Tänä koronakesänä en matkusta Kuurinmaalle, josta on viime vuosina tullut minulle myös eräänlainen matka lapsuuden maailmaan. Lapsuuden perheessäni ruoan kasvatus kotitarpeiksi oli tärkeää, osin pakon sanelemaa, mutta myös suuren kiinnostuksen kohde. Suvun piirissä puutarhaviljely oli arvossaan. Olen oppinut arvostamaan konstailemattomatonta ruokaa, jonka salaisuus on tuoreus, taito viljellä maukkaita vihanneksia ja taito valmistaa niistä maukasta ruokaa.
Herkkupäivä alkaa Kapsēdessa kuten muutkin päivät keittiön pöydän ääressä maanmainiolla kaurapuurolla, Herkuless-kaurahiutaleista valmistettuna ja muutamalla mansikalla höystettynä. Lisäksi voimaannuttavaa tyrninektaria, kahvia sekä voileipä, jonka päällä pikasuolattuja avomaankurkkuja. Pöydässä on tietenkin myös rahkaa, biezpiens.
Puutarhakatselmuksen ynnä muiden aamuun liittyvien toimien jälkeen sonnustaudutaan Liepājaan hankkimaan mahdollisimman hyviä ja tuoreita aineksia lähipäivien aterioihin.
Liepājaan päästyä on välttämätöntä poiketa ensin miettimään ostoslistaa kahvikupin äärellä Kuršu ielalla Boulangeriessa. Hurmaava sokkeloinen pieni talo tarjoaa nimensä mukaisesti ranskalaisen leipomon herkkuja aika korkealla hinnalla, mutta joka hinnoista huolimatta on aina täynnä.
Mikäli ruoanhankinta ei suuntaudukaan Liepājaan vaan läheiseen Grobiņaan, mietintäkahvit nautitaan Lielā ielalla pienessä somassa leipomossa, josta saa erinomaisia latvialaisia leivonnaisia kuten erilaisia piirakoita ja hunajakakkua. Lielā ielan varrella on myös oivallinen lihakauppa.
Hyvin valmistautuneena suunnataan Liepājan torille, Pētertirgukselle, joka on vilkas ja suosittu ostospaikka. Laaja osa torialueesta on katettu ja auringolta ja sateelta suojaavan katoksen alla viljelijät myyvät omia tuotteitaan. Toisaalla torialueella sijaitsevat pääasiassa tuontivihannesten ja tuontihedelmien jälleenmyyjät, kukkatori, vaatteet, kengät, lelut ja vaikka mitä. Miniäni tarkka katse löytää katetulta torialueelta etsimänsä, tuolla pöydänpätkällä rouva Vērgalesta myy parhaat mansikat, jos ne ovat siltä päivältä loppu, vähän kauempana rouva Rucavasta myy myös hyviä mansikoita. Vanha setä tuossa rivissä myy hyviä ja edullisia perunoita. Liepājan seudulla kasvatetaan erityisen herkullista perunaa! Tuolla pöydällä rouva myy suurissa lasipurkeissa pikasuolattuja kurkkuja, parin päivän vanhoja, viikon vanhoja tai vielä vanhempia, kaikkia pitää maistaa. Maukkaita auringon kypsyttämiä monenmuotoisia ja monenvärisiä tomaatteja myydään tuolla kauempana, samoin paprikoita. Kesäkurpitsoita löytyy monen viljelijän pöydältä. Joku myy kantarelleja, tilli ja valkosipulit ovat välttämätön ostos, latvialaisessa keittiössä tilli sopii lähes kaikkeen. Tarhasuolaheinää löytyy eräältä rouvalta, sitä tarvitaan aika paljon illan keittoa varten. Ja sipuleita. Tämä kaikki vaatii puikkelehtimista toripöytien välissä edestakaisin, mutta kierrellessä valkenee mitä kaikkea ihanaa, elinvoimaista ja herkullista maa tuottaakaan.
On suuri sääli, jos Kiinan ruokatorien koronatartuntojen säikäyttäminä muutamme käsityksiämme toreista ostospaikkana. Liepājan torin kaltaisten mainioiden ja edullisten torien soisi säilyvän aina.
Vielä hankitaan hallista savulihaa keittoon, herkullista makkaraa, rahkaa ja käydään katsomassa alakerrassa kaloja. Jos halutaan erityisen herkullista savukalaa, ajetaan jonain päivänä Pāvilostaan, jossa on erinomainen kalakauppa.
Lounaalle mennään mahdollisesti viehättävään Pastnieka Mājaan Friža Brīvszemnieka ielalla, jossa ruokalistalla on kaikkea pizzasta perinteeseen. Sitä ennen voidaan poiketa nauttimaan silmänruokaa Mākslas lādessa, joka myös on samalla kadulla.
Jos Pastnieka māja on täynnä ja on vielä suoritettava hankintoja kanavan lähellä Rimissä voidaan poiketa Kafejnīca Darbnīcaan Lielā ielalla, jossa hauskan ronskissa ympäristössä saa maukasta ja kekseliästä syötävää.
Suomalaiselle mukava kokemus on ollut Lotte-kahvilat, jossa saa hyvää ja monipuolista kotiruokaa hyvin edullisesti. Lottekahviloita löytyy useampia, ainakin Pētertirguksella ja kanavan varrella Rimin yhteydessä. Suomessa mielestäni ei enää ole vastaavia kansanpaikkoja.
Kotona Kapsēdessa ehkä odottaa laatikollinen naapurin puutarhasta poimittuja mehukkaita kirsikoita, joista urakalla poistetaan kivet ja joista keitetään maukasta hilloa. Sitä kulkeutuu myös Suomeen talven herkkuhetkiiin.
Illan kruunaa Bumbieren puutarhassa avotulella keitetty suolaheinäkeitto, jonka kanssa nautitaan pieni ryyppy ja tummaa leipää hyvässä seurassa koirien kirmatessa ympärillä.
Kaakkois-Latvian Latgale kuului 1500-luvulta alkaen 200 vuotta Puolalle. Siksi katolilaisuus on siellä edelleen pääuskonto. Länsirannikon suitit on toinen katolinen ryhmä.
Latgale on vanhahtavampi ja köyhempi kuin muut maakunnat: jotkut pitävät sitä takapajulana. Yleinen mielikuva heilläkin on, että latgalelaiset ovat erittäin vieraanvaraisia ja ystävällisiä. Ja näinhän se on; niin hienoa naapuriapua en ole muualla kokenut.
Latgalessa on yleistä, että perheen vanhemmat ovat eri uskontokunnista: uskonnollinen suvaitsevaisuus on itsestäänselvyys. Lapset tutustuvat kummankin kirkon käytäntöihin ja oppivat kunnioittamaan muita ja hyväksymään muunuskoiset. Uskontoon suhtautuminen on mutkatonta, eikä rajoja pystytetä.
Asustelin Latgalessa yhdeksän talon kylässä: ihmiset olivat alkuperältään viittä eri kansaa ja harjoittivat neljää eri uskontoa. Huomattava osa ihmisistä Latgalessa on kolmikielisiä: latgale ja latvia äidinkielinä sekä venäjä.
Talojen omat ristit ovat elävää perinnettä.
Meidän kylässä oli iso risti. Kylien risteille pysähdytään hiljentymään ja kokoonnutaan hartaushetkiin pääasiallisesti toukokuussa. Joskus pysähdytään vain juttelemaan.
Maanteiden varsilla on tieristejä, joiden ympärille on yleensä rakennettu aitaus penkkeineen. Joistakin pidetään erittäin hyvää huolta, ja kukkaistutukset ovat hoidettuja. Jos ristillä ei käy kukaan säännöllisesti tuomassa tuoreita kukkia, on siellä ainakin muovisia.
Isot puiset ristit ovat yleisemmin punaruskeita, mutta myös valkoisia näkyy. Keskellä on usein toinen pienempi risti, vasta siihen on kiinnitetty metallinen ristiinnaulitunkuva. Ristien suojana voi olla puinen, harvemmin metallinen kapea katos. Puukatoksissa on taidokkaat koristeleikkaukset, jollaisia Latgalessa näkyy usein vanhojen talojen ikkunapielissä ja seinälaudoituksissakin.
Ristejä on myös yksityistalojen pihoilla; uusia pystytetään vieläkin. Ne voivat olla myös pienempiä metallisia. Ristit on nimetty talon tai kyseisem paikan mukaan.
Tieristejä on koko Latgalen alueella, mutta Vabolen kunnassa on jopa Krusifiksien tie, jonka varrella niitä on kolmisenkymmentä. Vabolessa kerrotaan vieläkin, kuinka neuvostomiehityksen aikana ristejä haluttiin hävittää ainakin keskeisiltä paikoilta. Oli kuitenkin hyvin vaikea löytää työhön halukkaita. Kun sitten muutama saatiin aloittamaan työt, kohtasi heitä kaikkia joku onnettomuus – yhtä jopa kuolemaan johtanut. Kaikki ristit saivat jäädä paikoilleen.
Tieristit hoidetaan rakkaudella. Ristiinnaulitunkuva voi olla puinen tai metallinen.
Toukokuu on katolisille Marian kuukausi. Koko Latgalessa järjestetään Marian hymnien lauluiltoja. Vain harvalla ristillä kokoonnutaan joka ilta, yleisemmin kerran viikossa. Käytössä on ikivanhat latgalenkieliset virsikirjat. Siinä on myös jokunen suomalaisille tuttu sävelmä.
Usein risteillä tapaa vain vanhempia naisia, joskus on mukana nuori lapsiperhe. Kovin pienessä yhteisössä mukaan tulee myös ortodoksirouva; onhan Maria kaikkien naisten suojelija.
Jos pappi sattuu paikalle, hän istuu penkillä muiden kanssa. Illan vetäjänä toimii aina joku naisista; hän valitsee virret. Lauluilta kestää yleensä puolisen tuntia. Pitempään hartaushetkeen kuuluu myös rukoukset. Vabolessa sai kukin ottaa lappusen, jossa oli määrätty hartausharjoitus seuraavalle viikolle.
Lauluilta päättyy joissain kylissä sosiaalisena tapaamisena, kun joku on tuonut leipomuksiaan tarjolle.
Sain olla mukana seitsemällä ristillä; jokainen tilaisuus oli omailmeisensä. Joihinkin tilaisuuksiin olin etukäteen pyytänyt luvan saada osallistua, joskus vain ilmestyin paikalle. Aina joku kutsui viereensä ja jakoi virsikirjansa kanssani. Kukaan ei sen kummemmin ihmetellyt vieraan tuloa; tunsin oloni tervetulleeksi. Olinhan latgalelaisten parissa.
Tänään 4.5.2020 on kulunut tasan kolmekymmentä vuotta siitä, kun Latvia antoi uuden itsenäisyysjulistuksen. Malja sille! Juomana voi olla vaikkapa Rīgas šampanietis tai jokin muu Latviassa tyypillinen juoma, kuten karpalomehu, koivunmahla tai kefiiri.
Sain oppitunnin Latvian kulttuurintuntemuksessa jo ensimmäisellä matkallani vuonna 1990. Meille suomalaisille oli luontevaa sinutella opasta, mutta hän teititteli meitä. Se oli normi ja kuului itsestään selviin käytöstapoihin. Painoin tämän visusti mieleeni.
Monta vuotta myöhemmin sattui, että olin tehnyt sinunkaupat ystäväpariskunnan kanssa ja sanoin heidän tyttärelleen, että tietysti hänkin voi sinutella minua. Mutta ei, hän ei millään voi, sillä ei hän sinuttele enoakaan. Tähän minun oli tyytyminen.
En herkästi ehdota latvialaisille sinunkauppoja, varsinkin jos keskustelukumppani on minua vanhempi. Tässä prosessissa voi kulua useita vuosia. Jotkut alkavat kuitenkin sinutella muitta mutkitta. Ulkomaisten kontaktien yleistyessä myös sinuttelu on alkanut jossain määrin yleistyä – varsinkin niiden kohdalla, jotka ovat olleet tekemisissä ruotsalaisten kanssa.
Kun tulkkaan Suomessa, teitittelen kaikkia aikuisia. Asiakkaat, jotka soittavat tai kirjoittavat minulle tarvitessaan käännöksiä, teitittelevät lähes aina. Toisaalta teitittely on Suomessa taas yleistynyt jonkin verran – eikä vain siksi että olen itse tullut vanhemmaksi. Tämä on loivaa aaltoliikettä, jossa yritän pysyä mukana.
Riiasta kotoisin?
Kerran vuosisadan alussa olin Riiassa juhannuksena. Kaupunki oli tyhjä, kun kaikki kynnelle kykenevät olivat lähteneet luonnon helmaan. Nykyisin Riiassa järjestetään myös kaupunkijuhannus, mutta tuohon aikaan sitä ei ollut. Minusta oli hauska kävellä keskustan katuja ja vain katsella ympärilleni. Merķela ielalla Riian latvialaisen seuran edessä oli amerikkalainen pariskunta kartta kädessä, ja he kysyivät minulta, onko tässä oopperatalo. Näytin kartasta muutaman korttelin päässä olevan oopperan, ja he jatkoivat matkaansa.
Minua luultiin riikalaiseksi, eikä se ole harvinaista. Minulta kysytään tietä englanniksi, latviaksi ja venäjäksi, eli jotkut pitävät minua paikallisena. Eräs ystäväni tuli kerran kadulla vastaan ja sanoi, ettei ollut huomata minua, koska olin niin sulautunut joukkoon. Itse koin kyllä jotenkin erottuvani – mutten enää niin paljoa kuin 1990-luvulla, kun minulla oli valkoinen jakkupuku. Silloin tunsin olevani kuin huutomerkki muiden jalankulkijoiden keskellä, joiden päävärinä oli ruskea tai harmaa.
Jos minulta kysytään tietä venäjäksi, en osaa vastata. Osaan juuri ja juuri sanoa ksažalenju, ja ni gavarju paruski – mutta olen huomannut, että niin ei pidä sanoa, sillä silloin kysyjä ajattelee, että osaahan tuo venäjää, ei vain halua puhua sitä. Mutta en oikeasti osaa. Latviaksi yritän neuvoa minkä pystyn.
Riiassa voisi olla loputtomiin, mutta Latviassa on paljon muutakin. Siispä katse länteen ja itään.
Pois Riiasta!
Pääsin länsirannikolla sijaitsevaan Liepājaan tutuntuttujen autossa. Ehdimme nähdä keskustaa ja Karostaa – vanhaa sotasatamaa, joka oli aikoinaan suljettua aluetta – kun alkoi sataa hillittömästi ja tuuli yltyi myrskyksi. Sateenvarjosta ei ollut iloa, ja kampaus oli heti mennyttä. Kenen ehdotus mahtoi olla, että ajetaan aallonmurtajalle? Ei nyt aivan päähän saakka, mutta aika pitkälle. Autosta emme sentään nousseet. Oli aika epätodellinen olo istua siinä, kun laineet löivät auton yli. Latvialainen naiskuljettajamme ei ollut arkalasta kotoisin.
Vuosien päästä kävin Liepājassa toisen kerran. Pitihän sitä aallonmurtajaakin käydä vilkaisemassa – vaan nyt oli puomi estämässä huimapäitä, ja hyvä niin.
Liepājan jugendkauppahalli ja hienot pyörätelineet
Liepāja on tunnettu musiikkikaupunkina. Ehkä on vähemmän tunnettua, että siellä on hienoa jugendarkkitehtuuria. Suomen historiaan taas liittyy Pyhän Kolminaisuuden kirkko, jossa jääkärit helmikuussa 1918 vannoivat valansa. Muutaman vuoden takaisella matkalla kävi niin, että kun kirkon suntio kuuli meidän olevan Suomesta, hän aivan innostui ja sanoi, että ottakaa valokuvia niin paljon kuin haluatte, vaikka kuvaaminen oli muuten kielletty. Ansiotonta arvonnousua!
”Ei siellä kukaan puhu latviaa”
Latvian toiseksi suurin kaupunki on itäisessä Latgalen maakunnassa sijaitseva Daugavpils. Sillä on myös vanha suomalainen nimi Väinänlinna – samoin kuin Daugava on Väinäjoki – eli se on suora käännös. Jos ulkomaisella paikalla on suomalainenkin nimi, se tarkoittaa, että meillä on ollut paljon yhteyksiä. Kielitoimisto suosittelee kuitenkin käyttämään alkukielistä nimeä, silloin kun puhutaan nykyajasta.
Taisi olla vuosi 2001, kun kävin Daugavpilsissä ensimmäistä kertaa. ”Ei siellä kukaan puhu latviaa”, minua evästettiin, sillä iso osa kaupungin asukkaista on venäjänkielisiä. Toisin kävi. Huomasin kyllä, ettei latvia ole hotellivirkailijan tai myyjän äidinkieli, mutta ymmärsimme toisiamme ongelmitta. Oli sentään yksi henkilö, joka ei puhunut latviaa. Halusin nähdä vanhan linnoituksen ja menin ratikalla päätepysäkille. Ratikassa oli vain vanha rouva, jolta yritin kysyä, miten linnoitukselle pääsee, koska se ei ole aivan vieressä. Hän viittasi minua kysymään kuljettajalta, joka sitten neuvoi minua aivan sujuvasti.
Jatkoin seuraavana päivänä linja-autolla Rēzekneen. Löysin pienen museon, ja yllättäen sen seinällä oleva juliste kertoi, että kulman takana olevassa kirjastossa on näyttely Teuvo Tuliosta. Tämä eksoottinen kosmopoliitti, alun perin Teodors Tugai tai Turlajs, kasvoi Latgalessa Makašānin kylässä, mutta muutti myöhemmin Helsinkiin äitinsä avioituessa suomalaisen kanssa. Suomessa hän loi maineensa melodraamojen ohjaajana. Hän on viime vuosina alkanut kiinnostaa myös Latviassa, ja esimerkiksi ohjaaja Kristīne Želve on tehnyt hänestä dokumentin “Fedja – Theodor – Tulio”, jonka voi katsoa Areenasta.
Kirjastovirkailija tuli päästämään minut yläkertaan Tulion näyttelyyn, sillä se oli avoinna vain pyynnöstä. Se oli varsin mielenkiintoinen, mutta virkailija alkoi väsähtää ja vaihtaa jalkaa, ja minusta tuntui, että selkääni tuijotetaan sen näköisenä, että olisi jo aika jatkaa matkaa.
Sivuhuomautuksena voi todeta, että asiakaspalvelu on seikka, joka on parantunut todella pitkin harppauksin. Neuvostoperinne, jossa asiakas jonkinlainen häiriötekijä, ei ole vain myytti, ja siitä olen itsekin saanut osani. Toki skaala on laaja. Aikaisemmin myyjä kysyi usein “Viss?” eli oliko siinä kaikki. Nyt kysytään pikemminkin, mitä saisi vielä olla.
Daugavpils – Väinänlinna Mark Rothko -keskus
Myöhemmin minulla oli tilaisuus saada syvällisempi kuva Latgalesta. Vaikka olen paljon matkustanut omatoimisesti, arvostan myös hyvin järjestettyä valmismatkaa. Rozentāls-seura järjesti vuonna 2010 matkan Itä-Latviaan. Nyt Rēzeknekin avautui minulle aivan eri tavalla. Daugavpilsissä pääsin uudestaan käymään linnoituksessa. Kolmannella käynnilläni siellä oli jo kaupungin oman pojan Mark Rothkon taidemuseo. Kannattaa tutustua!
Olen kulkenut Latviaa ristiin rastiin: metsäpolkuja, hiekkateitä, rantabulevardeja, valtateitä, kivikatuja. Paljon on silti vielä näkemättä. Internetistä löytyy valtavasti tietoa monella kielellä, suomeksikin. Englantia osataan yhä enemmän, joten kieltä taitamatonkin voi saada matkasta paljon irti – sitten joskus kun taas saamme matkustaa.
Ennen Neuvostoliiton vallan aikaa maata hallitsivat vuorotellen saksalaiset, puolalaiset, ruotsalaiset ja venäläiset. Liivinmaasta tuli ruotsalaisten hallitsema 1629 ja noin sata vuotta myöhemmin Pultavan taistelun kautta se päätyi venäläisten haltuun. Latviassa niin kuin myös naapurimaissa Virossa ja Liettuassa syntyi itsenäisyyteen pyrkiviä liikkeitä jo 1800-luvulla. Marraskuussa vuonna 1918 Latvia julistautui itsenäiseksi, ja Venäjä vahvisti tämän vuonna 1920.
Pienessä maassa ja sen kauniissa pääkaupungissa on nykyään vajaa kaksi miljoonaa asukasta. Latviassa on paljon linnoja ja kartanoita luonnonkauniissa ympäristöissä. Keskiajalla rakennettiin paljon linnoja ja linnoituksia, mutta suurin osa niistä on nyt raunioina. Niitä kuitenkin restauroidaan sitä mukaa, kun niihin saadaan rahoitusta. Keskiaikainen Cēsisin linnoitus ja Turaidan linna kuuluvat äskettäin korjattuihin, ja niihin pääsee jo sisälle. Molemmat sijaitsevat Gaujan kansallispuistossa lähellä Riikaa ja tältä alueelta löytyy myös kauniita kartanoita kuten Ungurmuiža, Dikļu, Mālpils, Bīriņu ja Kārļamuiža.
Turaida ja Cēsis
Turaidan keskiaikainen linna oli Riian arkkipiispan toimipaikka. Linna sijaitsee Siguldassa, vain viidenkymmenen kilometrin päässä Riiasta ja toimii hyvin porttina koko Gaujan alueelle. Linnassa on hyvin säilynyt torni, josta on kauniit näkymät alueelle sekä useita nyt jo kunnostettuja rakennuksia, joissa esitellään liiviläisten historiaa ja kulttuuria. Liivinmaa oli alue, joka nyt on osa Latviaa ja Viroa. Liiviläiset kuuluivat suomalais-ugrilaisiin kansoihin, ja rautakauden ja keskiajan aikana suurin osa alueen asukkaista oli heitä. Liiviläisiä on toki vieläkin, mutta heidän oma kielensä on kuolemassa, koska liiviä osaa äidinkielenään tiettävästi enää yksi henkilö.
Turaidan linnaan kuuluu tarina ”Turaidan ruususta”, kauniista Maijasta, jonka aatelismies salakavalasti murhasi Gutmanin luolassa. Maijan mielitietty, Siguldan linnan puutarhuri Viktor, hautasi morsiamensa Turaidaan ja istutti haudalle lehmuksen. Vastavihityillä on tapana jättää haudalle kukkia vielä tänäkin päivänä.
Cēsisin kaupunki sai kaupunkioikeudet vuonna 1206 ja se sijaitsee noin 90 kilometrin päässä Riiasta. Linnoitus, jonka ympärille kaupunki kasvoi oli Liivinmaan ritarikunnan esikunta. Täältä on turha etsiä valaistusta tai matkamuistokaupaa, mutta täällä voi vaeltaa kynttilälyhdyn valossa ja käydä katsomassa keskiaikaista vankilaa. Linnoituksen puisto ja sen lampi ovat suosittuja erityisesti kesäisin, kun siellä järjestetään klassisia konsertteja. Vuosittain järjestettävä Šūbertiāde- eli Schubertiade-konsertti on kuuluisa, ja se houkuttelee paikalle maailmankuuluja muusikoita ja musiikin opiskelijoita.
Ungurmuiža
Noin kahdeksankymmenen kilometrin päässä Riiasta ja Cēsisin lähellä sijaitsee Ungurmuižan kartano vuodelta 1732. Kartano on Baltian ainoa puusta rakennettu, ehjänä säilynyt barokkikartano. Se säilyi kuin ihmeen kaupalla ehjänä vuonna 1905 puhjenneiden levottomuuksien aikana, aikana jolloin vallankumoukselliset ja bolševikit polttivat suurimman osan baltiansaksalaisista kartanoista. Perimätiedon mukaan Ungurmuižan kartano ja sen rakennukset säästettiin siksi, että omistajaperhe oli seudulla niin pidetty. He olivat herrnhutilaisia ja perhe oli pitänyt huolta siitä, että seudun lapset saivat kunnollisen koulutuksen, tarpeeksi ruokaa ja oppivat soittamaan jotakin instrumenttia.
Ungurmuižan teepaviljonki on suosittu vihkimispaikka.
Ungurmuižan päärakennuksen hirsiseinät on koristeltu temperamaalauksilla, osa niistä on vielä restauroinnin alla. Neuvostoliiton aikana päärakennus toimi kouluna, ja tuolloin kaikki kauniit maalaukset peitettiin kipsillä, tapeteilla ja sanomalehtipaperilla. Ungurmuiža on erittäin suosittu häiden viettopaikka. Itse vihkiminen toteutetaan usein ulkona kauniissa, pienessä teepaviljongissa ja illallinen voidaan nauttia päärakennuksessa, joka toimi muutoin museona.
Kartanon vanhassa koulurakennuksessa voi myös yöpyä, siellä on kolme erilaista sviittiä, päärakennuksessakin on puolestaan kaksi lämmitettyä ja nykyaikaistettua vierashuonetta. Seinältä yöpyjän unia valvoo Pietari Suuri. Kartanon ensimmäinen omistaja, ruotsalaissyntyinen paroni Baltazar von Campenhausen, tilasi maalauksen molemmille puolille makuuhuoneensa ovea. Paroni von Campenhausen palveli sekä Saksan että Puolan armeijassa ennen kuin palasi Venäjän armeijaan ja toimi Suomen kenraalikuvernöörinä vuosina 1742–1743.
Latviasta on melkein mahdoton puhua mainitsematta musiikkia. Musiikki on jo itsessään kokonainen kieli, mutta laulumusiikki on kaksinkertaista kieltä. Vaan entä jos ei ymmärrä sanoja? Silloin pitää ruveta opiskelemaan. Näin Latvia muutti elämäni myös musiikin avulla.
——————————————————————————————————————–
Olimme eksäni (siis silloisen nyksäni) kanssa toista kertaa Latviassa kesällä 1993. Silloin oli suuret laulujuhlat, ja lippujen hankkiminen oli helpompaa kuin nykyään (mistähän syystä?). Ystävät olivat hankkineet meille liput päätöskonsertin kenraaliharjoitukseen, jossa on aina sama ohjelma kuin viimeisenä iltana mutta ilman arvovieraita.
Matka Metsäpuistoon oli pitkä: ensin puoli tuntia junalla Salaspilsista Riikaan, sitten ratikalla päätepysäkille, josta lauluareenalle oli vielä reilusti kävelymatkaa.
Sattui sateinen ilta. On aika hankala istua monta tuntia puupenkillä ilman sateenvarjoa, kaikki laulut ovat vieraita, eikä sanoistakaan ymmärrä tuon taivaallista. Ja paluumatka pimeässä taas pitkääkin pitempi.
Seuraavana päivänä ystävät sanoivat, että mennään vielä päätöskonserttiin, heillä on liput. Totesimme, että mehän jo olimme siellä, laulujuhlat on koettu. Ei auttanut vastaanpano, lähdettiin taas. Kyllä kannatti!
Kauniimpaa kesäiltaa pohjoisen taivaan alla ei voi kuvitella. Laulujen sanat olivat tietysti yhtä hämärät kuin ennenkin, mutta ystävät pystyivät selittämään monia asioita. Konsertin jälkeen halusin tietää laulujen sisällöstä tarkemmin. Suomea taitava ystäväni hankki nuottivihon, joissa oli muutamia lauluja, ja yritti suomentaa niitä, mutta tehtävä ei ollut helppo. Hän selitti, että lauluissa on paljon symboleita, varsinkin neuvostoaikaan syntyneissä, kun asioita ei voinut ilmaista suoraan. Oli myös kansanperinnettä ja mytologiaa. Eihän niistä saanut mitenkään selvää!
Niinpä päätin, että minun täytyy oppia latviaa.
En asettanut rimaa korkealle. Seuraava matkani taisi olla jo saman vuoden syksyllä. Ystävät – taas ystävät! – hankkivat minulle oppimateriaalia, jonka selityskielenä oli englanti. Ei siitä silti Suomessa omin päin tullut oikein mitään. Kuinka ollakaan, taas se sama ystäväni oli saanut tietää, että Suomessa toimiva ystävyysseura, jolla on latvialaisen taiteilijan nimi, Rozentāls-seura, järjestää Kuurinmaan rannikolla kahden viikon intensiivikurssin. Siellä oli alkeis- ja jatkokurssi sekä samaan aikaan suomen kielen kurssi latvialaisille.
Sillä tiellä olen edelleen. Kielenoppimisessa ei tule koskaan valmiiksi, eikä elinikäinen oppiminen ole fraasi. Tiedostan osaamiseni rajat varsin hyvin, mutta silti: valtaosa työstäni liittyy nykyisin latviaan ja Latviaan. Kukapa olisi uskonut – mutta Latvialla on merkillinen taipumus puuttua elämääni ja ohjata sitä aivan eri suuntaan kuin olen aikonut.
Rahat tiskiin, vaan mitkä rahat?
Laulujuhliin liittyy hauska sattumus. Kioskissa myytiin syötävää ja juotavaa, ja kuohuviiniä sai myös laseittain. Jälkimmäisessä konsertissa menimme eksäni kanssa ostoksille. Jotenkin sain ilman kielitaitoa ilmoitettua, että ostaisin kaksi lasillista. En tietenkään ymmärtänyt myyjän ilmoittamaa hintaa. Ehkä löin tiskiin kahden latin kolikon. Myyjä tajusi rahan huomattavan arvon ja luuli minun tarkoittaneen kahta pulloa. En kehdannut sanoa, että eikun lasia. En tiennyt, että lasi on GLĀZE ja pullo PUDELE. Meitä oli seurueessa viisi, joten niiden kahden pullon tyhjentämisessä oli sitten pientä haastetta… Onneksi oli maailman kaunein ilta ja ilma, ja pisaroita oli vain lasissa, ilmassa ei yhden yhtäkään.
Lati oli jo käytössä, mutta edelleen kelpasi myös siirtymävaiheen valuutta Latvian rupla. Yksi lati vastasi kahtasataa ruplaa, eli kaksilatinen oli varsin arvokas.
Suomessahan on vanha sanonta, ettei ole latin latia. Mistä ja milloin se on tullut, sitä ei taida kukaan tietää varmasti. Liekö ”ei lantin lanttia” vaikuttanut asiaan? Mielenkiintoista on sekin, että sanonta säilyi suomessa myös yli neuvostoajan, reilut puoli vuosisataa, jolloin latvialaiset olivat kirjaimellisesti ilman latin latia. Latviassa valuutta on vaihtunut suunnilleen yhtä usein kuin kadunnimetkin.
Kun Latvia oli itsenäistynyt marraskuussa 1918, seuraavan vuoden alussa Venäjän ruplan tilalle tuli Latvian rupla. Lati taas otettiin käyttöön 1922. Toisen maailmansodan vuosina valuutta vaihtui tiheästi. Ensimmäisen neuvostomiehityksen aikana käytettiin ensin latia, mutta maaliskuussa 1941 siirryttiin ilman ennakkovaroitusta Neuvostoliiton ruplaan. Jo saman vuoden heinäkuussa siirryttiinkin Saksan markkaan, mutta ruplakin kelpasi ensi alkuun. Toisen neuvostomiehityksen alettua ruplaan tietenkin palattiin.
Itsenäisyyden palauttamisen jälkeen siirryttiin ensin Latvian ruplaan ja sitten latiin. Ympyrä oli sulkeutunut – kunnes Latvia vuonna 2014 siirtyi euroon.
Vanha ratikka liputtaa juhlan kunniaksi. Uudet ovat jo matalalattiaisia.
Minne matka – ja millä?
Ajoin ensin kerran autoa Latviassa vuonna 1995. Aloitin heti Viron rajalta Ainažista. Liikennemerkissä luki KUOPPIA 17 KM. Ja niitä oli toden totta! Sen jälkeen toinen liikennemerkki ilmoitti KUOPPIA 17 KM – tai jotain sinnepäin, ja sitten varoitukset jatkuivat aina Riikaan saakka. Eivät kuopat tosin Riiassakaan loppuneet. Niitä vältellessä piti ottaa huomioon sekin, ettei kaistoja ollut merkitty. Oliko kadussa yksi, kaksi vai jopa kolme kaistaa, se ei ollut aina selvää.
Riiassa alettiin 90-luvulla periä pysäköintimaksuja. Niitä varten hankittiin Helsingin kaupungin vanhoja pysäköintimittareita. Sehän oli järkevää kierrätystä, ja nämä mittarit säilyivät katukuvassa pitkään.
Autojen määrä lisääntyi nopeasti. Vähän käytettyjä saksalaisautoja alettiin tuoda maahan, ja jotkut niillä rikastuivatkin. Länsiautoon liittyi myös statusta – ja näyttämisen halua. Liikennekulttuuri ei pysynyt vauhdissa mukana, ja onnettomuustilastot olivat synkkiä. Monessa autossa oli tummennetut lasit (vaikka kuulemma ei lain mukaan olisi saanut olla) ja tietenkin hälytysjärjestelmä, joka joskus pamahti ulvomaan omia aikojaan.
”Kotimaisia” autojakin oli liikenteessä vielä pitkään. Olin eräiden ystävien kanssa lähdössä retkelle, kun he totesivat, että nyt pääsetkin Žigulikseen. Yllättyivät kuullessaan, että näitä Ladoja on Suomessa ollut vaikka kuinka, niillä vain on eri nimi. Olihan jossain vaiheessa puolet poliisiautoista Ladoja, puolet Saabeja.
Tiestö on viime vuosina parantunut huomattavasti, paljolti EU-rahoituksen ansiosta. Pientareen kapeus tai puuttuminen on silti vieläkin monin paikoin turvallisuusriski jalankulkijoille ja pyöräilijöille, joiden osuus liikenteen uhreista on suuri. Lain mukaan taajamien ulkopuolella pitäisikin käyttää heijastinliiviä. Keskustelu teiden kunnosta tuntuu olevan Latviassa ja Suomessa hyvin samantapaista. Kenen vastuulla se on, ovatko nopeusrajoitukset aivan vääriä, ja kuinka moni oikeasti on se ”keskimääräistä parempi autonkuljettaja”, joita on kyselyjen mukaan enemmän kuin koulun laskuopin olisi mukaan mahdollista.
Vielä 2000-luvun puolella näkyi tienrakennusta, joka ei ollut kestävällä pohjalla – kirjaimellisesti. Kun maa on hiekalle rakennettu ja talvi voi olla ankarakin, pohjustus pitäisi tehdä kunnolla. Onneksi ”neuvostolaatu” alkaa jo olla menneisyyttä. Toisaalta teiden kunnossapito on ikuisuusprojekti.
Kesällä 2008 latvialainen ystäväni kertoi, että väkilukuun nähden eniten maastoautoja on Islannissa, toiseksi eniten Latviassa. Tv-uutisissa oli puhetta maastureista, ja haastateltava mies selitti, että maasturilla pääsee helposti marjaan ja sieneen. On totta, että maaseudun tiet voivat olla hankalia autoille, joissa on pieni maavara, mutta silti: tuon maasturin hinnalla olisi voinut ostaa Latvian torit tyhjiksi marjoista ja sienistä, ja vielä olisi jäänyt rahaa tavalliseen henkilöautoon. Maasturilla oli kuitenkin imagoarvoa.
Pian tämän jälkeen kuultiinkin Islannin talouskriisistä ja kohta myös Latvian. Kriisin aikana Latviasta vietiin enemmän henkilöautoja kuin sinne tuotiin, vaikkei niitä valmisteta Latviassa. Pankit olivat ottaneet ne haltuunsa asiakkailta, jotka eivät pystyneet maksamaan lainojaan.
Markkinatalous ei ole helppo asia – kenellekään, saati niille, jotka ovat kasvaneet suunnitelmataloudessa. Suomessakin esitettiin tv-dokumenttia, jossa kerrottiin Latvian tilanteesta. Eräällä nuorellaparilla oli ollut kolme autoa. Voi kysyä, miksi. Pankit olivat myös jopa tyrkyttäneet lainoja, vähän niin kuin Suomessa 1990-luvulla ennen lamaa.
Bussimatka Tallinnasta Riikaan kestää vähimmillään yli viisi tuntia. Reitti on tullut minulle varsin tutuksi. Viron ja Latvian rajalla oli ensi alkuun tarkastus kummallakin puolella. Viisumikin oli vielä pakollinen. Virolaiset leimasivat passin aina, latvialaiset toisinaan (liettualaiset eivät koskaan!). Passini oli kirjavanaan leimoja. Vuonna 1998 poistui viisumipakko, ja myöhemmin oli rajatarkastus vain siinä maassa, johon oli menossa. Vähän vähältä matkanteko helpottui.
Lensin Riikaan ensi kerran vuonna 1997. Tuntui ylelliseltä tehdä tuo neljänsadan kilometrin matka tunnissa. Tuohon menneen maailman aikaan lentolipun hintaan sisältyi lyhyelläkin matkalla jotain syötävää. Air Baltic on ainoa lentoyhtiö, jossa olen saanut ruisleipää. Kuinkas muutenkaan?
Kun elämä meni eteenpäin ja Latvia liittyi Schengen-sopimukseen, tuntui epätodelliselta vain kävellä koneesta Riian lentoasemalle ja sieltä ulos edes passia näyttämättä. Toisaalta en voinut kuvitella, että myöhemmin tarkastukset palaavat ja kontrolli kiristyy – tai etten tällä hetkellä saa mennä Latviaan millään kulkuneuvolla. Elämä yllättää.
Heinäkuu 1990. Risteilylaiva Kristina Regina saapuu Riian matkustajasatamaan. Meidät otetaan vastaan lauluin ja soitoin, ja kaikki tulijat saavat punaisen ruusun. Tietenkin latvianpunaisen. Meidät ohjataan linja-autoihin. Oppaat osaavat suomea – eivät nyt ihan virheettömästi, mutta riittävästi. On kävelykierros vanhassakaupungissa ja iltajuhla, jossa näemme tanssiesityksiä, kuulemme kanteleensoittoa ja paljon muutakin, minkä olen unohtanut. Yövymme laivassa, ja seuraavana päivänä käymme Jūrmalassa.
Lyhyt, mukava vierailu olisi voinut jäädä ainoaksi, ellen olisi vaihtanut osoitetietoja hauskan oppaamme kanssa. Tästä alkoi kirjeenvaihto ja syntyi ystävyys, joka jatkuu edelleen. Nyt lähes kolmenkymmenen vuoden ja yli sadan Latvian-matkan jälkeen voin katsoa taaksepäin ja ihmetellä sitä, miten valtavasti Latvia on muuttunut – samalla kun Suomikin on muuttunut – ja miten tuo vierailu muutti omankin elämäni.
Tästä voisi kirjoittaa vaikka paksun kirjan, eikä aihepiireistä ole pulaa. Jaan siis kirjoitukseni osiin. Asiat eivät ole missään tietyssä järjestyksessä.
Kesä 1990 oli siirtymäaikaa. Latvia oli antanut toukokuussa uuden itsenäisyysjulistuksen, mutta vielä se oli osa Neuvostoliittoa. Talvi 1991 oli jäätävän kylmä. Latvialaiset rakensivat Riian vanhaankaupunkiin barrikadeja, valvoivat ja vartioivat. Kylmyyttä torjuttiin juomalla teetä ja laulamalla. Viisi aseetonta ihmistä sai surmansa. Heille pystytettiin myöhemmin muistokivet.
Kolmas maaliskuuta 1991. Kaikissa Baltian maissa oli kansanäänestys itsenäisyyden palauttamisesta. Olin päiväristeilyllä Tallinnassa, ensi kertaa Virossa. Muistan tuon päivän hyvin, sillä se on syntymäpäiväni. Kansanrintamat menestyivät äänestyksessä, ja toiveikkuus lisääntyi. Elokuussa laulava vallankumous oli voittanut ja Baltian maiden itsenäisyys oli tosiasia. Seurasin kaikkea tätä vain etäältä. Kristina Regina ei ollut käynyt Riiassa oman matkani jälkeen. Se risteili nyt jossain aivan muualla.
Me risteilijät emme tulleet Riikaan huomaamatta, vaan meidät otettiin vastaan soitoin, lauluin ja ruusuin.
Kaupantekoa yötä päivää
Ensimmäisellä Latvian-matkallani pääsin tietenkin vain valuuttakauppaan. Nuoremmat lukijat eivät ehkä ole tällaisesta Neuvostoliiton järjestelmästä kuulleetkaan. Valuuttakaupat oli tarkoitettu vain ulkomaalaisille. Ostokset maksettiin ensin kassaan, ja kuitin kanssa mentiin tiskille, josta sai tavarat. Siinä oli kielitaidottomalle hieman haastetta.
Joissakin liikkeissä tämä maksutapa säilyi vielä pitkälle 1990-luvun puolelle. Kun Latviassa oli silloin Suomeen verrattuna varsin halpaa, tutuksi tuli esimerkiksi MĀKSLAS VEIKALS, sananmukaisesti ”taidekauppa”. Näissä liikkeissä myytiin esimerkiksi keramiikkaa, nahkatöitä, tauluja, meripihkaa ja hopeakoruja.
Toinen tyypillinen myymälä oli DIENNAKTS VEIKALS, ”vuorokausikauppa” eli ruokakauppa, joka oli aina auki. Suomessa taisi olla silloin yksi sellainen, Helsingin asematunnelissa. Latviassa tämä oli aivan tavallista, mutta ihmettelin, voiko tämä olla kannattavaa uudessa markkinataloudessa. Joissakin kaupoissa oli myös kassalla toinen työntekijä, joka pakkasi ostokset muovikasseihin, sitten kun kassit alkoivat yleistyä. Tästä käytännöstä ei tullut pitkäikäistä.
2000-luvun puolella poliitikot alkoivat huolestua alkoholinkulutuksesta, ja alkoholin myynti sallittiin kaupoissa vain iltakymmeneen saakka. Nyt ei kannattanut enää pitää liikettä auki yöllä, ja päivystävät kaupat hävisivät katukuvasta.
Riian keskustassa oli jossain vaiheessa kukkakauppa, joka oli auki yötä päivää. Vaikka Latviassa rakastetaan kukkia, tuntui mahdottomalta, että yömyynti olisi kannattavaa. Nykyisin tuossa liiketilassa myydäänkin jotain muuta.
Riian vanhassakaupungissa on kauppakeskus Galerija Centrs. Sen paikalla oli vielä 1990-luvulla Universālveikals Centrs, ”yleiskauppa” eli tavaratalo. Arvokas historiallinen rakennus remontoitiin perusteellisesti vuosina 1997 ja 1998. Kun liikkeet taas avattiin, huomiota herätti vartijoiden runsaus kaikkialla. Nykyisinhän tämä on Suomessakin aivan tavallista, mutta tuolloin se oli hämmentävää. Toinen yllättävä seikka oli hinnoittelu, joka tuntui ostovoimaan nähden kovalta. Mieleeni jäivät esimerkiksi nilkkurit, jotka oli tehty erivärisistä mokkapaloista. En olisi kuuna päivänä ostanut niin kalliita kenkiä, ja lisäksi mokka on kovin epäkäytännöllistä talvisilla jalkakäytävillä, jotka sulatetaan lumesta suolaamalla.
Vuonna 2006 kauppakeskusta laajennettiin. Siellä on myös mielenkiintoinen valokuvanäyttely vanhan tavaratalon ajoilta. Edelleen minusta tuntuu, että monet tavarat ovat kalliita, sillä liikkeitä ei suinkaan ole suunnattu vain varakkaille matkailijoille. ”Latvialainen matematiikka” onkin asia, joka ei ole vielä avautunut minulle.
Kassi käteen!
Toinen Latvian-matkani toteutui vasta vuonna 1993. Silloin oli suuret laulujuhlat, jotka myös vaikuttivat ratkaisevasti elämäni suuntaan, mutta siitä kirjoitan myöhemmin. Matkan loppuvaiheessa menimme eksäni (joka oli siis silloin nyksäni) kanssa ruokakauppaan ostamaan tuliaisia. Löysimme paljon ostettavaa, mutta ainoa mukana ollut kantoväline oli käsilaukkuni, eikä kaupassa ollut muovikasseja. Ei auttanut muu kuin kantaa tavarat sylissä. Ystävät selittivät, että jokainen ottaa kauppaan oman kassinsa. Oikein! Näinhän Suomessakin tehtiin ennen kuin muovikassit pääsivät valtaan, alkuvuosina jopa maksutta myös ruokakaupoissa.
Eräs perinteinen kassi Latviassa oli TĪKLIŅŠ, verkkokassi. Näitä oli Suomessakin joskus kauan sitten. Kun muovikassit alkoivat yleistyä Latviassa, niistäkin voitiin käyttää tuota vanhaa nimitystä. Jossain vaiheessa 1990-lukua muovikassit olivat hyvin haluttua tavaraa, ikään kuin modernin lännen ja elintason nousun symboleita, ja niitä myytiin esimerkiksi torilla yksittäin. Nämä eivät olleet kaupan mainoskasseja, vaan niissä saattoi olla Mona Lisan kuva tai jokin muu taidejäljennös.
Vuosituhannen vaihteessa eräs suomenlatvialainen näytti minulle sähköpostissa kiertänyttä tekstiä, jossa Suomeen muuttaneet muunmaalaiset ihmettelivät meidän tapojamme. Mieleeni jäi tämä: suomalainen kääntelee jo kymmenen kertaa käyttämäänsä muovikassia ja miettii, voisiko sitä vielä pitää kauppakassina vai menisikö se jo roskapussiksi. Tätä pidettiin kummallisena, ehkä pihiyden osoituksena?
Latvian ruokakaupoissa muovikasseja jaettiin huolettomasti vielä muutama vuosi sitten, ja ostamani avokado tai banaaniterttu pussitettiin kassalla ennen kuin ehdin kieltää. Nyt tietoisuus on onneksi lisääntynyt ja tilanne alkanut muuttua. Lapsuuteni normitilanne – oma kassi kauppaan – yleistyy meillä ja muualla ilahduttavasti. Ympyrä alkaa sulkeutua.
Epilogi: Vuonna 2017 yövyin joskus Turussa käydessäni laivahostelli Boressa. Kerran kiinnitin huomiota hytin ovessa oleviin turvallisuusohjeisiin, jotka olivat peräisin laivan menneiltä vuosilta. Niissä luki Kristina Regina! Tällaisessa pienessä hytissä – numeroa en muista – olin yöpynyt jo vuonna 1990, tuossa ravintolassa syönyt, tuolla kannella nauttinut auringosta. Laivassa oli myös pieni museo, jossa kerrottiin sen historiasta. Bore oli sen alkuperäinen nimi, mutta minä olin palannut Kristina Reginaan. Se oli kauan sitten vienyt minut aivan uuteen maailmaan, joka yllättäen muutti minunkin maailmani. Tämäkin ympyrä oli sulkeutunut.
Pääkuvassa Jūrmalan puuarkkitehtuuria ja kirjoittaja nuorena!
Rīgas Melnais Balzams eli Riian musta balsami on satoja vuosia vanha yrttinen juoma.
Reseptin keksijä oli riikalainen apteekkari Abraham Kunze, ja sekoitus onkin ollut niin makoisa että latvialaisten herkkujuoma on napsinut satoja alan palkintoja vuosien aikana.
Herra Kunze käytti alkuperäisessä reseptissään 24 eri ainesosaa jotka koostuivat juurista, yrteistä, kasvinosista, mausteista sekä öljyistä. Kunze ei loihtinut menestysreseptiään salamana, vaan hän aloitti uutteiden sekoittelun jo vuonna 1737. Vasta viisitoista vuotta myöhemmin hän oli tyytyväinen kokonaisuuteen, ja täydellisen sopusuhtainen yrttien sekoitus näki päivänvalon vuonna 1752.
Turhan vaatimaton ei apteekkari ollut, vaan hän sanoi keksintönsä auttavan lähes kaikkeen; malariasta flunssaan, sotavammoista ruoansulatusvaivoihin.
Aivan tuulesta temmattu ei väite ilmeisestikään ollut.
Latviassa vieraillessaan Venäjän keisarinna Katariina Suuri sairastui. Kyse oli eri teorioiden mukaan joko tavallisesta vatsataudista tai myrkytyksestä. Hänen brittiläinen henkilääkärinsä oli neuvoton, mutta Kunze tuli apuun kaikkeen auttavan balsaminsa kanssa. Keisarinna nousi sairasvuoteeltaan parantuneena kuin ihmeen kaupalla.
Tapahtuman jälkeen apteekkarin yrttijuomasta tuli valtavan suosittu, ja sen Euroopan valloitus oli alkanut. Tästä seurasi kuitenkin suuri kopiojuomien aalto, kun rahanahneet puoskarit sekoittelivat omia mikstuurojaan. Keisarinna ärähti moisesta häväistyksestä, ja hän antoi Kunzelle yksinoikeuden juoman valmistamiseen kymmeniksi vuosiksi.
Tarkoin varjeltu salaisuus
Kunzen jälkeen reseptin tarkka sekoitus oli vain liköörimestarin ja hänen muutaman apulaisensa hallussa.
Kunzen jälkeen perinteitä jatkoi Albert Wolfschmidt, ja juoman valmistus sai teollisemmat puitteet.
Ensimmäisen kansainvälisen palkinnon Riian musta balsami sai Pietarissa vuonna 1847.
Juomalle oli käydä huonosti saksalaisten vyöryessä Baltiaan toisen maailmansodan aikana, koska sodan melskeissä resepti melkein katosi.
Rauhan palattua Eurooppaan tehtaan entiset työntekijät löysivät repaleisia paperisilppuja, joissa alkuperäinen resepti oli ollut kirjoitettuna. He kursivat reseptin kokoon parhaansa mukaan, ja siitä lähtien se on ollut muuttumaton.
Luonnonyrttien ilotulitusta
Tummaan likööriin tulee edelleen kunnon kattaus erilaisia luonnonantimia, kuten esimerkiksi yrttejä, mustikkaa, mustapippuria, vadelmaa, valeriaanaa, tammenkaarnaa, keltakatkeroa, koiruohoa, muskottia, rohtokalmojuurta, inkivääriä sekä perulaista balsamiöljyä.
Riian mustaa balsamia uutetaan veden ja viinan kanssa tammitynnyreissä neljän viikon ajan, jonka jälkeen siihen lisätään loput osat, kuten poltettu sokeri. Käsityön leimaa lisää myös balsamin pullot jotka ovat paksua savea. Tämä mahdollistaa sen kehittymisen vielä pulloissakin jopa puolen vuoden ajan.
Moneen taipuva juoma
Riian mustan balsamin maku jakaa mielipiteitä.
Joidenkin mielestä se on kuin kitkerää yskänlääkettä tai öljymäisen paksua tervaa, mutta vahvojen yrttijuomien ystävät kehuvat sen makua monimutkaiseksi ja kerrokselliseksi. Juoma on samaan aikaan sekä karvasta että makeaa.
Riian musta balsami on vahvaa; alkoholipitoisuus on 45 %, joten se on jämerämpää kuin muut markkinoilla olevat yrttijuomat.
Nykyään sitä saa myös eri makuisina. Sekä kirsikka -, espresso – että mustaviinimarjaversiot ovat miedompia ja makeampia kuin alkuperäinen balsami. Niissä on prosentteja 30, ja ne ovat myös erinomaisia juomasekoituksen pohjia.
Toki Riian mustaa kultaa voi raakanakin nauttia, mutta suosittu latvialainen tapa on sekoittaa sitä kuumaan mustaviinimarjamehuun. Tämän sekoituksen uskotaan toimivan flunssaan paremmin kuin mikään muu. Tymäkkä juoma pitää kavereinaan myös teetä ja kahvia. Jotkut lorauttavat sitä jopa jäätelön päälle.
Riian mustaa balsamia tehtailee Latvijas Balzams. Suomesta juomaa ei ikävä kyllä saa. Lähin ostospaikka on Tallinna.
Yrttijuomaa valmistetaan neljä miljoonaa pulloa vuodessa, ja sitä myydään yli 30 maassa. Yhdysvallat oli asiassa jälkijättöinen, ja siellä jakelukanava aukeni vasta vuonna 2019.
Kun pullollisen tuhtia likööriä saa käteensä, kannattaa käydä osoitteessa www. rigablack.com, jossa on yrityshistorian lisäksi myös kymmeniä erilaisia cocktail – reseptejä; aina klassikkodrinkeistä herkullisiin jäätelöjälkiruokiin. Sieltä löytyy myös koreiden erikoiscocktailien reseptejä, joilla latvialaiset baarimestarit ovat osallistuneet kansainvälisiin kilpailuihin.
Riian musta balsami on ihastuttava, historiallinen latvialainen tuote josta maan kannattaakin olla ylpeä.
Teksti: Katarina Boijer Yläkuva: Mark Landman / Unsplash Pikkukuva: Jenni Kallionsivu
Latvian kielen ja kulttuurin kesäkoulu — voiko ihminen kuvitella parempaa tapaa nauttia heinäkuun helteistä? No en minä ainakaan, joten opiskelin pari viikkoa intensiivisesti latviaa Riiassa ja haluan jakaa tekemäni huomiot kanssanne.
Huominen on huomenna: turhaa optimismiako?
Vierasta kieltä on luontevaa lähestyä oman äidinkielen kautta ja havainnoida kielten eroja. Eräs latvialainen kääntäjäystäväni on kiteyttänyt huomionsa suomen kielestä englanniksi muotoon ”no sex, no future”. Eli ei kieliopillista sukua eikä tulevaa aikamuotoa. Sukupuolten erottelu ei useiden indo-eurooppalaisten opiskelun jälkeen tunnu enää yhtä erikoiselta kuin 9-vuotiaana ensimmäisellä englannintunnilla. Es esmu gudra un arī viņš ir gudrs, eli minä olen viisas ja salaperäinen, miespuolinen hän on myös viisas, eli tämähän alkaa hyvin.
Sen sijaan latvian futuuri eli nākotne tuntuu haastavalta. Siis miten voi muka olla niin varma, että tulevaisuus tulee? Tuntuu jotenkin hämmentävän itsevarmalta sanoa vaikkapa es braukšu uz Rīgu eli matkustan, tulevaisuudessa, Riikaan. Entä jos maailmanloppu tulee ennen kuin ehdin Riikaan asti? Joudunko Tuonelassa tilille täyttämättömistä lupauksistani?
Latvian historiassa on ollut, aivan lähimenneisyydessäkin, vaiheita, jolloin tulevaisuus on näyttänyt varsin synkältä. Aina se on kuitenkin tullut. Ehkä minunkin on uskottava, että ehdin Riikaan ennen maailmanloppua, kenties jopa useampaan otteeseen.
Latvialainen deminutiivi eli pikku demskuliini
2 x lācītis eli kaksi nallukkaa Riiassa
Latvialaisilla on intensiivinen suhde deminutiiviin eli hellittelymuotoon. Tyypeillä on oikeasti säännöt, joiden mukaan deminutiivi muodostetaan! Suns on koira, joten sen deminutiivi on sunītis, siis vaikkapa koiruli, koiruus tai doggo. Oma nimeni Jenni taipuu muotoon Jennīte. Se tuo mieleeni joko tyttöjen illan loppupuolen (”Sä oot tosi ihana, Jennīte!” ”No ite oot vielä ihanampi! Ota lisää skumppaa!”) tai tädin Bauskasta eli Pihtiputaan mummon latvialaisen kollegan, joka kehottaa laittamaan villahousut jalkaan kylille lähtiessäni.
Deminutiivi ei ollut kurssin päättökokeessa omaa vahvinta osaamisaluettani, sen sijaan pärjäsin hyvin numeroiden taivuttelussa, joten olen päättänyt keskittyä latviaksi haastellessani asiallisiin puheenaiheisiin. Erityisen taitava olen keskustelemaan hinnoista sekä siitä, mihin kellonaikaan jotain tapahtuu. Molemmat ovat ammatissani tärkeitä asioita, joten tähän kannatti selvästi panostaa.
Deminutiivin käyttö ei kuitenkaan rajoitu hempeilyyn, vaan sitä voi käyttää myös pilkallisesti tai jopa täysin asiallisesti. Sen käyttö on niin vivahteikasta, että graniittimöhkäleen herkkyydellä varustettu suomalainen ei ainakaan ilman perustavanlaatuista harjoittelua kykene sitä ymmärtämään.
Elämän kauneus ja paijaus
Kukkaloistoa Riian ulkoilmamuseossa
Havaintojeni mukaan latvialainen kansanluonne on varsin kykeneväinen huomaamaan hyviä asioita ympärillämme. Sekä futuurin olemassaolo että deminutiivin intohimoinen käyttö sopivat kansalle, joka rakastaa kukkia, piirileikkejä ja kansanlaulujaan, jotka usein – tämä on ihan käsittämätöntä – kulkevat duurissa ja käsittelevät samoja aiheita kuin nykyajan popahtavat räppärit kaikkialla maailmassa eli ”kaikki neidot haluu mua ja mun hevonenkin on nopein ja paras”.
Hevosista tulee mieleen laukkaaminen, ja laukkaamisesta sana lauks eli pelto. Kun joku on maalla, hän on laukos eli sananmukaisesti pelloissa. Kaunis ajatus sinänsä, ja varsinkin juhannusyönä varmasti ihan todenmukainenkin. Itse jäin miettimään laukkaamista: mistähän tuokin sana on tullut ja onko sillä jotain yhteyttä sanaan lauks? Päivystävät kielentutkijat vastatkoon kommenteissa.
Ihan tutkitustikin yhteisiä sanoja löytyy runsaasti liivin kielen perintönä latvialle sekä tietysti myös uudemman kulttuurivaihdon tuloksena. Uskomattomimpia sanalöytöjä on paijāt eli paijata. On jotakuinkin helposti ymmärrettävissä, miksi maksāt, siis maksaa, on säilynyt molemmissa kielissä samanlaisena. ”Firma maksaa” on tietääkseni ainoa lause, joka lausutaan täysin samalla tavoin sekä suomen että latvian kielissä, ja hyvä lause onkin! Mutta paijaaminen? Miksi juuri se sana on säilynyt samanlaisena tuhansia vuosia? Ehkäpä syynä on se, että maailmaa pyörittää paitsi raha, myös hellyys ja hempeys paijauksineen.
olkaa hyvä = lūdzu [luudsu] kiitos = paldies anteeksi = atvainojiet [atvainuojiet] kyllä = jā [jaa] ei = nē [nee] hei = sveiki, čau [sveikki, tšau] hei, kun hyvästellään = atā [ataa] hyvää huomenta = labrīt [labriit] hyvää päivää = labdien hyvää iltaa = labvakar [labvakkar] hyvää yötä = arlabunakti näkemiin = uz redzēšanos [uss redseešanuos] kaikea hyvää/näkemiin = visu labu [vissu labu] hyvää matkaa = laimīgu ceļu [laimiigu celju] hyvää ruokahalua = labu apetīti [labu apetiitti] terveydeksi = uz veselību [uss vesseliibu] kippis = priekā [priekkaa] ehkä = varbūt [varbuut] miksi? = kāpēc [kaapeets] en tiedä = es nezinu [es nesinu] häh? = ko [kua] menkää pois, olkaa hyvä = ejiet prom, lūdzu [ejiet pruom, luudsu]
KAUPASSA, KADULLA
mitä maksaa = cik maksā [tsik maksaa] onko teillä? = vai Jums ir [vai jums iir] haluaisin… = es gribētu… [es gribäättu] missä on? = kur ir [kur iir] mikä se on? = kas tas ir en ymmärrä = es nesaprotu [es nesapruotu] miten menee? = kā iet [kaa iet], kā klājas [kaa klaajas] hyvin = labi huonosti = slikti ei se mitään = nekas paljonko kello? = cik ir pulkstenis [tsik iir pulkstenis] en puhu latviaa = es nerunāju latviski [es nerunaaju latviski] puhutteko englantia/saksaa? = vai Jūs runājat angliski/vāciski [vai juus runaajat angliski/vaatsiski] olen suomalainen = es esmu soms (mask.)/somiete (fem.) [es äsmu suoms/suomiete] Suomi/Suomesta = Somija/no Somijas [suomija/nuo suomijas]
RAVINTOLASSA
ravintola = restorāns [restoraans] kahvila = kafejnīca [kafeiniitsa] baari = bārs [baars] vasemmalla/-lle = pa kreisi oikealla/-lle = pa labi saisinko laskun = rēķinu, lūdzu [reetjinu, luudsu] missä on vessa? = kur atrodas tualete [kur atruodas tualette] onko teillä tilaa? (vapaita pöytiä ravintolassa tai huoneita hotellissa) = vai Jums būtu brīvu vietu [vai jums buuttu briivu viettu] maito= piens vesi = ūdens [uudens] kahvi = kafija tee = tēja [teeja] olut = alus musta balsami = melnais balzams [mälnais balsams] viina = degvīns [degviins] (haluaisin) kahvia/teetä/vettä = man lūdzu [man luudsu] kafiju/tēju[teeju]/ūdenu[uudenu] olutta/viinaa/balsamia = alu/degvīnu[degviinu]/balzamu[balsamu] saisinko yhden oluen = vienu alu, lūdzu [vienu alu, luudsu] viini = vīns [viins] valkoviini = baltvīns [baltviins] punaviini = sarkanvīns [sarkanviins] leipä = maize [maise] juusto = siers voi = sviests suola = sāls [saals] sokeri = cukurs [tsukkurs] appelsiinimehu = apelsīnu sula [appelsiinu sula] salaatti = salāts [salaats] keitto = zupa [zzuppa] peruna = kartupeļs [karttupeljs] ranskalaiset = frī [frii] pihvi = steiks kala = zivs [zzivs] olen kasvissyöjä = es esmu veğetārietis (mask.)/veğetāriete (fem.) [es äsmu vetjetaarietis/-e] jälkiruoka = deserts tuleeko se nopeasti? = vai tas būs ātri [vai tas buus aatri] savuke, tupakka = cigarete [tsigarette] tuhkakuppi = pelnutrauks [pälnutrauks]
HOTELLISSA
hotelli = viesnīca [viesniitsa] kempings = leirintäalue [kemppings] single = vienvietīgs [vienviettiigs] double = divvietīgs [diuviettiigs] yksi yö = vienu nakti kaksi yötä = divas naktis huone = istaba televisio = televizors [televisoors] televisio ei toimi = televizors nestrādā [televisoors nestraadaa] suihku = duša hissi = lifts raput = trepes [treppes] päivystäjä = dežurants [dešurants] vartioitu pysäköintialue = apsargāta autostāvvieta [apsargaatta autostaavvieta] aamiainen = brokastis [bruokastis] lounas = pusdienas illallinen = vakariņas [vakkarinjas]
MATKALLA JONNEKIN
rautatieasema = dzelzceļa stacija [dselstselja statsija] lentokenttä = lidosta [liduosta] (matkustaja) satama = (pasažieru) osta [pasasieru uosta] linja-autoasema = autoosta [auto-uosta] linja-auto = autobuss juna = vilciens [viltsiens] lentokone = lidmašīna [lidmašiina] vene = laiva laiva = kuğis [kudjis] lautta = prāmis [praamis] taksi = taksometrs trollibussi = trolejbus [troleibus] raitiovaunu = tramvajs [tramvais] reittitaksi = maršruts taksometrs saapumisaika = pienākšanas laiks [pienaakšanas laiks] lähtöaika = atiešanas laiks kaupunki = pilsēta [pilsäätta] tie = ceļš [tseljš] katu = iela bulevardi = bulvāris [bulvaaris] joki = upe [uppe] järvi = ezers [äsärs] meri = jūra [juura] puisto = parks aukio = laukums [laukkums] tori = tirgus lääkäri = ārsts [aarsts] apteekki = aptieka [aptiekka] sairaala = slimnīca [slimniitsa] posti = pasts tulli = muita [muitta] passi = pase [passe] auton paperit = mašīnas pase [mašiinas passe] poliisi = policija [politsija]
LUKUSANAT
0 = nulle 1 = viens 2 = divi 3 = trīs [triis] 4 = četri [tsetri] 5 = pieci [pietsi] 6 = seši [sessi] 7 = septiņi [septinji] 8 = astoņi [astuonji] 9 = deviņi [devinji] 10 = desmit 11 = vienpadsmit 12 = divpadsmit [diupadsmit] 20 = divdesmit [diudesmit] 21 = divdesmit viens 30 = trīsdesmit [triisdesmit] 100 = simts 151 = simts piecdesmit viens [simts pietsdesmit viens] 1000 = tūkstotis [tuukstuottis]
VIIKONPÄIVÄT, KUUKAUDET
päivä = diena viikko = nedēļa [nedeelja] kuukausi = mēnesis [meenesis] vuosi = gads ma = pirmdiena ti = otrdiena [uotrdiena] ke = trešdiena to = ceturtdiena [tsäturtdiena] pe = piektdiena la = sestdiena su = svētdiena [sveetdiena] tammikuu = janvāris helmikuu = februāris maaliskuu = marts huhtikuu = aprīlis toukokuu = maijs kesäkuu = jūnijs heinäkuu = jūlijs elokuu = augusts syyskuu = septembris lokakuu = oktobris [oktoobris] marraskuu = novembris joulukuu = decembris [detsembris]
Perussanaston lisäksi verkosta löytyy joitain hieman erikoisempiakin sanastoja. Suomi-Latvia-hevossanasto on jokaisen hevoshullun opeteltava. Hevossanaston on koostanut hevosmaailma.net.
Pop- ja rock-musiikkiin keskittyvä festivaali Positivus järjestetään tänä vuonna kymmenennen kerran. Kymmenessä vuodessa festivaali on pystynyt kasvamaan Latvian suurimmaksi ja yhdeksi Baltian suurimmista ellei jopa suurimmaksi ulkoilmafestariksi.
Kymmenen vuoden aikana Positivuksen lavoille on ehtinyt nousta pitkä lista kansainvälisiä tähtiä, latvialaisia ja muita lähialueiden bändejä. Päälavat on pääasiassa varattu kansainvälisille performansseille ja baltialaiset bändit kipuavat pienemmille lavoille.
Ohjelmiston paino on vuonna 2016 kuten aiempinakin vuosina pinnan alla kuplivissa ja jo pinnalle pulpahtaneissa kansainvälisissä elektronisissa bändeissä ja muutamassa vanhan koulukunnan rokkarissa. Positivuksen 10-vuotisjuhlien päätähdet ovat Ellie Goulding, joka esiintyi festivaalilla myös vuonna 2014, sekä Grimes, M83 ja AIR. Iggy Pop tuo elektronisen popin sekaan perinteisempää rock-asennetta.
Luonnollisesti mukana on myös Latvian kärkinimet kuten pakanametallia takova Skyforger, Latvian Elastinen eli Ozols ja legendaarisen Brainstorm-yhtyeen sukulaispoikien bändi Carnival Youth, lempeää hipster-folkkia soittava Alise Joste ja klassista musiikkia popularisoiva DaGamba, joka vuonna 2015 voitti epävirallisen ”eniten muusikkoja yhtä aikaa päälavalla” -kilpailun esiintymällä yhdessä Riian sinfonietan ja Juventus-kuoron kanssa.
”Kaupunkifestivaali” ilman hotellia
Positivus järjestetään Riianlahden rannalla pienessä Salacgrivan (suom. Salatsi) kaupungissa, joka Helsingistä on linnuntietä pitkin alle 300 kilometriin päässä. Vaikka festari on ”kaupungissa”, kaupunkifestivaaliksi ei Positivusta voi kuitenkaan sanoa. Pienen kaupungin majoitusvaihtoehtoina on perinteisen metsäfestivaalin tapaan vain koulumajoitus, asuntovaunut ja teltta joko metsässä tai pellolla, jos ei halua matkustaa yöksi kävelymatkaa kauemmas. Tänä vuonna festivaaliorganisaatio on tuonut väliaikaisia puumajoja vierailleen.
Festivaalialueena toimii Via Baltican ja Itämeren välissä oleva urheilupuisto, jonka jalkapallokentällä on päälava, kakkoslava on laululavamaisessa amfiteatterissa ja loput lavoista sijaitsee juhlateltoissa ympäri aluetta. Alueen kangasmaasto on kestänyt sadepäivinä muuttumatta mutavelliksi ja kuumina päivinä meri, ranta ja tuuli viilentävät kuumuudesta innostuvia. Klassisiin mutakylpyihin pääsee sadepäivinäkin vain muutamissa lätäköissä.
Kolmannes festivaaliyleisöstä tulee Positivukseen Latvian ulkopuolelta. Yleisön joukossa kävellessä huomaa, että festivaali on hyvin suosittu esimerkiksi Virossa. Yleisön joukossa on olutlasi kädessä nähty Viron presidentti Ilves ja vuonna 2015 muun muassa virolainen kesäisen letkeä folk-musiikkiyhtye Curly Strings sai esiintymisteltan lähes pullistelemaan liitoksistaan.
Positivuksessa ei vuosien saatossa ole juuri suomalaisiin törmännyt, mutta vähitellen myös pohjoisen suunnasta löydetään Salatsin hiekkarannoille. Suomalaisin festivaalikävijän silmin tarkasteltuna Positivus näyttää joiltain osin erilaiselta kuin kotimainen festivaali. Vaikka alkoholia saa nauttia vapaasti, ei känniääliöitä näy. Toisaalta latvialaiseen normaaliin hintatasoon verrattuna ylikallis kaupallinen lager jarruttaa itsessään juoman määrällistä nauttimista. Suomalaisia, olutkarsinoihin tottuneita, saattaa hämmentää vapaus nauttia anniskelukioskeista ostetut juomat vaikka eturivissä. Tapahtumasta puuttuvat myös pitkät kalja- ja vessajonot puuttuvat, mikä pakottaa nauttimaan tapahtuman kulttuuriohjelmasta jonottamisen ihanuuden sijaan.
Suomesta Positivukseen pääsee esimerkiksi lentämällä Riian kautta ja jatkamalla sieltä festivaalibussilla tai Tallinnasta bussilla. Omalla autolla Tallinnasta festarille ajaa noin kahdessa tunnissa. Suomessa on Wannabe tours järjestää festivaalimatkoja Positivukseen.
