admin – Sivu 2 – Rozentals-seura ry.

Tanssia, laulua, teatteria ja olutta: Suomen latvialaiset koronteenissa

toukokuu 18, 2020 kirjoittaja admin

Monelle latvialaiselle suljetut rajat, tyhjät kaupan hyllyt ja arjessa tuntuvat perusoikeuksien rajoitukset ovat tuttuja elämästä ennen Latvian uudelleen itsenäistymistä: silti koronteeniin tottuminen vaatii monenlaista sopeutumista. Elämä jatkuu rajoituksista huolimatta, ja Suomen latvialaiset ovat keksineet mitä luovimpia ja innostavimpia ratkaisuja rakkaiden harrastustensa ylläpitämiseen.

Rozentāls-seuran lapsille tarkoitetut kerhot jatkavat toimintaansa koronteenissakin. Kouluikäiset tapaavat kerran viikossa etäyhteyksien avulla, mutta pienemmät saavat opettajien kuvaamaa materiaalia käytettäväksi yhdessä vanhempiensa kanssa. Lahjakkaat ja innostavat opettajat, muusikko Zane Uitto ja kuvataiteilija Vivita Kaupere, valmistautuvat koko viikon, koska video- ja etätuntien vetäminen vaatii enemmän aikaa kuin tavallisten tehtävien suunnittelu. Onneksi molemmat opettajat näkevät tilanteessa mahdollisuuksia opetella uusia taitoja tulevaisuutta varten. Latvian kielitoimiston tuella Zane Uitto on opetellut käyttämään Classflow-nettisivustoa innostavien ja hauskojen etätapaamisten vetämiseksi. Etäopetuksessa Vivitan tehtävä on kommentoida tapahtuvaa. Molemmat opettajat pyrkivät käyttämään mahdollisimman yksinkertaisia ja arkisia materiaaleja, jotka löytyisivät kotoa. Vivita pystyy näyttämään pienille oppilailleen, miten siemenistä voidaan kasvattaa taimia tai valmistaa jotakin kaunista kotoa löytyvistä materiaaleista. Myös luova suhtautuminen latvialaisuuteen liittyvien asioiden tekemiseen on tärkeää.

Latviankielisen kerhon vetäminen on innostanut Zanea luomaan lapsille tarkoitetun Youtube-kanavan, jossa hän julkaisee itse kääntämiään eri kansojen laululeikkejä. Zane äänittää musiikin, laulaa laulut, lähtee metsään ja tanssii mitä moninaisimpia askeleita kameran edessä, sillä koronteeni on ehkä vaikeinta juuri pikkulapsiperheille. “Miksei kehittäisi vielä yhtä, hauskaa mahdollisuutta oppia, jos hyppiminen nostaa mielialaa?” kysyy Zane. Tähän vuodenaikaan hyvin sopiva sammakkotanssi Zanen esittämänä löytyy tästä:

Suomen latvialaisen kansantanssiryhmä Auroran perustaja Aiga Turuka kertoo, että koronteenin alussa ensin jouduttiin peruuttamaan harjoitukset ja muut suunnitelmat, mutta jo parin viikon päästä järjestettiin Zoom-tapaaminen kaikille auroralaisille. Nopeasti kävi ilmi, että tarve jatkaa tanssimista on niin suuri, että keinoja kyllä keksitään. “Monelle Aurora on kuin perhe,” sanoo Aiga. Nyt harjoitukset jatkuvat etäyhteyksillä tuttuun aikaan maanantaisin. Treenien alussa kiinnitetään huomiota jokaisen tanssijan taitojen harjoitteluun, fyysisen kunnon ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Loppuaika käytetään uusien tanssiliikkeiden opetteluun.

Auroran vetäjät Aiga Turuka ja Kārlis Caunītis auttavat arvioimaan ja kehittämään taitojaan niitä tanssijoita, jotka lähettävät treenivideoitaan. Ihailtavan aktiivinen Aurora järjestää itse ja osallistuu muiden keksimiin koronteeniprojekteihin: juuri ennen rajoitustoimia Aurora osallistui Suomen virolaisten järjestämään talvitanssipäivään ja koronakeväänä on valmistunut kaksi etäprojektia yhteistyössä maailman tanssivien latvialaisten kanssa. Toisessa maailman latvialaisten kansantanssiryhmän ohjaajat tanssivat herkkää Es atnācu uguntiņu -tanssia (Tulin tulta hakemaan):

Auroran oma koreografia kansantanssijoista etäyhteyksien aikana saa suupielet ylöspäin:

Aurora osallistuu myös asuinmaansa kansanmusiikkitapahtumiin. Kansantanssi ja -musiikkiristeily Folklandialta mukaan tarttui uusia ideoita ja ystäviä, ja auroralaiset etäosallistuivat kansanmusiikkipäiville kolmella latvialaisella kansantanssilla:

Suomen latvialaisten kuoro Ziemeļmeita on vastuuntuntoisesti jättänyt harjoitukset tauolle. “Me kaikki kaipaamme sekä laulamista, että sosiaalisia kontakteja. Siksi kerran viikossa keskiviikkoisin etäkahvittelemme tavanomaiseen harjoitusaikaamme. On niin mahtavaa nähdä rakkaita, hymyileviä kasvoja,” kertoo kuoronvanhin Inese Huttunen. Kuorolaiset viihtyvät etäyhdessä myös juhlien aikaan: he järjestivät latvialaisille niin tärkeän pääsiäismunien värjäämisen etäseminaarin kansanperinnetaitaja Ilze Liepiņa-Naulan johdolla. Myös Ziemeļmeita osallistuu etäprojekteihin yhteistyökuorojen kanssa. Zviedrisin ja Krievkalnsin laulu Meža māte (Metsänäiti) löytyy täältä:

Myös Suomessa toimivalle MADteatterille koronteeni tuli yllätyksenä. Hetken pysähdyksen ja etäyhteyksien suunnittelun jälkeen opetusprosessi on jatkunut. Harrastajanäyttelijät ovat ottaneet uuden tilanteen vastaan innokkaasti ja ymmärryksellä. Näyttämötaitojen harjoittelu on välillä vahvaa ja ilmeikästä, siksi etäyhteyksien lisäksi harrastajat joutuvat järjestämään itselleen myös sopivaa tilaa välillä kovaakin äänenkäyttöä, hyppimistä, laulamista taikka itkemistä varten. Joskus on lähdettävä ulos, kadulle, metsään tai puutarhaan etsimään hahmolleen oikeanlaisia puitteita satunnaisen ohikulkijan ihmettelystä huolimatta. Draamataitojen harrastaminen on paitsi hauskaa, myös kehittävää. MADteatterin perustaja, latvialainen näyttelijä Alise Polačenko kertoo: “On ilo seurata ryhmäläisten taitojen kehitystä, luovien ratkaisujen etsimistä, sisäisten solmujen ylittämistä ja rohkaistumista. Arjessa piiloudumme usein julkisten naamioidemme taakse, mutta näin voimme astua esiin niiden takaa ja katsoa kaikkea eri näkökulmasta. Harjoituksissa kuulen usein, että “oho, en tiennytkään osaavani tätä!””.

Teatteri taidemuotona on eheyttävä, siksi tänä erikoisena aikanakin MADteatteri jatkaa viikottaisia harjoituksia, suunnittelee videoprojekteja katsojilleen ja valmistaa esityksiä koronteenin jälkeistä aikaa varten. Suomen uusimpiin latvialaisten harrastusmahdollisuuksiin kuuluva MADteatteri perustettiin vuonna 2018, ja se tarjoaa mahdollisuutta harrastaa näyttelemistä kansainvälisessä seurassa latviaksi tai englanniksi. Lisätietoa löytyy osoitteesta www.madteatteri.fi sekä Instagramin ja Facebookin puolella. #madteatteri

Lapin panimon perustaja, latvialainen panimomestari Artūrs Dutka tarjoaa virtuaalisia panimokiertueita rovaniemeläisen Narrow Neck -irkkubändin säestyksellä. Ensimmäiseen etäkiertueeseen osallistui parisataa Facebook-käyttäjää. Lapin panimon oluita saa Suomen jokaisesta kolkasta. Käsityöläisoluiden valmistuksessa Lapin panimo noudattaa vanhaa saksalaista puhtauslakia, eli oluet ovat lisä-, väri- ja säilöntäaineettomia. Oluet ovat suodattomia ja laimentamattomia, ja ne kypsyvät luonnollisesti, eli alkoholi syntyy 6-8 viikon aikana käymisteitse. Hanki Hanki, Riski tai Hölmö ja kuuntele latvialaista musiikkia!

Suomessa asuvia latvialaisia askarruttaa, milloin taas pääsee Latviaan, saako perhe tulla vierailulle Suomeen, miten käy juhannuksen – ja moni muu. Vastauksia ilmestyy pikku hiljaa. Niitä odotellessa: terveydeksi, uz veselību!

Teksti: Gunta Paavola
Kuvat: haastateltavien kokoelmat

Residenssiohjelma kantaa hedelmää: Herbarium-värityskuvat

toukokuu 17, 2020 kirjoittaja admin

”Olin väsynyt taidemaailman monimutkaisuuteen, ympäröiviin sosiaalisiin rakenteisiin ja moniin rajoituksiin, joita kohtasin kaikkialla. Lisäksi minulla oli pieni lapsi, jonka kanssa väritimme usein yhdessä. Ihmettelin, miten monimutkaisia lapsille ja aikuisille tarjottavat värityskirjat tuolloin olivat. Niissä oli esimerkiksi mandaloita, joiden värittäminen vaikutti loputtomalta projektilta. Ajattelin, että värityskuva voisi olla jotain yksinkertaista ja energiaa antavaa, vaikkapa puun lehti. Jotain, mitä voi tehdä 15 minuutissa ja nauttia sen valmistumisesta. Juuri tällaisia asioita löytyy luonnosta,” kertoo Eva Vēvere kun kysyin, miten hän päätyi tekemään kasviaiheisia värityskuvia. Nyt kuvat ovat lahja 30-vuotiaan Rozentāls-seuran jäsenille ja ystäville ja ne voi jokainen tulostaa itse väritettäviksi.

Herbarium-värityskuvat A4 Lataa

Värittäminen pintaa syvemmältä

Eva näkee värien olevan hyvin voimakkaita ja hän toivoo ihmisten käyttävän niitä enemmän ja harkitummin. ”Meillä on tapana pysyä pintatasolla, miettiä vain esteettisiä valintoja. Mutta väri on paljon enemmän. Värin antaminen jollekin asialle tekee siitä merkityksellisemmän,” Eva kuvailee. Hän kertoo koulutettuna taidemaalarina kokeneensa tämän useita kertoja. Evan mukaan kysymys on samasta ilmiöstä kuin siinä, kun laulaessa laulun muoto täyttyy laulajan ainutlaatuisella äänellä. Myös piirroksessa on oma erityinen muotonsa ja rakenteensa. Kolmas ainesosa on Evan mukaan tekemisen riemu, sillä värittäminen on kokemuksena hyvin erilainen kuin piirtäminen, maalaaminen tai muut vapaan flow’n kokemukset. Myös visuaalisen kulttuurin ja ornamentiikan rikas historia kertoo ihmisten leikkineen väreillä jo pitkään.

Eva Vēvere on Rozentāls-seuran ensimmäinen residenssitaiteilija vuodelta 2015. Tuolloin seura aloitti yhteistyön Fiskars AIR -residenssiohjelman kanssa: raati valitsi latvialaisen luovan alan ammattilaisen viettämään syyskuun Fiskarsissa ja valinta osui ensimmäisellä kerralla kuvataiteilija Evaan. Hän vietti residenssikautensa yhdessä perheensä kanssa piirtäen, valokuvaten ja nauttien metsistä, järvistä ja syksyn marjasadosta. Samalla Eva keräsi visuaalista arkistoa, joka on kantanut hedelmää monissa eri projekteissa.

Evan luontopiirroksista tuli aikanaan printtejä muodin ja designin tarpeisiin sekä myös hänen omiin, käsin sidottuihin VERUS-muistikirjoihinsa (niitä voi tutkia osoitteessa https://www.facebook.com/verusbooks) Evan käyttää käsinsidottuja kirjoja päivä- ja luonnoskirjoina ja tarjoaa niitä myös muille. Hänen mukaansa kokemus siitä, miten sivut täyttyvät kuvista ja tekstistä, on arjessa yhtä tärkeää kuin hyvät keskustelut.

Muistot Suomesta

Rozentāls-seuraan Eva tutustui ensimmäisen kerran kuitenkin jo vuonna 2003 opiskellessaan Kuvataideakatemiassa Erasmus-vaihto-opiskelijana. Ennen residenssijaksoaan antamassaan haastattelussa Eva kertoo Helsingin-ajasta näin: ”Talvella Helsingissä oli yksinäistä, mutta toisaalta se oli hyvä omalle työskentelylle. Muistan sen niin, että Suomessa kai kaikki on jotenkin pitkää, hidasta ja syvällistä. Mennään sisälle pitkäksi aikaa, tavataan omat sisäiset hirviöt, jolloin syntyy jotain voimakkaampaa. Niin ainakin minulle tapahtui. Kun vuosia myöhemmin puhuin taideakatemiassa opiskelukavereilleni tästä, he sanoivat, että muutuin täysin Helsingissä opiskeluni jälkeen.” (Voit lukea koko haastattelun täällä.)

Opintojensa jälkeen Eva on työskennellyt monien taidemuotojen — installaatioiden, performanssien, valo- ja elokuvien — parissa. Hänen teoksiaan on ollut esillä gallerioissa, museoissa ja festivaaleilla ja viime aikoina Eva on osallistunut myös taidekasvatusohjelmien luomiseen eri oppilaitoiksille ja muille toimijoille. Evan töihin voi tutustua osoitteessa www.evavevere.com.

Missä hän on nyt?

Koronapandemian iskiessä ja rajojen sulkeutuessa Eva oli taiteilijaresidenssissä Espanjassa. Riian lentokentän ollessa jo suljettuna hän pääsi kuitenkin kotiin Helsingin kautta. Matka kesti useita päiviä ja aiheutti stressiä ja ahdistusta, minkä jälkeen Eva kaipasi aikaa toipuakseen kokemuksistaan. Piirtäminen helpotti oloa karanteeniviikkoina ja auttoi käsittelemään huolestuttavia uutisia.

Tällä hetkellä Eva on palannut käynnissä olevien projektiensa pariin. Hänellä on yhteistyöprojekti SET SOUND TO yhdessä tanskalaisen vokalisti Gudrun Holckin kanssa. Rajoituksista ja epävarmuudesta huolimatta suunnitelmat etenevät. Taiteen tekemisen keskeyttämiseen Eva ei näe syytä. Kulttuurin alalla on nyt hänen mukaansa käynnissä valtava muutos: muuttaminen verkkoalustoille, luovien ideoiden ryöpsähdys, mutta ilmassa on myös pessimistisiä ennustuksia kulttuurin rakenteiden kuolemasta tai paluusta 90-luvulle. Toimintatavat muuttuvat: taidefestivaaleista tulee filmejä, teatterista muuntautuu videosarjaksi ja museot järjestävät ulkoilmanäyttelyitä. Jokapäiväisestä elämästä on tullut performanssi, jolla on huolellinen koreografia. ”Olen utelias kaikkia näitä muutoksia kohtaan. Meillä on mahdollisuus kokea muutoksen voima ennenkokemattomalla tavalla ja uppoutua kokemuksiin, jotka ovat joko tuntemattomia tai unohdettuja. Tämähän on kiehtovaa, eikö vain”, miettii Eva.

Herbarium-värityskuvat A4 Lataa

Kuvat avautuvat pdf-tiedostona, joka sisältää 14 sivua. Jokainen sivu on oma värityskuvansa. Tulostimesi asetuksista voit itse määritellä, haluatko tulostaa kaikki sivut vai vain osan. Herbarium- värityskuvia voi vapaasti tulostaa omaan käyttöön: mahdollisesta kaupallisesta käytöstä on sovittava tekijän kanssa.

Teksti: Jenni Kallionsivu
Kuvat: Eva Vēveren kokoelma

Latvian opiskelua poikkeusoloissa

toukokuu 14, 2020 kirjoittaja admin

Poikkeusolot näyttävät tuottavan poikkeustapoja karanteenikansalaisen elämään. Latviankielen ikiopiskelijana en saa millään motivoitua itseäni tarttumaan latvian oppikirjaan. En tänä vuonna aloittamaamme Laipaan tai lukuisiin kivoihin edellisten vuosien oppikirjoihin. Tarvitsisin oppitunteja, läksyjä sekä ryhmän tuen ja myös paineen. Onhan vähän häpeällistä, jos tehtävät on jääneet tekemättä. Näissä oloissa, kun kerran on päättänyt opiskella, on keksittävä muuta.

Oli oikein ilahduttavaa, että Rozentāls-seurasta tupsahti nopeasti viesti täynnä vinkkejä latvian opiskelijalle. Niitä olen käynyt läpi ja todennut, että sieltä löytyy ainakin minun tarpeisiini oivallista oppimateriaalia. Kuullun ymmärtäminen on vaikeaa, kirjoitettu kieli aukeaa paremmin, ainakin pariin kertaan luettuna. Ilahduin erityisesti, kun huomasin viestistä löytyvän linkki latvialaisiin elokuviin, niitä katson mielelläni. Teattereista Jaunais Rīgas Teātris tarjoaa satuja selkeällä ja rauhallisella äänellä luettuna. Ilmeikkäästi luettuja satuja on kiva kuunnella vaikka moneen kertaan. Latvian radion selkokielisten uutisten kuunteleminen on myös hyödyllinen vinkki. Hugo-kääntäjäkin on mainio tuttavuus. Kaikki ovat tällaiselle laiskanpulskealle opiskelijalle erityisen houkuttelevia tärppejä ryhtyä tuumasta toimeen.

Ihan laiskana en kuitenkaan ole ollut. Latvialainen miniäni on jo vuosia sitten kirjoittanut palkitun nuorten kirjan, jota olen useita kertoja yrittänyt lukea. Paria lukua pitemmälle en syystä tai toisesta ole päässyt. Mutta nyt, kiitos karanteenin, sain kirjan luettua. Olen oppinut sanoja; joitakin niistä en ehkä käytä, kaikkia sanoja en ymmärtänyt, silti totesin ettei se haittaa. Hyvää kirjaa on nautinnollista lukea, se imee mukaansa, se herättää ajatuksia ja tunteita, siihen voi eläytyä. Joten sillä linjalla ajattelen myös jatkaa. Kirjavalikoimani latvian kielellä on suppea, mutta uskon löytäväni lainaksikin houkuttelevaa luettavaa. Houkutteleva näyttääkin kohdallani oleva avainsana.

Olen karanteeniaikana osallistunut muutamaan etäkokoukseen ja huomannut niidenkin voivan olla ihan toimivia, hauskojakin. Syksystä emme vielä tiedä, poikkeusolot saattavat silloin hyvinkin jatkua. Ihanaa latvian kielen jatkoryhmäämme on ikävä, mutta parempia aikoja odotellessa etätunti olisi varmaan ihan kelpo korvike yhdessä ololle.

Teksti ja kuva: Leena Tuokko

Tekstissä kommentoidut vinkit löytyvät jutusta Latvian opiskelu onnistuu vaikka kotisohvalla!

Tietoa latvian kielen kursseista löydät täältä: Kielikurssit

Kieli kassissa eli Somu soma: latviaa suomalaisille

toukokuu 11, 2020 kirjoittaja admin

Jenni Kallionsivu ja Somu soma: latviaa suomalaisille -kirja.

Tutustuin Somu soma: latviaa suomalaisille -oppikirjaan ensimmäisen kerran joskus hamassa muinaisuudessa eli noin vuonna 2014, jolloin sen ensimmäinen painos oli juuri ilmestynyt ja minä taas olin hetken mielijohteesta päätynyt Turistilatvia-nimiselle kielikurssille. Latvian opiskelu ei ollut ihan täysin satunnainen valinta, vaan luonteva luiskahdus etelään Virossa pitkään asuneen ja työskennelleen näkökulmasta. Myöhemmin päädyin töihin Rozentāls-seuraan, joten rehellisyyden nimissä kerrottakoon heti alkuun, että Somu soma: latviaa suomalaisille on nykyisen työnantajani kustantama teos ja sen myynti on siis välillisesti minunkin etuni.

Tekijä esiin!

Kirjalla on vahva kertojan ääni, ja olenkin usein verrannut sitä latvialaiseen kaveriin, joka on vakaasti päättänyt tutustuttaa sinut kotimaahansa ja äidinkieleensä. Ensimmäinen luku alkaa latvian kielen esittelyllä, joka päättyy näin: ”Nyt tiedän, että vaikka suomea ja latviaa osaavia ihmisiä on varsin vähän, näiden molempien kielten osaaminen on yksi vanhimpia taitoja tällä alueella. Näin ollen sekä minä, latvialainen, joka oppi suomea, että Sinä, arvoisa latvian opiskelija, seuraamme hyvin vanhoja mutta unohdettuja perinteitä”.

Unohduksesta olen toista mieltä, sillä todistaahan jo se, että oppikirjasta on otettu jo toinen painos, päinvastaista. Toisaalta oman jengin muodostamisessa on tärkeää erottautua muista, ja tämän kirjan kirjoittajan jengissä halusin alusta lähtien olla!

Myöhemmin tutustuinkin kirjan tekijään Jana Šteinberga-Rankiin, joka on muiden hyvien ominaisuuksiensa lisäksi myös juuri sellainen pedagoginen patriootti, joka saa suomalaiset kaverinsa kiinnostumaan Latviasta. Hänellä on myös kokemusta latvian opettamisesta nimenomaan suomalaisille, ja tämä suomalaisen kulttuurin tuntemus näkyy myös kirjassa. Sen tietolaatikoista löytyy monenlaista suomalaisia kiinnostavaa: jos nimesi on Minna, saat sivulla 25 tietää, miksi latvialaiset kaimasi löytyvät todennäköisimmin vanhainkodista.

Kieli on tehty käytettäväksi

Kaikille opiskelijoille on tärkeää, ettei opiskelu ole pelkkää puurtamista. Erityisen tärkeää tämä on itseopiskelijoille, jotka ehkä välillä kaipaavat muistutusta siitä, että kieli on ennen kaikkea ihmisten välisen viestinnän väline ja meillä saattaa olla latvialaisten kanssa monenlaista mielenkiintoista viestittävää. Opettelemme verbien taivuttamista ja sijamuotojen käyttöä, jotta voisimme puhua siitä, mistä onni löytyy, mihin avaruus loppuu ja otetaanko vielä yhdet.

Niinpä Somu soma opettaa meille, mitä kukko sanoo latviaksi — ”kikerigū!” — tai miten sanotaan ”kappas vaan!”, mikä on muuten latviaksi ”paskat tik!” Kirja myös kertoo, että noin 3 % Latvian väestöstä on nimeltään Jānis (mutta Rozentāls-seuran hallituksessa vastaava luku on kirjoitushetkellä 14, 29 %). Somu soma -nimi on sekin sanaleikki, sillä latviaksi somu soma on suomalainen laukku.

Kirja kehottaa lukijoitaan myös muiden kulttuurin muotojen pariin listaamalla kiinnostavia linkkejä. ”Aloita uusi harrastus ja ryhdy seuraamaan latvialaista saippuaoopperaa!” Otin ehdotuksen tosissani ja olenkin viettänyt lukuisia antoisia tunteja nauttien intohimon purkitetuista liekeistä netin välityksellä. Tämän harrastukseni parissa olen myös oppinut paljon uutta sanastoa, esimerkiksi verbin šantažēt eli kiristää. Vähitellen olen laajentanut seuraamaani mediavalikoimaa, mutta suosittelen Somu soman tavoin lämpimästi saippuaoopperoita kielen oppimisen tueksi.

Vankkaa asiaa

Hauskuutusta tarvitaan, sillä alkuvaiheessaan kielenopiskelu voi olla varsin työlästä. Täysivaltainen aikuinen, kunniallinen veronmaksaja, kansalainen ja yhteiskunnan jäsen, joutuukin änkyttämään ”Minun nimeni on Jenni ja pidän jäätelöstä” tai muuta yhtä jännittävää. Jäätelö on muuten latviaksi saldējums ja jostain käsittämättömästä syystä tämä on virolaisista hurjan hauska sana. Vaikka tunnen molemmat kansat jotakuinkin hyvin, en koskaan pääse täysin perille näiden kahden jännitteisestä, mutta silti tai juuri siksi varsin läheisestä suhteesta.

Vaikka opiskelun tavoitteena voikin olla sujuva keskustelu kiehtovien latvialaisten kanssa, kielen opiskelu myös parantaa aivojen suorituskykyä ja hidastaa niiden ikääntymistä. Siksikin sitä kannattaa jatkaa, vaikka välillä tekisi mieli heittää kirja seinään (älä kuitenkaan heitä: vaikka käyttämämme kirjapaino onkin laadukas, ihan mitä vaan emme lupaa kirjan kestävän). Kielen oppiminen ei myöskään ole mustavalkoista, sillä jo vähäinenkin kielitaito auttaa yhteyksien luomisessa, mutta kielen ihmeellisyyksien parissa voi kuluttaa vaikka koko elämänsä tuntematta itseään siltikään täysinoppineeksi.

Vaikka oppiminen joskus turhauttaakin, enemmän se kuitenkin innostaa. Paras innostaja on tietysti se, että huomaa työn kantavan hedelmää ja kielitaidon todella karttuvan. Näin käy, kun opettelee perusasiat ja kertaa niitä yhä uudestaan ja uudestaan. Somu soma: latviaa suomalaisille tarjoaakin lukijalleen kunnolliset kielioppitaulukot opintojen tueksi. Niistä on iloa vielä silloinkin, kun kirjan harjoitukset on tehty ja tekstit läpi luettu. Tämä kirja on tukenasi matkallasi Latvian kielen ja kulttuurin parissa vielä pitkään.

Kirjan voi tilata seuran nettikaupasta.

Nettikaupasta voi tilata vain Suomeen, mutta ulkomaille tilaaminen onnistuu myös. Kirjoita silloin tilauksesi osoitteeseen info@rozentals-seura.fi.

Kirja löytyy myös Kirjavälityksen ja Bookyn valikoimasta.

Rozentāls-seuran järjestämät kielikurssit löytyvät täältä.

Lue lisää:
Latvian opiskelu onnistuu vaikka kotisohvalla!
Firma maksaa eli huomioita latvian kielestä

Niin muuttuu maailma – ja Latvia, osa 3

toukokuu 4, 2020 kirjoittaja admin

Tänään 4.5.2020 on kulunut tasan kolmekymmentä vuotta siitä, kun Latvia antoi uuden itsenäisyysjulistuksen. Malja sille! Juomana voi olla vaikkapa Rīgas šampanietis tai jokin muu Latviassa tyypillinen juoma, kuten karpalomehu, koivunmahla tai kefiiri.

Sain oppitunnin Latvian kulttuurintuntemuksessa jo ensimmäisellä matkallani vuonna 1990. Meille suomalaisille oli luontevaa sinutella opasta, mutta hän teititteli meitä. Se oli normi ja kuului itsestään selviin käytöstapoihin. Painoin tämän visusti mieleeni.

Monta vuotta myöhemmin sattui, että olin tehnyt sinunkaupat ystäväpariskunnan kanssa ja sanoin heidän tyttärelleen, että tietysti hänkin voi sinutella minua. Mutta ei, hän ei millään voi, sillä ei hän sinuttele enoakaan. Tähän minun oli tyytyminen.

En herkästi ehdota latvialaisille sinunkauppoja, varsinkin jos keskustelukumppani on minua vanhempi. Tässä prosessissa voi kulua useita vuosia. Jotkut alkavat kuitenkin sinutella muitta mutkitta. Ulkomaisten kontaktien yleistyessä myös sinuttelu on alkanut jossain määrin yleistyä – varsinkin niiden kohdalla, jotka ovat olleet tekemisissä ruotsalaisten kanssa.

Kun tulkkaan Suomessa, teitittelen kaikkia aikuisia. Asiakkaat, jotka soittavat tai kirjoittavat minulle tarvitessaan käännöksiä, teitittelevät lähes aina. Toisaalta teitittely on Suomessa taas yleistynyt jonkin verran – eikä vain siksi että olen itse tullut vanhemmaksi. Tämä on loivaa aaltoliikettä, jossa yritän pysyä mukana.

Riiasta kotoisin?

Kerran vuosisadan alussa olin Riiassa juhannuksena. Kaupunki oli tyhjä, kun kaikki kynnelle kykenevät olivat lähteneet luonnon helmaan. Nykyisin Riiassa järjestetään myös kaupunkijuhannus, mutta tuohon aikaan sitä ei ollut. Minusta oli hauska kävellä keskustan katuja ja vain katsella ympärilleni. Merķela ielalla Riian latvialaisen seuran edessä oli amerikkalainen pariskunta kartta kädessä, ja he kysyivät minulta, onko tässä oopperatalo. Näytin kartasta muutaman korttelin päässä olevan oopperan, ja he jatkoivat matkaansa.

Minua luultiin riikalaiseksi, eikä se ole harvinaista. Minulta kysytään tietä englanniksi, latviaksi ja venäjäksi, eli jotkut pitävät minua paikallisena. Eräs ystäväni tuli kerran kadulla vastaan ja sanoi, ettei ollut huomata minua, koska olin niin sulautunut joukkoon. Itse koin kyllä jotenkin erottuvani – mutten enää niin paljoa kuin 1990-luvulla, kun minulla oli valkoinen jakkupuku. Silloin tunsin olevani kuin huutomerkki muiden jalankulkijoiden keskellä, joiden päävärinä oli ruskea tai harmaa.

Jos minulta kysytään tietä venäjäksi, en osaa vastata. Osaan juuri ja juuri sanoa ksažalenju, ja ni gavarju paruski – mutta olen huomannut, että niin ei pidä sanoa, sillä silloin kysyjä ajattelee, että osaahan tuo venäjää, ei vain halua puhua sitä. Mutta en oikeasti osaa. Latviaksi yritän neuvoa minkä pystyn.

Riiassa voisi olla loputtomiin, mutta Latviassa on paljon muutakin. Siispä katse länteen ja itään.

Pois Riiasta!

Pääsin länsirannikolla sijaitsevaan Liepājaan tutuntuttujen autossa. Ehdimme nähdä keskustaa ja Karostaa – vanhaa sotasatamaa, joka oli aikoinaan suljettua aluetta – kun alkoi sataa hillittömästi ja tuuli yltyi myrskyksi. Sateenvarjosta ei ollut iloa, ja kampaus oli heti mennyttä. Kenen ehdotus mahtoi olla, että ajetaan aallonmurtajalle? Ei nyt aivan päähän saakka, mutta aika pitkälle. Autosta emme sentään nousseet. Oli aika epätodellinen olo istua siinä, kun laineet löivät auton yli. Latvialainen naiskuljettajamme ei ollut arkalasta kotoisin.

Vuosien päästä kävin Liepājassa toisen kerran. Pitihän sitä aallonmurtajaakin käydä vilkaisemassa – vaan nyt oli puomi estämässä huimapäitä, ja hyvä niin.

Liepājan jugendkauppahalli ja hienot pyörätelineet

Liepāja on tunnettu musiikkikaupunkina. Ehkä on vähemmän tunnettua, että siellä on hienoa jugendarkkitehtuuria. Suomen historiaan taas liittyy Pyhän Kolminaisuuden kirkko, jossa jääkärit helmikuussa 1918 vannoivat valansa. Muutaman vuoden takaisella matkalla kävi niin, että kun kirkon suntio kuuli meidän olevan Suomesta, hän aivan innostui ja sanoi, että ottakaa valokuvia niin paljon kuin haluatte, vaikka kuvaaminen oli muuten kielletty. Ansiotonta arvonnousua!

”Ei siellä kukaan puhu latviaa”

Latvian toiseksi suurin kaupunki on itäisessä Latgalen maakunnassa sijaitseva Daugavpils. Sillä on myös vanha suomalainen nimi Väinänlinna – samoin kuin Daugava on Väinäjoki – eli se on suora käännös. Jos ulkomaisella paikalla on suomalainenkin nimi, se tarkoittaa, että meillä on ollut paljon yhteyksiä. Kielitoimisto suosittelee kuitenkin käyttämään alkukielistä nimeä, silloin kun puhutaan nykyajasta.

Taisi olla vuosi 2001, kun kävin Daugavpilsissä ensimmäistä kertaa. ”Ei siellä kukaan puhu latviaa”, minua evästettiin, sillä iso osa kaupungin asukkaista on venäjänkielisiä. Toisin kävi. Huomasin kyllä, ettei latvia ole hotellivirkailijan tai myyjän äidinkieli, mutta ymmärsimme toisiamme ongelmitta. Oli sentään yksi henkilö, joka ei puhunut latviaa. Halusin nähdä vanhan linnoituksen ja menin ratikalla päätepysäkille. Ratikassa oli vain vanha rouva, jolta yritin kysyä, miten linnoitukselle pääsee, koska se ei ole aivan vieressä. Hän viittasi minua kysymään kuljettajalta, joka sitten neuvoi minua aivan sujuvasti.

Jatkoin seuraavana päivänä linja-autolla Rēzekneen. Löysin pienen museon, ja yllättäen sen seinällä oleva juliste kertoi, että kulman takana olevassa kirjastossa on näyttely Teuvo Tuliosta. Tämä eksoottinen kosmopoliitti, alun perin Teodors Tugai tai Turlajs, kasvoi Latgalessa Makašānin kylässä, mutta muutti myöhemmin Helsinkiin äitinsä avioituessa suomalaisen kanssa. Suomessa hän loi maineensa melodraamojen ohjaajana. Hän on viime vuosina alkanut kiinnostaa myös Latviassa, ja esimerkiksi ohjaaja Kristīne Želve on tehnyt hänestä dokumentin “Fedja – Theodor – Tulio”, jonka voi katsoa Areenasta.

Kirjastovirkailija tuli päästämään minut yläkertaan Tulion näyttelyyn, sillä se oli avoinna vain pyynnöstä. Se oli varsin mielenkiintoinen, mutta virkailija alkoi väsähtää ja vaihtaa jalkaa, ja minusta tuntui, että selkääni tuijotetaan sen näköisenä, että olisi jo aika jatkaa matkaa.

Sivuhuomautuksena voi todeta, että asiakaspalvelu on seikka, joka on parantunut todella pitkin harppauksin. Neuvostoperinne, jossa asiakas jonkinlainen häiriötekijä, ei ole vain myytti, ja siitä olen itsekin saanut osani. Toki skaala on laaja. Aikaisemmin myyjä kysyi usein “Viss?” eli oliko siinä kaikki. Nyt kysytään pikemminkin, mitä saisi vielä olla.

Daugavpils – Väinänlinna
Mark Rothko -keskus

Myöhemmin minulla oli tilaisuus saada syvällisempi kuva Latgalesta. Vaikka olen paljon matkustanut omatoimisesti, arvostan myös hyvin järjestettyä valmismatkaa. Rozentāls-seura järjesti vuonna 2010 matkan Itä-Latviaan. Nyt Rēzeknekin avautui minulle aivan eri tavalla. Daugavpilsissä pääsin uudestaan käymään linnoituksessa. Kolmannella käynnilläni siellä oli jo kaupungin oman pojan Mark Rothkon taidemuseo. Kannattaa tutustua!

Olen kulkenut Latviaa ristiin rastiin: metsäpolkuja, hiekkateitä, rantabulevardeja, valtateitä, kivikatuja. Paljon on silti vielä näkemättä. Internetistä löytyy valtavasti tietoa monella kielellä, suomeksikin. Englantia osataan yhä enemmän, joten kieltä taitamatonkin voi saada matkasta paljon irti – sitten joskus kun taas saamme matkustaa.

Pääkuva: Rēzeknen hulvaton ruohokattoinen kulttuuritalo

Teksti: Mirja Hovila
Kuvat: Seppo Hovila

Lue juttusarjan ensimmäinen osa täältä ja toinen osa täältä.

Latvian kauniit kartanot ja linnat

huhtikuu 30, 2020 kirjoittaja admin

Ennen Neuvostoliiton vallan aikaa maata hallitsivat vuorotellen saksalaiset, puolalaiset, ruotsalaiset ja venäläiset. Liivinmaasta tuli ruotsalaisten hallitsema 1629 ja noin sata vuotta myöhemmin Pultavan taistelun kautta se päätyi venäläisten haltuun. Latviassa niin kuin myös naapurimaissa Virossa ja Liettuassa syntyi itsenäisyyteen pyrkiviä liikkeitä jo 1800-luvulla. Marraskuussa vuonna 1918 Latvia julistautui itsenäiseksi, ja Venäjä vahvisti tämän vuonna 1920.

Pienessä maassa ja sen kauniissa pääkaupungissa on nykyään vajaa kaksi miljoonaa asukasta. Latviassa on paljon linnoja ja kartanoita luonnonkauniissa ympäristöissä. Keskiajalla rakennettiin paljon linnoja ja linnoituksia, mutta suurin osa niistä on nyt raunioina. Niitä kuitenkin restauroidaan sitä mukaa, kun niihin saadaan rahoitusta. Keskiaikainen Cēsisin linnoitus ja Turaidan linna kuuluvat äskettäin korjattuihin, ja niihin pääsee jo sisälle. Molemmat sijaitsevat Gaujan kansallispuistossa lähellä Riikaa ja tältä alueelta löytyy myös kauniita kartanoita kuten Ungurmuiža, Dikļu, Mālpils, Bīriņu ja Kārļamuiža.

Turaida ja Cēsis

Turaidan keskiaikainen linna oli Riian arkkipiispan toimipaikka. Linna sijaitsee Siguldassa, vain viidenkymmenen kilometrin päässä Riiasta ja toimii hyvin porttina koko Gaujan alueelle. Linnassa on hyvin säilynyt torni, josta on kauniit näkymät alueelle sekä useita nyt jo kunnostettuja rakennuksia, joissa esitellään liiviläisten historiaa ja kulttuuria. Liivinmaa oli alue, joka nyt on osa Latviaa ja Viroa. Liiviläiset kuuluivat suomalais-ugrilaisiin kansoihin, ja rautakauden ja keskiajan aikana suurin osa alueen asukkaista oli heitä. Liiviläisiä on toki vieläkin, mutta heidän oma kielensä on kuolemassa, koska liiviä osaa äidinkielenään tiettävästi enää yksi henkilö.

Turaidan linnaan kuuluu tarina ”Turaidan ruususta”, kauniista Maijasta, jonka aatelismies salakavalasti murhasi Gutmanin luolassa. Maijan mielitietty, Siguldan linnan puutarhuri Viktor, hautasi morsiamensa Turaidaan ja istutti haudalle lehmuksen. Vastavihityillä on tapana jättää haudalle kukkia vielä tänäkin päivänä.

Cēsisin kaupunki sai kaupunkioikeudet vuonna 1206 ja se sijaitsee noin 90 kilometrin päässä Riiasta. Linnoitus, jonka ympärille kaupunki kasvoi oli Liivinmaan ritarikunnan esikunta. Täältä on turha etsiä valaistusta tai matkamuistokaupaa, mutta täällä voi vaeltaa kynttilälyhdyn valossa ja käydä katsomassa keskiaikaista vankilaa. Linnoituksen puisto ja sen lampi ovat suosittuja erityisesti kesäisin, kun siellä järjestetään klassisia konsertteja. Vuosittain järjestettävä Šūbertiāde- eli Schubertiade-konsertti on kuuluisa, ja se houkuttelee paikalle maailmankuuluja muusikoita ja musiikin opiskelijoita.

Ungurmuiža

Noin kahdeksankymmenen kilometrin päässä Riiasta ja Cēsisin lähellä sijaitsee Ungurmuižan kartano vuodelta 1732. Kartano on Baltian ainoa puusta rakennettu, ehjänä säilynyt barokkikartano. Se säilyi kuin ihmeen kaupalla ehjänä vuonna 1905 puhjenneiden levottomuuksien aikana, aikana jolloin vallankumoukselliset ja bolševikit polttivat suurimman osan baltiansaksalaisista kartanoista. Perimätiedon mukaan Ungurmuižan kartano ja sen rakennukset säästettiin siksi, että omistajaperhe oli seudulla niin pidetty. He olivat herrnhutilaisia ja perhe oli pitänyt huolta siitä, että seudun lapset saivat kunnollisen koulutuksen, tarpeeksi ruokaa ja oppivat soittamaan jotakin instrumenttia.

Ungurmuižan päärakennuksen hirsiseinät on koristeltu temperamaalauksilla, osa niistä on vielä restauroinnin alla. Neuvostoliiton aikana päärakennus toimi kouluna, ja tuolloin kaikki kauniit maalaukset peitettiin kipsillä, tapeteilla ja sanomalehtipaperilla. Ungurmuiža on erittäin suosittu häiden viettopaikka. Itse vihkiminen toteutetaan usein ulkona kauniissa, pienessä teepaviljongissa ja illallinen voidaan nauttia päärakennuksessa, joka toimi muutoin museona.

Kartanon vanhassa koulurakennuksessa voi myös yöpyä, siellä on kolme erilaista sviittiä, päärakennuksessakin on puolestaan kaksi lämmitettyä ja nykyaikaistettua vierashuonetta. Seinältä yöpyjän unia valvoo Pietari Suuri. Kartanon ensimmäinen omistaja, ruotsalaissyntyinen paroni Baltazar von Campenhausen, tilasi maalauksen molemmille puolille makuuhuoneensa ovea. Paroni von Campenhausen palveli sekä Saksan että Puolan armeijassa ennen kuin palasi Venäjän armeijaan ja toimi Suomen kenraalikuvernöörinä vuosina 1742–1743.

Teksti ja kuvat: Ulla Miettunen

Niin muuttuu maailma – ja Latvia, osa 2

huhtikuu 20, 2020 kirjoittaja admin

Latviasta on melkein mahdoton puhua mainitsematta musiikkia. Musiikki on jo itsessään kokonainen kieli, mutta laulumusiikki on kaksinkertaista kieltä. Vaan entä jos ei ymmärrä sanoja? Silloin pitää ruveta opiskelemaan. Näin Latvia muutti elämäni myös musiikin avulla.

——————————————————————————————————————–

Olimme eksäni (siis silloisen nyksäni) kanssa toista kertaa Latviassa kesällä 1993. Silloin oli suuret laulujuhlat, ja lippujen hankkiminen oli helpompaa kuin nykyään (mistähän syystä?). Ystävät olivat hankkineet meille liput päätöskonsertin kenraaliharjoitukseen, jossa on aina sama ohjelma kuin viimeisenä iltana mutta ilman arvovieraita.

Matka Metsäpuistoon oli pitkä: ensin puoli tuntia junalla Salaspilsista Riikaan, sitten ratikalla päätepysäkille, josta lauluareenalle oli vielä reilusti kävelymatkaa.

Sattui sateinen ilta. On aika hankala istua monta tuntia puupenkillä ilman sateenvarjoa, kaikki laulut ovat vieraita, eikä sanoistakaan ymmärrä tuon taivaallista. Ja paluumatka pimeässä taas pitkääkin pitempi.

Seuraavana päivänä ystävät sanoivat, että mennään vielä päätöskonserttiin, heillä on liput. Totesimme, että mehän jo olimme siellä, laulujuhlat on koettu. Ei auttanut vastaanpano, lähdettiin taas. Kyllä kannatti!

Kauniimpaa kesäiltaa pohjoisen taivaan alla ei voi kuvitella. Laulujen sanat olivat tietysti yhtä hämärät kuin ennenkin, mutta ystävät pystyivät selittämään monia asioita. Konsertin jälkeen halusin tietää laulujen sisällöstä tarkemmin. Suomea taitava ystäväni hankki nuottivihon, joissa oli muutamia lauluja, ja yritti suomentaa niitä, mutta tehtävä ei ollut helppo. Hän selitti, että lauluissa on paljon symboleita, varsinkin neuvostoaikaan syntyneissä, kun asioita ei voinut ilmaista suoraan. Oli myös kansanperinnettä ja mytologiaa. Eihän niistä saanut mitenkään selvää!

Niinpä päätin, että minun täytyy oppia latviaa.

En asettanut rimaa korkealle. Seuraava matkani taisi olla jo saman vuoden syksyllä. Ystävät – taas ystävät! – hankkivat minulle oppimateriaalia, jonka selityskielenä oli englanti. Ei siitä silti Suomessa omin päin tullut oikein mitään. Kuinka ollakaan, taas se sama ystäväni oli saanut tietää, että Suomessa toimiva ystävyysseura, jolla on latvialaisen taiteilijan nimi, Rozentāls-seura, järjestää Kuurinmaan rannikolla kahden viikon intensiivikurssin. Siellä oli alkeis- ja jatkokurssi sekä samaan aikaan suomen kielen kurssi latvialaisille.

Sillä tiellä olen edelleen. Kielenoppimisessa ei tule koskaan valmiiksi, eikä elinikäinen oppiminen ole fraasi. Tiedostan osaamiseni rajat varsin hyvin, mutta silti: valtaosa työstäni liittyy nykyisin latviaan ja Latviaan. Kukapa olisi uskonut – mutta Latvialla on merkillinen taipumus puuttua elämääni ja ohjata sitä aivan eri suuntaan kuin olen aikonut.

Rahat tiskiin, vaan mitkä rahat?

Laulujuhliin liittyy hauska sattumus. Kioskissa myytiin syötävää ja juotavaa, ja kuohuviiniä sai myös laseittain. Jälkimmäisessä konsertissa menimme eksäni kanssa ostoksille. Jotenkin sain ilman kielitaitoa ilmoitettua, että ostaisin kaksi lasillista. En tietenkään ymmärtänyt myyjän ilmoittamaa hintaa. Ehkä löin tiskiin kahden latin kolikon. Myyjä tajusi rahan huomattavan arvon ja luuli minun tarkoittaneen kahta pulloa. En kehdannut sanoa, että eikun lasia. En tiennyt, että lasi on GLĀZE ja pullo PUDELE. Meitä oli seurueessa viisi, joten niiden kahden pullon tyhjentämisessä oli sitten pientä haastetta… Onneksi oli maailman kaunein ilta ja ilma, ja pisaroita oli vain lasissa, ilmassa ei yhden yhtäkään.

Lati oli jo käytössä, mutta edelleen kelpasi myös siirtymävaiheen valuutta Latvian rupla. Yksi lati vastasi kahtasataa ruplaa, eli kaksilatinen oli varsin arvokas.

Suomessahan on vanha sanonta, ettei ole latin latia. Mistä ja milloin se on tullut, sitä ei taida kukaan tietää varmasti. Liekö ”ei lantin lanttia” vaikuttanut asiaan? Mielenkiintoista on sekin, että sanonta säilyi suomessa myös yli neuvostoajan, reilut puoli vuosisataa, jolloin latvialaiset olivat kirjaimellisesti ilman latin latia. Latviassa valuutta on vaihtunut suunnilleen yhtä usein kuin kadunnimetkin.

Kun Latvia oli itsenäistynyt marraskuussa 1918, seuraavan vuoden alussa Venäjän ruplan tilalle tuli Latvian rupla. Lati taas otettiin käyttöön 1922. Toisen maailmansodan vuosina valuutta vaihtui tiheästi. Ensimmäisen neuvostomiehityksen aikana käytettiin ensin latia, mutta maaliskuussa 1941 siirryttiin ilman ennakkovaroitusta Neuvostoliiton ruplaan. Jo saman vuoden heinäkuussa siirryttiinkin Saksan markkaan, mutta ruplakin kelpasi ensi alkuun. Toisen neuvostomiehityksen alettua ruplaan tietenkin palattiin.

Itsenäisyyden palauttamisen jälkeen siirryttiin ensin Latvian ruplaan ja sitten latiin. Ympyrä oli sulkeutunut – kunnes Latvia vuonna 2014 siirtyi euroon.

*Vanha ratikka liputtaa juhlan kunniaksi. Uudet ovat jo matalalattiaisia.*

Minne matka – ja millä?

Ajoin ensin kerran autoa Latviassa vuonna 1995. Aloitin heti Viron rajalta Ainažista. Liikennemerkissä luki KUOPPIA 17 KM. Ja niitä oli toden totta! Sen jälkeen toinen liikennemerkki ilmoitti KUOPPIA 17 KM – tai jotain sinnepäin, ja sitten varoitukset jatkuivat aina Riikaan saakka. Eivät kuopat tosin Riiassakaan loppuneet. Niitä vältellessä piti ottaa huomioon sekin, ettei kaistoja ollut merkitty. Oliko kadussa yksi, kaksi vai jopa kolme kaistaa, se ei ollut aina selvää.

Riiassa alettiin 90-luvulla periä pysäköintimaksuja. Niitä varten hankittiin Helsingin kaupungin vanhoja pysäköintimittareita. Sehän oli järkevää kierrätystä, ja nämä mittarit säilyivät katukuvassa pitkään.

Autojen määrä lisääntyi nopeasti. Vähän käytettyjä saksalaisautoja alettiin tuoda maahan, ja jotkut niillä rikastuivatkin. Länsiautoon liittyi myös statusta – ja näyttämisen halua. Liikennekulttuuri ei pysynyt vauhdissa mukana, ja onnettomuustilastot olivat synkkiä. Monessa autossa oli tummennetut lasit (vaikka kuulemma ei lain mukaan olisi saanut olla) ja tietenkin hälytysjärjestelmä, joka joskus pamahti ulvomaan omia aikojaan.

”Kotimaisia” autojakin oli liikenteessä vielä pitkään. Olin eräiden ystävien kanssa lähdössä retkelle, kun he totesivat, että nyt pääsetkin Žigulikseen. Yllättyivät kuullessaan, että näitä Ladoja on Suomessa ollut vaikka kuinka, niillä vain on eri nimi. Olihan jossain vaiheessa puolet poliisiautoista Ladoja, puolet Saabeja.

Tiestö on viime vuosina parantunut huomattavasti, paljolti EU-rahoituksen ansiosta. Pientareen kapeus tai puuttuminen on silti vieläkin monin paikoin turvallisuusriski jalankulkijoille ja pyöräilijöille, joiden osuus liikenteen uhreista on suuri. Lain mukaan taajamien ulkopuolella pitäisikin käyttää heijastinliiviä. Keskustelu teiden kunnosta tuntuu olevan Latviassa ja Suomessa hyvin samantapaista. Kenen vastuulla se on, ovatko nopeusrajoitukset aivan vääriä, ja kuinka moni oikeasti on se ”keskimääräistä parempi autonkuljettaja”, joita on kyselyjen mukaan enemmän kuin koulun laskuopin olisi mukaan mahdollista.

Vielä 2000-luvun puolella näkyi tienrakennusta, joka ei ollut kestävällä pohjalla – kirjaimellisesti. Kun maa on hiekalle rakennettu ja talvi voi olla ankarakin, pohjustus pitäisi tehdä kunnolla. Onneksi ”neuvostolaatu” alkaa jo olla menneisyyttä. Toisaalta teiden kunnossapito on ikuisuusprojekti.

Kesällä 2008 latvialainen ystäväni kertoi, että väkilukuun nähden eniten maastoautoja on Islannissa, toiseksi eniten Latviassa. Tv-uutisissa oli puhetta maastureista, ja haastateltava mies selitti, että maasturilla pääsee helposti marjaan ja sieneen. On totta, että maaseudun tiet voivat olla hankalia autoille, joissa on pieni maavara, mutta silti: tuon maasturin hinnalla olisi voinut ostaa Latvian torit tyhjiksi marjoista ja sienistä, ja vielä olisi jäänyt rahaa tavalliseen henkilöautoon. Maasturilla oli kuitenkin imagoarvoa.

Pian tämän jälkeen kuultiinkin Islannin talouskriisistä ja kohta myös Latvian. Kriisin aikana Latviasta vietiin enemmän henkilöautoja kuin sinne tuotiin, vaikkei niitä valmisteta Latviassa. Pankit olivat ottaneet ne haltuunsa asiakkailta, jotka eivät pystyneet maksamaan lainojaan.

Markkinatalous ei ole helppo asia – kenellekään, saati niille, jotka ovat kasvaneet suunnitelmataloudessa. Suomessakin esitettiin tv-dokumenttia, jossa kerrottiin Latvian tilanteesta. Eräällä nuorellaparilla oli ollut kolme autoa. Voi kysyä, miksi. Pankit olivat myös jopa tyrkyttäneet lainoja, vähän niin kuin Suomessa 1990-luvulla ennen lamaa.

Bussimatka Tallinnasta Riikaan kestää vähimmillään yli viisi tuntia. Reitti on tullut minulle varsin tutuksi. Viron ja Latvian rajalla oli ensi alkuun tarkastus kummallakin puolella. Viisumikin oli vielä pakollinen. Virolaiset leimasivat passin aina, latvialaiset toisinaan (liettualaiset eivät koskaan!). Passini oli kirjavanaan leimoja. Vuonna 1998 poistui viisumipakko, ja myöhemmin oli rajatarkastus vain siinä maassa, johon oli menossa. Vähän vähältä matkanteko helpottui.

Lensin Riikaan ensi kerran vuonna 1997. Tuntui ylelliseltä tehdä tuo neljänsadan kilometrin matka tunnissa. Tuohon menneen maailman aikaan lentolipun hintaan sisältyi lyhyelläkin matkalla jotain syötävää. Air Baltic on ainoa lentoyhtiö, jossa olen saanut ruisleipää. Kuinkas muutenkaan?

Kun elämä meni eteenpäin ja Latvia liittyi Schengen-sopimukseen, tuntui epätodelliselta vain kävellä koneesta Riian lentoasemalle ja sieltä ulos edes passia näyttämättä. Toisaalta en voinut kuvitella, että myöhemmin tarkastukset palaavat ja kontrolli kiristyy – tai etten tällä hetkellä saa mennä Latviaan millään kulkuneuvolla. Elämä yllättää.

Teksti: Mirja Hovila
Kuvat: Seppo Hovila

Jutun pääkuvassa Laulujuhlien väkeä Riian Metsäpuistossa

Lue juttusarjan ensimmäinen osa täältä ja kolmas osa täältä.

Jäsenmatka vaihtui villasukkien aikaan

huhtikuu 16, 2020 kirjoittaja admin

Tänään, torstaina 16.4. 2020, meidän piti lähteä seuran jäsenmatkalle Zemgaleen, etelä-Latviaan. Jos kaikki olisi mennyt suunnitelmien mukaan, istuisin nyt bussissa yhdessä 22 matkalaisen kanssa. Sen sijaan istun kotona villasukat jalassa enkä ole pitkään aikaan menossa mihinkään. En tiedä koska pääsen seuraavan kerran Latviaan: uskon kuitenkin, että sekin päivä joskus koittaa.

Henkisesti lähellä

Tähän erikoiseen aikaan kuuluu se, että vietämme paljon aikaa yksin tai vain oman perheen kanssa. Jos kaipaa muuta seuraa tai on pakko saada asioita hoidettua, on tartuttava johonkin laitteeseen. Monille ihmisille ja yhteisöille tämä on merkinnyt valtavaa ja varsin äkillistä digiloikkaa. Ruutuajan käsite on — mielestäni onneksi — katoamassa, sillä nyt erilaisilla ruuduilla hoituvat sekä työ, harrastukset että aivojen narikkaan heitto niin lapsilla kuin aikuisillakin.

Rozentāls-seurassa olemme siinä onnellisessa asemassa, että meillä on hyvät edellytykset toimia aiempaa enemmän netissä. Meillä on toisaalta toimivat kanavat eli kotisivut ja somekanavat kunnossa, kunnon työvälineet ja osaamista käyttää niitä. Lisäksi kanavamme tavoittavat ihmisiä, eli kotisivuilla on kävijöitä ja somekanavissa tykkääjiä ja keskustelijoita. Lisää mahtuu mukaan: seuran Facebook-sivut löytyvät täältä ja Instagram täältä. Lasten kerhotoiminta ja osa kielikursseista jatkavat toimintaansa etänä. Työntekijöillemme Anitalle, Zanelle ja Vivitalle iso kiitos joustavuudesta ja luovuudesta uudessa tilanteessa! Myös nettikauppamme toimii myös nykytilanteessa.

Vaikka olemmekin fyysisesti etäällä, toivon että yhteiset kiinnostuksen kohteet yhdistävät meitä myös näinä päivinä ja löytäisimme toistemme luo sitten, kun se on taas mahdollista. Poikkeustilan aikana olemme panostaneet aiempaa enemmän netissä julkaistavaan sisältöön. Näinä aikoina kaipaamme turvallisen etäisyyden päässä muista nautittavaa kulttuuria ja sisältöä elämään. Toisaalta monet kulttuurialan ammattilaiset kaipaavat kotoa käsin toteutettavia työkeikkoja epidemian viemien mahdollisuuksien tilalle. Olemme parhaamme mukaan vastanneet molempiin haasteisiin.

Jonain päivänä tämä on ohi

Jäsenmatkan peruminen oli iso pettymys. Olimme yhdessä seuran aktiivijäsenten kanssa suunnitelleet matkaohjelman, jonka toteutumista odotin innolla. Jäsenmatka oli myös seuralle yhdistyksenä tärkeä. Helmikuisessa hallituksen kokouksessa puheenjohtaja Linda Prauliņa huokaisi tyytyväisenä, miten hienoa on että seuran pitkäaikainen unelma jäsenmatkasta on nyt viimein toteutumassa. Voimmekin olla ylpeitä siitä, että saimme matkan suunniteltua ja niin monet innostumaan siitä, vaikka se ei nyt suunnitellusti toteutunutkaan. Monien muiden ongelmien rinnalla peruuntunut matka on totta kai pieni asia, mutta pieniäkin menetyksiä on oikeus surra.

Poikkeustilan aiheuttama yhteinen šokki alkaa jo väistyä tottumisen ja suoranaisen ikävystymisen tieltä. Koronaviruksen aiheuttama poikkeustila on minulle ja monille muillekin seuran ja vaihtelun puutteen leimaamaa pakkokotoilua, haukotuttavaa villasukkien aikaa. Mutta jos tylsyyden sietäminen on panokseni ihmiskunnan taistelussa koronavirusta vastaan, voin loppujen lopuksi olla tyytyväinen omaan osaani.

Jäsenmatkaakaan ei ole peruttu, vaan siirretty tulevaisuuteen, pandemian jälkeiseen aikaan. Mikään kulkutauti ei ole koskaan kestänyt loputtomiin eikä kestä tämäkään. Kukaan meistä ei tällä hetkellä tiedä, miten pitkään poikkeustila jatkuu Suomessa, Latviassa tai muualla maailmassa. Varmaa kuitenkin on, ettei se kestä ikuisesti. Joskus rajat taas aukeavat ja on taas turvallista matkustaa. Siloin lähdemme viipymättä matkaan. Mukaan mahtuu niin nyt siirretyn matkan osanottajia kuin uusiakin tulijoita, jotka ehkä löysivät Rozentāls-seuran surffaillessaan netissä koronavirusta paossa.

Teksti ja villasukkaselfie: Jenni Kallionsivu

P.S. Jos kuulut mainitsemiini tuleviin Rozentāls-seuralaisiin, liittyminen onnistuu täällä!

Residence programm in Fiskars 2020 & 2021

huhtikuu 14, 2020 kirjoittaja admin

Rozentāls-seura (Rozentāls Society) has been organising a residence for a Latvian creative professional in Fiskars since 2015. Every September we have met a new, interesting person from Latvia and learned about their work. Every April we have received applications that have inspired us and from whom it has been difficult to choose only one.

This September we are planning a project with our former residence artists. For this reason the residence is reserved for September and we will not be taking on new applications this year.

You are very welcome to apply in 2021. We hope to see many more applications from creative professionals from different disciplines as well as outside of them.

Looking forward to hear from you next year!

More info:
Jenni Kallionsivu
jenni@rozentals-seura.fi
+358 45 1058815

Pääsiäistä vietetään Latviassa ikivanhoin perintein

huhtikuu 9, 2020 kirjoittaja admin

Pääsiäinen Latviassa on värikkäämpi, iloisempi ja kiinnostavampi kuin Suomessa. Ja se näkyy ja on läsnä kaikkialla.

Näin on ollut jo pitkään, mutta tänä vuonna pääsiäisestäkin tulee erilainen. Kaikki julkiset tapahtumat on Latviassa nyt peruttu 14.4. asti. Pääsiäisen vietto on luonteeltaan hyvin yhteisöllistä; nyt juhlia saa vain kotosalla. Mutta ensi vuonna kevään suuri juhla tulee varmasti olemaan yhtä iloinen ja mieleenpainuva kuin aikaisempinakin vuosina:

Kaikki on koristeltu pääsiäisen kunniaksi julkisissa sekä yksityisissä tiloissa ja kodeissa. Kauppojen kassoilla, ravintoloissa ja vaikkapa kampaamoissa on koristeltuja oksakimppuja tai kukkia ja korillinen värjättyjä munia asiakkaiden iloksi.

Puistoihin rakennetaan pääsiäishahmoja pienissäkin kaupungeissa ja kylissä. On jättiläismunia, pupuja ja kukkia. Riian katuvarsien mainostaulut toivottavat asukkaille iloista juhlaa. Keinuja pystytetään keskusaukioille ja jopa hotellien ja kauppakeskuksien edustalle.

Kandavan puistosta on näkymä Liivinmaan ritarikunnan linnanraunioille ja Ruutitornille

Pääsiäissunnuntaina järjestetään useimmilla paikkakunnilla juhlat, lähinnä lapsia ajatellen. Kun kaikissa isommissa kylissäkin on oma musiikkikoulu tai vähintään koulun kuoro ja kansantanssiryhmä, saadaan lasten esittämä ohjelma helposti toteutettua.

Lapsille järjestetään erilaisia kilpailuja, niistä tärkeimpänä munien vierityskisa. Siinä värjätty muna saa vauhtia lautakourussa; voittajan muna vierii pisimmälle.

Juhlat voidaan sään salliessa järjestää kokonaankin ulkosalla. Miehet viettävät aikaansa seisoskelemalla nuotion ympärillä; kaikkiin alkuperäisiin latvialaisjuhliinhan kuuluu tuli. Nuotio on yleensä muutenkin käytössä: isossa padassa keitetään kyläläisille soppaa tai ainakin yrttiteetä.

Yhdessä laulaminen kuuluu myös pääsiäisen viettoon, ja useimmiten sille löytyy säestäjäkin. Piirileikit kuuluvat kaikkiin juhliin ja yhteiseen iloon; niihin osallistuu väki lapsista vanhuksiin.

Välillä juostaan keinumaan. Iso pääsiäiskiikku on pystytetty hyvissä ajoin. Keinuminen tuo onnea ja menestystä ja on pakollista siksikin, etteivät hyttyset vaivaisi kesällä. Kun keinuu oikein korkealle, auttaa se aurinkoa kipuamaan ylemmäs taivaalla – ja sitten kevät voi tulla.

Jo kiirastorstaina pitää olla tarkkana, ettei aiheuta pahoja kesäksi. Metsästä ei saa tuoda mitään kotiin, jotta tulevana kesänä säästyttäisiin käärmeiltä ja hyttysiltä.

Kolkalaiset nuoret kerääntyvät Kolkasragsiin munanvierityskilpailuun

Munat värjätään sipulinkuorilla ja koristellaan

Kotona puutarhassa ja myös kylän juhlissa piilotetaan munia lasten etsittäviksi. Ne on tuonut pääsiäisjänis. Kukin tuo värjättyjä munia mukanaan juhliin – alkaa kaksinkilpailu munien kopauttamisessa yhteen. Sen, jonka muna säilyy ehjänä kopautuksessa, toive toteutuu. Rikkoontuneet munat saa syödä jo paikan päällä. Ne pitää nauttia suolan kanssa, muuten valehtelee koko kesän. Joku tarjoilee piirakoita.

Munat värjätään yleensä sipulinkuorilla kauniin ruskeiksi. Ne kääritään keittämistä varten tiukasti kangaspaloihin, jotka pitävät kukat, lehdet ja ruohot paikallaan. Näistä jää muniin vaaleampia kuvioita. On tärkeää antaa ystäville kauniita munia; sillä takaa myös, että kanat munivat hyvin koko vuoden.

Varsinaisia pääsiäisruokia tai –leivonnaisia ei tunneta. Erilaisia piirakoita syödään muutenkin paljon, mutta pääsiäisenä niiden pitää olla pyöreitä kuin kevään ja elämän tuova aurinko.

Juhlat ovat tärkeitä, ja niihin kutsutaan mukaan vieraatkin

Neuvostovallan aikana latvialaiset eivät saaneet juhlia kirkollisia eikä muitakaan juhliaan. Ehkä juuri siksi yhteisölliset juhlat ovat heille nyt erityisen tärkeitä ja samalla merkki omasta identiteetistä. Monet haluavat myös palata alkuperäisille juurilleen ja ovat siksi alkaneet elvyttää ikivanhoja perinteitä.

Kristillisen pääsiäisen asemesta vietetään yhä useammin omalta pakanalliselta ajalta periytyvää kevätpäiväntasauksen päivää. Leikit ja koristeet ovat samoja kuin pääsiäisenä. Näissä juhlissa myös keinu koristellaan nauhoilla ja pajunkissoin. Yleinen asu juhlassa on kansallispuvut.

Tämän vuoden pääsiäisen vietosta tulee selvästi pienimuotoisempaa ja vaisumpaa kuin ennen. Ensi vuonna juhlasta tulee varmaan entistäkin suurempi ja riemullisempi. Ja mekin pääsemme iloitsemaan siitä taas.

Teksti ja kuvat: Liisa Wright