Taiteilija Eva Vēvere odottaa haastattelun alkua polkupyöräänsä nojaten Miera ielalla. Hieman päälle kolmekymppinen Eva on tapaamispaikalla Riian keskustassa täsmällisesti hieman etuajassa. Matka kotoa Kundžinsalasta keskustaan ei häntä hengästytä. Ravitsemusliike, jossa oli tarkoitus keskustella, on kiinni. Kävelemme juttelemaan viereiseen hipsterikahvilaan, jolla ei edes ole nimeä, ja tilaamme tavalliset cappuccinot
– Kerrankin tuntuu, että minua odotetaan johonkin residenssiin. Fiskarsista tuli heti valinnan jälkeen infokirje ja nyt vielä tämä haastattelu.
Eva Vēvere valittiin Fiskarsin taiteilijaresidenssiin Rozentāls-seuran ja Fiskars AIR:n ensimmäisenä yhteistyövuonna. Kuukauden työskentelyjakson aikana syyskuussa 2015 Eva aikoo toteuttaa projektin nimeltä Herbarium, joka on väritettävä kasvio aikuisilla ja lapsille. Monien hyvien projektiehdotusten joukosta raati valitsi hänen ehdotuksen, koska se viehätti ajankohtaisuudellaan ja vahvalla yhteydellä paikalliseen ympäristöön.
– Olin alkuvuodesta residenssissä Norjassa. Talon lähellä oli metsää, jonne menin joka päivä. Aloin kerätä kasveja, ja taiteilijana minulla on perustavanlaatuinen tarve piirtää. Miettiessäni kasvien muotoja ja niitä piirtäessäni saavutin syvän keskittyneisyyden tilan. Aloin miettiä ihmisten suhdetta kasveihin ja sitten se ajatus nousi -värityskirja kasveista!
Värityskirjat eivät ole enää tarkoitettu vain lasten tuherrettavaksi kuivuneilla tusseilla. Aikuisten värityskirjat ovat nousseet Amazonissa suosituimmiksi kirjoiksi ja sama ilmiö on toistunut kotimaisilla myyntilistoillakin. Suosion on räjäyttänyt värittämiseen löytynyt uusi henkinen ulottuvuus. Onhan fyysinen kirja ja kädellä värittäminen erilaista kuin kertakäyttökuvien suoltaminen Instagramiin
– En tiennyt kuinka trendikäs projekti onkaan, mutta en voi sille mitään, että haluan tehdä värityskirjoja, vaikka niitä jotkut toisetkin tekee, Eva puolustaa.
– Kirjaa värittäessään ihmiset voivat keskittyä, olla onnellisempia ja ne tuovat iloa. Ihmiset ovat mieleltään puhtaampia ja valmiita tekemään hyviä asioita elämässään. Olen alkanut itse värittää värityskirjoja tyttäreni kanssa ja se tuntui luonnolliselta vaihtoehdolta. Olen tehnyt aikaisemmin tulostettavan värityskirjan, mutta se oli suunnattu lapsille. Nautin erittäin paljon sen tekemisestä.
Eva valmistui kuvataiteen maisteriksi Riiasta Latvian taideakatemiasta vuonna 2007. Pääaineena oli maalaustaide. Valmistumisensa jälkeen hän on vaikuttanut Riian taidepiireissä ja on työskennellyt aktiivisesti. Kuvataide kiinnosti jo lapsuudessa, jolloin hän kävi Valmieran taidekoulussa. Vaikka suvussa ei ollut taiteilijoita, innostus taiteeseen syntyi varhain.
– Päätin sen hyvin aikaisin. Ehkä silloin, kun menin kouluun. Minulla oli liettualainen taideopettaja, jonka kokeellinen opetustyyli veti mukaansa. Pääsin pienenä taideleireille, jonne lahjakkaimmat pääsivät. Tunsin silloin, että kuvataide on kohtaloni enkä koskaan ajatellut mitään muuta ammattia itselleni.
Residenssijakso Fiskarsissa ei ole Evan ensimmäinen kerta Suomessa. Hän on opiskellut Helsingissä kuvataideakatemiassa yhden lukuvuoden. Eva järjesti Erasmus-vaihdon yhdeksi kevätlukukaudeksi suomalaisen opiskelijan kanssa, joka halusi Latvian kuvataideakatemiaan opiskelemaan alaa, jota Helsingissä ei ollut. Kesällä kevätlukukauden jälkeen Eva päätti palata Helsinkiin.
– Halusin takaisin, koska kokemus Helsingissä oli niin erilainen. Kaikilla opiskelijoilla oli mahdollisuus käyttää studioita ja työpajatyöskentelyyn perustuva opetus tuntui käytännöllisemmältä ja raikkaalta, koska sellaista ei Riiassa ollut. Latvian taideakatemiassa opetus oli hyvin akateemista.
Vaikka opiskelu Helsingissä oli uudenlaista ja inspiroivaa, ei opiskelijavaihdossa tuntemattomassa ympäristössä ole helppoa löytää omaa paikkaansa. Uudessa ympäristössä, jossa kukaan ei tunne, joutuu miettimään mitä tekee ja kenen kanssa sekä rakentamaan oman identiteettinsä osittain uudestaan.
– Lapsuudessa jouduin vaihtamaan asuinpaikkaa usein. Tunnen itseni aina vieraaksi, missä tahansa paikassa maailmassa, vaikka samaan aikaan haluan tulla maailman kanssa tutuksi.
Eva siemaisee cappuccinoa ja miettii pitkään, mitä sanoisi kysymykseen muistoista Suomesta.
– Talvella Helsingissä oli yksinäistä, mutta toisaalta se oli hyvä omalle työskentelylle. Muistan sen niin, että Suomessa kai kaikki on jotenkin pitkää, hidasta ja syvällistä. Mennään sisälle pitkäksi aikaa, tavataan omat sisäiset hirviöt, jolloin syntyy jotain voimakkaampaa. Niin ainakin minulle tapahtui. Kun vuosia myöhemmin puhuin taideakatemiassa opiskelukavereilleni tästä, he sanoivat, että muutuin täysin Helsingissä opiskeluni jälkeen.
Eva ei halua vain maalata. Hän on tehnyt veistoksia, installaatioita, yhteisnäyttelyitä, printtejä ja on ollut nykytaidefestivaali Survival Kitin vakiotaiteilijoita jo vuosia. Viimeiset henkilökohtaiset näyttelyt hän on järjestänyt joitain vuosia valmistumisensa jälkeen, mutta tausta on maalaustaiteessa näkyy installaatioissa, joissa on paljon värejä ja tekstuuria samalla tavalla kuin maalauksissa.
– En halua rajoittaa omaa ilmaisuani. Se on sama, jos asuisi isossa talossa, jossa on monta huonetta, mutta haluaisi olla vain yhdessä huoneessa tietämättä mitä muissa huoneissa on. Olen niin utelias, että haluan nähdä jokaiseen huoneeseen.
– Valitsen median sen mukaan, joka sopii parhaiten idean välittämiseen ja joskus taas muoto kiehtoo niin paljon, että se valitsee sanomansa. Niin kävi myös Herbariumissa. Huomasin, että minulla on tarve piirtää ja myöhemmin se yhdistyi toiseen läheiseen ideaan. Sitten vain valitsin kuinka ja miten.
– Tein ensimmäiset omat näyttelyni, kun vielä maalasin. Sen jälkeen taidemaailma on muuttunut, on paljon erilaisia tapahtumia ja teen töitä yhteistyössä toisten taiteilijoiden kanssa. Poetic Robotism on lähimpänä henkilökohtaista tällä hetkellä.
Poetic Robotism on nykytaideprojektisarja, jota Eva tekee yhdessä Laura Prikulen kanssa. Projektissa Vēvere ja Prikule halusivat vastata kritiikkiin latvialaisen nykytaiteen tilasta. Taidekriitikot ja kuraattorit ovat sanoneet latvialaisten taiteilijoiden haluavan työskennellä vain runollisten, ihmisen sisäistä maailmaa käsittelevien aiheiden parissa eikä juuri kukaan puutu yhteiskunnalliseen keskusteluun valitsemalla aiheikseen itsen ja symbolisen haavemaailman ulkopuolisia poliittisia tai sosiaalisia aiheita. Eva ja Laura eivät hylänneet runollisuutta kokonaan, mutta etsivät sille vastakohtapariksi systeemisyyden, robottimaisuuden. Dualistiset elementit ovat olleet jokaisessa projektisarjan teoksessa.
Vuonna 2015 Prikule ja Vēvere tarkastelevat toimistotyötä nykytaiteen avulla. Latvian valtiollisen kulttuurirahaston State Culture Capital Foundationin rahoittamaa projektia varten he ovat vuokranneet tilan, jota Eva kutsuu taidetoimistoksi. Teollisuusalueella Ganibu damdis -kadulla sijaitsevassa tilassa on kaksi huonetta, joista toinen on toinen on leijaileva ja meditoivan työtavan poeettinen huone ja toinen systemaattisen toiminnan eli robottihuone. Työskentelyä määrittää sijaintia tilassa tai huone valitaan työstettävän aiheen mukaan.
– Valitsemme joka viikko tavoitteen ja työstämme sitä. Meillä on myös kuukausittaiset listat, joita meidän täytyy tehdä. Näihin sisältyy reaalimaailman rutiinitöitä kuten projektihakemuksia sekä päivittäisiä taiteellisia töitä. Lisäksi teemme absurdeja asioita, jotka yhdistävät poeettisuuden ja robotismin. Olemme tulostaneet muun muassa absurdeja listoja kaikista asioista, joita ylipäätään voi listata, ja maalanneet musteella. Työtapa on robottimainen, mutta sisältö saattaa olla hyvinkin runollista tai toisin päin.
Latvian taidekuviot ovat pienet. Monet sanovat taiteilijoiden tekevän teoksia lähinnä toisilleen tai maksimissaan muutaman sadan ihmisen joukolle. Evakin sanoo työskennelleensä jo lähes kaikkien taideinstituutioiden kanssa. Lisäksi Evalla on ollut joitakin näyttelyitä Latvian ulkopuolella.
– Minun tulisi pyrkiä aktiivisemmin Latvian ulkopuolelle, mutta perhe-elämän ja oman uran yhdistäminen on ajallisesti ja taloudellisesti haastavaa. Latvia on pienoismallimaailma, jossa toimivat ideat toimivat varmasti muuallakin.
Vaikka Latvian taidekenttä on melko pieni piiri, sekin vielä jakaantuu pienempiin ryhmiin, jotka jakavat oman näkemyksensä siitä, mitä taide on. Pienissäkin piireissä voi pysyä omassa joukossaan sekoittumatta toisiin.
– Joskus tuntuu, että edes lähimmät ihmiset eivät ymmärrä taidettani. Jos hekään eivät ymmärrä, toiset varmasti ymmärtävät vielä vähemmän.
– Uskon, että toimistotaideprojektilla pystymme kommunikoimaan ihmisille, mitä taide ja taiteen tekeminen nykyään on. Teen sen myös siksi, että ihmiset voisivat helpommin verrata taiteen tekemistä tavalliseen työhön. Tuntuu siltä, että suurella yleisöllä on edelleen jonkunlainen mystinen käsitys taiteilijoista ja taiteesta, jota he tekevät romanttisissa studioissaan.
Romanttiseen käsitykseen taiteilijaelämästä kuuluu tietenkin huoleton elämä vapaana ilman rutiineista. On sieraimissa kuumottavaa juhlimista läpi yön ja apurahojen loputonta virtaa. Evan kuvauksessa taiteen tekemisestä romantiikka törmää vauhdilla arkipäivään.
– Taidemaailma on syklistä ja täynnä rutiineja. Sama kuvio toistuu. Syyskuussa taidekenttä herää kesätorkuilta ja sitten tulee kaikki festivaalit. Talvella alkaa projektikirjoitusmoodi ja kilpailut, jolloin on paperitöitä. Rahoituksen hankkiminen vaihtelee vuosi vuodelta. Residenssijaksot rikkovat onneksi nämä rutiinit.
Kaikki oli paremmin silloin, kun teos esitti jotain. Suuri yleisö on konservatiivista ja monet pitävät nykytaidetta pidetään vaikeasti lähestyttävänä. Vēvere ja Prikule ovat tiedostaneet ongelman. Heille ihmisten suhtautuminen taiteeseen ei ole ongelma vaan uusi haaste. Vuorovaikutteisuus, hauskuus ja koko yhteisön ymmärtämisellä, että saa ihmiset osallistumaan, Eva uskoo, ja esittää siitä todisteeksi projektin nimeltä Jūrkalnen kulta.
– Jūrkalnen kulta syntyi aarteen etsimisen idean ympärille. Lapsena jokainen on haaveillut löytävänsä jonkun arvokkaan aarteen merenrantametsästä.
Eva ja Laura maalasivat noin kolmesataa kuutiota kultaiseksi ja piilottivat ne kylän lähimetsiin ja rannalle. Kylään he levittivät julisteita, joissa etsittiin kadonneita kultaisia kuutiota. Löytäjille luvattiin palkkio näyttelytilassa.
Kultakuutioiden etsintäilmoitus tehosi ja kyläläiset joutuivat tietämättään mukaan leikkisään taideprojektiin, jonka arvo oli käsin kosketeltavissa. Löytöpalkkioista kuten kahvista, suolasta ja suklaasta tehty teos vaihtui pikkuhiljaa kultaisiksi kuutioiksi. Erityisesti lapset olivat innostuivat aarteenetsinnästä, mutta vaihdonvälineet kiinnostivat myös vanhempia ihmisiä.
– Kun meiltä tivattiin, missä kuutiot oikein ovat, vastasimme: Se on kuin sienten poiminen. Täytyy vain mennä metsään ja katsoa tarkasti.
Vēvere ja Prikule ovat käyttäneet kuutioita monissa muissakin. Kuutio valikoitui Poetic Robotismin peruspikseliksi, jonka avulla voidaan hahmotella erilaisia tilanteita. Se on platoninen muoto, partikkeli ja yksinkertaisin lelu, sanoo Eva. Kuutio on innostanut jo antiikin Kreikassa, jossa se alkumuotona merkitsi maata. Eva ja Laura ovat käyttäneet kuutioita muun muassa Time Planner -installaatiossa ja Aquatopiassa, jossa 30 000 maalatusta kuutiosta muodostettiin aaltoja.
Kuutioilla ja niistä koostuvien teosten tekemisellä on myös syvempi merkitys taiteilijalle itselleen. Kun Eva puhuu kuutioiden maalaamisesta, se kuulostaa zeniläiseltä harjoitukselta, jossa harjoitteen tekijä saavuttaa ykseyden tilan. Ymmärrys saapuu hiljaa ja huomaamatta.
– Time planner sisälsi 365 eri väristä kuutiota, joiden maalaamiseen kului kaksi viikkoa. Tekemällä sen itse pääsen syvään keskittyneisyyden tilaan, jossa ymmärrän värin ja muodon paremmin. Kun työpajoissa pyydän ihmisiä maalaamaan yhden kuution, voi se aiheuttaa samankaltaisen reaktion. Kun yleisö osallistuu aktiivisesti installaatiohini, he saattavat jonain päivänä oivaltaa jotain uudenlaista, ja tulla kertomaan siitä minullekin.
Kahvikupit ovat tyhjentyneet ja viilentyneet, ja Eva pelkää jo puhuneensa ihan liikaa. Innostavaa keskustelua taiteesta olisi vielä helppo jatkaa Evan kanssa vielä paljon pitempään, mutta jotain on jätettävä seuraavaan kertaan. Se mahdollisuus tulee Fiskarsin taiteilijaresidenssissä, jossa Eva on luvannut kertoa Rozentāls-seuran jäsenretkeilijöille lisää Herbariumista, urastaan ja nykytaiteesta.
Tero H. Savolainen
Lue jäsenretkestä lisää täältä tai kysy lisätietoja info@rozentals-seura.fi.
