Latvia on kaunein, kuitenkin

Syksyllä 1981 Latvian kodeissa höristeltiin korvia. Radion laulukilpailussa soi Uldis Stabulnieksin romanttinen balladi Tik un ta (Kuitenkin). Siinä ylistettiin kotimaan kauneutta. ”Syksy, tule värittämään Latvia, mutta älä tule liian nopeasti, sillä minulle Latvia on aina kaunein, kuitenkin!”

Man viņa ir visskaistākā 
Tik un tā

Laulu miellytti monia kuuntelijoita, ja radioon alkoi tulla säkkikaupalla kirjeitä, joissa vuoden parhaaksi lauluksi oli valittu Tik un ta.

Korvat kuumottivat myös Latvian kommunistisen puolueen keskuskomiteassa. Lauluhan oli aivan liian kansallismielinen. Miten se oli päässyt radioon? Miksi siinä ei ylistetty Neuvostoliiton kauneutta, tai ainakin Neuvosto-Latvian? Tällainen laulu ei sopinut ykköseksi!

Silminnäkijät ovat kertoneet, että sinä vuonna radiotalossa hävitettiin säkkikaupalla laulukilpailun äänestyslappuja. Väitteitä tukee ainakin se tosiseikka, että sinä vuonna kilpailuun tuli julkaistujen tietojen mukaan vain noin 20000 ääntä. Sekä edellisenä että seuraavana vuonna annettujen äänien kokonaismäärä oli yli 50000. Laulua ei kuitenkaan sensuroitu kokonaan. Se jäi virallisesti toiselle sijalle mutta oli mukana kilpailun parhaista lauluista kootulla LP-levyllä. Uldis Stabulnieksin hieno tulkinta pääsi myös televisiossa esitettyyn juhlakonserttiin, ja tänä päivänä sen voi helposti katsoa YouTubesta.

]

Uldis Stabulnieks kuoli vuonna 2012. Tik un ta on nykyisin Latviassa rakastettu klassikko, mutta koskaan ei voi tyydyttää kaikkia. Laulun sanoittaja Māra Zālīte kertoi äskettäin haastattelussa, että kun laulua sitten esitettiin Kanadassa ulkolatvialaisille, sitä pidettiin aivan liian kommunistisena. Tällaisia lauluja ei meidän aikanamme laulettu vanhassa maassa!

Surkuhupaista asiassa on, että kieron pelin tuloksena vuoden parhaaksi lauluksi Latviassa nousi Raimonds Paulsin ja Leons Briedisin Davaja Marina. Suomalaiset tuntevat sen nimellä Miljoona ruusua, ja siitä tuli maailman suosituin latvialaista alkuperää oleva laulu. En tiedä iloittiinko keskuskomiteassa tästäkään voitosta. Laulun sanoittaja Leons Briedis oli vuonna 1970 saanut potkut Riian yliopistosta neuvostovastaisen toiminnan vuoksi. Potkuihin liittyi porttikielto kaikkiin Neuvostoliiton yliopistoihin, mutta neuvokas Briedis hakeutui Moldovan, Kishinevin yliopistoon. Sinne asti tieto kiellosta ei ollut kulkeutunut. Briedis kouluttautui romaanisten kielten kääntäjäksi, ja hänestä tuli myöhemmin Latviassa suosittu runoilija ja laulujen sanoittaja. Oma suosikkini Briedisin tuotannosta on lastenkirja Baltais sunītis, tarina pienestä valkeasta koirasta jolla ei ollut nimeä. Kaikesta huolimatta koira on kuitenkin iloisen näköinen.

Kun rock oli vielä nuori Latviassakin

 

Elettiin vuotta 1969, ja Neuvostoliitossakin moni nuori oli kiinnostunut uudesta beat-musiikista. Arvovaltainen Muzikalnaja zizn-lehti oli jopa julkaissut myönteisen arvion Beatlesien tuotannosta, vaikka enimmäkseen länsimainen rock olikin neuvostolehdistössä vain pilakuvien kohteena.

Yksi Beatles-faneista oli Liepajan teatterissa työskennellyt nuori säveltäjä Imants Kalniņš. Yhdessä saman mielisten muusikoiden kanssa hän perusti yhtyeen nimeltä 2xBBM. Yhtye esitti Beatles-ohjelmistoa ja Kalninsin omia sävellyksiä. Vuonna 1970 2xBBM oli mukana Ogren legendaarisilla festivaaleilla, joista tuli yksi balttilaisen rockin ensimmäisistä katsauksista. Festivaaleilla tapahtui kuitenkin levottomuuksia, jotka saivat viranomaiset puuttumaan asiaan. Suojasää oli muutenkin päättynyt, ja yhtye lakkautettiin ”taloudellisten epäselvyyksin vuoksi”. Festivaaleilta on säilynyt joukko mielenkiintoisia nauhoituksia, muun muassa seuraava, jossa 2xBBM tulkitsee Lennonin ja McCartneyn tutun kappaleen When I’m sixty-four. Näin puoli vuosisataa jälkeenpäin esitys voi tuntua liikuttavalta, mutta ei sitä lainkaan tarvitse hävetä samanaikaisten suomalaisten rocklevytysten rinnalla.

]

Neuvostoliitossa ei ollut samanlaista kuilua ”kevyen” ja ”vakavan” musiikin välillä kuin Suomessa ennen. Jopa säveltäjäliiton elinikäinen puheenjohtaja, kolminkertainen Stalinin palkinnon saaja Tihon Hrennikov sävelsi oopperoiden ja konserttojen lomassa ihan mukiinmeneviä iskelmiä. Moskovan valot on levytetty suomeksikin. Rock-musiikki oli kuitenkin eri juttu: se oli ideologisesti vaarallista, eivätkä rock-bändit tyytyneet esittämään vain virallisesti hyväksyttyä ohjelmistoa. 1970-luku oli balttilaisen rockin sankariaikaa, bändejä perustetiin ja kiellettiin. Harri Rinteen mainio kirja ”Laulava vallankumous” kertoo virolaisten muusikoiden kokemuksia tältä ajalta, samanlaista oli Latviassakin.

Bändin lopettamiseen suivaantuneena Kalniņš sävelsi nyt neljännen sinfoniansa, joka tuli tunnetuksi ”rock-sinfonian” nimellä. Samaan aikaan kuitenkin aloitti yhteistyön uuden bändin kanssa. Menuets-yhtyeestä tuli 1970-luvulla Kalniņšin laulutuotannon tärkein tulkitsija, ja vuonna 1979 yhtye levytti kokonaisen albumin Kalniņšin lauluja, Dzeguzes balss (Käen ääni). Sitä voisi luonnehtia lähinnä nimellä ”taide-rock”. YouTubesta löytyy useita näytteitä levyltä. (Vikipedijan mukaan Menuets olisi esiintynyt Suomessakin. Mahtaako kellään olla tästä mitään tietoa?)

Vuonna 1980 Kalniņš osallistui ensimmäistä kertaa Latvian radion ja television Mikrofons-laulukilpailuun, jota olivat siihen saakka hallinneet Raimonds Paulsin laulut. Dziesma, ar ko tu sācies (Laulu, mistä olet saanut alkusi) saavutti Menuetsin tulkitsemana kilpailussa toisen sijan. Pian lähetyksen jälkeen television johto sai kuitenkin Latvian kommunistipuolueen keskuskomitealta vihaisen kirjeen, jossa moitittiin sävellyksen pääsyä mukaan kilpailuun. Siinähän lietsottiin selvästi protestimielialaa:

Pasmejies, ja tu gribi,
Paraudi ja tev vajag,
Tikai pavisam klusu,
Tikai pa visam klusu –
Tu jau zini, kas būs,
Ja tu kliegsi!

Naura jos haluat, itke jos haluat…
mutta tosi hiljaisesti, vain hiljaisesti.
Sinä tiedät mitä tapahtuu jos huudat!

Kirjeen takia laulu ei ilmestynyt neuvostoaikana ainkaan levyllä, vaikka muuten oli tapana, että Mikrofons-kilpailun kymmenen parasta laulua julkaistiin tuoreeltaan kokoomalevyllä. YouTubesta löytyy kuitenkin kilpailusta tehty nauhoitus, johon liittyy sisäpiirin vitsi: kuvituksena on Mikrofons 1980-levyn kansi. Tällä levyllä laulun olisi pitänyt olla mukana, mutta ei se ole.

http://www.youtube.com/watch?v=wbTFriXVJTQ

]

Vuonna 1985 Kalnins perusti oman yhtyeen, jonka nimeksi tuli Turaidas Roze. Turaidan ruusun esikuvana oli vuonna 1620 surmansa saanut legendaarinen Maija-neito, jonka kohtaloa Adalbert Cammerer käsitteli 1800-luvulla romanttisessa runoelmassaan Die Jungfrau von Treiden. Yhtyeestä ja varsinkin laulusolisti Olga Rajeckasta tuli nyt Kalninsin laulujen tulkitsija, ja vuosina 1986 – 88 se ylsi kärkisijoille Mikrofons-kilpailussa nousematta kuitenkaan ykköseksi. Laulut olivat Svētku diena, Mežā ja Vējš un liepa– kaikki tulevia klassikoita.

 

http://www.youtube.com/watch?v=LvAG5QDEIvA

]

 

Vuonna 1989 Baltian laulava vallankumous oli jo pitkällä, ja se näkyi laulukilpailussakin. Kalnins osallistui tällä kertaa kilpailuun kansanrintaman (Tautas frontas)  tunnussävelellä. Se oli todella kaukana tavanomaisesta iskelmämusiikista. Vuoden 1989 historialliseen Mikrofons-kilpailuun on syytä palata myöhemmin, todettakoon nyt vain, että tällä kertaa voitto kuitenkin meni Kalniņšin perheeseen. Voittajasävelmä oli Perkons-yhtyeen filosofinen Mēs pārtiekam viens no otra (Me tarvitsemme toisiamme), jonka oli sanoittanut Imansin veli Viktors (nimimerkki Viks).

Latvian vapautumisen jälkeen Imants Kalniņš omistautui lähes päätoimisesti politiikalle mm kansanedustajana. Hän jatkoi kuitenkin myös musiikin tekemistä, josta olivat näkyvänä osoituksena hänen vuosittain järjestämänsä musiikkijuhlat, Imantdienas. YouTubessa on paljon upeita äänityksiä näiltä juhlilta, oma suosikkini on Cesisin linnan puistossa vuonna 2011 nauhoitettu Pūt vējiņi!, tulkkina Turaidas roze. Kalniņš itse vilahtaa taustalla kosketinsoitinten äärellä.

]

 

Imants Kalniņš , toisinajatteleva sinfonikko

Vuonna 1984 silloisessa DDR:ssä ilmestyi mainio teos, jossa esiteltiin aakkosjärjestyksessä 50 Neuvostoliiton tärkeintä nykysäveltäjää Amirowista Zinadzeen (Fünfzig sowjetische Komponisten der Gegenwart). Mukana on nimiä arkkikonservatiivi Hrennikovista modernimpaa tyyliä edustaviin Schnittkeen ja Shtshedriniin.  Yllättäen neljäsosa kaikista kirjaan otetuista säveltäjistä näyttää olevan baltteja. Suomessakin on jo kauan tunnettu ainakin virolaiset Veljo Tormis ja Eino Tamberg. Arvo Pärts, joukosta kansainvälisesti tunnetuin, ei ole päässyt mukaan koska hän loikkasi länteen 1980.

Saksalaisilla toimittajilla on ehkä ollut huono omatunto venäläisten heikosta edustuksesta, sillä esipuheessa todetaan, että Neuvostoliiton säveltäjäliiton laatima lista olisi varmaankin näyttänyt toisenlaiselta. Toimittajat korostavat, että valinnassa on otettu huomioon myös kansalliset erityispiirteet, teosten saatavuus sekä niiden kiinnostavuus oman, siis saksalaisen yleisön kannalta.

Oli melkoinen saavutus nuorelta Imants Kalniņšilta päästä mukaan teokseen. Kirjan valokuvagalleriassakin hän erottuu selvästi joukosta. Suurin osa säveltäjistä on lähettänyt arvokkaan 1950-luvun henkisen studiokuvan, jossa voisi olla vaikka joku vähemmän tunnettu politbyron jäsen.  Parrakas ja kiharatukkainen Kalniņš tuo pikemminkin mieleen Frank Zappan. Tässä vaiheessa hän olikin jo tunnettu vuonna 1972 valmistuneesta ”rock-sinfoniastaan”, joka oli julkaistu levylläkin sen jälkeen kun säveltäjä oli sensuurin vaatimuksesta poistanut teoksen lopusta amerikkalaisen Kelly Cherryn tekstin.

Imants Kalniņšilla (s.1941) on perusteellinen klassinen koulutus: pianotunteja yksitoistavuotiaasta asti, diplomi Riian konservatorion säveltäjälinjalta 1964 ja ensimmäinen sinfonia samana vuonna. Kalniņšin ensimmäinen levytetty teos oli lokakuun vallankumouksen 50-vuotisjuhlia varten sävelletty Lokakuu-oratorio (Oktobra oratorija). Sen venäjänkieliset tekstit olivat vallankumousajan runoilijoilta, lopussa epilogina Jevgeni Jevtushenkon ”Kaksi rakastettua”.

Lokakuu-oratoriota ei ole julkaistu uudelleen, eikä sitä ilmeisesti voi tällä hetkellä kuunnella verkkopalveluista. Levy ei kuitenkaan ole mikään harvinaisuus, sen voi ostaa kympillä verkkokaupasta. Oma kappaleeni on näköjään poistettu liettualaisen Anykščiain kaupunginkirjaston kokoelmista. Vinyyli näyttää lähes soittamattomalta, mutta teos on kyllä kuuntelemisen arvoinen. Pidän varsinkin lyyrisestä loppujaksosta, joka tuo selvästi esiin Kalniņšin melodiset lahjat.

Saksalaisen toimittajan haastattelussa hän korostikin melodian merkitystä. Musiikin ydin ei ole soinnissa vaan intonaatiossa. ”Meidän on työskenneltävä eläville ihmisille eikä jälkimaailmalle. Säveltäjälle on kaikkein tärkeintä, miten hänen yleisönsä reagoi. Elävien ihmisten palveleminen vaatii taiteilijalta myös opettajana toimimista (…) Rock-musiikissa on kansanomaisia elementtejä, joita ei enää löydy vakavasta musiikista. Nämä ainesosat ovat erittäin suosittuja ja elävät edelleen. Niitä täytyisi hyödyntää enemmän…”

Kalniņš on myöhemmin kertonut, että hän sävelsi neljännen ”rock-sinfoniansa”, kun viranomaiset olivat lopettaneet hänen rock-bändinsä (tästä myöhemmin lisää). ”Opettajani Arvo Pärt neuvoi minua säveltämään hulluinta mitä mieleeni tulee, ja sen teinkin”, hän muisteli. Teoksessa rock-musiikin hypnoottinen rytmi on siirretty sinfoniaorkesterille. Teoksesta löytyy YouTubessa useita tulkintoja, sekä ensimmäinen lyhennetty versio että myöhempiä kokonaisesityksiä. Teoksen minimalistinen tyyli tuo paikoitellen amerikkalaisen John Adamsin teokset, mutta Adamsin tuotanto on syntynyt myöhemmin. Tämä YouTubesta löytyvä neljännen sinfonian esitys on Pariisista vuodelta 2015.

 

 

Vuosina 1964 – 1980 Kalniņšilla syntyi mittava sävellystuotanto. Viiden sinfonian ohella hän kirjoitti näyttämö- ja elokuvamusiikkia, laulusarjoja ja rock-oopperan ”Ei, jūs tur” (1971, Onko siellä ketään?). Äänilevylle asti pääsi kuitenkin vain pari teosta, ennen kaikkea Andrejs Upītsin satavuotisjuhlien kunniaksi sävelletty oratorio Rīta cēliens (Aamunkoitto, 1977). Upīts oli Neuvosto-Latviassa juhlittu työläiskirjailija, joka ei ole enää mahtunut vapaan Latvian kulttuurin kaanonin kärkeen. YouTubesta kahtena eri tulkintana (alkuperäinen ja uudempi) löytyvä teos on kuitenkin tutustumien arvoinen. Se todistaa jälleen, miten Kalnins kulki kohti lauletun melodian vallitsevaa asemaa. Kannattaa aloittaa kuuntelu juhlallisesta finaalista.

 

”Aamunkoiton” piti olla kunnianosoitus kirjailija Andrejs Upītsille, mutta alkuperäisen neuvostoaikaisen levyn kannessa on vain säveltäjä Kalniņš. Takaa loistava aamunkoiton valo tekee hänestä aivan lempeän Vapahtajan näköisen. Säveltäjän seuraavaa, kuudetta sinfoniaa saatiinkin sitten odottaa vuoteen 2001. Kalniņšista oli kasvamassa rock-muusikko ja poliittinen julistaja.

Imants Kalniņšin maailma

Imants Kalniņš (s. 1941) on saanut peräti kahteen kertaan nimensä Latvian kulttuuriministeriön julkaisemaan ”kulttuurin kaanoniin”, latvialaisten kansallisaarteiden luetteloon. Kalniņšin neljäs sinfonia (1973), joka tunnetaan myös rock-sinfonian tai vapaus-sinfonian nimellä, on yksi harvoista kansainvälisesti tunnetuista klassisista latvialaisista sävellyksistä. Hän sävelsi myös musiikin aikanaan kiellettyyn elokuvaan Elpojiet dzili (Hengittäkää syvään, 1967), joka lasketaan Latvian elokuvataiteen merkkiteoksiin.

Kalniņš valmistui Riian konservatoriosta 1964 ja ehti jo samana vuonna säveltää ensimmäisen sinfoniansa. Seuraavien vuosien aikana hän sävelsi viisi sinfoniaa, oopperan, laulusarjoja ja näyttämö- ja elokuvamusiikkia. Vuonna 1977 hän sai valtionpalkinnon. Samaan aikaan hän toimi monissa rock-yhtyessä ja kirjoitti lauluja, joista on tullut oman alansa klassikoita. Latvian itsenäistymisen jälkeen hän toimi aktiivisesti politiikassa ja vaikutti kaksi kautta parlamentissa Isänmaan ja vapauden puolesta –ryhmän edustajana.

Kalniņš on siis ollut monessa mukana. Kuunneltuani läpi suuren osan hänen tuotantoaan luulen kuitenkin, että hän on pohjimmiltaan romantikko. Kun kuuntelee Liepajan teatterissa, Kalniņšin entisessä työpaikassa vuonna 2011 järjestettyä konserttia, voi vakuuttua, että hänestä olisi tullut myös loistava musikaalisäveltäjä. Upeaan kukkamekkoon pukeutunut laulajatar on Olga Rajecka, Kalniņšin laulujen luotettu tulkitsija vuosien takaa.

Kun puhutaan Kalniņšin roolista latvialaisessa musiikissa, esiin nousee väistämättä vertailu toiseen ”kanonisoituun” säveltäjään Raimonds Paulsiin. Molemmilla on selvästi tunnistettavissa oleva tyyli, molemmat ovat säveltäneet lukuisia (ainakin Latviassa) klassikoiksi nousseita lauluja mutta paljon muutakin. Molemmat ovat saman musiikkikorkeakoulun kasvatteja, ja molemmilla on ollut myös merkittävä ura politiikassa.

Erojakin löytyy. Kun Pauls on selvästi swing-sukupolven miehiä, niin kuin Suomessa esimerkiksi Toivo Kärki ja Erik Lindström, niin Kalniņš kuuluu rockin ja modernismin aikakauteen. Jos vertailukohtia etsii, voisi sanoa että hän on Latvian Otto Donner. Siinä missä Pauls on ollut valtavirran miehiä, Kalniņš on ikuinen vastarannan kiiski ja oman tiensä kulkija, joka oli neuvostoaikana hankauksissa viranomaisten kanssa. Nykyisinkin hän näyttää ärsyttävän monia latvialaisia mielipiteillään – viimeksi puolustamalla islamia.

Kalniņšin tuotanto on niin laaja ja monipuolinen, että ajattelin käsitellä sitä tarkemmin seuraavissa blogeissani – sinfonioita, rockia ja elokuvamusiikkia erikseen. Tässä kuitenkin yksi näyte. Jos joku ei vielä usko väitettä Kalniņšista suurena romantikkona, otetaan yksi hänen tunnetuimmista lauluistaan, Viņi dejoja vienu vasaru (He tanssivat yhden kesän) elokuvasta Elpojiet dzili . YouTubesta löytyvä näyte on tallennettu Riian kaupungin 810-vuotisjuhlista. Solisteina ovat Rēzija Kalniņa, Kalniņšin tytär kolmannesta avioliitosta ja Marts Kristiāns Kalniņš, poika neljännestä avioliitosta.

Viņi dejoja vienu vasaru on muistutus siitä, että Kalniņš on aina luottanut hyvien runoilijoiden teksteihin. He tanssivat yhden kesän on Maris Caklaisin runo päättyneestä rakkaudesta:

Viņi dejoja vienu vasaru
Un pēc tam, pēc tam, pēc tam…
Tagad katrs savam liktenim
Prasa, kam tad bij’ jābūt pēc tam

He tanssivat yhden kesän
ja sen jälkeen, jälkeen, jälkeen
nyt kaikki kysyvät heidän kohtalostaan
kuinka sitten kävi…

Kaikki päättyy tietysti huonosti, koittaa aika kun ei enää tanssita. Enää ei tiedä, katsoivatko he puiden latvoihin vai taivaisiin. Lopulta vain linnut kysyvät, moittivat ja vaativat vastausta, miksi näin kävi … Alkutekstissä ymmärtääkseni hyypät (ķīvītes) kiljuvat, mutta suomeksi riittäisi ehkä kuikkien huuto?

Tā mēs katrs pa vienai vasarai
Un vēl tagad tās ķīvītes kliedz
Kliedz kā jautājums, pārmetums, prasījums

 

(Otsikkokuvassa kansanedustaja Kalnins virallisessa valokuvassa – Wikipedia)

Vielä kerran Raimonds Pauls

Lukija voi ihmetellä, miksi viivyn vielä Raimonds Paulsin musiikissa, kun Latviassa on niin paljon muutakin mielenkiintoista. Mutta kun historiaa alkaa tutkia, löytyy aina lisää asiaa.

Vielä jokin aika sitten kuvittelin, että ainoa suomeksi käännetty Raimonds Paulsin laulu on Miljoona ruusua (tai oikeammin Davaja Marina). Olin tietysti väärässä, olisi pitänyt tarkistaa eikä kirjoittaa lonkalta. Suomen äänitearkiston tietokannasta löytyy toistakymmentä suomeksi levytettyä Paulsin laulua. ”Ruusujen” jälkeen suosituin on varmaankin Ilman minua. Siitä on tehty suomeksi parikymmentä levytystä, joista tunnetuin lienee Paula Koivuniemen (1986). Suomenkieliset sanat – käännöksestä tuskin voi puhua – teki Junnu Vainio. Ilman minua eli Bez menja tuli alun perin tunnetuksi Alla Pugatshevan tulkintana. Sanat on tehnyt Ilja Reznik. kuten moniin muihinkin Allan lauluihin. Laitan tähän varmuuden vuoksi luettelon kaikista suomeksi levytetyistä Paulsin lauluista. Monet ovat jo unohtuneet, mutta osa on ikivihreitä:

Ilman minua, Jäähyväistango, Keltaiset lehdet, Kehtolaulu, Kun kahden kuljetaan, Kuulut aikaan parhaimpaan, Luoksesi kaipaan ain, Maestro, Miljoona ruusua, Nuoruudessain, Oi kuu, oi kuu,Siellä jossakin (Anno domini), Taulu (Vernisazh), Vielä palaat kotiinpäin, Yön tumma viesti.

On pakko käydä läpi vielä kerran Raimonds Paulsin vaiheita, ennen kuin siirryn Imants Kalninsiin ja latvialaisen musiikin muihin suuriin nimiin. Kerroin jo aikaisemmassa blogissani, miten Pauls voitti vuosina 1968 – 1982 Latvian radion ja television KAIKKI vuotuiset laulukilpailut (1972 – 75 kilpailua ei tosin järjestetty). Tuntuu uskomattomalta, mutta kun kuuntelee läpi voittajakappaleet, ratkaisun ymmärtää. Pauls on poikkeuksellinen melodinen lahjakkuus, ja hän valitsi aina hyviä tekstejä. Oma suosikkini on vuoden 1971 voittaja Teic, kur zeme tā, laulu kaikkein kauneimmasta maasta, jossa rölliheinä kukkii ja kivetkin laulavat. Maan nimeä ei mainita, mutta on selvää, ettei tämä hiekkaisten rantojen maa voi olla muu kuin Latvia.

Teic, kur zeme skaistākā
Tur, kur smilgas zied
Teic, kur skarbā zeme tā
Te, kur akmens dziedz

]

Olin kuvitellut, että Paulsin nousu Neuvostoliiton suurille markkinoille olisi alkanut Miljoonasta ruususta, mutta varsinainen läpimurtosävellys näyttääkin olleen vuoden 1977 Mikrofons-voittaja Par pēdējo lapu, oodi syksyn viimeiselle lehdelle. Listja zoltye, Keltaiset lehdet oli megahitti Neuvostoliitossa, eräiden tietojen mukaan sitä olisi myyty yli kymmenen miljoonaa kappaletta.  Tässä ensin Nora Bumbieren alkuperäinen tulkinta

 

 

Ja sitten Laima Vaikulen venäjänkielinen versio vuosien takaa

 

 

Jos innostuu lukemaan entisen Neuvostoliiton populaarimusiikin historiaa, huomaa pian miten suuri merkitys Raimonds Paulsilla on ollut. Oma teoriani on, että 1970-luvun lopulla yleisö alkoi kyllästyä perinteiseen neuvostoviihteeseen, joka muistutti heikentyvästä taloudesta ja vähitellen höperöityvästä pääsihteeristä. Goskontsertissa, televisiossa ja levystudioissa tuottajat käänsivät katseensa länteen. Kun ulkomaisia taiteilijoita ei voitu kutsua, katseet kääntyivät Baltiaan. Moskovasta katsoen länsi alkoi Riiasta ja Tallinnasta, ja 1980-luvun venäjänkielinen populaarimusiikki Neuvostoliitossa oli yhtä Raimonds Pauls-festivaalia. Tämän voi todeta havainnollisesti kuuntelemalla Moskovassa viime huhtikuussa järjestettyä juhlakonserttia, jossa sikäläiset megatähdet esittävät 34 Paulsin hittiä, monet niistä myös suomennettuja.

 

 

Nyky-Latviassa Paulsin hyviä suhteita Putinin Venäjälle ei nähdä pelkästään plussana, Mutta sanokaapa yksikin suomalainen taiteilija, joka kerää itänaapurissa samanlaisen yleisön? Olisihan se hienoa kansainvälisten suhteiden hoitoa, jos Moskovassa tunnettaisiin muitakin suomalaisia kuin Viola-tyttö ja Ville Haapasalo.

Raimonds Pauls voidaan myös nähdä yhdistävänä tekijänä. YouTubesta löytyy mielenkiintoinen katkelma Laima Vaikulen konsertista Jurmalassa jokin aika sitten. Yleisö näyttää olevan pääasiassa venäjänkielistä, sillä Laima juontaa konsertin venäjäksi. Mutta kun Laima aloittaa vanhan Pauls –hitin Teic, kur zeme tā, kaikki yhtyvät latviaksi lauluun:

 

Te ir mana dzimtene
Smilšainais krasts
Te pa baltu miglas stigu
Ceļu mājup rasts, mājup rasts 

Tämä on minun syntymämaani,
hiekkaisten rantojen maa
Siellä valkean sumun keskeltä
metsätieltä alkaa tie kotiin

Lopuksi vielä toinen osoitus siitä, miten Paulsin sävelmät kestävät aikaa: Keltaiset lehdet vuodelta 1977, mutta tällä kertaa modernina samba-versiona. Yhtyeen nimi on Sambanova, ja taustalla Riian skyline:

 

 

Zodiaks, Neuvostoliiton suosituin rock-yhtye

Vuoteen 1980-mennessä Neuvostoliitossa tiukkapipoisinkin ideologinen sihteeri alkoi tajuta, ettei rock-musiikkia vastaan enää kannattanut taistella. Sanoipa puolue mitä tahansa, tuhansilla nuorisotaloilla Liepajasta Habarovskiin toimi innokkaita kitarabändejä. Moskovassa puolueen virallinen nuorisolehti Moskovski komsomolets julkaisi vakituista rock-palstaa, jossa ei tosin käytetty ideologisesti vaarallista ”rock”-sanaa. Jokainen neuvostoteini tunsi Sladen, Sweetin ja Deep Purplen. Ulkomaisia rock-levyjä sai vain harmailta markkinoilta, mutta valtiollinen levy-yhtiö Melodija alkoi julkaista kotimaista rockia. Lopullisesti aidat murtuivat 1985, kun Gorbatšovin perestroika alkoi, ja ulkomaisia rock-levyjä ryhdyttiin julkaisemaan Neuvostoliitossa.

http://www.youtube.com/watch?v=Qerlyxp6uxM

 

Tähän saumaan osui latvialaisen Zodiaks-yhtyeen vuonna 1980 äänitetty LP-levy ”Disco alliance”, joka oli jonkin aikaa Neuvostoliiton eniten myyty äänilevy. (Englanniksi yhtye käytti nimeä ”Zodiac”, venäjäksi ”Зодиaк”). Ajattelin myöhemmin kirjoittaa muutaman blogin latvialaisen rockin varhaisvuosista, mutta Zodiaks ansaitsee oman esittelynsä. Kiitos Seppo Hovilalle muistutuksesta!

 ”Disco alliance” päätti Neuvostoliiton äänilevytuotannossa pysähtyneisyyden ajan. Neuvostorockin historioitsija Artemi Troitski toteaa kirjassaan ”Terveisiä Tšaikovskille”: ”Myyntikauden bestseller ei kuitenkaan ollut (Aleksandr) Gradskin lp, eikä edes Alla Pugatshovan uusin, vaan ”Disko-allians” –niminen lp, jonka oli tehnyt täysin tuntematon latvialainen Zodiak –yhtye. Kymmenen elektronista instrumentaalikappaletta, jotka muistuttivat hyvin paljon tuolloin suositun ranskalaisen Space-yhtyeen musiikkia, eivät olleet missään suhteessa merkittäviä – paitsi äänitysteknisesti. Levyn tuottaja oli Melodian Riian osaston johtaja Aleksandr Griva, ja hän ei ollut säästellyt studioaikaa ja nauhaa työskennellessään näiden aivan nuorten konservatoriolaisten kanssa (joiden joukkoon oli jotenkin eksynyt myös hänen oma tyttärensä…)”.

Zodiaks oli todellakin alkanut Riian konservatorion opiskelijoiden harrastustoimintana, ja yhtyeen soundi perustui silloin vielä harvinaisiin syntetisaattoreihin. Ranskalaiset vaikutteet voi todeta vaikkapa kuuntelemalla Jean-Michel Jarren levyä Oxygene (1976). Yhtyeen johtaja Jānis Lūsēns soitti ARP Omni ja ARP Odyssey syntetisaattoreita. Muut jäsenet yhtyeen ensimmäisellä levyllä olivat Zane Grīva, piano, Andris Sīlis, kitara, Ainārs Ašmanis, bassokitara ja Andris Reinis, rummut.

Siihen aikaan levyillä esiintyneet taiteilijat saivat Neuvostoliitossa yleensä vain kertakorvauksen, joten Zodiaks tuskin rikastui myynnistä. Menestys olisi varmasti avannut tien suurille konserttikiertueille ympäri Neuvostoliittoa, mutta sen ajan virolaisten soittajien muistelmat kiertueilta ovat niin rankkoja, että oli varmaan viisasta, etteivät nuoret musiikinopiskelijat lähteneet mukaan. Zodiaks teki Melodijalle vielä kaksi instrumentaalilevyä, joista toinen, Music in the universe, herätti myös melkoista huomiota. Kahdeksankymmenluvun loppupuolella yhtye alkoi tehdä latviankielistä rockia ja osallistui 1989 Mikrofons-kilpailuun kappaleella 1989 Taisnība (Totuus), josta tuli yksi Latvian kansallisen herätyksen tunnuslauluista. Myöhemmin Jānis Lūsēns on säveltänyt mm useita oopperoita.

Artemi Troitskin vähättelevän suhtautumisen Disco allianceen voi ymmärtää. Levyä myytiin paljon, koska ulkomaisia esikuvia ei ollut kaupassa. Zodiaksilta puuttuvat Mashina vremenin kantaaottavat tekstit tai Gunnar Grapsin raju meno. Yhtye oli kuitenkin rockin tienraivaaja Neuvostoliitossa ja osoitti, miten baltit olivat taas edelläkävijöitä. 1980-luvun nuoriso näyttää edelleen muistavan yhtyeen, levyn hypnoottiset melodiat soivat monien mielissä. YouTubesta löytyy yhtyeen juhlakonsertti Moskovassa vuodelta 2013

 

]

 

Ja uuden vuoden konsertti Riiassa vuonna 2014

En ole aivan varma, voiko Disco alliancen 20 miljoonan myyntilukuihin luottaa, vaikka tämä tieto löytyykin mm Janis Lusensin omilta verkkosivuilta.. Saman suuruisiin myyntilukuihin maailmanlaajuisesti ovat päässeet Metallica ja Michael Jackson. Ehkäpä Melodijan Riian tehtaan jälkeenjääneistä papereista löytyisi vastaus, jos ne ovat tallella? Neuvostoliiton vuotuinen levytuotanto oli näihin aikoihin noin 200 miljoonaa kappaletta, ja suosituimpia levyjä todella myytiin miljoonia. Kun haastattelin Melodijan johtoa Moskovassa 1970-luvulla, minulle kerrottiin että yhtiön (ja siis koko maan) eniten myyty levy oli ”Podmoskovnie vetšera”, jota oli valmistettu yli viisi miljoonaa kappaletta.

Neuvostoliitossa ei yleensä julkaistu teollisuuden tarkkoja tuotantolukuja, koska ne olisivat herättäneet ikäviä kysymyksiä (”mihin kaikki tuotettu makkara sitten katoaa?”). 20 miljoonaa levyä olisi ollut kymmenen prosenttia maan vuosituotannosta, mikä ei tunnu täysin uskottavalta. Neuvostoliiton ulkopuolella levyä tuskin myytiin kovin suuria määriä. Mutta aivan varmasti Zodiaksin levyjä myytiin miljoonia, ja tänä päivänäkin niitä löytää kaikista Itä-Euroopan levyantikvariaateista. Tutustumisen arvoisia edelleen!

 

 

Latvialaiset cowboyt Bauskan linnassa

Muutama vuosi sitten osuin Bauskan linnan puistossa Latviassa amerikkalaishenkiseen musiikkitapahtumaan. Sekä yleisö että esiintyjät olivat pukeutuneet farkkuihin, ruutupaitoihin, saappaisiin ja stetsoneihin. Naisilla oli hameet. Laulun taustalla vinkui pedal steel –kitara, joka toi mieleen Hank Williamsin ja muut country-musiikin klassikot. Mutta ohjelmisto oli minulle täysin uutta, laulut latvian kielellä. Nyt ymmärsin, miltä tuntuu, kun argentiinalainen tulee Seinäjoen tangomarkkinoille.

Lavalla oli yhtye nimeltä Sestā jūdze. Parhaillaan oli menossa kappale nimeltä Rabarberu vīns. ”Raparperi” ja ”viini” olivat siihen aikaan ainoat ymmärtämäni latvian kielen sanat, ja raparperiviini on hieno latvialainen perinne. Päätin siis ottaa tarkemmin selvää kuulemastani musiikista.

Rabarberu vīns löytyykin YouTubesta  Bauskan festivaaleilla 2010 taltioituna amatöörivideona, jossa kuvaajan kameran on seurannut lähinnä kitaristi Jānis Misiņšin työskentelyä:

 

http://www.youtube.com/watch?v=PhlM_lpwaRY

Tarjolla on myös toinen visuaalisesti tylsempi taltiointi, jossa Agris Gedrovičsin laulukin on esillä:

http://www.youtube.com/watch?v=rwmNM920etE

 

Olin törmännyt musiikkityyliin, joka tunnetaan Latviassa nimellä Kantrī mūzika. Latvialainen kantrī mūzika on kiehtova esimerkki siitä, miten musiikin globalisaatiossa on monia virtoja ja vastavirtoja. Bauskassa on vuodesta 1999 lähtien joka heinäkuussa järjestetty Baltian suurimmat kansainväliset country-musiikin festivaalit, joiden ulkomaiset vieraat ovat tosin pääasiassa edustaneet naapurimaita. Niinpä vuoden 2016 festivaaleilla Viroa edustivat Kaidi & Barn Brothers.  

Pääesiintyjiä ovat itseoikeutetusti omat pojat Sestā jūdze ja Klaidonis, Latvian suosituimmat kantri-bändit. YouTubessa on satamäärin niiden esityksiä, sekä levyjä että fanien live-äänityksiä. Yhtyeiden levyt soivat radiossa, ja silloin kun CD-levyjä vielä myytiin, niitä meni kaupaksi melkoisia määriä. En kuitenkaan ole onnistunut tapaamaan Latviassa ketään, joka myöntäisi olevansa Kantri mūzikan ystävä. Ongelma lienee sama, jos yrittäisi löytää Punavuoresta Kari Tapion ihailijoita.

Yksi syy on ehkä se, että Latviassa on yeisesti totuttu tunnettujen runoilijoiden kirjoittamiin lauluteksteihin. Kantrī mūzikan tekstit ovat lähempänä suomalaista iskelmää, ja niistä puuttuu myös modernin amerikkalaisen countryn sosiaalinen särmä. David Allan Coe väitti kerran, että country-musiikin tärkeimmät aiheet ovat junat, rekat, vankila, äiti, kuolema ja sade, ja kirjoitti sitten laulun, jossa on kaikki yhdessä säkeistössä: ”It was raining the day my mama got out of prison…”.

Kantrī mūzikasta on turha hakea tällaisia teemoja. Se suosii samoja aiheita kuin suomalainen iskelmä: mies löytää naisen, mies menettää naisen. Klaidonisin Man tevis nepietiks lupaa ikuista rakkautta. Festivaaliyleisö tanssii onnellisena musiikin tahdissa:
[youtube https://

 

Saman yhtyeen laulussa Ja ik asaras ko raudu kyynelet jo valuvat iltaisin virtanaan, kuin Metro-tytöillä aikanaan:

http://www.youtube.com/watch?v=BaZowKke8Qo

 

Kaikki kantri-laulut eivät toki ole yhtä tunteellisia. Rabarberu vīns on pikemminkin symbolista rock-lyriikkaa, jossa lumi sulaa otsalla ja kuviteltu piano soi taustalla nelikätisesti. Siis samaa koulukuntaa kuin vanha Whiter shade of pale, suomeksi Merisairaat kasvot. Parhaimmillaan latvialainen kantri yltää samaan tunnelmaan kuin amerikkalainen esikuvansa, Kentucky vain vaihtuu Kurzemeen. Sestā jūdzen Prom ejot (Kävellään pois) Bill Monroe –tyyppisine mandoliineineen on jo puhdasta bluegrassia. Tekstissä kaivataan takaisin maalle, jossa odottavat tupa mäen päällä ja sauna laaksossa järven rannalla (kalna māja, leja pirts). Kaunista, skaista!

 

Melkein miljoona ruusua Raimonds Paulsilta

Useimmat suomalaiset tuntevat vain yhden latvialaisen sävellyksen – eivätkä edes tiedä, että se on latvialainen. Raimonds Paulsin Miljoona ruusua nousi vuonna 1984 Vera Teleniuksen tulkintana levymyyntilistojen ykköseksi, ja Alla Pugatšovan venäjänkielinen versio  soi radiossa kyllästymiseen saakka. Entisessä Neuvostoliitossa Million alyh roz oli yksi kaikkien aikojen eniten myytyjä levyjä. Tarkkoja myyntilukuja ei ole julkaistu, mutta arviot liikkuvat viiden tai kymmenen miljoonan kappaleen välillä.

Ongelmalliseksi asian tekee se, että Pugatšovan ja Teleniuksen ruusuilla on hyvin vähän tekemistä Leons Briedisin alkuperäisen latviankielisen laulutekstin kanssa. Dāvāja Māriņa meitiņai mūžiņu (Mara lahjoitti tytölle elämän) on herkkä laulu äidin ja tyttären suhteesta ja sukupolvien jatkumisesta. Se voitti vuonna 1981 Latvian radion ja television Mikrofons-laulukilpailun, jossa sen esittivät Aija Kukule ja pieni Līga Kreicberga. Tekstissä ei puhuta ruusuista mitään. Tarina kertoo, että Pauls sävelsi laulun varta vasten Līgalle lohdutukseksi, koska oli moittinut tätä liian ankarasti kuoroharjoituksissa ja tyttö oli ruvennut itkemään..

Mikrofons-laulukilpailu, Mikrofona aptauja, oli Latviassa instituutio. Sen muistavat kaikki neuvostoaikana kasvaneet latvialaiset. Mikrofons oli alun perin Latvian radion uutis- ja ajankohtaisohjelma, samantapainen kuin Ylen entinen Tänään iltapäivällä. Se tuli radiosta samaan aikaan kuin Amerikan äänen latviankielinen ohjelma, ja yleisön houkuttelemiseksi uutisten ja poliittisten kommenttien lomassa lähetettiin paljon kevyttä musiikkia, jopa länsimaista. Tutkimusten mukaan 80 % latvialaisista seurasi ohjelmaa. Vuonna 1968 käynnistettiin radion ja television yhteinen Mikrofons-laulukilpailu, jossa valittiin kuluneen vuoden paras laulu. Kilpailu jatkui vuoteen 1994 asti.

Raimonds Pauls syntyi Riiassa vuonna 1936 ja suoritti konservatoriossa tutkinnon pianonsoitossa. Hänestä tuli suosittu jazzpianisti, ja hän jatkoi samaan aikaan konservatoriossa sävellysopintoja Jānis Ivanovsin johdolla. Paulsin yritykset yhdistää jazzia ja latvialaista kansanmusiikkia saivat aluksi ideologisista syistä moitteita, sen sijaan balettimusiikki ja kuorosävellykset keräsivät palkintoja. Paulsista tuli myös tuottelias elokuva- ja teatterisäveltäjä.

Viime vuonna 80 vuotta täyttänyt Pauls on Latviassa juhlittu mestari, joka tunnetaan kotimaassaankin parhaiten lauluistaan. Paulsilla on loistava kyky kirjoittaa omaperäisiä, mieleenpainuvia melodioita, ja vuosina 1968 – 1982 hän voitti miltei joka vuosi Latvian radion ja television laulukilpailun. Tekstit olivat aina hyvien runoilijoiden tekemiä. Jos Latvia olisi niinä vuosina voinut osallistua Eurovision laulukilpailuun. Paulsin sävelmät olisivat varmasti sijoittuneet kärkisijoille.

Näinä vuosina Neuvosto-Latviasta ei kuitenkaan paljon liikuttu lännessä. Sopotin laulukilpailussakin Puolassa Paulsin Mēmā dziesma (Tava balss) jäi vuonna 1976 toiselle sijalle, koska sosialistisen etiketin mukaan voittajasävelemän piti olla venäjänkielinen, jos se edusti Neuvostolliittoa. Ykkössijalle nousi sillä kertaa Irina Ponarovskajan Molba.  Korvikkeeksi Paulsista tuli kuitenkin 1980-luvulla yksi koko Neuvostoliiton suosituimmista viihdesäveltäjistä, jonka lauluista tähdet kilpailivat. Hän alkoi tehdä lauluja parhaiden venäläisten runoilijoiden teksteihin, tulkitsijoina Alla Pugatšova, Valeri Leontjev sekä ”yleisliittolaiseen” maineeseen noussut loistava latvialainen laulajatar Laima Vaikule.

En ole onnistunut saamaan selville, miksi Maran lahjasta tuli Million alyh roz. Leons Briedis on Latviassa tunnettu runoilija ja kääntäjä, mutta alkuperäinen teksti olisi kieltämättä ollut vaikea kääntää. Minulle on kerrottu, että Marina (diminutiivi nimestä Mara) liittyy latvialaiseen mytologiaan. Miljoonan ruusun tekstittäjä Andrei Voznesenski ei hänkään ollut mikään turha iskelmänikkari. Hän oli yksi sukupolvensa juhlituimmista venäläisistä runoilijoista, Neuvostoliiton Saarikoski. Laulun aiheena on georgialaisen maalarin Pirosmanin kuuluisa maalaus. Venäjänkielisen tekstin nyanssit ovat valitettavasti kadonneet Vera Teleniuksen versiosta, jossa ei ole Voznesenskilta jäljellä muuta kuin koukku ”miljoona ruusua”. ”Helakanpunaiset” ruusutkin ovat suomenkielisessä tekstissä latistuneet tavallisiksi punaisiksi ruusuiksi, jotka tuovat mieleen marketin erikoistarjouksen. Venäjän ja suomen lisäksi laulusta löytyy mm kiinan-, korean-, vietnamin ja ruotsinkieliset versiot.

Raimonds Paulsin poliittinen ura olisi pitemmänkin jutun arvoinen. Hänet nimitettiin vuonna 1988 Latvian kulttuuriministeriksi ja hän hoiti tehtävää vuoteen 1993 saakka, siis koko vaikean siirtymäkauden ajan. Vuonna 1999 hän oli ehdolla Latvian presidentiksi ja menestyi vaaleissa yhtä hyvin kuin Hillary Clinton – siis sai eniten ääniä mutta ei tullut valituksi. Valitettavasti en tunne Latvian politiikkaa niin hyvin, etten osaa sanoa, oliko hän vain keulakuva – vertaa julkkikset Suomen eduskunnassa – vai itsenäinen poliittinen aj

attelija. Ruusuja hänelle on kuitenkin kertynyt runsaasti.

Laulu Marinan tyttärestä elää edelleen. Hyvä esimerkki tästä on YouTubesta löytyvät video, jossa Latvian tunnetuin räppäri Ozols esittää sen stadionilla kymmentuhatpäiselle yleisölle. Kaikki osaavat laulun ulkoa ja yhtyvät kertosäkeeseen.

 

Ozolsin ”Miljoona ruusua” oli tässä. Pikku Līgan alkuperäinen esitys on löytyy sekin YouTubesta

 

https://www.youtube.com/watch?v=GzwAKjlwZ7c

 

YouTubessa on myös Latvian televisiossa vuonna 2007 lähetetty tribuuttiohjelma, jossa lukuisat tunnetut laulajat esittävät laulun Mēmā dziesma (Mykkä laulu). Mestari itse on pianon ääressä

 

]

 

ja lopuksi alkuperäinen Mikrofons-voittaja Mēmā dziesma 1976 nuorekkaan parin Nora Bumbieren ja Viktors Lapcenoksin tulkintana

 

Sadan vuoden kuluttua Piebalgassa

Edesmennyt elokuvahistorioitsija Peter von Bagh tapasi sanoa, että iskelmät ovat kansakunnan salainen historia. Väite on helppo allekirjoittaa, kun ajattelee Suomea. Heili Karjalasta, Satumaa tai Viidestoista yö ovat aikansa kuvia. Mutta jos iskelmät ovat tärkeä osa historiaa, mitä me tiedämme muiden kansojen historiasta? Jokainen musiikista kiinnostunut tuntee amerikkalaisen populaarimusiikin historiaa, ehkä myös hieman saksalaista ja ranskalaista, mutta entä Euroopan pienet maat?

Muutama vuosi sitten jouduimme automatkalla Bauskaan, pikkukaupunkiin Latviassa lähellä Liettuan rajaa. Linnan puistossa oli käynnissä festivaalit: oluttelttoja, bändejä ja tuhatmäärin yleisöä. Ohjelmisto oli täysin outoa, mutta yleisö lauloi innostuneesti mukana. Mistä nuo laulut kertoivat, kuka oli ne tehnyt, mitä ne kertoivat maan historiasta? Päätin silloin ryhtyä ottamaan selvää, mikä on latvialaisen musiikin (minulta) salattu historia. Tässä blogissa käyn läpi löytöretken tuloksia.

(Vielä muutama vuosi sitten olisi ollut erittäin vaikeaa tutkia pienten maiden populaarimusiikin historiaa. Levyjä oli hankala saada, kirjallisuutta vähän ja sekin oudoilla kielillä. Internet on muuttanut kaiken, ja YouTubesta voi nykyisin löytää tuhansia latvialaisia lauluja eri vuosilta. Mikä parasta, levyjen lisäksi netistä löytyy television musiikkiohjelmia, elokuvia ja konserttiäänityksiä. Latviankielisestä (ja usein myös englanninkielisestä) vikipediasta löytyy taustatietoja).

Mikä sitten on tyypillistä latvialaista musiikkia? Kun Latviasta puhutaan, ei voida sivuuttaa Raimonds Paulsia. Latvian kulttuuriministeriön sivuilla Pauls mainitaan yhtenä maan kansallisen kulttuurin suurista nimistä – eikä suinkaan vain siksi, että hän oli myöhemmin itsekin monta vuotta kulttuuriministerinä. Raimonds Pauls oli Latvian Toivo Kärki, joka voitti kaikki 1970- ja 1980-luvuilla  sävellyskilpailut. Hänen laulunsa kaikki tuntevat. Paulsin tuotantoon joudutaan palaamaan vielä monta kertaa, mutta ensimmäiseksi haluan esitellä laulun, joka osuu mielestäni latvialaisuuden ytimeen. Se on Raimonds Paulsin ja Leons Briedisin Pēc simt gadiem Piebalgā, Sadan vuoden kuluttua Piebalgassa.

Jos haluaa nähdä aitoa Latviaa, pitää käydä maassa juhannuksena, mieluiten Riian ulkopuolella. Latviassa juhannusta juhlitaan vanhalla paikallaan kalenterissa kolme päivää. Kaikki kaupat ovat kiinni, ruokaa saa vain suurimmista hotelleista. Emännät leipovat piirakoita ja valmistavat juhannusjuustoa. Hyvissä ajoin ennen juhlaa maanteiden varrelle ilmestyy myyjiä, joilla on tarjolla tammenlehtiseppeleitä, eikä ole harvinaista nähdä, miten ronski rekkamies pysähtyy ostamaan kukkia kotiin. Juhannuksena kaikki suuntaavat maaseudulle, kokkotulet palavat, ja kansallispukujakin näkyy.

Pēc simt gadiem Piebalgā on juhannuslaulu samalla lailla kuin virolaisten Saarenmaan valssi, laulu nopeasti ohi menevästä juhannusyöstä. Raimond Valgren ja Debora Vaarandin Saarenmaan valssissa lauletaan ”ne yöt ovat valkeat, kuluvat kohta, nyt pellavapäätä et omaksi saa”. Leons Briedisin tekstissäkin muistutetaan, että juhannusyö on lyhyin vuoden kaikista öistä, ja lyhyitä ovat myös onnen hetket.

Īsa bija Jāņu nakts
Par visāmi naksniņāmi

Toisin kuin Saarenmaan valssissa, rakastavaiset lupaavat kuitenkin tavata vielä joskus uudelleen:

Nepiemini dzīvē ļaunu,
Nepiemini, lai vai kā!
Satiksimies mēs no jauna
Pēc simt gadiem Piebalgā

Älä muistele huonoja päiviä,
älä muistele pikkujuttuja.
Tavataan taas uudestaan
sadan vuoden kuluttua Piebalgassa.

Laulusta on useita levytyksiä, mutta paras tapa tutustua siihen on katsoa YouTubesta Latvian television juhannuslähetys Madonasta vuodelta 2014. Madona on pikkukaupunki Latvian keskiosissa lähellä Piebalgaa, kaukana valtateistä. Piebalga taas on romanttinen pikkukaupunki tai pikemminkin kylä, jossa on Latvian suurin ulkomuseo.

Lähetyksen ajankohta on siis Līgo, latvialainen juhannusaatto. Juhlissa palaa kokko, ja kaikilla on kukkaseppeleet päässään. Solistina on Viktors Lapčenoks, Latvian Tapani Kansa, joka oli Raimonds Paulsin luottosolisti jo 1970-luvulla. Viktors on edelleen hyvässä vauhdissa, hän on ehkä nauttinut ennen keikkaa pari lasia Rigas balzamia. Yleisö laulaa innokkaasti mukana ja osaa laulun sanat ulkoa. Jopa kaiken nähneet taustamuusikot alkavat vähitellen innostua. Kaikki lupaavat yhdestä suusta tavata uudelleen ”sadan vuoden kuluttua Piebalgassa”.

Lupaus tavata sadan vuoden kuluttua Piebalgassa voi kuulostaa kyyniseltä, mutta se on yhtä hieno kuin sotamies Svejkin lupaus kavereilleen – ”tavataan taas sodan jälkeen kello kuusi”. Nähdään kuitenkin vielä joskus, kävi miten kävi! Ellet ehdi kuudeksi, tule varttia yli!

Esitystä voi olla vaikea löytää netistä, koska hakukoneet haluavat ohjata Madonasta väkisin Madonnasta kertoville sivuille. Varmuuden vuoksi tässä siis suora linkki.

 

(Otsikkokuvassa näkyvät Vecpiebalgan linnan rauniot / Wikipedia)