Syysretki Fiskarsiin 12.9.

Rozentals-seuran residenssitaiteilija Eva Vēvere kertoo työstään syysretken osallistujille Fiskarsisssa lauantaina 12.9. Rozentāls -seura ja Fiskars AIR ovat aloittaneet latvialaisille luovan alan ammattilaisille suunnatun residenssiohjelman ja ensimmäisenä kuukauden työskentelymahdollisuudesta Fiskarsissa pääsee nauttimaan kuvataiteilija Eva Vēvere.   Residenssikuukauden aikana hän työstää kaikenikäisille suunnattua väritettävää kasviota nimeltä Herbarium, jolla on vahva yhteys paikalliseen luontoon. Lue lisää

Yleiskuva Fiskarsin ruukista 2010

Seuralaiset pääsevät jäsenretkellä tapaamaan residenssitaiteilijan ja näkemään, mitä residenssiohjelmassa käytännössä tapahtuu. Päivän aikana kuulemme myös Fiskarsin historiasta ja nykypäivästä. Ohjelmaan mahtuu myös vapaa-aikaa, jolloin voi tutustua omatoimisesti ruukkiympäristöön. Retki alkaa Helsingistä klo 9 ja takaisin palataan noin klo 19.

Retken hintaan kuuluvat bussikuljetus Helsinki-Fiskars-Helsinki, lounas ravintola Kuparipajassa (salaattipöytä, pääruoka ja kahvi/tee) sekä ohjelma. Elokuun aikana paikan varanneet jäsenet pääsevät mukaan ennakkovaraajan hintaan 50 euroa. Syyskuussa ilmoittautuneille hinta on 60 euroa. Myös muut kuin Rozentāls -seuran jäsenet ovat tervetulleita mukaan, heille retki maksaa 70 euroa.

Lisätietoja ja ilmoittautumiset:
Jenni Kallionsivu
jenni@rozentals-seura.fi
+358 45 1058815

Nalle ja valkoparta Annantalossa!

Annantaloon on lauantaina 5.9.15 tulossa valkopartainen, joulupukin näköinen setä ja ruskea pikku nalle. He eivät kuitenkaan ole Korvatunturilta vaan paljon etelämpää, pienestä Latvian maasta. He ovat Tobias ja Juris. Tobias on nalle, joka on yhdessä ystäviensä kanssa kokenut paljon seikkailuja, muun muassa kiertänyt koko Itämeren ja käynyt Itävallassa Mozartia etsimässä. Juris taas on kirjailija, joka on kirjoittanut peräti 24 lastenkirjaa sekä 4 aikuisten kirjaa ja on saanut niistä monta palkintoakin. He voivat kertoa hauskoja ja hassuja juttuja myös muista ystävistään, kuten sarvikuonosta, joka syntyi Norjassa sirkukseen mutta lähti Afrikkaan etsimään juuriaan.

Zvirgzins-un-tobiass_titulbilde-720x360

Juriksen sukunimi on Zvirgzdiņš, mikä on suomalaisille vähän vaikea lausua, mutta suomeksi se on Soranen, mikä on jo paljon helpompaa. Juris ja Tobias puhuvat latviaa, mutta apuna on tulkki, joka kertoo kuulijoille samat jutut suomeksi. Sen takia ei haittaa, vaikket olisi koskaan kuullutkaan latviaa! (Voi tosin olla, että Tobias puhuu myös nallejen kieltä, mikä saattaa olla tulkille hiukan hankalampaa.) Lisäksi mukana on pikkuruinen Otso-nalle, joka on kotoisin Vartiokylästä mutta on jo yli vuoden asunut Tobiaksen ja Juriksen luona Riiassa, Latvian pääkaupungissa. Otso on aivan tohkeissaan, kun pääsee nyt pitkästä aikaa Helsinkiin! Tule sinäkin mukaan! Tilaisuuden järjestää Rozentāls-seura, joka on Latvian ystävyysseura.

Juris Zvirgzdiņš esiintyy Annantalon kirjakahvilassa (Annankatu 30, Helsinki) lauantaina 5.9. klo 14. Suomeksi tulkattava tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. Tervetuloa!