Matkailu

Pyöräretkeily Latgalen järvimaisemissa on suosittu lomanviettotapa latvialaisten keskuudessa. Pyöräilyn harrastajana ilahduinkin saadessani kutsun latvialaiselta ystävältäni lähteä tutustumaan Kaakkois-Latgalen maisemiin pyöräillen kesällä 2011. Etuinani olivat ystäväni Latgalen tuntemus johtuen hänen puoliksi latgalelaisesta taustastansa sekä hänen omistamansa kiinteistöt pyöräretkemme alueella, mutta samaisilla alueilla voi epäilemättä tehdä antoisan retken myös ilman näitä etuja.

Matkaan heinäkuun loppupuolella Helsingistä lähdimme minä ja pyöräni, joka kulki helposti laivassa pienestä lisämaksusta. Tallinnassa Ecolines ilmoitti, etteivät he kuljeta pyöriä lainkaan, mutta Eurolinesin Lux Espressin kuski suostui pyörän ottamaan, vaikka sekavista säännöistä jouduin kuskin kanssa surullisen huonoilla viron taidoillani hieman vääntämään. Riiassa sain pyörän yöksi ystäväni autotalliin, mutta myös useisiin hotelleihin ja hostelleihin pyörän voi ottaa. Kadulle pyörää ei kannata missään nimessä jättää, eikä se ole paikallisillakaan Riiassa tapana.

Varusteiden karsimisen jälkeisten parin tunnin yöunien jälkeen minä ja kaksi ystävääni kiidimme pyörinemme Riian sateisen aamuruuhkan läpi Daugavpilsin junalle, jonka penkeille rojahdimme läpimärkinä ja väsyneinä, mutta helpottuneina junaan ehtimisestä. Pyörän kuljettaminen junan käytävällä maksoi reilun latin suunta.

Venäjänkielisten työläisjoukkojen sekä useiden pyöräretkelle suuntaavien perheiden kanssa saavuimme aurinkoiseen Daugavpilsiin. Teimme pienen kierroksen Daugavpilsin keskustassa, ja totesin huhut Daugavpilsista Latvian rumimpana kaupunkina täysin aiheettomina. Vanhojen, matalien puu- ja kivitalojen reunustamia katuja varjostivat auringonpaahteelta jykevät vanhat puut, väriä kävelykadulle toivat runsaat kukkaistutukset ja sivukaduilla kohtasimme pienen seikkailun ystäville kiintoisia paikkoja, kuten rautatiesillan alustan asutusta, vankilan murenevine muureineen ja teitä, jotka johtivat ei-mihinkään. Huoltoasemalla, jolta ihailin Daugavpilsin kyseenalaisen maineen aiheuttaneita neuvostoarkkitehtuurin ”helmiä”, täydensimme vielä renkaidemme ilmavarannot ja lähdimme kohti Krāslavaa – sekä tummia pilviä.

Sadetakit tulivat pian tarpeeseen ja taitoimme matkaa rauhalliseen tahtiin. Hitauteemme yksi syy oli puuskittainen vastatuuli, mutta ensisijainen ongelma olivat itse pyöräilyreitit, joilla pehmeä hiekka ja perunapelloksi muotoutunut tienpinta vuorottelivat. Maisemissa sen sijaan ei ollut valittamisen sijaa: Daugavan jokilaaksosta nousi sumu pelloille, joilta lehmät meitä tervehtivät, ja sumun harmaudessa loistivat värikkäät, puiset maalaistalot. Kävimme ihailemassa jokilaaksoa myös parista näköalatornista, kunnes kyllästyimme pyöräilyreitin muhkuraisuuteen ja siirryimme ajamaan isommalle tielle, jolla matka sujui kevyesti.

Krāslavan kaduilla tuntui elävän mennyt maailma. Alhaalla joen varressa seisoivat riveissä perinteikkäät puiset asuintalot, joita joillakin kaduilla oli säilynyt pitkät pätkät hyvin kaukaisilta ajoilta. Kukkulaltaan kaupunkia vartioi rapistumaan päästetty kartano, jonka luota oli erinomaiset näkymät kaupunkiin ja Daugavalle. Joen toiselle puolelle metsikköön majoituimme telttoihimme. Iltaista joogaharjoitusta tehdessäni joen varren hiekkarannalla saapui viereeni nuori poika kalastelemaan mitään sanomatta, ja siinä me harjoitimme hiljaa iltamenojamme lokkien äänekkäästi taistelessa saalistaan joen pyörteissä.

Ensimmäisen päivän jäljiltä lähes kaikki varusteemme olivat märkiä, mutta toisena päivänä saimme herätä auringon paistaessa ja samasta onnesta saimmekin nauttia koko loppumatkan. Päätimme juhlistaa aurinkoa syömällä Krāslavan keskustan ruokalassa runsaan aamiaisen, jonka jälkeen lähdimme polkemaan kohti Aglonaa. Krāslava-Aglona -tietä matka sujui vauhdilla katselemalla kaikissa väreissä loistavia puutaloja ja puutarhoja, rauhaa huokuvia hevosia sekä lammas- ja lehmälaumoja, helteisissä pesissään nuokkuvia haikaroita sekä kylien penkeille, keinuille ja järvien rannoille kokoontuneita latgalelaisia. Helpotimme hellettä vastaantulleissa järvissä ja kyläkauppojen jäätelövalikoimilla, joihin kuuluu esimerkiksi suomalaisille uusi tuttavuus, mielettömän herkullinen sikurijäätelö (latviaksi cigoriņš).

Toinen ystäväni oli kohkaillut jo päiväkaudet ”paholaisen järvestä” (Čortoka ezers, Velnezers), joka sijaitsee Krāslavan ja Aglonan välillä. Tieltä ei ole minkäänlaisia viittoja tämän Latvian vihreimmän järven luokse, eikä sitä löydy esimerkiksi Google Mapsin kartalta. Ystäväni mukaan järvessä tosiaan asuu paholainen, ja hän epäili, että siksi ketään ei haluta ohjata järvelle. Hetken harhailtuamme löysimme perille, missä meitä tienviittojen puutteesta huolimatta odottikin bussilastillinen turisteja. Järven luona oli latviankielisiä esittelytauluja, joissa kerrottiin hurjia kertomuksia järven nimen taustasta, sen asukin tekosista ja ihmisten kunnioituksesta tätä pienen pientä, vihreää järveä kohtaan. Mekään emme veteen uskaltautuneet koskemaan, vaan virkistyimme uimalla viereisessä järvessä, mutta jostain syystä paholainen oli kuitenkin päättänyt suuttua tai osoittaa voimansa: ystävieni teltta oli kadonnut pyörän tarakalta uintimme aikana.

Totesimme ilman niin lämpimäksi ja sadepilvet kaukaisiksi, että näimme parhaaksi jatkaa ulkona majoittumista, joten matkamme jatkui kohti Latvian katolisuuden keskusta, Aglonan kirkkoa. Turismiesitteissä ja Latvia-opuksissa tuhanteen kertaan nähty kirkkorakennus suurine puistoineen oli auringossa loistaessaan varsin vaikuttava näky. Matkalaisten mieliä lämmittivät ja kehoja viilensivät pullontäyttömahdollisuus pihan pyhällä lähteellä sekä jylhän kivirakennuksen mieluisan viileät sisätilat. Näiden hellepäivän ykkösprioriteettien lisäksi ehdin vierailla myös pienessä kirkkokaupassa, josta mukaani olisi lähtenyt kassikaupalla varsin erikoisia kitsch-kortteja ja muuta pientä kummallista, jos en olisi ollut matkassa pyörällä.

Jatkettuamme matkaa näimme kyltin Kuninkaan kukkulalle (Kristus Karaļa kalns), jonne poikkesimme vierailulle, sillä yö ei ollut vielä lähelläkään. Paikalla tapasimme puutarhureita, jotka kertoivat puuveistostarhan syntytarinan. Heidän mukaansa alueen omistaja Jānis Stupāns oli alunperin suunnitellut paikalle taloansa, mutta olikin nähnyt näyn, jossa hänelle ilmestyi alue Jumalalle pyhitettynä puutarhana. Mukaansa hän sai joukon taiteilijoita, ja niinpä meitä kukkulalla tervehtivät mitä moninaisimmat Raamatun kertomuksiin perustuvat puuveistosasetelmat sekä Nooan arkki. Puutarhassa työskennelleet naiset pyysivät meitä asettumaan yöksi Eedenin puutarhaan ja liittymään seuraavana päivänä kirkonrakennustalkoisiin, mutta huolimatta erikoisen tarjouksen ja auringonlaskussa kylpevän Eedenin houkuttelevuudesta päätimme jatkaa yöksi läheiselle niemelle. Siellä nautimme jälleen Latgalen puhtaiden järvien virkistävyydestä ja rakensimme ystävilleni laavun majapaikaksi.

Kolmannen päivän tavoitteemme oli päästä yöksi ystäväni tyhjälle tilalle Mākoņkalnsiin. Matka sujui keveästiAndrupeneen asti, vaikka lämpötila läheni 30 astetta. Matkalla vastaan tulivat yllättävät Mariampolen kerrostalot keskellä peltoja ja valtavin koskaan näkemäni haikaranpesä. Andrupenessa saimme täydennettyäruokavarastomme pienessä kaupassa ja vesivarantomme eräällä maatalolla. Keskusta, jossa kauppa sekä kylän vitivalkoinen, komea kirkko olivat, sijaitsi keskelle laakeuttaa nousevalla kukkulalla, jolta näkymät olivat näyttävät.

Matka jatkui ystäväni “oikopolkua” Mākoņkalnsiin, ja pääsin tutustumaan sellaisiin teihin, joista minua oli etukäteen peloteltu. Vaikka matkaa Andrupenesta Mākoņkalnsiin ystäväni tilalle oli vain joitakin kilometrejä, poljimme – tai pääasiassa kävelimme – useita tunteja. Onneksemme maisemat Salājin luonnonpuistossa ja sen ympäristössä olivat kuitenkin jylhimpiä matkalla, osittain johtuen nousevista myrskypilvistä kumpujen ja järvien takana. Sopivasti ennen sadetta ehdimme ystäväni sievälle, perinteiselle maatalolle, jossa riitti loppuillaksi puuhaa siivous- ja korjaustöissä sekä ruokaa laittaessa naapureiden lahjoittamista perunoista, munista, krējumsista sekä maidosta. Perunapeltoteillä ja upottavassa hiekassa rytyyttämisen jälkeen ruoka maistuikin!

Tolkuttomassa hyttysten joukkohyökkäyksessä vietetyn yön, iilimatojen seassa polskimisen ja melontaretken jälkeen päätimme olla riittävän virkistyneitä jatkamaan haastaville hiekkateille. Tarkoituksemme oli polkaista vain suoraan Maltaan, mutta nimensä kylälle antaneelta Mākoņkalnsin kukkulalta katseltuamme Rāznanjärven kimaltelevaa pintaa päätimme lähteä järvikierrokselle. Päätös oli mainioimpia matkallamme. Päivä oli täydellisen aurinkoinen ja se oli houkutellut paikalliset kävelyille, varjoihin istumaan ja rannoille lepäämään. Lipuškin kylällä jälleen erään vanhauskoisten puukirkon kulmalta lähti täydellinen hopeapajujen reunustama rantabulevardi kiertämään järveä, jonka yllättävästä viileydestä nautimme helteessä antaumuksella.

Päivällä saavuimme Maltaan ystäväni isovanhemmille, jotka täyttivät pöydän tarjoomuksillaan ja kehuivat latgaleksi minulle kilpaa suomalaisia. Iltapäivällä vaihdoimme kulkupelimme autoon, sillä ystäväni halusivat jo päästä lepäämään kartanollensa. Matkalla pysähdyimme vielä keraamikko Aivars Ušpelisin pajalle. Hänen kodilleen johtavan tien varren aidassa oli valtavia, puisia pakanauskonnon symboleja ja piha täynnä mitä ihmeellisempiä ja viehättävämpiä oivalluksia. Herra Ušpelisin luona vierailevia suosittelen kiinnittämään huomiota erityisesti talon seinässä riippuviin myrskylyhtyihin, halkopinoista rakennettuun aitaan sekä ulkovessan sisustukseen. Keraamikko näytti meille dreijaamista ja esitteli omistamiaan muinaissoturien sotisopia, joihin ystäväni ja toinen Maltasta mukaamme tulleista restauroijista myös pukeutuivat.

Illalla saavuimme ystävieni perheen kartanolle Arendoleen. Minä rakennusperinteen ja restauroinnin intohimoisena ystävänä olin tietysti onnessani, että pääsin kartanoon asumaan – varsinkin, kun pääsin seuraamaan ammattirestauroijien työtä ja myös osallistumaan siihen. Arendolen poikkeuksellisen koristeellinen ja mutkikas kartanorakennus, suuri puisto lammas- ja hanhilaumoineen, savusauna ja Dubna-joen viileys viihdyttivät minua useita päiviä. Suosittelen todella kartanoista, arkkitehtuurista ja restauroinnista kiinnostuneita kesämatkailijoita järjestämään itselleen vierailun Arendoleen.

Intohimoistani suurimpia on kuitenkin pyöräily, ja pienen painostuksen jälkeen sain ystäväni näyttämään minulle myös Arendolen ympäristöä pyöräillen. Ympäristöstä löytyivät muun muassa jylhä Vārkavankreikkalaistyyppinen kartano sekä valtava kivenlohkare keskellä metsää Nīcgalessa. Pienen pyöräkierroksemme kiinnostavimpia kohteita oli Kalupen luterilainen kirkko, joka seisoo tyhjänä metsän suojassa aivan keskellä peltoja hyvin epämääräisen karjatien päässä. Tässä Latgalessa tietääkseni ensimmäisessä näkemässäni luterilaisessa kirkossa järjestetään jumalanpalvelus kerran kuukaudessa kesäaikaan, ja luterilaisen seurakunnan pienuudesta johtuen rahaa sen kunnostamiseen on vähän. Niinpä se hieman rapistuneena seisoo keskellä ruohokenttäänsä tyhjänä suurimman osan ajasta. Palatessamme kartanolle pääsin kosketuksiin myös erään asian kanssa, josta minua oli peloteltu: vapaana juoksevat, vihaiset koirat. Onneksi pelottelu oli ollut aiheetonta, sillä näiden yksilöiden säkäkorkeus ei ollut lähellä puoltakaan metriä, eikä vauhtia ollut edes pyöräilijän vertaa.

Matka kokonaisuudessaan oli avartava ja leppoisa. Polkeminen verkkaisesti rauhallisia lehmiä katsellen ja hyvän uimapaikan löytämisen päivän päätehtäväksi ottaminen rauhoittavat mielen takuulla, ja tällaiseen toimintaan Latgale antoi loistavat puitteet. Suuremmilla asfalttiteillä ei meidän matkamme aikana ollut liikennettä haitaksi asti, ja pienten hiekkateiden huonosta kunnosta johtuen valitsimmekin usein mieluummin asfalttitiet merkittyjen pyöräilyreittien sijaan. Tienviitat olivat toisinaan puutteellisia tai sekavia, mutta huolellisella valmistautumisella löytyy vaikka Paholaisenjärvi. Paikalliset ihmiset olivat enimmäkseen suunnattoman avuliaita ja vieraanvaraisia, eikä katseltavasta tai koettavasta todella ollut pulaa. Pieni kauppa löytyy joka kylästä, mutta pyöräkorjaamolle voi olla pitkä matka, joten omat korjausvälineet on tietysti syytä pitää mukana.

Annika Suna

Linkkejä

http://arendolesmuiza.wordpress.com/ [EN, LV]

Arendolen kartanoon pääsee vierailulle sopimalla siitä etukäteen

http://www.latvia.travel/lv/keramikis-aivars-uspelis [LV]

Keraamikko Aivars Ušpelisin luokse voivat tehdä vierailun latvian- tai venäjäntaitoiset

http://www.agkk.lv/ [(EN), (DE), LV]

Kuninkaankukkulan nettisivuilla tietoa ja kuvia

http://www.ltn.lv/~evalds/kld/ [LV]

Tietoa Kalupen luterilaisesta seurakunnasta ja kirkosta latviaksi

http://www.vietas.lv/objekts/kalupes_evaneliski_luteriska_baznica/ [LV]

Kartalta näkee Kalupen luterilaisen kirkon tarkan sijainnin

http://turisms.latgale.lv/en/ [EN, LV]

Latgalen turismisivustolla mainioita reittiehdotuksia pyöräretkiäkin varten

http://www.latvia.travel/en/bike [EN, DE, LV, RU]

Turismiportaalissa yleistä tietoa pyöräilystä Latviassa ja ideoita pyöräretkille

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/forumdisplay.php?f=66 [FI]

Fillari-lehden foorumin matkailuosiossa vinkkejä pyörämatkailuun ja keskusteluja myös Baltiassa polkemisesta