Latvialaisen Bille-trilogian toisen osan julkistus ja keskustelutilaisuus tiistaina 20.10.2020 klo 18.00.
Tervetuloa seuraamaan keskustelua virtuaalisesti suorana lähetyksenä osoitteessa fb.com/EmbassyofLatviainFinland tai myöhemmin tallenteena.
Bille-tytöstä kertovan, osittain tosipohjaisen trilogian on kirjoittanut latvialainen runoilija, kirjailija ja kääntäjä Vizma Belševica (1931–2005). Romaanin on suomentanut Mirja Hovila. Kustantajana on Paperiporo, yksi harvoista latvialaista lasten ja aikuisten kirjallisuutta julkaisevista suomalaisista kustantamoista.
Keskustelua moderoi Rozentāls-seuran toiminnanjohtaja Jenni Kallionsivu. Keskusteluun osallistuvat suomentaja Mirja Hovila ja historioitsija, filosofian tohtori Seppo Zetterberg. Mitä yhteistä ja mitä erilaista latvialaiset ja suomalaiset kokivat toisen maailmansodan aikana?
Tilaisuuden aikana voi osallistua online-kilpailuun ja voittaa uuden Bille ja sota -kirjan. Näemme myös otteita latvialaisesta Bille-elokuvasta sekä valokuvia tuolta ajalta. Keskustelu on suomenkielinen.
Dimensions of Distance -näyttely Valokuvakeskus Raaseporissa juhlistaa Fiskarsin taiteilijaresidenssin ja Rozentāls-seuran 5 -vuotista yhteistyötä. Ohjelman taiteilijat on kutsuttu tarkastelemaan etäisyyden teemaa teoksissaan. Näyttelyn kuraattorina toimii Kati Sointukangas Fiskarsin taiteilijaresidenssistä.
Ohjelma tarjoaa latvialaisille luovien alojen ammattilaisille vuosittain yhden kuukauden residenssikauden Fiskarsin uniikissa taiteilijayhteisössä. Inspiraatio, jonka residenssikausi mahdollistaa syntyy monin eri tavoin. Joillekin se on ympäröivä laaja villi luonto, toisille hiljaisuuden mahdollistama henkinen rauha. Jotkut taiteilijoista arvostavat eläväisen taiteilijayhteisön tarjoamia spontaaneja kohtaamisia, uusiin materiaaleihin ja taiteenaloihin tutustumista sekä yhteistyömahdollisuuksia. Mitä ikinä se onkin, keskeistä on etäisyys omaan elämään ja sen moninaiset vaikutukset luomisprosessiin, taiteeseen ja ajatteluun.
Näyttelyssä näemme teoksia, joissa taiteilijat ovat residenssinsä jälkeen jatkaneet etäisyyden ulottuvuuksien käsittelemistä laajemmassa kontekstissa – sekä tilana että mahdollisuutena, niin fyysisellä kuin henkiselläkin tasolla.
Etäisyyden ulottuvuudet -näyttely tarjoaa suomalaiselle yleisölle kuuden hyvin erilaisen ja kiehtovan taiteilijan teosten avulla tuoreen katsauksen latvialaiseen nykytaiteeseen ja muotoiluun. Se tukee myös Fiskarsin residenssin yhtä päätavoitteista – olla enemmän kuin kuukauden vierailu – inspiroida, yhdistää ja tukea residenssin ympärille syntynyttä taiteilijaverkostoa – yli rajojen.
Näyttelyyn osallistuvat Eva Vēvere & Valdis Jansons, Rasma Pušpure, Gundega Graudiņa, Ingrīda Pičukāne sekä Elīna Ruka. Näyttely on saanut tukea Onomalta, Rozentāls- seuralta, Raaseporin kaupungilta ja Latvian tasavallan suurlähetystöltä.
Näyttely on avoinna Valokuvakeskus Raaseporissa (Kauppiaankatu 9, Karjaa) 24.9.-30.10. 2020. Valokuvakeskus on avoinna ti-pe klo 11-17 ja la 10-14.
Seura järjestää jäsenretken näyttelyyn lauantaina 26.9. Lue lisää täältä.
Rozentāls-seura on haastatellut kaikkia residenssitaiteilijoita on ennen heidän residenssijaksoaan. Lue haastattelut täältä:
Vuoden 2016 residenssitaiteilija Rasma Pušpure esittelee työtään. Kuva Ivanda Jansone.
Rozentāls-seuran residenssiohjelma on tuonut Suomeen ja Fiskarsiin jo 5 latvialaista luovan alan ammattilaista! Samalla se on tuonut seuran jäsenille upean mahdollisuuden tavata latvialaisia luovia tekijöitä Fiskarsin upeissa maisemissa. Jatkamme retkiperinnettä tänäkin vuonna ottaen huomioon koronaviruksen tuoman erikoisen tilanteen.
Retkellä Rozentāls-seuran residenssiohjelman näyttelyyn Raaseporin valokuvakeskuksessa sekä Fiskarsiin tutustut niin latvialaiseen kulttuuriin kuin Fiskarsin mainioon ruoka- ja juomatarjontaan. Rozentāls-seuran residenssitaiteilija 2018 Ingrīda Pičukāne kertoo näyttelyä varten maalaamastaan muraalista taiteilijatapaamisessa Raaseporin valokuvakeskuksessa. Tämän jälkeen ajamme Fiskarsiin, jossa nautitaan yhteinen lounas Suomen vanhimmassa majatalossa, Fiskars Wärdshusissa.
Retkipäivä on la 26.9. Lähtö Helsingistä tapahtuu klo 10 ja palaamme noin klo 19. Jäsenretki maksaa 40 e Rozentāls-seuran jäsenille. Myös uudet jäsenet ovat tervetulleita mukaan!
Retkeläisillä on aikaa tutustua Fiskarsin näyttelyihin ja putiikkeihin. Kuva Ivanda Jansone.
Hinta sisältää bussikuljetuksen Helsingistä Karjaalle ja Fiskarsiin sekä takaisin Helsinkiin, osallistumisen taitelijatapaamiseen ja maukkaan lounaan ravintola Fiskars Wärdshusissa (pääruoka, jälkiruoka ja kahvi). Retkeläisille jää myös vapaata aikaa ennen Helsinkiin paluuta.
Ilmoittautuminen 18.9. mennessä maksamalla retkimaksu nettikaupassa. Lisätietoja antaa Jenni Kallionsivu. jenni@rozentals-seura.fi. Kerrothan ilmoittautuessasi, mikäli sinulla on erikoisruokavalio!
Osana Euroopan kielten päivän tapahtumasarjaa Latvian suurlähetystö Helsingissä kutsuu luennolle torstaina 24. syyskuuta kello 18 Töölön kirjaston Mika Waltari -saliin (Topeliuksenkatu 6, Helsinki). Runoilija ja Liivin instituutin johtaja Valt Ernštreit kertoo liivin kielestä ja liiviläisten kulttuuriperinnöstä: ”Liiviläisprisman läpi tarkastellen voi nähdä koko kuvan Latviasta.” Liivin kielellä kirjoittavia runoilijoita on maailmassa vain kolme, ja he kaikki elävät Latviassa. Luennon jälkeen runoilija Baiba Damberga lukee runojaan liiviksi.
Pidetään huolta omasta ja toistemme terveydestä: ethän tule tapahtumaan, jos et tunne oloasi terveeksi tai sinulla on koronaviruksen taudinkuvaan kuuluvia oireita! Luento on englanninkielinen ja sitä voi seurata myös verkon kautta https://fb.com/RozentalsSeura/live.
Latvian suurlähetystö Helsingissä juhlistaa Euroopan kielten päivää jo kolmatta vuotta. Runoilijoiden osallistumista Euroopan kielten päivän tapahtumiin tukevat Latvian Literature ja Rozentāls-seura.
Maailman kaikkien aikojen ensimmäinen suomenkielisille suunnattu latvian etäkurssi alkaa pian! Voit osallistua kotisohvalta, tunturin laelta tai mistä ikinä haluat, kunhan netti toimii.
Opettajana toimii FT Pauls Balodis ja kurssin järjestää Rozentāls-seura. Kurssi alkaa 10.9. klo 17.15- 18.45. Kahden oppitunnin kurssikertoja on yhteensä 10. Kurssimaksu on 150 euroa, ja osallistujien on oltava seuran jäseniä. Jäseneksi voi liittyä ilmoittautumisen yhteydessä: jäsenmaksu on 30 e vuodessa, opiskelijat 15 e.
Ilmoittaudu alla olevalla lomakkeella ja varaa paikkasi kurssilta!
Tänä koronakesänä en matkusta Kuurinmaalle, josta on viime vuosina tullut minulle myös eräänlainen matka lapsuuden maailmaan. Lapsuuden perheessäni ruoan kasvatus kotitarpeiksi oli tärkeää, osin pakon sanelemaa, mutta myös suuren kiinnostuksen kohde. Suvun piirissä puutarhaviljely oli arvossaan. Olen oppinut arvostamaan konstailemattomatonta ruokaa, jonka salaisuus on tuoreus, taito viljellä maukkaita vihanneksia ja taito valmistaa niistä maukasta ruokaa.
Herkkupäivä alkaa Kapsēdessa kuten muutkin päivät keittiön pöydän ääressä maanmainiolla kaurapuurolla, Herkuless-kaurahiutaleista valmistettuna ja muutamalla mansikalla höystettynä. Lisäksi voimaannuttavaa tyrninektaria, kahvia sekä voileipä, jonka päällä pikasuolattuja avomaankurkkuja. Pöydässä on tietenkin myös rahkaa, biezpiens.
Puutarhakatselmuksen ynnä muiden aamuun liittyvien toimien jälkeen sonnustaudutaan Liepājaan hankkimaan mahdollisimman hyviä ja tuoreita aineksia lähipäivien aterioihin.
Liepājaan päästyä on välttämätöntä poiketa ensin miettimään ostoslistaa kahvikupin äärellä Kuršu ielalla Boulangeriessa. Hurmaava sokkeloinen pieni talo tarjoaa nimensä mukaisesti ranskalaisen leipomon herkkuja aika korkealla hinnalla, mutta joka hinnoista huolimatta on aina täynnä.
Mikäli ruoanhankinta ei suuntaudukaan Liepājaan vaan läheiseen Grobiņaan, mietintäkahvit nautitaan Lielā ielalla pienessä somassa leipomossa, josta saa erinomaisia latvialaisia leivonnaisia kuten erilaisia piirakoita ja hunajakakkua. Lielā ielan varrella on myös oivallinen lihakauppa.
Hyvin valmistautuneena suunnataan Liepājan torille, Pētertirgukselle, joka on vilkas ja suosittu ostospaikka. Laaja osa torialueesta on katettu ja auringolta ja sateelta suojaavan katoksen alla viljelijät myyvät omia tuotteitaan. Toisaalla torialueella sijaitsevat pääasiassa tuontivihannesten ja tuontihedelmien jälleenmyyjät, kukkatori, vaatteet, kengät, lelut ja vaikka mitä. Miniäni tarkka katse löytää katetulta torialueelta etsimänsä, tuolla pöydänpätkällä rouva Vērgalesta myy parhaat mansikat, jos ne ovat siltä päivältä loppu, vähän kauempana rouva Rucavasta myy myös hyviä mansikoita. Vanha setä tuossa rivissä myy hyviä ja edullisia perunoita. Liepājan seudulla kasvatetaan erityisen herkullista perunaa! Tuolla pöydällä rouva myy suurissa lasipurkeissa pikasuolattuja kurkkuja, parin päivän vanhoja, viikon vanhoja tai vielä vanhempia, kaikkia pitää maistaa. Maukkaita auringon kypsyttämiä monenmuotoisia ja monenvärisiä tomaatteja myydään tuolla kauempana, samoin paprikoita. Kesäkurpitsoita löytyy monen viljelijän pöydältä. Joku myy kantarelleja, tilli ja valkosipulit ovat välttämätön ostos, latvialaisessa keittiössä tilli sopii lähes kaikkeen. Tarhasuolaheinää löytyy eräältä rouvalta, sitä tarvitaan aika paljon illan keittoa varten. Ja sipuleita. Tämä kaikki vaatii puikkelehtimista toripöytien välissä edestakaisin, mutta kierrellessä valkenee mitä kaikkea ihanaa, elinvoimaista ja herkullista maa tuottaakaan.
On suuri sääli, jos Kiinan ruokatorien koronatartuntojen säikäyttäminä muutamme käsityksiämme toreista ostospaikkana. Liepājan torin kaltaisten mainioiden ja edullisten torien soisi säilyvän aina.
Vielä hankitaan hallista savulihaa keittoon, herkullista makkaraa, rahkaa ja käydään katsomassa alakerrassa kaloja. Jos halutaan erityisen herkullista savukalaa, ajetaan jonain päivänä Pāvilostaan, jossa on erinomainen kalakauppa.
Lounaalle mennään mahdollisesti viehättävään Pastnieka Mājaan Friža Brīvszemnieka ielalla, jossa ruokalistalla on kaikkea pizzasta perinteeseen. Sitä ennen voidaan poiketa nauttimaan silmänruokaa Mākslas lādessa, joka myös on samalla kadulla.
Jos Pastnieka māja on täynnä ja on vielä suoritettava hankintoja kanavan lähellä Rimissä voidaan poiketa Kafejnīca Darbnīcaan Lielā ielalla, jossa hauskan ronskissa ympäristössä saa maukasta ja kekseliästä syötävää.
Suomalaiselle mukava kokemus on ollut Lotte-kahvilat, jossa saa hyvää ja monipuolista kotiruokaa hyvin edullisesti. Lottekahviloita löytyy useampia, ainakin Pētertirguksella ja kanavan varrella Rimin yhteydessä. Suomessa mielestäni ei enää ole vastaavia kansanpaikkoja.
Kotona Kapsēdessa ehkä odottaa laatikollinen naapurin puutarhasta poimittuja mehukkaita kirsikoita, joista urakalla poistetaan kivet ja joista keitetään maukasta hilloa. Sitä kulkeutuu myös Suomeen talven herkkuhetkiiin.
Illan kruunaa Bumbieren puutarhassa avotulella keitetty suolaheinäkeitto, jonka kanssa nautitaan pieni ryyppy ja tummaa leipää hyvässä seurassa koirien kirmatessa ympärillä.
Juhannus on monelle latvialaiselle vuoden tärkeintä juhla-aikaa. Yleensä juhlitaan perheen ja suvun sekä lähimpien ystävien kanssa.
Laulut ja piirileikit kuuluvat jokaiseen juhannusjuhlaan. Perinteisin tarjottava on juhannusolut ja -juusto. Perinteet ovat kaikkialla voimissaan, mutta koko kylän yhdessä viettämä Aplīgošana lienee nykypäivää enää vain yhdessä kylässä Koillis-Latviassa. Aplīgošanalle ei ole löytynyt tarkkaa käännöstä; ehkä sen voisi selittää yksinkertaisesti juhannuslaulajaisiksi.
Joitakin kyläläisiä, etupäässä nuoria perheitä, kulkee laulaen kylän halki aattoiltana ja käy tervehtimässä juhannuksen nimipäiväsankareita. Aattona nimipäiväänsä viettää Līga ja juhannuspäivänä Jānis. Ne olivatkin ennen kaikkein yleisimmät etunimet; nykylapsilla etenkin Līga on käynyt aika harvinaiseksi.
Meidän kylässä yhteisen aattoillan vieton valmistelu alkaa jo iltapäivällä. Aikaisemmin on sovittu, keiden luona vieraillaan. He tietävät odottaa tervehtijöitä, ja tarjoilut ovat jo valmiina vieraita varten. Iltapäivällä kokoonnutaan solmimaan Jānisten miehiset tammenlehväseppeleet. Līga saa naisen kukkaseppeleen. Myös jokaisen talon väelle taiteillaan luonnonkukista tervehdyskimppu.
Illalla kokoonnutaan – nyt on myös pelimanni haitarineen paikalla. Koska juhannuslaulu on todella pitkä, on sen sanat varmuuden vuoksi monistettu laulajille. Ensimmäisen talon piha täyttyy onnittelijoista ja talonväestä. Laulutervehdyksen jälkeen alkaa tarjoilu: isäntä itse kaataa olutta, ystävä tarjoaa snapsit. Käytössä on vanhan tavan mukaan yksi tuoppi oluelle ja yksi viinalasi snapsille. Olut tarjotaan vanhasta hienosta ruukusta, joita käytetään joka talossa. Itse pantua olutta ei ole enää tehty joka talossa. Naiset tarjoilevat juhannusjuustoa ja pieniä piirakoita.
Isäntä Jānis tarjoaa juhannusolutta perinteisestä kannusta ja tuopista.
Sitten alkaa piirileikki, johon enemmän tai vähemmän kaikki liittyvät, jos ei täällä niin seuraavassa talossa. Oira,oira raikaa soittimelta. Parit voivat olla hyvinkin erikokoisia, kun lapset ja aikuiset tanssivat yhdessä. Yksi Oira, oiran liikkeistä on sama kuin nykyisen korona-ajan jalkatervehdys.
Oira, oiraa pidetään myös liettualaisena piiritanssina.
Kun lähdetään seuraavan Jāniksen talolle, alkaa pelimanni taas soittaa, ja kulkijat laulavat. Juhannuslauluja on Latviassa todella useita. Meidän kylässä lauletaan vain yhtä, joka sekin on nimeltään Aplīgošana. Tässä versiossa on yhdeksän säkeistöä, ja niitä lauletaan myös tervehdykseksi nimipäiväsankarille. Hänelle on voitu tehdä myös henkilökohtainen lisävärssy.
Labvakaru, Jāņa māte. Vai tu mūsu gaidījusi? Mīkstu sieru sasējusi? Saldu alu darījusi?
(Hyvää iltaa, Emäntä. Oletko jo odottanut meitä? Oletko tehnyt maistuvat juustot? Oletko pannut makeaa olutta?)
Myös lapset jaksavat kävellä alkuillan mukana talosta taloon. Jossain löytyy leikkikavereita; kukaan ei pitkästy, kun kaikki tuntevat toisensa.
Olemme käyneet onnittelemassa kuutta Jānista, joista yhden pikkupoikakin on Jānis, sekä yhtä Līga-rouvaa. Kierros on kestänyt lähes kolme tuntia, kun vihdoin erotaan. Suurin osa lähtee koteihinsa oman juhlan viettoon ja sytyttämään oman kokon. Nuoret miehet suuntaavat juhannustansseihin kylän Kansantalolle.
”Äiti, pojastasi on juuri tullut entinen maailmanmestari!”
Paluu Moskovassa keväällä 1961 käydystä MM-ottelusta Riikaan kotitalolle osoitteeseen Krišjāņa Valdemāra iela 34 olisi toki voinut olla riemukkaampikin, mutta olihan nuorukaisen ura vasta alkutaipaleella…
Onkin sanottu, että Mihails Tāls (1936-92) oli huumorintajuisempi ja itseironisempi kuin kaikki muut shakin maailmanmestarit yhteensä. Ehkäpä nämä ominaisuudet selittävät osaltaan sen, miksi riikalaisen valtakausi kesti vain pari päivää yli vuoden. Toisaalta juuri inhimillisten piirteidensä ansiosta Tāls on aina ollut tavattoman suosittu, kukaties jopa kaikkien aikojen rakastetuin shakkinero.
Taikuri laudan äärellä
Suosioon vaikutti keskeisesti myös Tālsin räiskyvä pelityyli, joka lumosi niin suuren yleisön kuin asiantuntijatkin 1950-luvun loppupuolelta alkaen, aikana jolloin huipputason shakista oli jo tullut varsin ”tieteellistä” ja sitä myöten varovaistakin.
Tāls ansaitsi hurjilla sommitelmillaan ja uhrauksillaan lempinimen ”Riian taikuri”. Tuntui tosiaan siltä kuin hän olisi loihtinut laudalle mitä mielikuvituksellisimpia käänteitä. Tālsin pelejä esiteltiin lehdissä ympäri maailmaa, ja latvialaisittain oli tietenkin tärkeää, että lempinimeen sisältyi sana Riika (”Magician from Riga”, ”Mago di Riga”, ”Trollkarlen från Riga” jne.); Tāls ei suinkaan ollut venäläinen shakkinero!
Tāls nousi maailmanhuipulle komeetan lailla voittamalla Neuvostoliiton mestaruuden kaikkien aikojen nuorimpana, vain 20-vuotiaana; vuotta myöhemmin hän uusi urotekonsa kotikentällä Riiassa.
MM-otteluun Mihail Botvinnikia vastaan nuori riikalainen eteni pari vuotta myöhemmin. Kun ottelu toukokuussa 1960 päättyi, 23-vuotiasta Mihails Tālsia juhlittiin shakin kahdeksantena ja samalla kaikkien aikojen nuorimpana maailmanmestarina.
Pari vuotta kestänyt nousukiito katkesi kuitenkin heti seuraavana keväänä Botvinnikin valloitettua maailmanmestaruuden takaisin itselleen uusintaottelussa, jossa Tāls ei missään nimessä ollut parhaimmillaan.
Parantumaton boheemi
Vaikka Mihails Tāls pysyi erittäin kovassa lajissa huipulla yli 30 vuotta, paljon pelaten ja kilpaillen ympäri maailmaa, hän eli pikemminkin taiteilijaelämää kuin huippu-urheilijan arkea. Tupakkaa ja alkoholia kului melkoisia määriä, joten raitistamiskampanjoista shakkinerolla oli selvä mielipide: ”Valtioko käy taisteluun vodkaa vastaan? Asetun vodkan puolelle!”.
Aitona boheemina Tāls ei piitannut maallisista, ja ennen muuta hän vieroksui teknisiä laitteita autoa (eihän hänellä ollut ajokorttiakaan) ja rannekelloa myöten. Lompakkokaan ei kuulunut varusteisiin, joten turnauksista saadut palkintorahat saivat pursuilla vapaasti taskuista pieninä seteleinä.
Lääkäriperheessä (Nehemia-isä oli tunnettu neurologi, Jakov-veli työskenteli Jūrmalan sanatoriossa) varttunut riikalainen opiskeli yliopistossa kirjallisuutta ja mieltyi Ilfin ja Petrovin tuotantoon siinä määrin että kirjoitti tutkielman kaksikon veijariromaanista ”Kaksitoista tuolia”, jossa paljon muun ohella pelataan myös shakkia.
Tāls oli kiinnostunut myös musiikista, hän soitti Ida-äitinsä tavoin pianoa (kun taas isän soitin oli viulu) ja meni parikymppisenä naimisiin lahjakkaan riikalaisen laulajan ja näyttelijän Salli Landaun kanssa. Kulttuuripiireissä viihtyneellä shakkimestarilla oli 60-luvulla myös pitkä suhde näyttelijä Larissa Kronbergiin, joka oli käyttänyt viehätysvoimaansa valkokankaan lisäksi myös KGB:n leivissä ns. honey trap’ina.
Horjuva terveys
Tālsin pahin vihollinen oli horjuva terveys, ja onkin suoranainen ihme että peräti kaksitoista leikkausta läpikäynyt mies kykeni tekemään pitkän ja menestyksekkään uran. Eniten harmia oli munuaisista, joiden aiheuttaman kivun määrää voi vain kuvitella. 70-luvulle tultaessa onnistunut leikkaus antoi kuitenkin miehelle lisävoimia laudan ääressä, ja vuosina 1972-73 Tāls pelasikin uskomattomat 86 peliä tappiotta.
Toinen huippukausi osui 70-luvun loppuun, minkä seurauksena Tāls nousi hetkellisesti jopa maailmanlistan kakkoseksi, 20 vuotta maailmanmestaruutensa jälkeen! Uran tunteikkaimpiin hetkiin kuului syksyllä 1979 kotikaupungissa saavutettu ylivoimainen voitto ns. alueidenvälisessä turnauksessa, josta seulottiin MM-ottelijat. Vuonna 1977 avattuun Dailes-teatteriin oli pelipäivinä pitkät jonot, sillä riikalaiset halusivat nähdä idolinsa tositoimissa. Tāls oli miltei hukkua kukkiin ja lahjoihin, niin valtaisaa oli paikallisten tarjoama kannustus.
1980-luvulla Tāls pelasi yhä korkealla tasolla, vaikka taistelikin kelloa vastaan terveytensä suhteen. Vuosi 1989 oli jo lopun alkua; sairastelut vaikuttivat ulkoiseen olemukseenkin, mistä syystä Tāls vitsaili nimikirjoitusta pyytämään tulleille faneilleen:” Kiitos että vielä tunnistitte minut!”.
Kuolinhetki ei olisi voinut sattua surullisempaan ajankohtaan, vaikka siinä onkin nähtävissä koko lailla symboliikkaa. Vuonna 1992 Manilassa näet pelattiin shakkiolympialaiset, joihin myös uudelleen itsenäistyneet Baltian maat osallistuivat ensi kertaa sitten vuoden 1939. Tāls oli nimetty Latvian joukkueeseen, mikä mestarille oli taatusti unelmien täyttymys. Synnyinmaansa riveissä häntä ei kuitenkaan ehditty nähdä, sillä Latvian sijoittuessa upeasti viidenneksi runsaan sadan maan kisassa Tāls oli jälleen kerran sairaalahoidossa Moskovassa, jossa hän kuoli 28. kesäkuuta 1992. Hänet haudattiin Riian uudelle juutalaiselle hautausmaalle (Jaunie ebreju kapi).
Rikkaan elämän elänyt shakkinero ei koskaan surkutellut kovaa kohtaloaan vaan tyytyi osaansa. Viimeisinä aikoinaan hän totesikin itseironiseen tyyliinsä: ”Suvussani on paljon lääkäreitä, vain minä valitsin toisin kun ryhdyin humanistiksi. Lopulta lääketiede sai kostonsa!”
Latvia on muuttanut elämääni 30 vuoden aikana myös niin, että olen saanut ystäviä – saanut ja menettänyt, sillä elämän kiertokulkuun kuuluu myös kuolema. Kirjoitukseni sävy on siis tummempi kuin aikaisemmin mutta silti valoisa.
Baiba
Sain Latviasta aluksi myös ystäviä, joiden kanssa minulla ei ollut yhteistä kieltä. Ensimmäisten ystävieni kautta tutustuin Baiba Ziediņaan, joka oli kirjakauppias. Hänen kotonaan sain kokea suurta lämpöä ja vieraanvaraisuutta. Pieni lähiöasunto Salaspilsissa täyttyi ystävistä ja perheenjäsenistä. Kun kielitaitoni vähitellen kehittyi, ostin häneltä lukemattomia kirjoja, joista on edelleen iloa ja hyötyä.
Baiba oli esimerkki ihmisestä, jota ei vaivannut kateus, vaan hän osasi iloita toisten puolesta. Ystäväni halusivat kerran tehdä puutarhaansa porakaivon. Kun Baiba sai kuulla, että reikä on porattu, hän tupsahti kylään kakku ja kuohuviinipullo mukanaan. Pitihän reikää juhlia! Kaivo ei lopulta toteutunut, mutta eihän juhlinta silti koskaan mene hukkaan.
Elämä ei päästänyt Baibaa helpolla, mutta hän oli ahkera ja sinnikäs – voisi sanoa, että hänellä oli suomalaista sisua! Baiba oli myös valoisa kristitty ja suhtautui tyynesti siihen, ettei hänen sairauttaan voitu parantaa. Keittiössäni on Baiban antama maljakko, jonka nähdessäni kiitän hänen ystävyydestään, ilostaan ja esimerkistään.
Ojārs
Ojārs Bušs oli kielentutkija, polyglotti, kääntäjä ja hieno, mutta ujouteen saakka vaatimaton ihminen. Hän oli myös Suomen ja suomen ystävä. Tutustuin häneen jo 1990-luvulla. Kun kävin hänen luonaan Latvian kielen instituutissa, joka on ”Stalinin hampaassa” eli tiedeakatemiassa, puhuimme yleensä suomea. Ja koska puhuimme suomea, hän ehdotti minulle melkein heti sinunkauppoja. Arvostettu tuliainen oli suomalainen sanomalehti, sillä silloin ei ollut vielä nettilehtiä.
Kerran häntä haastateltiin Diena-sanomalehteen, aiheena latvialaiset etunimet, joita Ojārs oli tutkinut paljon. Lopuksi haastattelija kysyi, mitkä ovat hänen omat suosikkinimensä. Ojārs sanoi: “Minun lapseni ovat Ieva, Līga ja Jānis. Luulen, että olen vastannut kysymykseenne.”
Ieva on meikäläisittäin Eeva mutta myös Tuomi, hyvin suosittu nimi kaikenikäisten keskuudessa. Līgan päivä on 23.6., siis juhannusaattona eli Līgo-päivänä (Baltiassa juhannusta ei ole siirretty viikonloppuun niin kuin meillä). Juhannuksena nimipäiväänsä viettää Jānis eli meidän Jussi, Juha, Juhani, Johannes jne. Jānis on kautta aikojen yleisin miehennimi, mutta viime vuosina se ei ole enää mahtunut kymmenen kärjessä -listalle. Nimipäivät ovat Latviassa tärkeitä, ja nimipäiville saa tulla kutsumattakin. Monilla on vain yksi nimi, mutta kaksi nimeä on alkanut yleistyä. Ihmetystä herättää se, että suomalaisella voi olla kolme nimeä (nyt jopa neljä).
Huvia ja hyötyä slangisanakirjasta
Ojārs tarjosi aina kahvia ja keksejä. Kahvina oli šķīstošā kafija, ”liukeneva kahvi” eli pikakahvi, puhekielessä šķīstene. Tämäkin sana oli Ojārsin ja Vineta Ernstsonen laatimassa slangisanakirjassa, joka on yksi kirjahyllyni aarteista. Entä nešķīstene? Tietenkin ei-pikakahvi, suodatinkahvi. Kielellä voi leikitellä.
Maira
Lokakuussa 2015 avasin kerran pitkästä aikaa Latvian kirjailijaliiton verkkosivun ja yllätyin, kun näin siellä ystäväni Maira Asaren kuvan ja nekrologin. Maira oli kuollut päivää aikaisemmin.
Ventspils on tunnettu värikkäistä lehmäpatsaistaan.
Tutustuin Mairaan Ventspilsissä, joka on länsirannikon tärkeä satamakaupunki mutta myös kulttuurikaupunki. Sinne avattiin vuonna 2006 Kansainvälinen kirjailija- ja kääntäjätalo. Minulla oli ilo osallistua sen avajaisiin ja myöhemmin päästä sinne myös työskentelemään. Ventspilsissä tapasin Mairan. Hän oli vastikään julkaissut romaanin, joka kuvaa elämää riikalaisessa naisvankilassa. Kirja on osittain tosipohjainen, eikä Maira sitä salannut vaan puhui asiasta avoimesti. Maira oli myös runoilija ja käänsi runoutta ja proosaa venäjästä. Muutama hänen runonsa on julkaistu Elisabet Nordgrenin toimittamassa antologiassa Älä juo vesijohtovettä (Pohjoinen 1997).
Mairan ja muiden kollegoiden kanssa otettiin vastaan uusi vuosi – Ventspilsissä puoli tuntia myöhemmin kuin muualla Latviassa, ollaanhan länsirannikolla. Myöhemmin pääsin Mairan ansiosta kaupungin pohjoispuolella olevalle Staldzenen rantatörmälle, jonka hiekkaranta on täynnä toinen toistaan hienompia kiviä. Ranta on näkemisen arvoinen myös silloin kun syksyn tuuli riehuu ja aallot piirtävät hiekkaan koko ajan muuttuvia kuvioita.
Mairan kirjan suomentaminen oli alusta alkaen mielessäni, ja Maira selitti minulle vankilaslangia. En ole unohtanut tätä hanketta vaan toivon sen vielä toteutuvan.
Milda
Latvian runoilijoista minulle tärkein on Aleksandrs Čaks, jota sanotaan Latvian ensimmäiseksi kaupunkirunoilijaksi. Hän kuvasi bulevardeja, niiden muotoon leikattuja lehmuksia ja ajureita mutta myös laitakaupungin lapsia, varjoisia pihoja ja lehtimummoja. Hän kuoli aivan liian varhain, mutta hänen laajan tuotantonsa merkitys on säilynyt, ja monia runoja on sävelletty. Hänellä on kotimuseo Riian Lāčplēša ielalla. Sen johtajana oli ensin Andra Konste – nykyisin Ventspilsin kirjailija- ja kääntäjätalon johtaja – jonka ansiosta sain tavata Čaksin suuren rakkauden, kääntäjä Milda Grīnfelden.
Milda asui tyttärensä Ievan luona. Käynnit siellä olivat minulle juhlaa (kirjoitin niistä Rozentāls-seuran vuosikirjaan jo 1990-luvulla). Milda sai elää pitkän elämän, josta ei puuttunut vaikeuksia ja poliittista vainoa. Hän oli syntynytkin Novosibirskissä, jonne hänen vanhempansa oli karkotettu. Vaikka hän oli kymmeniä vuosia minua vanhempi, hän kohteli minua tasa-arvoisena kollegana. Kerran jos toisenkin lähdin sieltä kirja, lehtileike tai valokuva mukanani. Käsiala oli jo vapisevaa, mutta omistuskirjoituksesta Milda ei tinkinyt. Ilonaihe on sekin, että yhteys Ievaan on säilynyt, vaikka Milda on poissa.
Entä nyt?
Mieli on haikea ja kiitollinen. Elämän kulkua ei voi pysäyttää, emmekä tiedä, milloin aikamme tulee täyteen. Onneksi! Näiden 30 vuoden aikana olen menettänyt myös vanhempani, joista tuli Latvian ystäviä, vaikkeivät he käyneet siellä kertaakaan. Viime vuonna kuollut äiti oli pienkustantamoni mesenaatti, jota ilman en voisi julkaista latvialaista kirjallisuutta.
Tämä on juttusarjani neljäs ja viimeinen osa – ainakin toistaiseksi, sillä aiheita jäi runsaasti yli, esimerkiksi juhlapäivät ja perinteet, uskonnot ja uskomukset, talkoot, sääli ja kiisseli (mitä ihmettä?!), taide ja arkkitehtuuri, ulkolatvialaiset, ruoka ja juoma – ja tietenkin kieli ja sen muuttuminen. Kirjallisuudesta voisi kirjoittaa paljonkin, mutta jotain siitä on luettavissa jo täältä. Kirjasuomennosten tilanne on tuon jälkeen hiukan kohentunut, ja tänä syksynä on tulossa taas lisää. Latvia pitää minut tiiviisti työn ääressä.
Latvia on muuttunut, ja samalla Suomi on muuttunut, maailma on muuttunut ja minä olen muuttunut. Entä seuraavat 30 vuotta? Sitä voimme vain arvailla.
Teksti: Mirja Hovila Kuvat: Seppo Hovila
Pääkuva: Yksi 1800-luvun nuorlatvialaisen liikkeen johtohahmoista oli Krišjānis Valdemārs, jonka ansiosta Latviaan perustettiin ensimmäinen merenkulkuoppilaitos. Hänen patsaansa on Ventspilsin rantakadulla.
Kaakkois-Latvian Latgale kuului 1500-luvulta alkaen 200 vuotta Puolalle. Siksi katolilaisuus on siellä edelleen pääuskonto. Länsirannikon suitit on toinen katolinen ryhmä.
Latgale on vanhahtavampi ja köyhempi kuin muut maakunnat: jotkut pitävät sitä takapajulana. Yleinen mielikuva heilläkin on, että latgalelaiset ovat erittäin vieraanvaraisia ja ystävällisiä. Ja näinhän se on; niin hienoa naapuriapua en ole muualla kokenut.
Latgalessa on yleistä, että perheen vanhemmat ovat eri uskontokunnista: uskonnollinen suvaitsevaisuus on itsestäänselvyys. Lapset tutustuvat kummankin kirkon käytäntöihin ja oppivat kunnioittamaan muita ja hyväksymään muunuskoiset. Uskontoon suhtautuminen on mutkatonta, eikä rajoja pystytetä.
Asustelin Latgalessa yhdeksän talon kylässä: ihmiset olivat alkuperältään viittä eri kansaa ja harjoittivat neljää eri uskontoa. Huomattava osa ihmisistä Latgalessa on kolmikielisiä: latgale ja latvia äidinkielinä sekä venäjä.
Talojen omat ristit ovat elävää perinnettä.
Meidän kylässä oli iso risti. Kylien risteille pysähdytään hiljentymään ja kokoonnutaan hartaushetkiin pääasiallisesti toukokuussa. Joskus pysähdytään vain juttelemaan.
Maanteiden varsilla on tieristejä, joiden ympärille on yleensä rakennettu aitaus penkkeineen. Joistakin pidetään erittäin hyvää huolta, ja kukkaistutukset ovat hoidettuja. Jos ristillä ei käy kukaan säännöllisesti tuomassa tuoreita kukkia, on siellä ainakin muovisia.
Isot puiset ristit ovat yleisemmin punaruskeita, mutta myös valkoisia näkyy. Keskellä on usein toinen pienempi risti, vasta siihen on kiinnitetty metallinen ristiinnaulitunkuva. Ristien suojana voi olla puinen, harvemmin metallinen kapea katos. Puukatoksissa on taidokkaat koristeleikkaukset, jollaisia Latgalessa näkyy usein vanhojen talojen ikkunapielissä ja seinälaudoituksissakin.
Ristejä on myös yksityistalojen pihoilla; uusia pystytetään vieläkin. Ne voivat olla myös pienempiä metallisia. Ristit on nimetty talon tai kyseisem paikan mukaan.
Tieristejä on koko Latgalen alueella, mutta Vabolen kunnassa on jopa Krusifiksien tie, jonka varrella niitä on kolmisenkymmentä. Vabolessa kerrotaan vieläkin, kuinka neuvostomiehityksen aikana ristejä haluttiin hävittää ainakin keskeisiltä paikoilta. Oli kuitenkin hyvin vaikea löytää työhön halukkaita. Kun sitten muutama saatiin aloittamaan työt, kohtasi heitä kaikkia joku onnettomuus – yhtä jopa kuolemaan johtanut. Kaikki ristit saivat jäädä paikoilleen.
Tieristit hoidetaan rakkaudella. Ristiinnaulitunkuva voi olla puinen tai metallinen.
Toukokuu on katolisille Marian kuukausi. Koko Latgalessa järjestetään Marian hymnien lauluiltoja. Vain harvalla ristillä kokoonnutaan joka ilta, yleisemmin kerran viikossa. Käytössä on ikivanhat latgalenkieliset virsikirjat. Siinä on myös jokunen suomalaisille tuttu sävelmä.
Usein risteillä tapaa vain vanhempia naisia, joskus on mukana nuori lapsiperhe. Kovin pienessä yhteisössä mukaan tulee myös ortodoksirouva; onhan Maria kaikkien naisten suojelija.
Jos pappi sattuu paikalle, hän istuu penkillä muiden kanssa. Illan vetäjänä toimii aina joku naisista; hän valitsee virret. Lauluilta kestää yleensä puolisen tuntia. Pitempään hartaushetkeen kuuluu myös rukoukset. Vabolessa sai kukin ottaa lappusen, jossa oli määrätty hartausharjoitus seuraavalle viikolle.
Lauluilta päättyy joissain kylissä sosiaalisena tapaamisena, kun joku on tuonut leipomuksiaan tarjolle.
Sain olla mukana seitsemällä ristillä; jokainen tilaisuus oli omailmeisensä. Joihinkin tilaisuuksiin olin etukäteen pyytänyt luvan saada osallistua, joskus vain ilmestyin paikalle. Aina joku kutsui viereensä ja jakoi virsikirjansa kanssani. Kukaan ei sen kummemmin ihmetellyt vieraan tuloa; tunsin oloni tervetulleeksi. Olinhan latgalelaisten parissa.
