Muut aiheet – Rozentals-seura ry.

Liiviläisprisman läpi tarkastellen voi nähdä koko kuvan Latviasta

syyskuu 11, 2020 kirjoittaja admin

Osana Euroopan kielten päivän tapahtumasarjaa Latvian suurlähetystö Helsingissä kutsuu luennolle torstaina 24. syyskuuta kello 18 Töölön kirjaston Mika Waltari -saliin (Topeliuksenkatu 6, Helsinki). Runoilija ja Liivin instituutin johtaja Valt Ernštreit kertoo liivin kielestä ja liiviläisten kulttuuriperinnöstä: ”Liiviläisprisman läpi tarkastellen voi nähdä koko kuvan Latviasta.” Liivin kielellä kirjoittavia runoilijoita on maailmassa vain kolme, ja he kaikki elävät Latviassa. Luennon jälkeen runoilija Baiba Damberga lukee runojaan liiviksi.

Pidetään huolta omasta ja toistemme terveydestä: ethän tule tapahtumaan, jos et tunne oloasi terveeksi tai sinulla on koronaviruksen taudinkuvaan kuuluvia oireita! Luento on englanninkielinen ja sitä voi seurata myös verkon kautta https://fb.com/RozentalsSeura/live.

Latvian suurlähetystö Helsingissä juhlistaa Euroopan kielten päivää jo kolmatta vuotta. Runoilijoiden osallistumista Euroopan kielten päivän tapahtumiin tukevat Latvian Literature ja Rozentāls-seura.

Residence programm in Fiskars 2020 & 2021

huhtikuu 14, 2020 kirjoittaja admin

Rozentāls-seura (Rozentāls Society) has been organising a residence for a Latvian creative professional in Fiskars since 2015. Every September we have met a new, interesting person from Latvia and learned about their work. Every April we have received applications that have inspired us and from whom it has been difficult to choose only one.

This September we are planning a project with our former residence artists. For this reason the residence is reserved for September and we will not be taking on new applications this year.

You are very welcome to apply in 2021. We hope to see many more applications from creative professionals from different disciplines as well as outside of them.

Looking forward to hear from you next year!

More info:
Jenni Kallionsivu
jenni@rozentals-seura.fi
+358 45 1058815

Firma maksaa eli huomioita latvian kielestä

elokuu 19, 2019 kirjoittaja admin

Latvian kielen ja kulttuurin kesäkoulu — voiko ihminen kuvitella parempaa tapaa nauttia heinäkuun helteistä? No en minä ainakaan, joten opiskelin pari viikkoa intensiivisesti latviaa Riiassa ja haluan jakaa tekemäni huomiot kanssanne.

Huominen on huomenna: turhaa optimismiako?

Vierasta kieltä on luontevaa lähestyä oman äidinkielen kautta ja havainnoida kielten eroja. Eräs latvialainen kääntäjäystäväni on kiteyttänyt huomionsa suomen kielestä englanniksi muotoon ”no sex, no future”. Eli ei kieliopillista sukua eikä tulevaa aikamuotoa. Sukupuolten erottelu ei useiden indo-eurooppalaisten opiskelun jälkeen tunnu enää yhtä erikoiselta kuin 9-vuotiaana ensimmäisellä englannintunnilla. Es esmu gudra un arī viņš ir gudrs, eli minä olen viisas ja salaperäinen, miespuolinen hän on myös viisas, eli tämähän alkaa hyvin.

Sen sijaan latvian futuuri eli nākotne tuntuu haastavalta. Siis miten voi muka olla niin varma, että tulevaisuus tulee? Tuntuu jotenkin hämmentävän itsevarmalta sanoa vaikkapa es braukšu uz Rīgu eli matkustan, tulevaisuudessa, Riikaan. Entä jos maailmanloppu tulee ennen kuin ehdin Riikaan asti? Joudunko Tuonelassa tilille täyttämättömistä lupauksistani?

Latvian historiassa on ollut, aivan lähimenneisyydessäkin, vaiheita, jolloin tulevaisuus on näyttänyt varsin synkältä. Aina se on kuitenkin tullut. Ehkä minunkin on uskottava, että ehdin Riikaan ennen maailmanloppua, kenties jopa useampaan otteeseen.

Latvialainen deminutiivi eli pikku demskuliini

Latvialaisilla on intensiivinen suhde deminutiiviin eli hellittelymuotoon. Tyypeillä on oikeasti säännöt, joiden mukaan deminutiivi muodostetaan! Suns on koira, joten sen deminutiivi on sunītis, siis vaikkapa koiruli, koiruus tai doggo. Oma nimeni Jenni taipuu muotoon Jennīte. Se tuo mieleeni joko tyttöjen illan loppupuolen (”Sä oot tosi ihana, Jennīte!” ”No ite oot vielä ihanampi! Ota lisää skumppaa!”) tai tädin Bauskasta eli Pihtiputaan mummon latvialaisen kollegan, joka kehottaa laittamaan villahousut jalkaan kylille lähtiessäni.

Deminutiivi ei ollut kurssin päättökokeessa omaa vahvinta osaamisaluettani, sen sijaan pärjäsin hyvin numeroiden taivuttelussa, joten olen päättänyt keskittyä latviaksi haastellessani asiallisiin puheenaiheisiin. Erityisen taitava olen keskustelemaan hinnoista sekä siitä, mihin kellonaikaan jotain tapahtuu. Molemmat ovat ammatissani tärkeitä asioita, joten tähän kannatti selvästi panostaa.

Deminutiivin käyttö ei kuitenkaan rajoitu hempeilyyn, vaan sitä voi käyttää myös pilkallisesti tai jopa täysin asiallisesti. Sen käyttö on niin vivahteikasta, että graniittimöhkäleen herkkyydellä varustettu suomalainen ei ainakaan ilman perustavanlaatuista harjoittelua kykene sitä ymmärtämään.

Elämän kauneus ja paijaus

Havaintojeni mukaan latvialainen kansanluonne on varsin kykeneväinen huomaamaan hyviä asioita ympärillämme. Sekä futuurin olemassaolo että deminutiivin intohimoinen käyttö sopivat kansalle, joka rakastaa kukkia, piirileikkejä ja kansanlaulujaan, jotka usein – tämä on ihan käsittämätöntä – kulkevat duurissa ja käsittelevät samoja aiheita kuin nykyajan popahtavat räppärit kaikkialla maailmassa eli ”kaikki neidot haluu mua ja mun hevonenkin on nopein ja paras”.

Hevosista tulee mieleen laukkaaminen, ja laukkaamisesta sana lauks eli pelto. Kun joku on maalla, hän on laukos eli sananmukaisesti pelloissa. Kaunis ajatus sinänsä, ja varsinkin juhannusyönä varmasti ihan todenmukainenkin. Itse jäin miettimään laukkaamista: mistähän tuokin sana on tullut ja onko sillä jotain yhteyttä sanaan lauks? Päivystävät kielentutkijat vastatkoon kommenteissa.

Ihan tutkitustikin yhteisiä sanoja löytyy runsaasti liivin kielen perintönä latvialle sekä tietysti myös uudemman kulttuurivaihdon tuloksena. Uskomattomimpia sanalöytöjä on paijāt eli paijata. On jotakuinkin helposti ymmärrettävissä, miksi maksāt, siis maksaa, on säilynyt molemmissa kielissä samanlaisena. ”Firma maksaa” on tietääkseni ainoa lause, joka lausutaan täysin samalla tavoin sekä suomen että latvian kielissä, ja hyvä lause onkin! Mutta paijaaminen? Miksi juuri se sana on säilynyt samanlaisena tuhansia vuosia? Ehkäpä syynä on se, että maailmaa pyörittää paitsi raha, myös hellyys ja hempeys paijauksineen.

Jenni Kallionsivu

Latvian kurssit alkavat pian Helsingissä. Lue lisää: http://www.rozentals-seura.fi/kielikurssit/

Lue myös: Kieli kassissa eli Somu soma: latviaa suomalaisille
Latvian opiskelu onnistuu vaikka kotisohvalla!

Hissimatka valokuvataiteilija Elina Rukan kanssa

elokuu 13, 2019 kirjoittaja admin

”Minä olen vuori”, aloittaa valokuvataiteilija Elina Ruka (38) hissipuheensa suomalaisille. Elina Ruka on valittu Fiskarsin taiteilijaresidenssiin syyskuuksi, ja hän on jo kuullut ja lukenut Ruka-tunturista ja muutamista muista Suomeen liittyvistä faktoista kirjoittaessaan hakemusta Fiskarsin taiteilijaresidenssiin.

Aiemmalta ammatiltaan Ruka on ranskan kielen ja kulttuurin asiantuntija. Hän opetti ranskaa ja toimi ranskan kielen kääntäjänä. Sujuvasti ranskaa puhuvan latviattaren uravaihdos valokuvataiteilijaksi alkoi Lyonin yliopistossa. Valmistuttuaan Ruka sai Fulbright-stipendin ja pääsi jatkamaan opintojaan taiteen maisteriksi Fulbright-stipendillä Columbia collegessa Chicagossa.

Koska Amerikassa osataan myydä ja markkinoida, myös yliopistossa neuvottiin omien verkostojen luomisessa sekä rahoituksen ja residenssien etsimisessä. Taiteilijankin täytyy kyetä markkinoimaan omaa osaamistaan ja aina täytyy olla valmiina pitchaamaan eli kertomaan yhteenveto, hissipuhe, omasta taiteesta ja osaamisesta, jonka pystyy pitämään lyhyen hissimatkan aikana. Ensimmäinen vuosi amerikkalaisyliopistossa vahvisti myös motivaatiota oman taiteen tekemiseen, koska se oli Rukan mukaan vaikea ja vaati omistautumista. Huonosti motivoituneelta opinnot olisivat jääneet kesken ja unelma taiteen tekemisestä karannut horisonttia kauemmas.

”Olen latvialainen taiteilija, joka on tosi kiinnostunut vedestä ja ihmisen yhteydestä veteen. Työskentelen valokuvaamalla”, Ruka jatkaa hissipuhettaan. Hänen töissä näkyy aavoja selkävesiä, jotka kätkevät alleen mysteereitä. Kiinnostus veteen löytyi Pohjois-Amerikassa Michigan-järven ympäristössä, mutta vesi ja metsä ovat olleet läsnä myös Rukan kasvuympäristössä Latvian Carnikavassa. Carnikava sijaitsee Riianlahden rannalla siellä, missä Väinäjoki laskee vetensä Itämereen.

Ruka asuu puolalaisen valokuvaajapuolisonsa kanssa Carnikavassa, jossa hän myös työskentelee. Pitkät kävelyt Carnikavan rannoilla ja metsissä, vuodenaikojen vaihtuminen ja meditointi antavat innoituksen Rukan taiteelliseen työhön. Hetket, jolloin tietoinen ajattelu siirtyy sivummalle, auttaa löytämään uusia ideoita. Elina joutuu välillä palaamaan kävelyretkiltään kotiin juosten, jos muistiinpanovälineet ovat jääneet kotiin, etteivät timanttiset ajatukset karkaisi unohdukseen.

”Olen kiinnostunut jatkuvassa muutoksessa olevan veden ideasta, sen aiheuttamasta ristiriidasta, pelosta ja vaaran tunteesta. Teen monikerroksisia teoksia, joissa visuaaliset elementit kohtaavat käsitteellisyyden. Kuvani ovat teoksia, jotka saavat alkunsa aina valokuvasta”, hissipuhe jatkuu. Vesi vetää häntä puoleensa, mutta vaara on läsnä vesielementin kanssa arjessa, sillä Elina kertoo, ettei ole kuitenkaan koskaan oppinut uimaan. Perheen elinkeinoissa ja harrastuksissa on suuntauduttu enemmän metsään kuin merelle.

Elina Ruka kuvaa perinteisesti filmille ja sanoo pitävänsä myös mustavalkoisesta pimiötyöskentelystä, vaikka hänen teokset ovat värillisiä. Värifilmin kehittämisen hän jättää kuvalaboratorioiden tehtäväksi. Usein Rukan kuvat muokkautuvat kehityksen jälkeen digitaalisesti. Monet Elina Rukan töistä ei ole ”vain” valokuvia, vaan tilallisia. Kuva kasvaa kehystensä ulkopuolella kaksiulotteisesta kolmiulotteiseksi tai valuvat printteinä taidegallerian seiniltä lattialle. Hän haluaa näyttää pintojen alaisen maailman ja valtamerien syvänteet erilaisten mielikuvituksellisten elämänmuotojen avulla.

”Pyrin kaivamaan pinnasta pois kerroksia paljastaakseni, mitä sen alla on. Yritän päästä syvemmälle ymmärtääkseni paremmin, mitä meri on”, hän jatkaa.

Elina Ruka on ehtinyt järjestää näyttelyitä jo useassa Euroopan maassa ja Pohjois-Amerikassa. Merkittävimmäksi näyttelykseen hän mainitsee Riian valokuvataiteenmuseon näyttelyn, jossa hän sai käyttöönsä koko gallerian kaksi kerrosta. Soolonäyttelyitä on kertynyt ansioluetteloon jo muiltakin mantereilta. Tänä vuonna hänet on valittu Roja Art Lab -residenssiin ja Fiskarsin residenssiin.

”Unelmani on saada tehdä taidetta. Teen kaikkeni, että pystyn jatkamaan taiteellisella urallani. Niin, ja tykkään saunasta, juuri sellaisesta kuin Suomessa”, Elina Ruka sanoo hissipuheensa lopuksi.

Elina Rukan töitä voi katsella hänen verkkosivuiltaan www.elinaruka.net

Teksti ja kuva: Tero H. Savolainen

Perinteinen jäsenretki Fiskarsiin ja sen yhteydessä järjestettävä taiteilijatapaaminen järjestetään la 7.9. Lue lisää http://www.rozentals-seura.fi/seuratoiminta/jasenretki-fiskarsiin/

Elina Rukan omat näyttelyt:

2018 Immersion, Gravy Studio and Gallery, Philadelphia, PA
2018 All the Waves Belong to the Sea, Latvian valokuvataiteen museo, Riika, Latvia
2017 River, Vedder Price, Chicago, IL
2017 Aqueous, Waubonsee Community College, Aurora, IL
2009 Could this become my home?, Creative Space Tasty, Riika, Latvia

Elina on ollut mukana myös seuraavissa ryhmänäyttelyissä:
2018 Art unites, Global Center for Latvian Art, Cēsis, Latvia
2018 Pushed Processes: Reworking the Photographic Medium, Hokin Gallery, Chicago, IL
2018 Shadow Fixation, Perspective Gallery, Evanston, IL
2017 Water, Midwest Center for Photography, Wichita, KS
2016 Albert P. Weisman Award Exhibition, Arcade Gallery, Chicago, IL
2015 Inspired at Blu, Radisson Blu Aqua Hotel, Chicago, IL
2015 Fluid Method, The Observatory Gallery, Chicago, IL
2012 Latvialaisten nykyvalokuvaajien näyttely, Cultural center, Liège, Belgia
2012 Copenhagen Photo Festival, Kööpenhamina, Tanska

Residenssitaiteilijaksi valittiin Elina Ruka / Elina Ruka chosen as the residency artist

toukokuu 17, 2019 kirjoittaja admin

Scroll down for text in English

Seura sai tänäkin vuonna lukuisia hyviä hakemuksia syyskuussa yhdessä Onoma ry:n kanssa järjestettävälle Fiskarsin residenssijaksolle. Eri taiteenalat olivat hakemuksissa edustettuina: mukana olivat niin valokuvaus, kuvanveisto, maalaustaide, sekatekniikat kuin ympäristötaidekin.

Tiukan äänestyksen jälkeen residenssitaiteilijaksi valittiin valokuvaaja Elina Ruka.

”Tänä vuonna kaikki hakijat olivat superammattilaisia ja työsuunnitelmat olivat tarkkaan harkittuja”, kertoo seuran hallituksen puheenjohtaja Linda Prauliņa.

Seura esittelee uuden residenssitaiteilijan kesän aikana kotisivuilla.

Rozentāls-seura received numerous good applications for the residency period in Fiskars, organised together with Onoma in September 2019. Different fields of art were represented in the applications: photography, sculptures, paintings, mixed technique and environmental art was represented diversely.

After a tight vote the photographer Elina Ruka was chosen as the residence artist.

”This year all the applicants were super-professional and projects were really thought through”, tells Linda Prauliņa, the chairperson of Rozentāls-seura.

Rozentāls-seura will introduce the residence artist in its webpage during summer.

Vuosikokous 2019: toiminnanjohtajan tervehdys

toukokuu 10, 2019 kirjoittaja admin

Tulostaessani vuoden 2018 toimintakertomusta vuosikokousta varten huomio kiinnittyi siihen, miten vaikuttavalta tekstikeskittymältä marraskuu näytti vuosikalenterissa. Vaikka koko vuosi 2018 juhlittiin Latvian 100-vuotiasta itsenäisyyttä, olivat varsinaisen satavuotispäivän eli 18.11.2018 lähiviikot varsin kiireisiä. Juhlavuoden päätapahtuman seura järjesti 13.11. eduskunnan pikkuparlamentissa yhdessä suurlähetystön kanssa.

Vuosikokousväki oli varsin tyytyväistä niin edellisen vuoden toimintaan kuin kuluvan vuoden suunnitelmiinkin. Omasta puolestani haluan kiittää kaikkia yhteistyökumppaneita sekä erityisesti seuran aktiivijäseniä, jotka tuottavat kiinnostavaa sisältöä ja tekevät tapahtumista mahdollisia. Kiitos myös jokaiselle jäsenmaksunsa maksaneelle: jokaisella jäsenellä on ääni, joka vahvistaa yhteistä viestiä Suomen ja Latvian lämpimistä suhteita. (Jäsenmaksu hoituu täällä ja ellet ole vielä jäsen, vaikka haluaisit olla, täytä liittymislomake täällä.)

Erityisen hienoa on tietysti se, että olemme saaneet Opetus- ja kulttuuriministeriöltä nyt aiempaa suuremman toiminta-avustuksen, mikä mahdollistaa monia hienoja asioita. Hallituksen puheenjohtaja Linda Praulina kertoi, kuinka seura haluaa panostaa ihmisiin, jotka toimintaa tekevät. Toiminnanjohtajan työaikaa on kasvatettu puolipäiväiseksi ja muidenkin työntekijöiden työolosuhteita parannettu.

Vuonna 2019 ohjelmatoiminta on hyvin kirjallisuuspainotteista kahdesta hyvästä syystä. Viime aikoina on julkaistu aiempaa enemmän suomennettua latvialaista kirjallisuutta, mukaan lukien seuran kustantama Silakkaa ja muita jumalan ihmeitä. Seuran jäsenistössä on paljon innokkaita lukijoita, joille haluamme tarjota kiinnostavaa ja ajankohtaista ohjelmaa. Latvian suurlähetystö on myös varsin aktiivinen kirjallisuuden saralla, joten tartumme mielellämme hyviin yhteistyötarjouksiin. Tapaamisiin siis esimerkiksi Turun kirjamessuilla!

Myös muuta mielenkiintoista on tietysti luvassa. Residenssiohjelma yhdessä Onoma ry:n kanssa jatkuu, ja syyskuussa tapaamme jälleen uuden latvialaisen residenssitaiteilijan. Yllätyksiäkin on vuoden mittaan tulossa!

Seuran hallitus koki suuria muutoksia. Pirkko Hämäläinen, Marja Leinonen, Tero H. Savolainen ja Pauliina Sudqvist jättivät paikkansa elämäntilanteiden muuttuessa. Lämmin kiitos kaikille panoksesta seuran hyväksi! Uusina jäseninä hallitukseen valittiin Joachim Bauer, Riitta Heinämaa, Olli Kantanen ja Timo Tamminen. Hallituksen jäsenten esittelyt voit lukea täältä.

Pekka Gronow piti vuosikokouksen jälkeen esitelmän aiheesta Latvia on kaunein, kuitenkin. Kuulimme, miten kansallishenkeä on luotu Latvian radion Mikrofons-laulukilpailussa. Tällaista tietoa ei suomen kielellä muualta saa, eikä varsinkaan näin kiinnostavasti esitettynä! Esitelmän aikana kuultiin ja nähtiin runsaasti myös taltiointeja 1980-luvun latvialaisesta populaarimusiikista: vaikka upeat kasariasut ja pöyheät kampaukset kirvoittivat hymyjä, kätkeytyi lauluihin vakava viesti vapauden kaipuusta.

Esitelmän taltioinnin voi katsoa täältä. Pekka Gronowin blogi taas löytyy täältä: suosittelen lämpimästi!

Māra Zālīte Suomessa 28.2.2019

helmikuu 19, 2019 kirjoittaja admin

Māra Zālīte on Latvian tunnetuin nykykirjailija ja 1980-luvun lopun itsenäisyysliikkeen hengennostattaja. Laulavan vallankumouksen aikana hän muokkasi Latvian kansalliseepoksen tekstistä ilmiöksi nousseen rock-oopperan Karhunkaataja. Viime syksynä häneltä ilmestyi suomennettu omaelämäkerrallinen romaani Viisi sormea.

Māra Zālīte syntyi Siperiaan kyyditetyille vanhemmille Krasnojarskissa 1952. Perhe palasi Latviaan 1956. Zālīte aloitti kirjallisen tuotantonsa runoilijana 1970-luvulla. Hän on Latviassa tunnustettu kulttuurielämän auktoriteetti, tuottelias ja monipuolinen kirjailija, joka on julkaissut runojen lisäksi näytelmiä, lasten ja nuorten kirjoja sekä esseitä.

Romaanissaan Viisi sormea Māra Zālīte kuvaa kyyditetyn perheen kotiinpaluuta ja latvialaisen maalaiskylän elämää lapsen silmin. Viisivuotiaan pikkutytön maailmassa moni asia hämmästyttää. Miksi vanhemmat jähmettyvät uuden matkustajan tullessa junanvaunuun? Miksi Siperiasta ei saa sanoa sanaakaan? Miksi lantakasasta löytyy nahkakantisia kirjoja?

Zālīte rakentaa tehokkaita kohtauksia näytelmäkirjailijan ammattitaidolla, synkistelemättä ja huumoria viljellen. Elämäniloisen ja uteliaan pikkutytön kautta avautuvat neuvostoajan maalaiskylän sosiaaliset valtasuhteet. Lapsen katse on vilpitön, lahjomaton ja tarkka; riipaisevien ihmiskohtaloiden käänteet jysähtelevät täsmäiskuina aikuisen lukijan tajuntaan. Viisi sormea valittiin ilmestymisvuotensa parhaaksi latvialaiseksi proosateokseksi ja se on yksi Latvian nykykirjallisuuden käännetyimmistä romaaneista.

Tunnettu kirjallisuusmies, professori Panu Rajala kiittelee blogissaan Hilkka Koskelan suomentamaa romaania: ”Josko tämä autenttisen tuntuinen, hienosti kerrottu kirja vähän avaisi silmiä näkemään myös ihmisten todellisuutta eikä vain historian ja vallankäytön suurisuuntaisia linjoja”. Rajala kehuu ”lapsen näkökulman paljastavan kirjassa enemmän kuin kymmenen tutkimusta tai sata artikkelia.”

Māra Zālīte on tavattavissa suurlähetystössä klo 18.00 järjestettävässä iltatilaisuudessa. Māra Zālīten Suomen-vierailu on osa Latvian 100-vuotisjuhlavuoden ohjelmakokonaisuutta, jota on tuettu Latvian ulkoministeriön toimesta. Iltatilaisuus kuvataan suorana lähetyksenä Rozentals-seuran YouTube-kanavalle.

Tilaisuuksiin pyydetään ilmoittautumaan maanantaihin 25.2.2019 mennessä:

Arktinen Banaani, kustantaja Harto Pasonen, puh. 050 529 9768, harto.pasonen@sarjakuva.com ja Latvian suurlähetystö, embassy.finland@mfa.gov.lv

19 000 acu pāru, kas raugās uz jūsu produktu Helsinkos

lokakuu 6, 2017 kirjoittaja admin

Martin markkinat 18.- 19. 11. ir lielākais Baltijas valstis reprezentējošais pasākums Somijā. To apmeklē vairāk nekā 19 000 cilvēku – labā omā un gatavi iepazīt kaut ko jaunu.

Šajā pasākumā piedalīsies arī Somijas-Latvijas sadraudzības biedrība Rozentāls-seura. Mēs stāstīsim par latviešu kultūru, iepazīstināsim ar iespējām mācīties latviešu valodu un pārdosim savas grāmatas, piemēram, pirmo Raiņa darbu tulkojumu somu valodā. Un mums būs loterija!

Mēs meklējam uzņēmumus, kas varētu ziedot savus produktus kā balvas mūsu loterijai. Par to pateiksimies, partneru uzņēmuma nosaukumu un logo izvietojot uz loterijas galda, kā arī mūsu mājas lapā www.rozentals-seura.fi.

Ieņēmumi no loterijas tiks izmantoti mūsu darba kultūras jomā veicināšanai, piemēram, izstāžu un citu pasākumu organizēšanai, latviešu literatūras klasikas izdošanai un Latvijas radošo profesionāļu rezidences programmai Fiskars pilsētā Somijā.

Papildus informācija:

Jenni Kallionsivu
Producente
jenni@rozentals-seura.fi
+358 45 105 8815

19 000 silmäparia katsoo tuotteitasi

Martin markkinat 18.-19.11. on Suomen suurin Baltia-tapahtuma. Siellä vierailee yli 19 000 hyväntuulista ihmistä, jotka ovat valmiita kokemaan jotain uutta.

Rozentāls-seura, Suomi-Latvia-ystävyysseura, osallistuu Tuglas-seuran järjestämään tapahtumaan. Kerrromme kävijöille latvialaisesta kulttuurista, mainostamme latvian kielikursseja ja myymme seuran julkaisuja, kuten Rainiksen ensimmäistä suomennosta Se pysyy, joka muuttuu. Ja meillä on arpajaiset!

Etsimme yrityksiä tukemaan työtämme arpajaispalkinnoilla. Yhteistyökumppaniemme nimet ja logot ovat esillä myyjäisten yhteydessä sekä kotisivuillamme www.rozentals-seura.fi.

Arpajaisten tuotot menevät suoraan tekemäämme kulttuurityöhön, kuten näyttelyiden ja muiden tapahtumien järjestämiseen, latvialaisten klassikkoteosten julkaisemiseen ja residenssiohjelmaan, jossa kutsumme latvialaisen luvoan alan ammattilaisen viettämään kuukauden Fiskarsissa.

Lisätietoja:

Jenni Kallionsivu
tuottaja
jenni@rozentals-seura.fi
+358 45 105 8815

19 000 sets of eyes on your product in Helsinki

Martin markkinat 18.-19.11. is the biggest Baltic event in Finland. It is visited by over 19 000 people, who come there in good mood, ready to find something new.

Rozentāls-seura, the Finnish-Latvian friendship society, will attend the fair organized by Tuglas-seura. We are talking about Latvian culture, advertising Latvian language courses and selling our books, like the first Finnish translation of Rainis. And we are having a raffle!

We are looking for businesses to support our work with donated raffle prizes. Our partners will have their name and logo on the raffle table, as well as in our website www.rozentals-seura.fi.

Proceeds from the raffle will go directly to our cultural work, such as organizing exhibitions and other events, publishing Latvian classics and having a residency program for a Latvian creative professional in Fiskars, Finland.

More information:

Jenni Kallionsivu
producer
jenni@rozentals-seura.fi
+358 45 105 8815

Vuosikokous 2017: järjestösihteerin tervehdys

toukokuu 8, 2017 kirjoittaja admin

Viimeiset vuodet ovat olleet hienoa aikaa olla mukana Rozentals-seurassa. Toimintaa riittää, jäsenmäärä kasvaa ja yhdessä saadaan hienoja asioita aikaiseksi. Tummana pilvenä seuratoiminnan sinihohtoisella taivaalla siintää Opetus- ja kulttuuriministeriön vähenevä rahoitus. Se pakottaa muuttamaan toimintatapoja ja myös ajattelua: ystävyysseura ei voi olla puolijulkinen organisaatio, joka huolehtii Suomen ja Latvian kulttuurisuhteista kaikilla mahdollisilla aloilla. Seura on kansalaisjärjestö, jonka toiminta on sen jäsenten näköistä. Seuran tie vie juuri sinne, jonne jäsenet sen haluavat viedä.

Koska seuralaisten tanssijalkaa vipatti, syntyi latvialaisen kansantanssin ryhmä Aurora, jota johtaa upean energinen Aiga Turuka. Koska Pekka Gronow on tietää paljon latvialaisesta iskelmästä ja haluaa tietää lisää, hän kirjoittaa aiheesta seuran sivuille blogia. Koska Marja Leinonen arvostaa latvialaista ja Latviaa koskevaa kirjallisuutta, hän laatii kirja-arvosteluja seuran sivuille. Kaikki tämä tapahtuu vapaaehtoistyönä ihmisten oman aktiivisuuden tuloksena. Kiitokset heille ja kaikille muillekin seuran vapaaehtoisille!

Latvian suurlähetystössä järjestetyssä vuosikokouksessa saatiin ihailla vuoden 2016 aktiivista toimintaa ja jutella vuoden 2017 ohjelmasta. Viime vuosi oli suoranainen klassikkojen vuosi, jolloin seura julkaisi Rainiksen suomennoksen Se pysyy, joka muuttuu sekä Janis Rozentālsin elämästä kertova näyttelyn Katse Suomessa, sydän Latviassa. Molemmat kiertävät edelleen ympäri maata. Tänä vuonna on tiedossa paljon ohjelmaa myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella, minkä kruunaa paikallisosaston perustaminen Kymenlaaksoon. Tervetuloa 19.6. klo 16.30 Kotkan pääkirjastoon – tästä tilaisuudesta tulemme vielä kertomaan lisää.

Seura haluaa olla saavutettavissa kaikille kiinnostuneille sijainnista riippumatta. Tapahtumien lisäksi haluamme olla läsnä myös verkossa. Haluatko sinä tuottaa sisältöä seuran verkkosivuille tai someen? Otahan yhteyttä, seuran viestintäryhmä auttaa mielellään alkuun. Vapaaehtoisten sisällöntuottajien ei tarvitse olla Rainiksen tai Rozentālsin veroisia sanataitureita tai kuvan mestareita, innokas mieli ja halu kehittyä riittävät hyvin.

Vuoden 2017 suunnitelmiin mahtuu myös latvian kielen oppikirjan Somun soman toivottu toinen painos, paljon kyselty osallistuminen Martin markkinoille sekä monien pidettyjen ohjelmien jatkaminen. Residenssitaiteilijan haku on päättynyt ja saimme runsaasti hyviä hakemuksia. Syyskuussa on siis luvassa jälleen kerran retki Fiskarsiin tapaamaan seuran oma residenssitaiteilijaa. Residenssitoiminta on saanut paljon kiitosta toimivana kulttuurivaihdon muotona, johon kaikki jäsenet pääsevät osallistumaan. Ellei Fiskarsin-retkelle pääse mukaan, voi tutustua residenssitaiteilijaan seuran sivuilla. Edellisvuosien taiteilijoiden Eva Vēveren ja Rasma Pušpuren haastattelut löytyvät myös netistä.

Hallituksessa jatkavat uudella kaksivuotiskaudella Marja Leinonen ja Pirkko Hämäläinen. Seura kiittää Annika Sunaa monivuotisesta panoksesta hallituksessa ja toivottaa tervetulleeksi uuden hallituksen jäsenen Pauliina Sundqvistin. Hallituksen jäsenten esittelyt löydät täältä.

Tapaamisiin seuran lukuisissa hienoissa tilaisuuksissa!

Jenni Kallionsivu
järjestösihteeri/tuottaja
jenni@rozentals-seura.fi

Melanijan tie, arvostelu

tammikuu 29, 2017 kirjoittaja admin

Suomessa, etenkin Finnkinon levityksessä näkee harvemmin latvialaisia elokuvia. Se jo yksinään oli painava syy mennä katsomaan elokuva. Latvialais-suomalais-tsekkiläinen yhteistuotanto ei anna aihetta epäillä tuotannon laatua.

Melanijan tie on kertomus kansan sieluun jääneestä vereslihalla olevasta haavasta. Kuinka ihmeessä piirun verran alle kaksituntiseen voi saada mahtumaan kaiken sen tuskan, pettymyksen ja katkeruuden, nöyryytyksen, epäreiluuden ja kivun minkä syyttömien ihmisten karkottaminen, yhteisöjen sekä perheiden rikkominen aiheutti. Elokuvalle on ladattu melkoiset odotukset ja lopputulos on jakanut mielipiteitä voimakkaasti.

Hitaat, mustavalkoiset katkelmat seuraavat toisiaan kuin verkkainen dia-esitys, äänimaiseman suristessa taustalla kuin humiseva projektori. Sabine Timoteon täydellisen hallittu kehonkieli kertoo kaiken tarpeellisen. Kun nälkäistä Melanijaa estetään viime tipassa syömästä joesta löytämäänsä myrkyllistä juurikasta, tunnen melkein omien sisuskalujeni kääntyvän ylösalaisin hänen reaktiostaan, kun hänelle näytetään myrkkykasvin syömiseen joen rannalle kuolleet naiset. Ymmärrän hyvin miksi ohjaaja Vierturs Kairišs halusi pääosaan koko vartalollaan näyttelevän tanssijan. Ihmiset reagoivat olosuhteiden muutokseen eri tavalla. Joku luovuttaa heti ja päättää kohtalosta toistenkin puolesta, useimmat kuitenkin hyväksyvät tilanteen ja yrittävät selvitä miten kykenevät.

Kaikki olennainen tulee kerrottua sillä, mitä ei kerrota. Pysyn Melanijan tunneskaalassa mukana. Hyväksyn hiljaa kaiken, mikä hänen eteensä tulee ja mitä hän joutuu kohtaamaan. Odotan vastauksia mutta elän mukana seuraavaan hetkeen. Näennäisestä umpikujasta on jo seuraavassa kohtauksessa selvitty, koska muuta vaihtoehtoa ei ole. Tilanteet ratkeavat aina johonkin suuntaan. Ratkaisu ei ole joka kerta positiivinen, mutta kuljettaa eteenpäin. Vastarintaa tehdään passiivisesti ja omaehtoisesti, ylpeys säilytetään selkä suorana. Hymyilen hänen kanssaan kun hän nauttii kauniista luonnosta, kissasta, tuoreesta valkoisesta leivästä. “Minä olen yksin, mutta en koskaan yksinäinen”, sanoo Melanija. Yhteisö on vahvasti läsnä Melanijan tiellä.

Ennen elokuvan näkemistä kuulin mielipiteen, ettei elokuva puhuttelisi ihmisiä, joiden sukulaisia ei ole karkoitettu Siperiaan. Valitettavasti minun on vaikea ottaa kantaa. Elokuvakäynnin jälkeisenä päivänä soitin 92-vuotiaalle Siperiasta selvinneelle isoäidilleni. Kerroin hänelle, että nyt ymmärrän ehkä vähän mitä hän on käynyt läpi. Mitä meidän perheen keskeinen henkilö on kokenut, mistä käymme edelleen läpi mutta mistä olemme selvinneet. Ajattelin aiemmin, että Siperia oli lovi elämässä mutta nyt näen, että elämä jatkui Siperiassakin. Katkeruus ja viha tappavat hitaasti sisältä jos niiden antaa hallita, vaikka pelko ja ahdistus tulevat vieläkin toisinaan päälle. Isoäiti oli vähän pahoillaan, ettei taitaisi pystyä katsomaan elokuvaa. Sanoin, ettei hänen tarvitse. Hänhän on itse elänyt sen kaiken. Sanoin myös, että minun on vaikea kuvitella, millä toisella tavalla tarina olisi voitu kertoa paremmin, vainojen ja pakkosiirtojen uhreja kunnioittavammin tai täsmällisemmin ja totuudenmukaisemmin.

Viihdettä elokuva ei missään nimessä ole. Sanoisin, että mahdollisimman realistinen kuvaus emotionaalisesta matkasta ennen kaikkea ihmisyyteen. Tarve huolehtia ja saada toinen elävä olento pysymään hengissä on syvällä ihmisessä, jopa silloin kun näennäisesti ei ole mitään mistä jakaa ja antaa. Maailmaa jaetaan tälläkin hetkellä keinotekoisesti kahtia, rakennetaan aitoja, leimataan kokonaisia uskontoja ja kansakuntia eikä vihan ja väkivallan kierteelle näy loppua. Pieni vähemmistö ylläpitää tätä kierrettä, vaikka väkivalta ei ole koskaan ratkaissut mitään. Olenko Melanija, olenko leirin vartija vai olenko sika, joka syö perunapellolle vankien esiliinoista vierineet mukulat. Millaisena minä haluan tulla muistetuksi.

Linda Prauliņa

Seuraavat näytökset voi tarkistaa Finnkinon sivuilta:

http://www.finnkino.fi/Event/301977/