Rozentāla Biedrības Diskusiju klubs

Diskusiju klubs piedāvā iespēju tikties ar citiem Somijas latviešiem un visiem latviski runājošiem, lai pārrunātu kādu interesantu un aktuālu tēmu. Tēmas būs no dažādām dzīves sfērām Somijā un Latvijā. Diskusiju klubs notiks katra mēneša pēdējās otrdienas vakarā. Tēmas tiks paziņotas iepriekš.

Diskusiju klubs sāksies ar ievada prezentāciju, kurai sekos diskusija brīvā atmosfērā ar tēju un cepumiem.

 

Otrdien, 2017. gada 28. martā, pulksten 18:00 – 19.30. Kaisaniemenkatu 13A, HUB 13, 2.stāvā (pretī Rozentāla Biedrības ēkai)

28. martā, Alise Barvika, LIAA pārstāvniecības vadītāja Somijā pastāstīs par Latvijas un Somijas tirdzniecības attiecību tendencēm un spēcīgākajiem sektoriem.Tiks ieskicēti veiksmīgi sadarbības projekti, kā arī grūtības, ar kurām Latvijas uzņēmumi saskaras, strādājot ar Somiju. Būs iespēja uzzināt par tiem pasākumiem, kas plānoti šogad un ilgtermiņā. Diskusiju gaitā būs iespējams meklēt sinerģijas un jaunas sadarbības iespējas ar Latvijas kopienu Somijā.

Noteikti varēsim vilkt paralēles ar somu uzņēmumiem Latvijā, salīdzinot tās iesējas un panākumus.

Diskusiju klubs piedāvā iespēju tikties ar citiem Somijas latviešiem un visiem latviski runājošiem, lai pārrunātu kādu interesantu un aktuālu tēmu. Tēmas būs no dažādām dzīves sfērām Somijā un Latvijā. Diskusiju klubs notiks katra mēneša pēdējā otrdienas vakarā. Tēmas tiek paziņoti atsevišķi.

Pasākums- bez maksas, bet lūdzam pieteikties pa e-pastu: tarus.ojanen@gmail.com vai tālr. +358-40-520 4561.

 

Gadījumā, ja Tev ir kāda tēma mūsu diskusijām, mēs ar prieku par to padiskutētu kādā no Diskusiju klubu vakariem.

 

 

Kirja-arvostelu / Sandra Kalniete: Tanssikengissä Siperiaan, 2007. Suom. Hilkka Koskela.

 

Sandra Kalniete: Tanssikengissä Siperiaan, 2007. Suom. Hilkka Koskela. WSOY. 324 s.

Sandra Kalniete syntyi vuonna 1952 Siperiassa latvialaisten karkotettujen perheeseen ja pääsi takaisin Latviaan vuonna 1957. Tanssikengissä Siperiaan -kirjassa hän kertoo sukunsa tarinan, joka kattaa itsenäisen Latvian joutumisen miehitetyksi, sitä seuranneet kyyditykset ja henkiinjääntikamppailun karkotuksessa.

Kertomus perustuu perheenjäsenten kirjeisiin ja päiväkirjoihin, lehtikirjoituksiin ja arkistolähteisiin, joita tekijä on tutkinut Latviassa, sekä laajaan taustakirjallisuuteen, joka on ilmestynyt pääasiassa uuden itsenäisyyden aikana, diasporassa ja länsimaissa.

Teksti seuraa yksittäisiä kohtaloita ja sijoittaa ne Latvian kohtalonhetkiin vv. 1939-40, hyytävään ns. ”vapaaehtoiseen liittymiseen Neuvostoliittoon” selostaen tarkoin, miten se oli järjestetty. Pidätykset ja kyyditys noudattavat samoin ennalta määrättyjä kaavoja. Sandra Kalnieten äidinpuoleisten isovanhempien kyyditys tapahtui kesäkuun 14 vuonna 1941, jolloin Latviasta karkotettiin n. 15.000 ”luokka- ja kansanvihollista”. Matka leireille ja mitä siellä tapahtui on kuvattu lukuisissa lähteissä, virolaisten, venäläisten, liettualaisten, puolalaisten jne., jopa suomalaistenkin vankileirikertomuksissa. Kalnieten selostus ei sanoja säästele: kuolemankomento, absurdit ”oikeudenkäynnit”, surrealistinen ”suunnitelman täytäntöönpano”, jossa ihmishengellä ei ole merkitystä – ei myöskään leirijohdon. – Vjatlagin tshekistien jälkeläiset eivät siellä myöhemmin käyneiden latvialaisten mukaan vieläkään tunnista kommunismin ja terrorin yhteenkuuluvuutta.

Kalnieten vanhemmat, vielä keskenkasvuiset, asuivat Riiassa saksalaismiehityksen alkaessa. Isänäiti työskenteli sairaanhoitajana, isänisä automekaanikkona saksalaisessa sotilasyksikössä. Yksi miehitys oli vaihtunut toiseen, eikä kansallistettua omaisuutta palautettu. Tarkoitus oli alistaa latvialaiset ”Ostlandissa” Saksan palvelijoiksi. Saksalaispropaganda lietsoi vihaa NKVD:n uhrien joukkohautojen äärellä, ja näin syntyi myytti kommunistijuutalaisista. Neuvostoliitto puolestaan syytti 1970-luvulla latvialaisia juutalaisten murhaajiksi – nämä myytit jatkavat elämäänsä eurooppalaisessa politiikan- ja historiantutkimuksessa. Kalniete kieltäytyy hyväksymästä sitä, että hänet ja muut kunnialliset latvialaiset leimataan, vain siksi että saksalaisten saapuessa syntyi seikkailijoiden kommando Viktors Arājsin johdolla, joka otti tehtäväkseen ampua juutalaisia, kommunisteja ja romaneja. Eikä Latvian valtiolle ja kansalle voi sälyttää vastuuta siitä, että natsi-Saksa lupaa kysymättä päätti käyttää miehittämäänsä maata muualta tuotujen juutalaisten teloituspaikkana.

Vuonna 1943 latvialaisia tarvittiin: perustettiin latvialainen legioona. Isoisä työskenteli automekaanikkona sen antautumiseen saakka, sitten liittyi metsäveljiin. Neuvostoliiton vallattua Latvian hänkin joutui tsekan käsiin ja vankilaan 1944, tuomion jälkeen Arkangelin alueelle leirille, ja vaimo ja poika karkotettiin ”tuholaisen perheenjäseninä” Siperiaan. Isoisä joutui leiriltä toiselle päätyen Komiin, jossa kuoli. Isänäiti ja tytär vietiin halki Euroopanpuoleisen Venäjän Ob-joen varrelle kolhoosiin, jonka olivat pystyttäneet karkotetut ”kulakit”. Näiden sääliväisyys ja avuliaisuus erottuivat paikallisten vanhastaan Siperiassa asuneiden ”tshaldonien” tylyydestä. Isoäiti ei enää koskaan palannut Latviaan, tytär sen sijaan kaksi kertaa! Ensin siis kansanvihollisten alaikäisiä lapsia päästettiin palaamaan kotiin 1950-luvulla, sitten parin vuoden kuluttua viranomaiset tulivat katumapäälle, ja tytär karkotettiin Siperiaan uudelleen. Lopullisesti hän pääsi sieltä 1957.

Suuri osa sivumäärästä on omistettu Sandra Kalnieten äidin ja isoäidin elämälle Siperiassa – orjatyössä heiteltynä paikasta toiseen, kolhooseissa, tautien ja nälän kiusaamana. Sodan jälkeen kirjeet alkoivat kulkea sukulaisten välillä, ja paketeissa saatiin vaatteita, ruokaa, lakanoita… Äidin veljet olivat onnistuneet pakenemaan Latviasta länsimaihin, heillä oli jo perhe ja lapsia. Myös isoisän kirjeenvaihtoa on säilynyt: pariskunta ei koskaan enää tavannut toisiaan, ja isoisä menehtyi sairauksiinsa ja nälkiintymiseen. Eivätkä ilman muiden karkotettujen latvialaisten apua isoäiti ja tytär olisi selvinneet.

Kirja eroaa varsinaisista historiateoksista siinä, että Kalniete selostaa sukulaistensa kohtaloita eläytyen niihin voimakkaasti, kuten tekivät virolainen Imbi Paju (”Torjutut muistot”) ja liettualainen Dalia Grinkevičiūtė (”Dalian kirja”, joka on itse asiassa päiväkirja). Teksti on järkyttävää luettavaa. Lukijan tukena on arkistotyön avulla laadittu ”kronologinen tapahtumien luettelo”, joka alkaa Kalnieten isovanhempien syntymästä. Sen rinnalla kulkee historia ja politiikka alkaen vuodesta 1914. Esimerkiksi vuonna 1937 noin 70-80.000 Neuvostoliitossa asuvaa latvialaista joutuu Stalinin puhdistusten uhriksi; vuoden 1941 aikana Latviasta kyyditetään noin 34 250 henkeä; vuonna 1949 Siperiaan vaunuihin lastataan 43.000 henkeä. Neuvostoliiton päätös vuonna 1956 mahdollisti karkotettujen vapauttamisen ja Kalnieten perhe palasi Latviaan 1957. Vuonna 1989 rehabilitoitiin Latvian alueelta 1940- ja 50-luvulla karkotetut, ja seuraavana vuonna Latvian tasavallan korkein neuvosto hyväksyi lain ”Laittomasti karkotettujen henkilöiden rehabilitoinnista”. Kalnieten sukulaiset julistetaan viimeinkin syyttömiksi.

Sandra Kalniete on toiminut Latvian ulkoministerinä ja suurlähettiläänä YK:ssa, Ranskassa ja Unescossa sekä EU-komissaarina, Latvian edustajana EU:n parlamentissa. Hän on ollut myös useiden puolueiden johtoelimissä sekä Latvian presidenttiehdokkaana. Tanssikengissä Siperiaan, joka ilmestyi alunperin vuonna 2001, on käännetty usealle kielelle ja se on saanut Ranskassa ja Italiassa palkintoja. Kuvituksena on valokuvia tekijän perhearkistosta sekä virallisia dokumentteja.

Marja Leinonen

Rainis kiertueella!

Rainis on Latvian kirjallisuuden isä, runoilija, näytelmäkirjailija ja mies joka sai latvialaisten sydämet sykkimään. Nyt Rainiksen ensimmäinen laajempi suomennettu teos Se pysyy, joka muuttuu kiertää ympäri Suomea kääntäjiensä Mirja Hovilan ja Marja Leinosen esittelemänä.

Rainis ja Aspazija

Aikataulu:
2.10. Turun kirjamessut, MIrja Hovila, haastattelijana Jana Steinberga-Ranki
8.11. Porin kaupunginkirjasto, Marja Leinonen. Lue lisää Porin tapahtumasta.
10.11. klo 18-20 Töölön kirjasto, Mirja Hovila, Marja Leinonen ja haastattelija Jana Steinberga-Ranki
Lue lisää Töölön tapahtumasta.

 

Tapahtumasivu Facebookissa.

Osta Rainiksen Se pysyy, joka muuttuu omaksesi täällä.

Martinpäivän pidot / Mārtiņdienas svinības

martinpaiva

Martinpäivän pidot

Iloista tunnelmaa, tanssia ja musiikkia sekä tietysti Ziemeļmeita-kuoron emäntien valmistamia herkkuja – tätä kaikkea on luvassa Rozentāls-seuran Martinpäivän pidoissa!

Lauantaina 12.11. klo 17:30 aukeavat Annalan (Hämeentie 154, Helsinki) ovet, ja ohjelma alkaa klo 18 Rozentāls-seuran kansantanssiryhmän esityksellä. Myöhemmin illalla musiikista vastaa DJ Melnā Cepure. Tule ja ota perhe sekä ystävätkin mukaan!

Tarjolla on syksyn sadosta ilolla tehtyjä herkkuja!
Tarjolla on syksyn sadosta ilolla tehtyjä herkkuja!

Lippujen hinnat:
– 20 e
– 15 e Rozentāls-seuran ja/tai Ziemeļmeita-kuoron jäsenet
– 20 e lippu ja Rozentāls-seuran jäsenyys yhteishintaan

Lapset 7-17 v. puoleen hintaan!

Martinpäivää on perinteisesti vietetty sekä Suomessa, Latviassa että muualla Euroopassa valon juhlana keskellä alkavan talven pimeyttä.

Tule mukaan tuomaan valoa pimeyteen ja nauttimaan hyvästä seurasta, ohjelmasta ja upeista pitoherkuista!

————————–————————–————-

Mārtiņdienas svinības

Jautra gaisotne, latviešu tautas dejas, laba mūzika un kora Ziemeļmeita saimnieču gatavotie gardumi – tas viss gaidāms Rozentāla biedrības Mārtiņdienas svinībās!

Annalas durvis tiks vērtas sestdien, 12. novembrī no pulksten 17:30. Adrese: Hämeentie 154, Helsinki. Pasākuma programma sāksies pulksten 18:00, un to atklās Rozentāla biedrības dejotāji. Vakara mūziku atskaņos DJ Melnā Cepure. Laipni lūgti! Līdzi ņemami arī draugi un radi!

kekri-2014_2Pasākuma ieejas maksa:
– 20 e
– 15 e Rozentāla biedības biedriem un/vai kora Ziemeļmeita dalībniekiem
– 20 e ieeja un Rozentāla biedrības dalības maksa kopā
Bērniem 7-17g. puse no maksas!
Mārtiņdienas tradīcija
Mārtiņi Somijā, Latvijā un citur Eiropā tiek svinēti kā gaismas svētki pirms ziemas iestāšanās, kā viduspunkts starp rudens un ziemas saulgriežiem.

 

Ienes gaismu tumšajā laikā lieliskā kompānijā gardi paēdis!

 

Kirja-arvostelu / Janis ja Elli Rozentāls – elämää ja taidetta, toim. Marjo Mela

Janis ja Elli Rozentāls – elämää ja taidetta, toim. Marjo Mela. Rozentāls-seura, Keuruu 2006, 127 s.

Rozentāls-seura sai nimensä, kun v. 1990 haeskeltiin henkilöhahmoa, johon Suomen ja Latvian väliset kulttuurisuhteet voisivat kiinnittyä, Viron Friedebert Tuglaksen tapaan. Itsestään selvä, jollei suorastaan ainoa kandidaatti tähän rooliin oli Janis Rozentāls. Seuran vuosikirjoissa on aika ajoin ilmestynyt hänestä kertovia artikkeleita, ja vuonna 2006 Seura julkaisi otsikoidun teoksen, kun taiteilijan syntymästä oli kulunut 140 vuotta. Nyt, vuonna 2016, siitä on kulunut jo 150 vuotta, mutta kirjoitukset täyttävät edelleen tehtävänsä eli esittelevät tiiviissä muodossa taiteilijan elämää ja taidetta, erityisesti suhteissa Suomeen.

Kirjoittajat ovat Marjo Mela, Anto Leikola, Saara Vaherjoki-Honkala ja Inta Pujāte.

Aluksi Latvian historian tutkija, FT Marjo Mela esittelee artikkelissaan ”Janis ja Elli Rozentālsin Suomi ja Latvia” historian vaiheita, johon taiteilijan elämä sijoittuu: 1800-luvun loppua ja 1900-luvun alkua (ss. 6-20).

Professori emeritus Anto Leikola, maamme varsinainen Rozentāls-asiantuntija,  laulajatar Elli Forssell-Rozentālen sisarentyttären poika, kertoo Janis Rozentālsin elämästä ja sidoksista Suomeen artikkelissaan ”Janis Rozentāls ja hänen kaksi kotimaataan” (ss. 21-38). Kirjoittaja esittelee taiteilijan elämänkerran, hänen taiteilijantiensä ja sen kontekstin, tuotantonsa päälinjat, kontaktit vaimon perheeseen ja suomalaiseen taiteeseen, viimeiset vaiheet vuonna 1916, muistonäyttelyt ja Elli-vaimon ja lasten myöhemmät vaiheet. Leikolan runsas kotiarkisto kirjeineen, julkaisemattomine käsikirjoituksineen ja valokuvineen on palvellut lähteenä hänen moniin Janis Rozentālsia koskeviin artikkeleihinsa, niin myös seuraavaan.

HuK Saara Vaherjoki-Honkala keskittyy laajassa artikkelissaan Elli Forssell-Rozentāleen, ”taiteilijan muusaan aikalaislähteiden valossa” (ss. 39-88). Artikkeli esittelee Elli Forssellin lapsuutta ja nuoruutta, monilukuista sukua, musiikkiopintoja ja konserttikiertueita, tapaamista Janis Rozentālsin kanssa Riiassa, häitä, yhteiselämää Riiassa, Suomen-vierailuja, muuton Suomeen maailmansodan alkuvaiheessa, täysihoitolan Kulosaaressa ja sen vieraat, taiteilijan näyttelyt ja kuoleman, Ellin elämää Riiassa., jossa hän piti taidegalleriaa ja toimi kulttuurisiltana latvialaisten ja vierailevien suomalaisten välillä. Kertomusta kuvittaa runsas valokuva- ja sitaattiaineisto Anto Leikolan kokoelmista. Kirjeenvaihto sukulaisten ja ystävien kanssa oli tuona aikana kiitettävän vilkasta, joten siinä kuvastuu elävänä nuoruus, aloittelevan laulajattaren ura, romanttinen rakkaus, idyllin hälveneminen, pariskunnan arki. Sota-aika muodostaa kirjeenvaihdossa aukon, kunnes se 1943 alkaa uudelleen.

Latvialainen taidehistorioitsija, MA Inta Pujāte täydentää kirjaa artikkelillaan ”Janis Rozentālsin taiteesta” (ss. 89-102). Hän on aiemmin koostanut monikielisen loistopainoksen taiteilijan töistä (1991) sekä myöhemmin runsaasti kuvitetun esittelyn tämän elämästä ja taiteesta (2014). Hän on myös kirjoittanut Janis Rozentālsin yhteyksistä pohjoismaiseen taiteeseen kirjassa Latvijas māksla starptautisko sakaru kontekstā (2000).

Taiteilijan tie vei Kuurinmaalta Pietarin Taideakatemiaan, tutustumismatkoilla Tukholmaan (tekijä ei mainitse tässä yhteydessä käyntiä Suomessa, joka kuitenkin on Leikolan artikkelissa), Saksaan sekä Ranskaan, Pariisin maailmannäyttelyyn. Tyylien kehitys eteni realismista uusromantiikkaan, sitten symbolismiin. Maininnan saavat lyyrinen maisemamaalaus, ”biologinen romantiikka”, mytologia ja kaiken aikaa ansiotöinä muotokuvamaalaus ja laatukuva, alttaritaulut, grafiikka, kirjan- ja lehdenkuvitus. Suomalaisista taiteilijoista, joiden kanssa Rozentāls oli kosketuksissa, tekijä mainitsee Albert Edelfeltin ja Akseli Gallén-Kallelan, jonka freskot Pariisin maailmannäyttelyssä ja Porin Juselius-mausoleumissa innoittivat hänen omia freskojaan. Lähteeksi on mainittu Rozentālsin artikkeli Suomen taiteesta (”Par Somijas makslu”). Itse asiassa Rozentāls esitteli tällä otsikolla Suomen huomattavimmat taiteilijat ja kansallisromanttisen arkkitehtuurin edustajat Wehrotajs-lehden vuoden 1905 numeroissa 2-6 ja 9-10 kuvituksen kera, eikä täältä saatuja vaikutteita ole vaikea löytää.

Värikuvina kirjan lopussa saamme nähdä Pujāten v. 1991 koostamasta albumista peräisin olevat yhdeksäntoista maalausta Suomesta (ss. 103-118; muotokuvia ja maisemia) ja symbolistisista teoksista yhdeksän (ss. 119-126). – Mahdollisesti nämä olivat maalauksia, jotka olivat esillä muistonäyttelyssä vuonna 1917 – Leikolan (eli ajankohdan lehdistön) mukaan niitä oli 77. En malta olla lisäämättä, että lehtitietojen mukaan jo alkuvaiheessa myytiin viisitoista teosta ja lopulta lähes kaikki. Lehdet nimeävät viisitoista öljymaalausta ja luonnosta niiden muutaman lisäksi, jotka ostettiin Latviaan. Sopii siis odottaa, että tässä kirjassa esitetyt Suomessa maalatut taideteokset eivät ole ainoita, joita vielä täältä löytyy.

Marja Leinonen

Kirja on saatavilla seuran nettikaupasta.

Latviaa laulaen ja tanssien – Latvialainen kansantanssi ensiaskelista nykypäivään

LAtvialainen kansantanssi Kuva: Tero H. Savolainen

Latvialaisen kansantanssin juuret ulottuvat kauas aina aikaan,  jolloin balttilaiset heimot saapuivat Baltian alueelle ja asettuivat elämään. Tanssi synnyttää liikettä ja eloa, mutta mistä tanssi saa alkunsa?

Latvialainen kansantanssi on syntynyt elämästä. Ihmisistä, arjesta ja liikkeestä. Kuten Dainoista, latvialaisista kansanrunoista, tiedetään eivät ne aina kerro suurista sankareista, jotka tekivät suuria urotekoja vaan usein tavallisista ihmisistä ja heidän asioistaan. Tanssia ei oikein olisi ilman musiikkia, ja niin latvialainen folk-musiikki ja tanssi yhdistyvät myös teemojensa osalta.

Näitä jokapäiväisiä aiheita olivat kylvö, sadonkorjuu sekä kalastaminen. Ihmisen elämänkaaren tärkeimmistä tapahtumista myös on tanssittu aikojen alusta saakka: syntymästä, häistä ja kuolemasta. Vaikka teemat, joista kansantanssin askeleet polkaistiin käyntiin olisivatkin kovin arkisia jopa synkkiäkin, niin tanssiminen tuotti ja tuottaa edelleen iloa osallistujilleen. Tanssit kuuluivat yhteisöjen kokoontumisiin silloisiin sosiaalisiin tapahtumiin häihin ja muihin suuriin juhliin kuten juhannukseen.

Balttilaisessa varhaisessa kulttuurissa kuten varmasti muissakin maasta ja luonnosta eläneissä yhteisöissä luonnolliseen ympäristöön kuuluivat linnut ja muut eläimet ja elämä rytmittyi vuodenaikojen mukaisesti. Myös näistä on syntynyt aiheita sekä lauluiksi että tansseiksi.

Mitä koristeelliset hienot tanssiasut eli kansallispuvut kertovat? Niillä on oma tarinansa, joka on ommeltu perinteisesti villasta ja pellavasta.

Kansallispuvuilla on useampia symbolisia merkityksiä. Puvut viestivät sekä käyttäjänsä sosiaalisesta statuksesta että niistä voi paljastua kulttuuriperinteitä tuntevalle myös alue, jolta ne ovat Latviasta peräisin. Kansanperinteen mukaan mitä tahansa päähinettä ei naisen sopinut sosiaalisen statuksen sekoittumisvaaran vuoksi päähänsä asettaa. Kruunu hiuksille jos oli naimaton nainen ja hattua tai huivia käyttivät avioliiton satamaan purjehtineet rouvat.

Kuten mikä tahansa muoti myös kansallispukujen ulkoasu on muuttunut vuosien saatossa.
Oheisesta osoitteesta voi käydä tutustumassa eri aikakausien kansallispukuihin.

http://www.latvia.eu/culture/latvian-folk-dress#node-3527

Historiasta tähän päivään on säilynyt merkittävänä tapahtumana Laulu ja Tanssijuhlat, jotka on juhlittu ensimmäisen kerran 1873. Juhlat löytyvät Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luettelosta! Oheisesta linkistä pääset vilkaisemaan miltä näyttävät Latvialaisen folk-tanssiryhmän Gatves dejan ja Sasala jurinan esitykset Laulu ja Tanssijuhlilta.

Sasala jūriņa  – Latvia 24th Song and 14th Dance festival in 2008

Gatves deja – Latvia 24th Song and 14th Dance festival in 2008

https://youtu.be/3WKjntrv8Pc

Tule tanssimaan!

Nyt sinulla on itselläsi mahdollisuus kokeilla, tutustua ja osallistua latvialaiseen kansantanssiin ja kokea tanssimisen riemu

Rozentals-seuran kansantanssiryhmä kokoontuu maanantaisin! Voit edelleen osallistua vaikka et olisikaan päässyt ensimmäisellä kerralla mukaan! Harjoitukset jatkuvat joulukuuhun saakka ja harjoituskertoja kertyy syyskaudella yhteensä 12.

Harjoitukset pidetään maanantaisin Shakta Joogakoululla Työpajankatu 10 C 4 00580 Helsinki 4 kerros.

Lisää tietoa kurssista saa sähköpostiosoitteesta tanssikurssi@rozentals-seura.fi tai soittamalla Aiga Turukalle nro. 0401376561

Tietoja tapahtumasta myös facebookissa.

 

Kirjoittaja: Pauliina Sundqvist

Katse Suomessa, sydän Latviassa

”Koko Teidän kulttuurinne, nimenomaan taiteenne, on minulle lättiläisenä esikuvallista, ja maalarina kunnioitan eniten suuria mestareitanne kuten Gallenia, Järnefeltia, Halosta, Saarista ym. Salainen kaipuuni onkin, että minusta tulisi lättiläisille jotain samanlaista, jos vain vähäiset lahjani ja ulkoiset olosuhteemme antavat siihen mahdollisuuden,” kirjoitti taiteilija Janis Rozentāls (1866-1916) vuonna 1902 tulevalle apelleen Teodor Forssellille.

Rozentāls ja hänen vaimonsa, suomalainen laulaja Elli o.s. Forssell (1871-1943) ovat jättäneet lähtemättömän jäljen suomalais-latvialaisiin kulttuurisuhteisiin. Elli oli Janikselleen elämäntoveri, muusa ja suosikkimalli, joka on ikuistettu useisiin upeisiin maalauksiin. Rozentālsien koti Riiassa oli kulttuuriväen kohtauspaikka ja suomalaisten Latvian-kävijöiden tukikohta, jossa vierailivat muun muassa Ellin serkku ja ystävä, kirjailija Maila Talvio puolisonsa kielititieteilijä Juuse Mikkolan kanssa. Rozentāls myös maalasi Maila Talvion kahteen eri muotokuvaan vuosina 1908 ja 1916.

Myöhempi muotokuva jäi erääksi Rozentālsin viimeisistä töistä taiteilijan menehdyttyä tapaninpäivänä 1916 tuolloisessa kodissaan Kulosaaressa. Perhe oli paennut ensimmäistä maailmansotaa toiseen kotimaahansa Suomeen, jossa Janis Rozentāls menehtyi yllättäen vain 50-vuotiaana. Elli ja lapset palasivat vuonna 1920 takaisin jo itsenäistyneeseen Latviaan, jossa sukua elää edelleenkin. Rozentālsin perheestä ja suomalaisista sukulaisista voi lukea lisää Elli Forssellin sisarentyttären pojan Anto Leikolan artikkelista.

Lahjakkuus ja ahkera työ tekivät Rozentālsista kansallistaiteilijan, ”Latvian Gallen-Kallelan”, jonka tuotannossa läheiset yhteydet Suomeen näkyvät monella tavalla. Hänen mukaansa on nimetty Rozentāls -seura, Suomi-Latvia-ystävyysseura, joka ylläpitää ja kehittää maiden välisiä suhteita monin eri tavoin. Rozentālsin Suomen-suhteita käsittelevä näyttely avataan 12.8. Latvian taidemuseossa Janis  Rozentālsin 150-vuotisjuhlanäyttelyn yhteydessä osana juhlavuoden ohjelmaa. Näyttely on Suomessa esillä Virka-galleriassa Helsingissä syyskuun lopusta marraskuuhun, minkä jälkeen se jatkaa kiertonäyttelynä. Näyttelyn on käsikirjoittanut FM Jenni Kallionsivu ja sen visuaalisen ilmeen on suunnitellut graafikko Linda Prauliņa.

 

Rasma Pušpure etsii Fiskarsista rauhaa vastapainoksi kaupungin hektisyydelle

– En tiedä juuri mitään Suomesta, sanoo Fiskarsin taiteilijaresidenssiin syyskuuksi 2016 valittu korumuotoilija ja -taiteilija Rasma Pušpure.

– Kuulin professoriltani, että Fiskarsissa on ainakin paljon kiviä, järviä ja luontoa.

Rasma Pušpure on keväällä 2016 Latvian taideakatemiasta valmistunut korumuotoilun maisteri, korumuotoilija, yrittäjä ja taiteilija. Hän on ollut myös töissä taideakatemiassa opintoneuvojana ja aloittelemassa myös jatko-opintojaan. Tutkimusaiheena on korumuotoilun kehittyminen Latviassa 1990-luvulta alkaen. Nyt hän kuitenkin keskittyy oman korumuotoiluyrityksen kehittämiseen.

Riiassa asuva ja työskentelevä Rasma Pušpure kuvaa itseään aktiiviseksi, kertoo tykkäävänsä tehdä paljon erilaisia asioita ja olevansa koko ajan liikkeellä.

– En ole vielä löytänyt itseäni. Siksi teen niin monenlaisia asioita ja enemmän teen niitä, joissa tunnen olevani omimmillani.

Gulbenesta maailmalle

rasma puspureRasma syntyi vuonna 1990 ja vietti lapsuutensa Gulbenessa Latvian itäosassa. Vanhemmat eivät olleet erityisen kiinnostuneita taiteista, mutta ohjasivat Rasman tielle kohti taiteita.

– Kun olin pieni, äitini kysyi haluanko taide- vai musiikkikouluun. Halusin molempiin, mutta sain valita vain yhden. Menin taidekouluun.

Alle kymmentuhannen asukkaan Gulbenessa Rasmalla ei muuta tekemistä ollutkaan. Kaikki lapsuuden muistikuvat liittyvät pääasiassa taideharrastukseen. Kodista kouluun, sieltä taidekouluun ja sitten kotiin, kuvailee Rasma.

Kun Rasma aloitti opinnot Riian muotoilu- ja taidekoulussa sisustussuunnittelijan opinnot, hänellä oli tavoitteena työura sisustusarkkitehtinä. Arkkitehtuuri tuntui kuitenkin liian tietokonepainotteiselta suunnittelulta ihmiselle, joka haluaa kosketella asioita ja esineitä.

Sisustussuunnittelua opiskellessaan Rasma tajusi, että se ei olekaan hänelle parhain ala. Hän haki Riian taideakatemiaan metallimuotoilun laitokselle, jossa erikoistui korumuotoiluun. Hän tunnisti heti alusta lähtien sen omakseen, koska häntä viehätti korumuotoilun työtapojen monipuolisuus käsityöläisyydestä suunnitteluun tietokoneella sekä luovuuden rajattomat mahdollisuudet.

Vielä silloin hän ei tiennyt, ettei olekaan sukunsa ensimmäinen korusuunnittelusta kiinnostunut. Rasman etsiessä innoitusta kandidaatin työhön hän päätyi tutkimaan isoäidin korulipasta, josta löytyivät myös hänen oman korusuunnittelunsa juuret. Siellä oli viehättävä ja mestarillisesti toteutettu riipus, jossa peuran sarviluuta oli yhdistetty meripihkaan. Hän kyseli korusta sukulaisilta ja kuuli, että sen on tehnyt hänen isoisä, jota hän ei itse koskaan ehtinyt tapaamaan. Itseoppineena korun tekijänä hän oli saanut aikaiseksi vähäisillä työkaluilla huolellisesti työstettyjä koruja meripihkasta, joita oli hankittu sukulaisilta Kaliningradista.

– Olin hyvin vaikuttunut löydettyäni sen.

Isoisän tekemän korun inspiroimana Rasman kandidaatin työnä syntyi sarja uusia nykymuotoiltuja meripihkakoruja.

Latvialaisesta koruista tulee ensimmäisenä mieleen juuri meripihkakorut, joita myydään esimerkiksi Riian toreilla ja kaduilla. Monet niistä eivät kuitenkaan ole Rasman mielestä nykymuotoilun näkökulmasta kiinnostavia ja hän tuntee ajoittain jopa myötähäpeää turisteille myytävien korujen matalasta tasosta.

Kandityössään hän halusi viedä meripihkakorujen muotoilun seuraavalle tasolle, vaikka on myöhemmin on siirtynyt muihin materiaalein.

– Meripihka on loistava materiaali, mutta meripihkan muoto ja värit ovat niin intensiivisiä, että meripihkan täytyy olla korussa se pääjuttu ja se on todella hankala yhdistää metalleihin. Pidän yksikertaisuudesta.

Jatkuvaa muutosta kohti ominta itseä

Sattuma on yksi tekijöistä, joka ohjaa luovuutta. Pienet asiat voivat johtaa toiseen. Toisena esimerkkinä isoäidin meripihkakorun lisäksi hän mainitsee kokoelmansa nimeltä Lost But Found. Se sai alkunsa sattumalta löytyneestä metallileimasimesta.

– Sen ornamentti oli tosi kiinnostava ja päätin käyttää sitä erilaisiin materiaaleihin.

Leimasimen oli kadottanut Rasman opettaja johonkin taideakatemian metalliverstaan lukuisista työkalulaatikoista. Rasma kertoo opettajankin innostuneen vanhan, kadotetun, mutta löydetyn, leimasimen uusiokäytöstä. Kokoelma, jota Rasma kuvaa uudeksi lähestymiskulmaksi kadotettuun kauneuteen, kuuluu otsa-, kaula ja rannekoruja, joissa kaikissa toistuu sama löytöleiman ornamentti.

Suunnitteluprosessin alkukipinä voi myös syntyä materiaaleista, tilanteista tai puhuttelevista aiheista. Rasma inspiroituu myös luonnosta. Monille suunnittelijoille luonnostelu, jossa suunnitellaan mitä suunnitellaan, on vaihe numero yksi. Rasma ei juurikaan luonnostele.

– Aloitan heti materiaaleilla. Jos lopputulos ei tyydytä, metallit voi sulattaa ja tehdä niistä jotain uutta.

Muotoilijana ja taiteilijana Rasma sanoo olevansa kameleontti, joka muuttuu koko ajan ja etsii jatkuvasti omaa käsialaansa, vaikka aivan ensimmäisenä huomauttaakin vihaavansa koko kysymystä oman taiteilijuuden määrittelystä. Rasman pysyvä muutos näkyy uusissa materiaalivalinnoissa ja konsepteissa.

– Pyrin koko ajan tekemään sitä, mikä minua itseäni miellyttää ja uskon sen sopivan myös muillekin.

 

Rasma_Puspure_to_Please_webjpg

Koru on tarina

Tällä hetkellä Rasma keskittyy korubrändinsä Rasma Puspure Jewelryn johtamiseen ja korumuotoiluun. Toistaiseksi pääasiallinen toimeentulo tulee päivätöistä, mutta jatkossa Rasman tavoitteena on saada oma yritys kasvamaan ja tuomaan toimeentulon.

Omassa yrityksessään hän voi olla samaan aikaan taiteilija, muotoilija ja luonnollisesti myös kaikkea muuta pakkaussuunnittelusta markkinointiin sekä esimies. Taiteilijana voi seurata tiukasti omaa visiotaan, mutta yrittäjänä joutuu myös miellyttämään asiakkaita.

Rasma on sekä korutaiteilija että -muotoilija: osa korusarjoista on taiteellisia, uniikkeja koruja ja osa sarjoja, joita pystyy toistamaan yhä uudestaan. Oman korubrändin kehittäminen ja johtaminen tarjoaa uudenlaisia haasteita myös muotoilun näkökulmasta.

– Vaikeinta on suunnitella sarjoja, jotka joku toinen pystyy toistamaan samanlaisina.

Tuoreimman kokoelman tarkoitus on miellyttää. Siinä hän pohtii miellyttämistä ja se on nimettykin miellyttämiseksi, To please. Kokoelmaan kuuluvat korusarjat ovat tarinoita erilaisista naisista ja heidän joidenkin elämän sisältöjen miniatyyrejä. Se syntyi, kun hän tarkkaili kavereidensa persoonallisuuksia ja alkoi kerätä koruihinsa heidän erilaisia mieltymyksiä ja harrastuksia astrologiasta geometriaan.

– Minulla on paljon kavereita, jotka ovat kaikki hyvin persoonallisia. He ja heidän mieltymyksensä inspiroivat minua.

Kokoelma sai alkunsa maisteriopintojen lopputyönä ja työ jatkuu edelleen. Rasma aikoo työstää myös Fiskarsin residenssijaksolla To Please -kokoelmaa.

– Aion etsiä Fiskarsissakin naisen, jonka tarinan pystyn kertomaan koruilla. Haluan etsiä jonkun erilaisen ihmisen, kuin aikaisemmin tässä sarjassa.

Suunnittelu Lady Gagalle toi julkisuutta

Rasma on tehnyt monia erilaisia yhteistyöprojekteja muotisuunnittelijoiden kanssa. He tarvitsevat asuihinsa uniikkeja koruja, mutta eivät pysty valmistamaan niitä itse. Korumuotoilijan taidot ovat sopineet projekteihin loistavasti.

Rasma on suunnitellut Cultural excellence -palkinnon kulttuuriministeriölle. Palkinto lahjoitetaan vuosittain latvialaiselle ansioituneelle kulttuuritoimijalle.

Vuonna 2012 Rasma suunnitteli kahden muotoilija Kristaps Prieden ja vaatesuunnittelija Renate Vitolan kanssa pop-diiva Lady Gagalle tervetuliaislahjaksi asun, kun hän konsertoi Riiassa.

– Me teimme projektin hauskuuttaaksemme itseämme. Emme arvanneet mihin se johtaa. Saimme tällä työllä tosi paljon huomiota, sillä siitä olivat kiinnostuneita ”kaikki”, sanoo Rasma, koska työ sai isosti medianäkyvyyttä paikallisissa lehdissä, radiossa ja televisiossa.

Rasma on ollut mukana useissa korunäyttelyissä Latviassa sekä Brasilian Sao Paolossa ja Liettuassakin on nähty hänen töitään. Välillä Rasma kiirehtii ulkomaille myös työmatkoille. Fiskarsin residenssin rauhasta hän suuntaa Barcelonaan järjestämään Latvian taideakatemian korumuotoilun opiskelijoiden näyttelyä Joya-messuille. Hänellä on samaan aikaan myös Goethe-instituutin tukeman näyttely Riiassa.

Matkailu on pakotie rutiineista

Vapaa-aika kuluu urheillessa, kavereiden kanssa ja matkaillessa.

– Matkailu on intohimoni. Ja se on tapa irtautua arjesta, jossa minulla ei tunnu olevan ollenkaan vapaata aikaa.

Matkaillessa mukaan tarttuu kuitenkin monenlaisia ideoita. Matkalla otetut sadat kuvat hautautuvat matkan jälkeen kovalevyn uumeniin, mutta silti mieleen saattaa joskus palata joku inspiroiva tilanne matkoilta. Eniten matkoilla on viehättänyt Albania, missä hän on vieraillut siellä useita kertoja ystävänsä luona. Albaniassa Rasma pitää yksinkertaisuudesta ja vähäisestä turistien määrästä sekä koskemattomuuden tunteensa, kylistä ja metsistä.

Yksinkertaisuutta, hiljaisuutta, kyliä ja metsää on luvassa Raaseporin kunnan Fiskarsin kylän raitilla punamullalla maalatussa residenssissä.

– Odotan rauhallisuutta vastapainoksia Riian hektisyydelle. Tiedän myös, että Fiskarsissa asuu useita suomalaisia korutaiteilijoita ja haluaisin tutustua heihin ja heidän työskentelytapoihinsa. Toivon löytäväni jonkun, joka kiinnostuisi yhteistyöstä kanssani.

 

Lisää Rasman töitä voi katsellä hänen vberkkosivuiltaan: http://www.rasmapuspure.com/

http://fi.pinterest.com/pin/318911217333068662/

….. ….. ….. …..

Rozentals-seura tekee yhteistyötä Fiskarsin taiteilijaresidenssin kanssa. Seura valitsee ja kustantaa yhden latvialaisen taiteilijan kuukauden residenssijakson. Vuonna 2015 residenssijaksolle valittiin taiteilija Eva Vēvere.

Kirja-arvostelu / René Nyberg: Viimeinen juna Moskovaan

René Nyberg: Viimeinen juna Moskovaan. Siltala, 2015, 224 sivua.

 Tuore kirja on sekä sukukronikka että sen havainnollistama katsaus historiaan: juutalaisten historiaan Venäjällä, Baltiassa ja Suomessa, Baltian ja Euroopan historiaan ja erityisesti Latvian ja Riian vaiheisiin. Tekijä on paneutunut runsaaseen lähdeaineistoon – kirjoihin, arkistoaineistoon ja haastatteluihin – asianmukaisin viittein. Omat muistelot jäävät tekijältä (s. 1946) vähemmälle, mutta hänen vanhempiensa tarina tuo omakohtaista tuntua kerrontaan. Isän elämänkerta valottaa myös Suomen urheiluelämän, varsinkin painonnoston, ja Neuvostoliitto-suhteiden historiaa.

Varsinainen holokaustin historia ei juuri koske Suomea sattuneesta syystä. Kirja keskittyykin henkilötarinoittensa osalta helsinkiläisen juutalaisperheen tyttären ja tämän Riiassa asuvan suvun kohtaloihin. Edellisestä kehkeytyy merkillinen tarina uskonnon sanelemasta hylkäämisestästä – tekijä nimeää sen jopa ”kunniamurhaksi”: eriuskoinen aviomies ja luterilaisuuteen kääntyminen tuottivat ekskommunikaation ja merkillisiä temppuja isän puolelta. Välirikon tuloksena juutalaisesta traditiosta erillään kasvanut poika kävi synagogassa ensi kertaa vasta 1971 Leningradissa! Antisemitismiä Suomessa kuvastaa äidin veljen, pikajuoksija Abraham Tokazierin mitätöity voitto, joka nousi julkisuuteen vasta viime vuosina Kjell Westön romaanissa ja lehdistössä. Äidin serkun Maschan ja hänen aviomiehensä Josefin tarina sen sijaan leikkaa läpi Riian sotaa edeltäneen ajan vuoden 1940 neuvostomiehitykseen asti, ja se antaa aiheen kirjan otsikolle, sillä he pakenivat saksalaisia viimeisellä Riiasta itään päin lähtevällä junalla välttäen siten sukulaistensa kohtalon Riian getossa. Neuvostopassin haltijoina he selvisivät pakolaisuudestaan kohtalaisen hyvin.

 Sujuvasti sukkuloiva kerronta vie lukijan Alma-Ataan, Ivanovoon ja taas Riikaan. Sinne palattuaan pariskunta asettui Maschan entiseen kotitaloon, tosin kommunalkaksi muunnettuun, ja sai työtä omalta alaltaan musiikin parista. Hankaluuksia alkoi ilmetä Neuvostoliitossa kehittyvän antisemitismin myötä, varsinkin niille, jotka halusivat Maschan ja Josefin tavoin muuttaa Israeliin. Tässä yhteydessä tekijä selvittää ytimekkäästi Israelin, Neuvostoliiton ja Saksan väliset poliittiset suhteet sekä Saksan maksamien korvausten taustan toteutuksen.

 Mascha ja Josef eivät kuitenkaan viihtyneet Israelissa, jonka oloja kuvastelee kiintoisasti myös tyttären elämä, johon yllättäen liittyvät Latvian valtion myöntämät restituutiot uuden itsenäisyyden jälkeen. Latvian lainsäädäntö oli tältä osin tekijän mukaan Baltian ja Itä-Euroopan maihin verrattuna hyvin pitkälle menevä, jopa radikaali. Tytär sai takaisin isovanhempiensa talon Ģertrūdes iela 4:n . Vanhusten toive päästä takaisin Eurooppaan, Berliiniin, toteutui, ja he saivat saksaa puhuvina baltianjuutalaisina Saksassa varsin mukavan eläkkeen ja kansalaisuuden. Näiden kohtaloiden täydennykseksi tekijä kertoo muusta suvustaan, joka jäi Neuvostoliittoon ja johon itse tutustui . Kirjan kuvituksena on suvun valokuvia (oma perhe, Tokazierit ja serkun perhe eri puolilla maailmaa, isä ja Kekkonen). Kirjan lopussa on pikkuserkun, tunnetun runoilijan Aleksandr Kušnevin runo Apollo lumessa. Kansien kääntöpuolia kuvittavat tekijän sukupuu ja kartta Euroopasta vuonna 1939 sekä Ilja Komovin muotokuva tekijästä. Muutama harhalyönti latvialaisissa nimissä ei lukemista haittaa.

 Tekijä on kirjan lopussa selostanut kirjansa taustaa. Itse tekstissä hän on erinomaisen selkeästi esittänyt tapahtumien poliittista historiaa, onhan hän diplomaatti, joka on toiminut mm. suurlähettiläänä Venäjällä ja Saksassa. Vaikka suomeksi onkin jo ilmestynyt muutamia Baltian ja Latvian historiaa käsitteleviä teoksia (Kari Alenius, Jukka Rislakki, Andres Kasekamp) ja Siperiaan kyydityksistäkin on kirjallisuutta käännetty (Latvian osalta Sandra Kalniete), juutalaisuuden aspekti tuo lisäyksen, joka on varmasti uutta monelle lukijalle. Kaiken kaikkiaan suositeltava tiivis tietopaketti!

Marja Leinonen

Positivus teini-iän kynnyksellä

Positivus vuonna 2015. Basement jaxx kuva: tero h. savolainen

Pop- ja rock-musiikkiin keskittyvä festivaali Positivus järjestetään tänä vuonna kymmenennen kerran. Kymmenessä vuodessa festivaali on pystynyt kasvamaan Latvian suurimmaksi ja yhdeksi Baltian suurimmista ellei jopa suurimmaksi ulkoilmafestariksi.

Kymmenen vuoden aikana Positivuksen lavoille on ehtinyt nousta pitkä lista kansainvälisiä tähtiä, latvialaisia ja muita lähialueiden bändejä. Päälavat on pääasiassa varattu kansainvälisille performansseille ja baltialaiset bändit kipuavat pienemmille lavoille.

Ohjelmiston paino on vuonna 2016 kuten aiempinakin vuosina pinnan alla kuplivissa ja jo pinnalle pulpahtaneissa kansainvälisissä elektronisissa bändeissä ja muutamassa vanhan koulukunnan rokkarissa. Positivuksen 10-vuotisjuhlien päätähdet ovat Ellie Goulding, joka esiintyi festivaalilla myös vuonna 2014, sekä Grimes, M83 ja AIR. Iggy Pop tuo elektronisen popin sekaan perinteisempää rock-asennetta.

Luonnollisesti mukana on myös Latvian kärkinimet kuten pakanametallia takova Skyforger, Latvian Elastinen eli Ozols ja legendaarisen Brainstorm-yhtyeen sukulaispoikien bändi Carnival Youth, lempeää hipster-folkkia soittava Alise Joste ja klassista musiikkia popularisoiva DaGamba, joka vuonna 2015 voitti epävirallisen ”eniten muusikkoja yhtä aikaa päälavalla” -kilpailun esiintymällä yhdessä Riian sinfonietan ja Juventus-kuoron kanssa.

”Kaupunkifestivaali” ilman hotellia

POS15_Valdis_Kaulins_teltis-1-15

Positivus järjestetään Riianlahden rannalla pienessä Salacgrivan (suom. Salatsi) kaupungissa, joka Helsingistä on linnuntietä pitkin alle 300 kilometriin päässä. Vaikka festari on ”kaupungissa”, kaupunkifestivaaliksi ei Positivusta voi kuitenkaan sanoa. Pienen kaupungin majoitusvaihtoehtoina on perinteisen metsäfestivaalin tapaan vain koulumajoitus, asuntovaunut ja teltta joko metsässä tai pellolla, jos ei halua matkustaa yöksi kävelymatkaa kauemmas. Tänä vuonna festivaaliorganisaatio on tuonut väliaikaisia puumajoja vierailleen.

Festivaalialueena toimii Via Baltican ja Itämeren välissä oleva urheilupuisto, jonka jalkapallokentällä on päälava, kakkoslava on laululavamaisessa amfiteatterissa ja loput lavoista sijaitsee juhlateltoissa ympäri aluetta. Alueen kangasmaasto on kestänyt sadepäivinä muuttumatta mutavelliksi ja kuumina päivinä meri, ranta ja tuuli viilentävät kuumuudesta innostuvia. Klassisiin mutakylpyihin pääsee sadepäivinäkin vain muutamissa lätäköissä.

Curly Strings at Positivus 2015

Kolmannes festivaaliyleisöstä tulee Positivukseen Latvian ulkopuolelta. Yleisön joukossa kävellessä huomaa, että festivaali on hyvin suosittu esimerkiksi Virossa. Yleisön joukossa on olutlasi kädessä nähty Viron presidentti Ilves ja vuonna 2015 muun muassa virolainen kesäisen letkeä folk-musiikkiyhtye Curly Strings sai esiintymisteltan lähes pullistelemaan liitoksistaan.

Positivuksessa ei vuosien saatossa ole juuri suomalaisiin törmännyt, mutta vähitellen myös pohjoisen suunnasta löydetään Salatsin hiekkarannoille. Suomalaisin festivaalikävijän silmin tarkasteltuna Positivus näyttää joiltain osin erilaiselta kuin kotimainen festivaali. Vaikka alkoholia saa nauttia vapaasti, ei känniääliöitä näy. Toisaalta latvialaiseen normaaliin hintatasoon verrattuna ylikallis kaupallinen lager jarruttaa itsessään juoman määrällistä nauttimista. Suomalaisia, olutkarsinoihin tottuneita, saattaa hämmentää vapaus nauttia anniskelukioskeista ostetut juomat vaikka eturivissä. Tapahtumasta puuttuvat myös pitkät kalja- ja vessajonot puuttuvat, mikä pakottaa nauttimaan tapahtuman kulttuuriohjelmasta jonottamisen ihanuuden sijaan.

Suomesta Positivukseen pääsee esimerkiksi lentämällä Riian kautta ja jatkamalla sieltä festivaalibussilla tai Tallinnasta bussilla. Omalla autolla Tallinnasta festarille ajaa noin kahdessa tunnissa. Suomessa on Wannabe tours järjestää festivaalimatkoja Positivukseen.

Lisää infoa festivaalista löytyy heidän kotivisuiltaan: https://www.positivusfestival.com/en/

Festarikuvia ja -tunnelmia Flickrissä: https://www.flickr.com/search/?text=positivus