväkirjassaan 19.2.1921, että ”Suomen [lähettiläs] Zariņš oli antanut Joosefia kolme kappaletta saksaksi kolmelle teatterille – yhdelle ruotsalaiselle – lausuntoa varten. Ne olivat luvanneet esittää sen seuraavan puolen vuoden aikana, mutta eivät vielä olleet antaneet käännettäväksi. Se ei onnistu, puoli vuotta on liian vähän ja kääntäminen vie aikaa. Siis ei ole tehty mitään ‒ Itseni pitää hoitaa asiat. Kun painatus on ohi, minun pitää antaa käännettäväksi ruotsiksi.” Seuraavan vuoden tammikuussa (8.1.22) hän kirjoitti, että ”suomalainen teatteriohjaaja kuulemma haluaa nähdä Joosefin”, ja 23.1.22: ”Zariņš Suomesta kertoo, että suomalaiset tulevat katsomaan Joosefia”. (Kārlis Zariņš oli Latvian suurlähettiläs Suomessa 1921-25, Skandinaviassa, Virossa, ulkoministeri, lähettiläs Yhdistyneessä Kuningaskunnassa, jäi länteen 1940).
Valitettavasti Rainis ei yksilöi ”suomalaisia”, mutta tiettävästi ainakin Artturi Järviluoma vieraili useaan otteeseen Riiassa – hän ryhtyi viemään sinne näytelmäänsä Pohjalaisia, joka oli jo esitetty saksaksi. Siinä hän onnistuikin vuonna 1921, jolloin hän matkusti itse ensi-iltaan. Lisäksi hän vaimonsa Lyylin kanssa opetteli latviaa, ja Lyyli Järviluoma suomensi Rudolf Blaumanin Novelleja sekä Kārlis Skalben kertomuksia. Myöhemmin Järviluoma lomailikin Latviassa ja sai vastaanottaa Latvian valtiolta Kolmen Tähden Ritarimerkin. Järviluoma toimi vuosina 1923-26 toimitussihteerinä Iltalehdessä, joka uutisoi ahkerasti Latvian asioista. Niinpä Iltalehden numerossa 262 ilmestyi 12.11.1923 seuraava artikkeli:
Itämeren etelärannalla on pieni maa, jonka nimi on Latvia. Siellä vallitsee mitä vilkkain, mitä tuotteliain ja mitä eurooppalaisin kirjallinen ja sivistyselämä. Vähän kuin hämmästyksekseen on mahtava ja itserakas Suomi joskus huomannut, että siellä osataan kirjoittaa hyvin, pyrkiä ja ponnistella hyvällä vauhdilla ylöspäin, että siellä taidetaankin olla pikkuisen lähempänä Eurooppaa kuin täällä. Viimeksi osoittivat sen Blaumannin novellit. Ne eivät kuitenkaan edustaneet nykyisintä Latviaa siinä määrin kuin moni muu nimi. J. Rainisin tuotantoon ja runouteen, jopa elämäänkin keskittyy suurin määrä sitä, mitä nykyinen Latvia on tehnyt, toivonut ja taistellut. Pitkän maanpaon vuodet ovat kylväneet lunta runoilijan tukkaan, jättäneet hänen mieleensä lähtemättömän, surumielisen katkeruuden, mutta eivät silti estä häntä ajattelemasta suuresti ihmisistä, elämästä ja taiteesta. Hän on pukenut kokemansa ja tuntemansa draamoihin ja runoihin, antanut niille ilmauksen ja muodon, jossa hänen kansansa sydän sykkäilee mukana, milloin fantastisen ja tarunomaisen, milloin kipeästi todellisuutta koskevan.
Korkeimmilleen ovat hänen lahjansa leimahtaneet näytelmässä ”Josef ja hänen veljensä”, johon hän on pukenut pitkän elämän humaanin filosofian, käsityksensä yksilön vapauksista ja oikeuksista, sisäisen sielullisen elämän monet pulmat ja ennen kaikkea valtavat kauneuden näyt loistavine, hehkuvine väreineen ja voimakkaine tunnelmineen.
Rainis on kirjoittanut draaman, jonka mikä kansa hyvänsä Euroopassa mielellään haluaisi omakseen. Tuolla Latviassa ollaan meitä suomalaisia kohtaan kovin ystävällisiä, ystävällisempiä kuin ehkä missään muualla koko taivaan kannen alla. Meitä ihaillaan vähän yliarvioidenkin suomalaisen hengenelämän saavutukset. Hyvin nopeasti on koko joukko suomalaista kirjallisuutta käännetty Latvian kielelle, hyvin nopeasti ovat useimmat draamallisen tuotantomme parhaat saavutukset siellä kulkeneet näyttämön yli. Erinomaisella kohteliaisuudella on valmistettu esiintymistilaisuutta suomalaiselle taiteelle, suomalaisille mielipiteille. Me suomalaiset emme juroudessamme juuri ole kohteliaita ulkomaalaisille, emme jäykkyydestä ja välinpitämättömyydestä osaa vastata ystävyyteen ystävyydellä. Rainisin draamasta on kauan ollut olemassa Jussi Snellmanin oivallinen ja kaunis käännös, usein ovat teatterimme aikoneet ja luvanneet esittää sen, mutta vain aikoneet ja luvanneet, sitten on arvokas näytelmä taas hukkunut kaikenlaisen muun ulkomaalaisen tulvaan. Sen esittäminen olisi kuitenkin, etenkin kun otamme huomioon sen korkean taiteellisen arvon, velvollisuus, velvollisuus kohteliaisuudesta, velvollisuus vastavuoroisuuden takia kulttuurielämässä, käden ojennus ystävälliselle naapurille Itämeren takana. Tehtävä on vaikea ja vaatii teatterimiehiltä koko lailla taitoa ja mielikuvitusta näyttämölleasetuksessa, mutta se on myös perin kiitollinen ja tarjoaa tilaisuuksia hyvinkin suurille saavutuksille.
Kykyä kai täällä olisi näytelmän esittämiseen, mutta halu ja yksinkertainen kohteliaisuuden taju tuntuu puuttuvan.
Epée
Sopii lisätä, että Rainis olisi kernaasti vastaanottanut Nobelin kirjallisuuspalkinnon, jota hänelle eri tahot sovittelivatkin vuosikausia. Mutta kuten hän totesi itsekin, kansainväliseen tietoisuuteen oli yltänyt vain Joosef ja hänen veljensä, olisi tarvittu jotakin muutakin. Ehkä syitä oli poliittisiakin. Joka tapauksessa Iltalehden artikkeli oli hänelle toimitettu, ja hän mainitsi päiväkirjassaan 24.11.1923: ”Suomalainen kirjoitus minusta on yksi askel Nobelia kohti”. Se olisi kruunannut hänen elämäntyönsä, siitä hän unelmoi kuolemaansa asti.
Suomen Kansallisteatteri päätti ottaa ohjelmistoonsa Joosef ja hänen veljensä sijasta lastennäytelmän, Anna Brigaderen Pikku-Matin seikkailut (Sprīdītis), jonka oli kääntänyt Toivo T. Kaila, Kaliman koulutoveri ja ystävä. Sitä esitettiin talvikaudella tammi-helmikuussa 1924, sitä paitsi se otettiin teatteriohjelmistoon myös Tallinnassa.
Joulukuussa 2016 Teatterimuseo toimitti suomennosvihkosista skannaukset, jotka olen puhtaaksi kirjoittanut alkuperäisessä kieliasussaan. Muutama sana saattaa olla nykysuomen puhujalle tuntematon, mutta nekin löytyvät Suomen murteiden sanakirjasta – Snellman oli kotoisin Oulusta ja ammensi joskus pohjoisen Suomen sanavarastosta. Runomitta on vaatinut ehk’ erikoisia ratkaisuja, mutta ne toimivat, kuten ne ovat klassisten runonäytelmien suomennoksissa toimineet sadan vuoden ajan.
Rozentāls-seura kiittää Jussi Snellmanin jälkeläisiä luvasta julkaista heidän isoisänsä käännös sekä käännöksen etsinnässä avustaneita Teatterimuseon ja Suomen Kansallisteatterin arkistojen tutkijoita.
Marja Leinonen
Se pysyy, joka muuttuu eli Rainiksen suomenkielinen kokoelmateos saatavana seuran verkkokaupassa tästä linkissä.
Agnese Krivade esiintyy Runokuu-festivaalilla 26.8. Korjaamossa. Jututimme häntä ennakkoon!
Kerro hieman esityksestäsi Runokuussa – onko esitys uusi vai vanha?
”Esitys, minkä toteutan Runokuussa on täysin uusi, ja todennäköisesti se tulee toimimaan hyvin paljon esityksen kontekstista riippuen. Heti kun kutsuitte minut esiintymään, aloin miettiä aihetta ”rakkaus” ja mitä siitä syntyi on ehkäpä romanttisin asia mitä olen koskaan tehnyt. Epäröin kutsua sitä ”performanssiksi”, se on enemmänkin väline, minkä suunnittelimme yhdessä äänitaiteilijan kanssa. Teos syntyi sen jälkeen kun menimme todella syvälle rakkauden ja romanttisen kaipuun aiheisiin.”
Nyt sinulla on äänitaiteilija mukanasi. Esiinnytkö mielelläsi muiden taiteilijoiden kanssa?
”Teen oikeastaan mieluummin taidetta yhdessä kuin yksin. Haluan päästä luomisen yksinäisyydestä eroon ja tuottaa kauneutta – runoutta siinä muodossa kuin sen tunnemme. En pidä etäännyttävästä ajatuksesta taiteilijanerosta. Taiteen tekeminen yhdessä äänitaiteilijan kanssa on minulle tuttua ja pidän siitä todella paljon.”
Kuulin, että et ole Suomessa ensimmäistä kertaa. Millaisia kokemuksia sinulla on täältä entuudestaan?
”Olin ensimmäistä kertaa Suomessa 2008 Runoajelu -kiertueella. Se oli todella cool projekti, joka oli latvialaisen runoilija ja kääntäjä Guntars Godiņšin ideoima. Meitä oli autollinen latvialaisia, suomalaisia ja virolaisia runoilijoita, ja pysähdyimme Suomessa, Virossa ja Latviassa lukemaan runoutta. Se oli tosi hauskaa! Silloin todella rakastuin Suomeen. Suomi näytti taianomaiselta. Kajaanin valkoinen yö, suomalaisten asuntojen sisätilat, heidän autonsa, mentaliteettinsa, kaikki. Olen myöskin kasvanut Muumien maagisessa maailmassa. Kun tutustuin tarkemmin suomalaiseen nykytaiteeseen, kiinnostukseni kasvoi entisestään – Minulla on taiteilijaystävä, joka on asunut Suomessa monia vuosia. Nyt unelmani on tullut toteen sillä vietän koko seuraavan vuoden Suomessa, opiskelemassa tanssia Joensuussa! Odotan innolla sitä.”
Helsingin juhlaviikkojen yhteistyöfestivaali Runokuu järjestetään 21.-27.8. Suurin osa tapahtumista on ilmaisia ja niitä järjestetään noin 40 ympäri Helsinkiä. Agnese Krivaden esiintymisen tiedot löydät täältä ja festivaalin koko ohjelman osoitteesta www.runokuu.fi.
Teksti: Anna Ulvinen
Kuva: Agnese Krivaden arkisto
”Latvia kuulostaa omiin korviin pehmeältä ja helposti ymmärrettävältä, sanat erottuvat helposti toisistaan,” kertoo neljättä opiskeluvuottaan Rozentāls-seurassa aloittava Pauliina Sundqvist. Kiinnostus Latviaa kohtaan ja vapaaehtoistyö seuran viestintäryhmässä ovat siivittäneet Pauliinan myös seuran hallitukseen.
Pauliina oli jo pitempään halunnut opiskella uuden kielen, mielellään jonkun ”vähemmän puhutun kielen”. Latviaa tosin puhuu äidinkielenään liki puolitoista miljoonaa ihmistä ja latviaksi julkaistaan vuosittain noin kaksituhatta kirjaa sekä valtava määrä erilaisia lehtiä, nettijulkaisuja ja muuta luettavaa. Elokuvista, televisiosarjoista, tubettajista ja muusta kielen käytöstä puhumattakaan. Mutta totta toki on, että joitain kieliä puhutaan vieläkin enemmän ja sitä kautta myös niiden opiskelu on suomalaisille hieman tavanomaisempi harrastus.
Vuonna 2010 Pauliina kävi ensimmäistä kertaa Latviassa. Ensimmäinen matka sai lukuisia uusintoja, vaikka — tai ehkä siksi että — Latvia oli tuolloin Pauliinan mukaan suomalaisille hiukan nykyistä tuntemattomampi matkakohde. Latvian historiaan ja kulttuuriin tutustuttuaan Pauliina oivalsi, että tässä on kieli, jota hän haluaa opiskella. Rozentāls-seuran kielikurssit tarjosivat tähän hyvän mahdollisuuden aivan Helsingin keskustassa. Opettaja Anita Jäntti saa Pauliinalta paljon kiitosta. ”Anita on yhtä aikaa kärsivällinen ja sopivan vaativa ja innostava opettaja, jonka tunneille on aina ollut kiva mennä”.
Vaikka tunneilla onkin kiva käydä, ei latvian opiskelu ole ollut vailla haasteita. Kielen saaminen sujuvaksi vaatii Pauliinan mukaan työntekoa. Latvian kielessä on paljon äänteitä, joita suomen kielessä ei ole. Latvia on indoeurooppalainen kieli, toisin kun pohjoisnaapurinsa kieli viro. Kielioppi on siis täysin erilainen kuin suomalais-ugrilaisissa kielissä. Latvian kielessä on paljon pitkiä sanoja jotka saavat ulkomaalaisen kielen solmuun. Nämäkin vaikeudet on tehty voitettaviksi. ”Jos innostusta riittää, kieltä varmasti oppii”, sanoo Pauliina.
Parasta latvian kielen opiskelussa on Pauliinan mukaan ollut uusiin ihmisiin, sekä latvialaisiin että Latviasta kiinnostuneisiin suomalaisiin tutustuminen. Rozentāls-seura tarjoaa latvian kielen kurssien lisäksi myös monenlaista muuta tekemistä. Pauliina on toiminut vapaaehtoisena seuran viestintäryhmässä ja muun muassa kirjoittanut artikkelin Latvian verotuksen historiasta. ja esiintynyt latvian opiskeluun innostavalla videolla.
Lähellä sijaitsevan maan kielen opiskelu on myös varsin palkitsevaa. Latviaan on helppo mennä vaikka useamman kerran vuodessa ja käyttää joka kerran yhä enemmän ja enemmän maan omaa kieltä, kertoo Pauliina.
Latvian kielen kurssit alkavat taas syyskuussa. Alkeiskurssille ovat tervetulleita kaikki kiinnostuneet. Aiempia opintoja voi täydentää eri tasoisissa jatkoryhmissä. Lue lisää latvian kursseista täältä.
Teksti: Jenni Kallionsivu
Kuvat: Sandis Helvigs/Unsplash ja Pauliina Sundqvistin arkisto
Latvialainen äänitaiteilija Gundega Graudiņa työskentelee syyskuun ajan taiteilijaresidenssissä Fiskarsissa. Siellä hän kerää monenlaista kuulemaansa: niin työpajoista kuuluvia työn ääniä, ihmisten puhetta sekä asumisen ja liikkumisen ääniä. Kuukauden lopuksi Rozentāls-seuran jäsenretkeläiset pääsevät osallistumaan Fiskarsissa kerätystä materiaalista syntyvän ääniteoksen kantaesitykseen. Tule mukaan tutustumaan latvialaiseen äänitaiteeseen, Rozentāls-seuran residenssiohjelmaan ja tietysti upeaan Fiskarsiin!
Lue myös haastattelu Gundega Graudiņan urasta äänitaiteilijana ja Fiskarsin suunnitelmista
Retkipäivä on la 30.9..Lähtö Helsingistä tapahtuu klo 10 ja palaamme noin klo 19.
Jäsenretki maksaa 45 e. Myös uudet jäsenet ovat tervetulleita mukaan!
Hinta sisältää bussikuljetuksen Helsingistä Fiskarsiin ja takaisin, maukkaan pöytiintarjoillun lounaan ravintola Fiskars Wärdshusissa (sis. pääruoka, jälkiruoka, kahvi/tee). Retkeläisille jää myös vapaata aikaa ennen konserttia. Fiskarsin monipuolisiin mahdollisuuksiin voi tutustua täällä.
Ilmoittautuminen 22. 9. mennessä jenni@rozentals-seura.fi. Kerrothan ilmoittautuessasi, mikäli sinulla on erikoisruokavalio!
Rozentals-seura sai syyskuun 2017 residenssijaksolle Fiskarsin AIR:n monenkirjavan nipun hakemuksia erilaisilta taiteilijoilta. Vaikka valintaraati valitteli, että hyvin erilaisten taiteilijoiden ja heidän projektiensa vertaaminen keskenään on lähes mahdotonta, valinta onnistui kuitenkin. Residenssiin valittiin klassinen kitaristi, luutisti ja säveltäjä, taiteen maisteri Gundega Graudiņa. Hänen hakemuksessa ja työsuunnitelmassa juryä viehätti taiteellinen idean lisäksi sen konkreettisuus ja toteutettavuus.
Kuukauden mittaisen Fiskarsin residenssijakson Gundega käyttää työskentelyyn Sound Species Path -ääniteoksen parissa, jossa hän hyödyntää paikallisten käsityöläisen työpajoista syntyviä ääni, ihmisten keskusteluista sekä asumisen ja liikkumisen synnyttämiä ääni. Teoksessa kuuluu mahdollisesti myös kitara, luuttu ja kantele. Kerätyistä äänistä hän säveltää teoksen, jonka hän esittää residenssijakson lopuksi.
Gundegan ansioluettelossa on merkintöjä monesta opinahjosta Euroopasta ja monenlaisia sävellysprojekteja, konsertteja ja sooloesiintymisiä. Mistä hän on tähän pisteeseen tullut ja miten? Päätin kaivaa Skypestä Gundegan tunnuksen ja kysellä tarkemmin. Mutta ensiksi täytyy tietenkin onnitella valinnasta.
”Kiitos! Odotan todella innolla, että pääsen Fiskarsiin”, hän vastaa. Hän puhuu Skypeen Limbažista vanhempiensa luota, jossa hän lomailee. Omaa osoitetta hänellä ei Latviassa ole, eikä ole ollut aikoihin, sillä päivittäinen opetustyö Brysselissä vie hänet pian takaisin Belgiaan.
Työskentelyrauhan lisäksi Fiskarsissa Gundegaa kiinnostaa vanha teollisuusympäristö, joka on käynyt läpi muodonmuutoksen käsityöläis- ja taiteilijayhteisöksi. Suome hän on nähnyt jo aikaisemmin. Gundega on ollut residenssijaksoilla Vaasan seudulla viitisen vuotta sitten. Hän on myös kiertänyt minikiertueella Suomessa ja soittanut keikan nykyisen Raaseporin alueella sijaitsevassa Billnäsissä, kun vanha ruukkimiljöö oli vielä Faces-etnofestivaalin tapahtuma-alueena, yhdessä latvialaislaulajien Dita Lāce, Iluta Lāce ja Dana Indānen kanssa. Minikiertue Suomessa tehtiin Marta-naisjärjestölle levytetyn Words of power -hyväntekeväisyyslevyn julkaisun jälkeen. Levyn koostuu latvialaista kansansävelmistä, joiden sovitukset ovat Gundegan käsialaa, ja hän itse soittaa levyllä klassista kitaraa. Kolme kappaletta kyseiseltä levyltä on kuunneltavissa Souncloudista, josta löytyy myös Martan lahjoituslinkki.
Vuonna 1988 syntynyt Gundega vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Limbažissa. ”Limbaži on pieni kaupunki, joka teininä tuntui joskus liian pieneltä”, hän sanoo. Pienen kaupungin koosta huolimatta kaupungissa riitti kulttuuriaktiviteettejä. Gundegan vanhemmat eivät olleet muusikoita, mutta he kuuntelivat paljon musiikkia ja ottivat Gundegankin mukaan klassisen musiikin konsertteihin. Innostus musiikkia kohtaan tarttui. Gundega muistaa yhden erityisen hetken lapsuudesta, jolloin hän ymmärsi olevansa kiinnostunut musiikista.
”Kerran kokeilin serkkujeni luona pianoa. Pidin ajatuksesta, kuinka se synnyttää ääniä”. Havainnon jälkeen, kun Gundega oli 6-vuotias, hän pääsi musiikkikouluun soittamaan pianoa. Vaikka joskus lapsista soittotunnit saattavat tuntua väkinäisiltä, vanhempien ei tarvinnut koskaan pakottaa Gundegaa soittamaan pianoa. Tilanne vaikuttaa olleen päinvastainen,
” Kun Limbažissa alkoi klassisen musiikin kitaran kurssit lapsuudessa, halusin mennä myös sinne”. Klassinen kitara tuli pianon soiton oheen 11-vuotiaana. Kitaran soiton opettaja oli monipuolinen kitaristi, joka soitti myös sähkökitaraa ja opetuksessa oli avoin tunnelma kokeiluille, Gundega sanoo, ja muistaa edelleenkin kiitellä, kuinka inspiroivia opettajia Limbažin musiikkikoulussa oli. Myös menestyminen soittokilpailuissa kannusti Gundegaa eteenpäin.
Lukiossa Gundega kirjoitti musiikkiopintojen lisäksi kirjallisuuslehteen. Lukiossa painotettiin matematiikkaa ja ohjelmointia, mutta määrätietoinen Gundega pysyi vahvasti visiossaan työstä musiikin parissa. ”Tullakseen hyväksi missä tahansa, täytyy keskittyä siihen ja tehdä työtä tavoitteiden eteen”, hän muistuttaa. Usein teini-iässä klassisen kitaran tai pianonsoittoa uhkaa myös muut vaarat, koska moni haksahtaa kapinapäissään soittamaan jotain populaarimpaa tai alkaa unelmoida rock-tähteydestä. Kuinka vältit hevin, punkin ja grungen vaikutukset nuoruudessasi?
Gundega naurahtaa hölmölle kysymykselleni ja vastaa: ”Saatoin kyllä kokeilla hieman soittaa jotain Nirvanan biisejä, mutta olin kuitenkin tosi innostunut klassisesta kitarasta”.
Limbažista olisi ollut helppo suunnata alle sadan kilometrin päässä sijaitsevaan Riian taideakatemiaan, mutta musiikkipedagogiaan keskittyvät opinnot eivät esiintyväksi taiteilijaksi halunnutta nuorta muusikkoa innostanut. Riiassa musiikin esittämiseen ja oman esiintymisen kehittämiseen liittyviä vierailuluentoja oli vain kerran kuukaudessa eikä se Gundegalle riittänyt. Vilnan musiikki- ja teatteriakatemiasta löytyi kiinnostava esiintymiseen suuntaava klassisen kitaran opintolinja, joten Gundega muutti Liettuaan. Opinnot etenivät hyvin ja opetus oli Gundegan mukaan inspiroivaa. Opiskelu ulkomailla, vaikkakin ihan lähiseuduilla, asettaa kuitenkin kielellisiä haasteita.
“Kun menin liettuaan, en osannut kieltä, ja alku oli vaikeaa. Aluksi puhuin englantia, mutta tuntui hölmöltä puhua englantia naapurimaassa. Sitten päätin sanoa kaikille kollegoille ja opettajille, että puhun vain liettuaa ja pakotin itseni puhumaan liettuaa”
Kahden opiskeluvuoden jälkeen Gundegalle avautui mahdollisuus Erasmus-opiskelijavaihtoon. “Minulla on ollut pitkään unelma osata espanjaa. Minulla tuli viimeinkin mahdollisuus myös siihen.”
Espanjasta löytyy muitakin hyviä syitä klassiselle kitaristille, sillä kitara on syntynyt Iberian niemimaalla, ja monien kielten sana kitaraa tarkoittava on peräisin espanjan kielestä. Gundega tarttui mahdollisuuteen ja tie vei Vigoon Espanjaan. Vigossa opiskellessaan Gundegaa opetti Margarita Esparcasta. Jälleen kerran yksi kannustava ja opiskelijaa innostava opettaja. Esparca on kansainvälisesti tunnettu klassisen kitaran taituri, jota esimerkiksi Helsingin Sanomien kriitikko Veijo Murtomäki ylistää muusikkona, joka ”ei vain soita vaikeita kappaleita moitteettomasti, vaan sykkii musiikkia ja on löytänyt soittimen sielun jäännöksettömästi”.
”Opetustapa on vähän erilainen, mutta kitaran soittaminen on kansainvälistä ja samanlaista olinpa Baltiassa tai Espanjassa. Soittajan oma persoonallisuus on tärkeämpää kuin kansallisuudet”, kuvailee Gundega, kun pyydän häntä analysoimaan jotain kansallisia erityispiirteitä kitaran soittamisesta ja sen opettamisesta.
Maisteriopintoihin Gundega suuntasi Kuninkaaalliseen konservatorioon Brysseliin. Samaan opinahjoon lähti myös liettualainen klassinen kitaristi Ieva Baltmiskyte, jonka kanssa he muodostivat vuonna 2012 Ambra duon. Duo on keikkaillut pääasiassa Belgiassa. Klassisen kitaran opintojen lisäksi Gundega aloitti luutun soiton ja perehtyi äänen synteesiin.
Brysselin kokeellisen musiikin kenttä on hyvin elävä. Aktiivinen toiminta levittää innoitusta ympärilleen ja vaikutteet tarttuivat myös maisteriopintoja tekevään Gundegaan. Hän laajensi ilmaisuaan klassisesta musiikista vapaan ja kokeellisen äänitaiteen puolelle. Mikä sai akateemisen, klassiseen musiikkiin keskittyneen muusikon kiinnostumaan akustis-elektronisesta musiikista, vapaista äänistä ja ääniteoksista?
« Löysin akusmaattisen musiikin ensimmäisen kerran, kun menin konserttiin, jossa ei ollut soittajia, vain kaiuttimia eri tasoilla ja eri puolella yleisöä. Kaikki se estetiikka oli minulle uutta ja kiinnostuin siitä todella paljon. Ajattelin ensin, että miksi ihmeessä en ole kuullut tällaisesta aiemmin. Se on oli voimakas kokemus, sanoo Gundega.
Brysselissä Gundega kiinnostui myös vapaasta improvisaatiosta ja konkreettisesta musiikista (ranskaksi musique concrète), jota voidaan pitää soittimilla soitetun abstrakti musiikin vastakohtana. Abstraktissa musiikissa teos sävelletään ensin ja soitetaan vasta sitten, ja konkreettinen musiikki sävelletään äänien keräystyön jälkeen. Ääniä saatetaan myös muokata nopeuttamalla, hidastamalla, soittamalla takaperin tai muilla digitaalisen syntetisoinnin keinoilla.
Konkreettiseksi musiikiksi voisi luokitella esimerkiksi kappaleen Voyages Contigus, jonka Gundega on julkaissut Innerscape-albumilla. Se on efektoituja junan ääniä, kuulutuksia, kuiskauksia, hälyä, ihmisten ääniä yhdistelevä teos ja kolmeminuuttinen tutkimusmatka italialaiseen ääniympäristöstä.
Klassisessa musiikissa on totuttu soittamaan nuoteista ja monille niistä irtoaminen ja improvisaatio voi olla vaikeaa. Kuinka vaikeaa improvisaatio on ollut?
« On vapauttaavaa olla soittamatta nuoteista, mutta …, sanoo Gundega ja pitää miettimistauon. Mutta on niissä paljon samanlaistakin. Nuotit on aseteltu valmiiksi, mutta vielä siihen jää lukuisia muuttujia, joihin soittaja voi vaikuttaa. Mutta vapaassa improvisaatiossa parametrien määrä on luonnollisestikin aivan eri tasolla »
Akusmaattisen musiikin löytäminen sai Gundegan miettimään laajemmin mahdollisuuksia käyttää ääntä sävellyksissään ja etsimään uusia äänimailmoja myös kitarasta ja luutusta totuttua soittotapaa muuntelemalla. Tästä syntyi tuorein kokoonpano nimeltä Modelute. Duossa soittaa myös belgialainen äänitaiteilija Björn Jauss. Modelutessa yhdistyvät keskiaikainen kielisoitin ja nykyaikainen digitaalinen äänenkäsittely, jonka avulla akustisen äänilähteen ääniaaltoja muunnellaan. Modelute soitti ensimmäisen keikan keväällä 2017 Brusselissä kokeelliseen musiikiin keskittyvillä Modular-festivaaleilla.
« Teimme kaiken alusta lähtien yhdessä Björnin kanssa. Se on vaatinut paljon improvisointia yhdessä ja sitten löytyneiden ideoiden kanssa jatkotyöskentelyä. Meillä on kappaleissa sovittu rakenne, mutta ne sisältävät myös vapaan improvisaation osia. Lopulta niitä täytyy kokeilla konserteissa, että näkee toimivatko ne. »
Useista erilaisista projekteistaa klassista kitaramusiikkia soittava AmbraDuo on edelleen pääasiallinen projekti ja pääinstrumenttinä säilyy edelleen klassinen kitara. Gundega on soittanut orkestereissa ja solistina monenlaisia konsertteja erilaisilla instrumenteilla useassa Euroopan maassa. Mikä konserteista on jäänyt erityisesti mieleen?
« En pysty sanomaan yhtään sellaista. Olen tehnyt niin monenlaisia juttuja. Jokainen keikka on aina kiinnostavampi kuin edellinen. »
Onko kiinnostavin keikka siis vasta tulossa?
« Joo, se on juuri se, joka tulee olemaan Fiskarsissa! sanoo Gundega Graudiņa ja nauraa.
______________
______________
Rozentals-seuran tukemalla residenssijaksolla ovat aikaisemmin olleet vuonna 2015 kuvataiteilija Eva Vēvere ja vuonna 2016 korusuunnittelija Rasma Pušpure.
TEKSTI: Tero H. Savolainen
Kuvat: Gundegan arkistosta
Muutama viikko sitten käteeni sattui riikalaisessa divarissa pieni neuvostoaikainen levy, jossa virolainen kultakurkku Jaak Joala tulkitsee Raimonds Paulsin lauluja. Pauls ja Joala olivat pitkäaikaisia työtovereita. Paulsin elämänkerrassa on jopa pieni episodi, jossa kerrotaan miten maestro halusi puhelimessa neuvotella laulajan kanssa uudesta levyprojektista. ”Tulen sinne heti”, vastasi Joala, ja kolmen tunnin kuluttua hän olikin Riiassa. Sen aikaisilla maanteillä ajo Tallinnasta Riikaan ei ollut ihan helppo, mutta virolaiset muusikkotuttavat ovat kertoneet, että Joalalla oli hänen ihailijoihinsa kuuluneen KGB-kenraalin myöntämä ajokortti, jonka haltija sai vaikka ajaa parin liikennepoliisin päälle pelkäämättä seuraamuksia. Taruako vai totta, en tiedä…
Joalan ja Paulsin yhteisiä levyjä on paljon, enimmäkseen romanttisia lauluja kuten tältä kokoelmalta löytyvä ”Rakkauden siluetti” (Силуэт Любви), jonka voi kuunnella YouTubesta.
Tällä kertaa huomioni kiintyi kuitenkin laulujen sanoittajaan. Kuka onkaan levyn kannessa mainittu kolmas nimi Anatoli Kovalev? Ei mikään ihan tavallinen iskelmänikkari. Paulsin elämänkerrasta käy ilmi, että myös Kovalev kuului hänen ystäväpiiriinsä. Vuonna 1981, kun tämä levy tehtiin, Kovalev oli tunnettu runoilija ja diplomaatti. Perestroikan aikana hän kuului Gorbatsovin lähipiiriin ja nousi Neuvostoliiton varaulkoministeriksi.
Kovalevin nimi esiintyy monien ulkomaisten diplomaattien muistelmissa, mutta erityisesti muistetaan hänen roolinsa Molotov-Ribbentrop –sopimuksen julkistamisessa. Kuten tämän blogin lukijat varmaankin muistavat, Neuvostoliiton ja Saksan ulkoministerit tekivät vuonna 1939 etupiirijaosta salaisen sopimuksen, jossa Baltian maat liitettiin Neuvostoliittoon. Sopimuksen turvin Neuvostoliitto pakotti Baltian maat ensin luovuttamaan neuvostoarmeijalle tukikohtia ja sitten vuonna 1940 liittymään ”vapaaehtoisesti” Neuvostoliittoon.
Toisen maailmansodan jälkeen sopimus löytyi Saksan arkistoista ja julkaistiin, mutta Neuvostoliitto kiisti päättäväisesti sopimuksen olemassaolon ja piti sitä väärennöksenä. Gorbatsovin muistelmista käy ilmi, että sopimus kuului Katynin teloituksia koskevien papereiden ohella niihin huippusalaisiin asiakirjoihin, joihin vain pääsihteerillä oli pääsy. Asiakirjojen julkaiseminen vei moraalisen pohjan Baltian liittämiseltä Neuvostoliittoon. Loppu onkin historiaa.
En suinkaan väitä, että tämä pieni levy olisi pannut alulle laulavan vallankumouksen. Mutta voidaan kai ajatella, että latvialaisen säveltäjän, virolaisen laulajan ja venäläisen ministerin suhteella oli oma vaikutuksensa tapahtumien kulkuun?
Latvian kansallistaiteilija Janis Rozentāls piti Suomea toisena kotimaanaan ja ikuisti Suomea ja suomalaisia läheisiään useisiin maalauksiin. Rozentāls-seura, taiteilijan mukaan nimetty Suomi-Latvia-ystävyysseura, on laatinut taiteilijan Suomen-suhteista Katse Suomessa, sydän Latviassa -näyttelyn, joka on esillä Kotkan kaupunginkirjastossa 6.6. – 21.6.2017. Rozentāls-seuran järjestösihteeri-tuottaja, FM Jenni Kallionsivu kertoo maanantaina 19.6. klo 16.30 – 18.00 Rozentālsien rakkaustarinasta, jolla oli suuri merkitys paitsi päähenkilöilleen, myös suomalais-latvialaisille kulttuurisuhteille. Luento pidetään Kotkan kaupunginkirjaston Stage-lavalla, 2. kerros. Tilaisuuden järjestävät Kymenlaakson kesäyliopisto ja Rozentāls-seura.
Rozentāls seurasi aktiivisesti suomalaista ja pohjoismaista taidetta. Hän oli hyvin kiinnostunut Gallen-Kallelasta ja monissa Rozentālsin töissä voikin aavistaa tämän vaikutuksen. Rozentālsin tavatessa vaimonsa Elli o.s. Forssell Suomi sai erityisen paikan hänen elämässään sekä taiteilijana että aviomiehenä, isänä ja ystävänä. Taiteilijan perhe vietti kesiä Ellin sukulaisten luona Nummelassa, jossa Rozentāls maalasi suomalaista luontoa ja suomalaisia rakkaitaan – ja hänen Suomessaan oli aina kesä. Rozentāls maalasi myös vaimonsa serkun ja ystävän Maila Talvion muotokuvan peräti kahdesti.
Luennolle ja näyttelyyn on vapaa pääsy. Luennon jälkeen halukkailla on mahdollisuus jäädä suunnittelemaan Kymenlaakson Rozentāls-seuran perustamista.
Lue lisää Rozentālsista:
Katse Suomessa, sydän Latviassa
Janis Rozentāls, suomalaisten vävy ja ystävä
Internetin aikakone siirtää meidät vuoden 1988 lopulle Riikaan. Konserttisalissa on käynnissä radiokuuntelijoiden valitseman vuoden parhaan latvialaisen laulun palkitseminen. Lavalla on neljä muodikkaasti pukeutunutta nuorta miestä, yhtye nimeltä Remix, ja pian mikrofonin ääreen kiiruhtaa yhtyeen solisti, kiharatukkainen Igo. Musiikki on reipasta europoppia, mieleen tulee ruotsalaisen Europe-yhtyeen parin vuoden takainen hitti Final countdown. Laulun sanat pakottavat kuitenkin yleisön kuuntelemaan tarkemmin:
Klusē akmens lūpas
Kas pārvērtis mūs?
Asinis dzīslās atmiņas plūst
Kāds reiz pārtrauks klusēt
Suomeksi suunnilleen
Kiviset huulet vaikenevat
Mikä teki meistä tällaisia?
Verisuonissamme muistot virtaavat
Jonakin päivänä joku katkaisee hiljaisuuden
Kun päästään kertosäkeeseen, laulun sanomasta ei enää ole mitään epäselvyyttä:
Dzīvību, dzīvību Tēvzemei
Nelūdzam – pieprasām
Elämä isänmaalle! Emme pyydä, me vaadimme
Viimeisessä säkeistössä vaaditaan ja suoraan ”brīvību Tēvzemei”, vapautta isänmaalle.
http://www.youtube.com/watch?v=XqjOEFLGqfA
]
Vuonna 1985 alkanut perestroika oli jo jatkunut muutamia vuosia. Moskovassa käytiin kovaa kamppailua Gorbatshovia tukevien uudistusmielisten sekä vanhoillisten välillä. Keskustelevision uudet kriittiset ohjelmat herättivät valtavaa mielenkiintoa yleisössä. Keväällä 1988 Gorbatshov erotti Baltian vanhoilliset puoluejohtajat ja nimitti tilalle uudet – Latvian johtoon nousi Anatolijs Gorbunovs. Latviassa alkoi ”atmoda”, kansallisen herätyksen kausi. Kansanrintaman, Latvijas tautas fronten perustava kokous oli pidetty lokakuussa 1988.
Vuoden 1988 voittajasävel ”Pie laika” kuvastaa hyvin atmodan tunnelmia. Laulun nimeä ei ole helppo kääntää, se voisi olla vaikka ”Aika vaatii” tai ”On jo aika”. Vaikka ajat olivatkin muuttuneet, oltiin sentään Neuvostoliitossa, ja vaati melkoista rohkeutta vaatia vapautta isänmaalle. Tv-katkelman loppupuolella kamera viipyy hetken yleisön joukossa, ja voi huomata, etteivät kaikki suinkaan taputa – osa yleisöstä vaikuttaa on hyvin vakavana, epäilevänä. Pari vuotta aikaisemmin sensuuri olisi poistanut tällaisen laulun heti ohjelmasta.
Vuoden 1988 laulukilpailu, ”Mikrofona aptauja”, muodostui muutenkin atmodan lähtölaukaukseksi televisiossa. Toiseksi äänestyksessä nousi Ieva Akurātere, joka oli tullut tunnetuksi Pērkons-yhtyeen solistina. Hänen kappaleensa oli Eduard Veidenbaumsin runo 1800-luvun ensimmäisen kansallisen herätyksen ajalta. Reiz Zaļoja Jaunība kuvaa, miten vihreässä nuoruudessa veri oli kuumaa ja kaikki kaunista. Ieva laulaa tunnelmallisesti kuin latvialainen Joan Baez.
http://www.youtube.com/watch?v=oYRU2mU6jlE
Ievan toinen kilpailukappale ei noussut kolmen suosituimman joukkoon, vaikka se oli aiheeltaan huomattavasti poliittisempi kuin Reiz Zaļoja Jaunība. ”Vihreä laulu”, Zaļā Dziesma on hätähuuto luonnon turmeltumista vastaan (yksi atmodan suurista teemoista). Laulun lopussa luvataan sytyttää merkkituli jokaiselle kalliolle. Joku lavan takaa ojentaa Ieva Akurāterelle vihreän lipun, joka mittasuhteitaan tuo mieleen Latvian vanhan (ja nykyisen) lipun, jonka käyttäminen ei neuvostoaikana ollut sallittua. Kun tv-ohjaaja vielä asettaa solistin taakse valonheittimen, mieleen nousee etsimättä Delacroixin kuuluisa maalaus ”Vapaus johtaa kansaa” Ranskan vallankumouksen ajoilta.
http://www.youtube.com/watch?v=ncbpfaiWDjI
]
Kun Mikrofons-kilpailun voittajasävelmät kohta tuoreeltaan julkaistiin levyllä Neuvostoliiton valtiollisen Melodija-yhtiön toimesta, levyn takakannen tekstin kirjoitti Kansanrintaman uusi pääsihteeri Danis Ivāns. Atmoda oli alkanut, ajat muuttuneet.
(Musiikkinäytteet YouTubesta. Jos linkit eivät toimi, voi hakea lauluja uudelleen nimen mukaan. Käännösavusta suuret kiitokset Janis Kirpitisille)
Vuonna 1986 Latvian radion laulukilpailussa alkoivat puhaltaa uudet tuulet. Ensimmäistä kertaa kilpailussa oli iskelmälaulajien lisäksi mukana oikeita rock-yhtyeitä, ja lauluissa otettiin kantaa asioihin uudella tavalla. Yleisöäänestyksen voittajaksi nousi tällä kertaa yhtye nimeltä Līvi, ja voittaneessa laulussa Dzimtā valodā julistettiin äidinkielen kunniaa:
Dzimtā valodā ir māte, māte
Dzimtā valodā viss vēl saldāks
Dzimtā valodā pasmejies pie sevis pats
Äidinkielellä äiti on äiti
Äidinkielellä kaikki on makeampaa
Äidinkielellä voi nauraa itselleen
Televisiossa lähetetyssä juhlakonsertissa yhtyeen jäsenet olivat joutuneet riisumaan vakituiset esiintymisasunsa ja pukeutumaan ”siististi” kunnon ravintolaorkesterin tavoin, mutta laulun voima ei siitä vähene.
http://www.youtube.com/watch?v=PPXH2QLG38c
Kun laulua Dzimtā valodā kuuntelee tarkemmin, huomaa ettei siinä ylistetä mitään tiettyä äidinkieltä. Sensuurille voitiin selittää, että itse asiassa alkuperäisen tekstin oli kirjoittanut moldovalainen Gregore Vieru (latviankielinen käännös Imants Ziedonis). Latvian kommunistisen puolueen johtoa laulu ei ollenkaan miellyttänyt. Kielikysymys oli Latviassa polttava asia. Latvia oli periaatteessa tasavallan toinen virallinen mieli, mutta syntyperäiset latvialaiset olivat saaneet kokea miten virasto toisensa jälkeen vaihtoi venäjän asiointikielekseen ja yliopistoissa ylemmät opinnäytteet oli kirjoitettava venäjäksi. Television katsojille ei varmaankaan ollut epäselvää, mistä kielestä tässä laulettiin.
Vielä pari vuotta aikaisemmin tällainen laulu ei olisi koskaan päässyt televisioon. Vuonna 1985 Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeriksi oli kuitenkin noussut Mihail Gorbatshov. Perestroika oli alkanut, ja sen myötä tiedotusvälineet saivat uutta vapautta. Televisiossa pyöri lauantai-iltaisin ohjelma nimeltä Varavīksne (Sateenkaari). Siinä esitettiin ulkomaisia musiikkivideoita ja itse tuotettuja latvialaisia musavideoita. Latvian televisiolla ei ollut suoria yhteyksiä ulkomaille, mutta ohjelman tuottajat ovat myöhemmin kertoneet, että ulkomaiset musiikkivideot olivat usein peräisin Suomen televisiosta. Viron TV:n toimittajat olivat nauhoittaneet niitä Tallinnassa omiin tarpeisiinsa ja toimittivat kopiot edelleen kollegoille Riikaan. Tekijänoikeuksista ei silloin oltu niin tarkkoja.
Nyt myös Līvin tapaisilla rock-yhtyeillä oli tie auki televisioon. Dzimtā valodāsta tehtiin musavideo, joka ei enää jätä mitään epäilystä siitä, kenen äidinkielestä on kyse – taustalla on perinteinen latvialainen maalaistalo. Kesti kuitenkin vielä pari vuotta, ennen kuin ”laulava vallankumous” lähti todella liikkeelle.
]
